Eikö koiranpennun väriä saa valita?
Tulevaisuudessa on tarkoitus hankkia koira perheeseen. Rodulla on useita eri värejä, joista 3 on meidän mieleen, muut ei. Nyt kuitenkin selvisi, että kasvattajat suhtautuvat ylimielisesti väritoiveisiin, että pennun hankkijan pitäisi olla tyytyväinen siihen minkä KASVATTAJA meille päättää? Minkä ihmeen takia roduille on sitten jalostettu niin monta eri väriä ja on "sallittuja" ja epäsallittuja värejä, jos niistä ei saa olla mielipiteitä? Miksi koiranäyttelyitäkään pidetään jos ulkonäkö ei saa olla kriteeri?
Tottakai meille prioriteetti 1. on koiran terveys ja luonne, mutta kyllä se väri silti vaikuttaa. Rakastumme varmasti uuteen perheenjäseneen turkinväristä riippumatta, mutta miksi pitäisi ottaa itselle epämieluisan värinen pentu, joka kuitenkin on perheenjäsenenä seuraavat 10+ vuotta. Kyseessä on puhtaasti seurakoira.
Pentu maksaa kuitenkin sen +-2000e, joten haluaisimme kyllä valita meille mieleisen, eikä vaan tyytyä siihen minkä joku muu kokee meille sopivaksi.
Kommentit (1021)
Vierailija kirjoitti:
Omassa rodussa on kolme väriä, joista toiseksi yleisimmän värisiä erityisesti uroksia kasvattajat ihan yleisesti huokailevat niiden syntyessä, koska se väri ja sukupuoli ovat vähiten halutut ja niitä jää usein pyörimään nurkkiin kun pentueet voivat olla isojakin, vaikka yleisesti rotu menee hyvin kaupaksi. Tai jäi, nyt koronakoirabuumin aikana varmaan kelpaavat. Onneksi sattuu olemaan lempivärini ja olen urosihminen niin olen saanut pennut helposti juuri niistä käsiin jääneistä väärän värisistä jämäpennuista.
Olisi kiva, jos kertoisitte mistä rodusta on kyse. Miksi näin salaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Suomessa joku laki muuttunut että on pakko ottaa koiranpentu vastaan vaikka ei halua? Itse en todellakaan halua mitään aivotonta pikkurakkia, varretonta vessaharjaa tai yli jalostettua hengitysvaikeuksilla. Jos ei itse saa valita koiraa, niin äkkiä joku kansalaisaloite pystyyn moista vastaan:)
Miksi joku peukuttaa alas eikä perustele mielipidettä. Hei jalostetaan koiria joilla on hengityvaikeuksia ja valitaan koiria pelkän ulkonäön takia?
Minäkin vastustan jalostusta, jossa koiran terveys tsi elinmukavuus vaarantuu: kaikki lyttykuonoiset, esim cavalier on nykyään paljon lyttykuonoisempi kuin alunperin, saksan pystykorville on jalostettu aivan liian paksu turkki, joillakin roduilla silmät pullistuu päästä, mäyräkoirien selät ei kestä. Rotujen ääripäitä pitäisi jalostaa lähemmäs peruskoiraa. Koiranäyttelytuomarit eivät ole eläinrakkaita kun valitsevat voittajiksi koiria, joilla ääriominaisuuksia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa rodussa on kolme väriä, joista toiseksi yleisimmän värisiä erityisesti uroksia kasvattajat ihan yleisesti huokailevat niiden syntyessä, koska se väri ja sukupuoli ovat vähiten halutut ja niitä jää usein pyörimään nurkkiin kun pentueet voivat olla isojakin, vaikka yleisesti rotu menee hyvin kaupaksi. Tai jäi, nyt koronakoirabuumin aikana varmaan kelpaavat. Onneksi sattuu olemaan lempivärini ja olen urosihminen niin olen saanut pennut helposti juuri niistä käsiin jääneistä väärän värisistä jämäpennuista.
Olisi kiva, jos kertoisitte mistä rodusta on kyse. Miksi näin salaista?
Olisiko jackrusseli. Ehkä siksi, että muuten kasvattajat alkaisivat todistella, ettei tuo ole totta heillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden verran haettiin pentua.
Kasvattajat pääosin täysiä törppöjä, sori vaan.
Lopulta päätin että pentu hankitaan ja loppuu tämä pennun haku-show.
Olen sosiaalisesti erittäin taitava ja koulutin perheeni kuopusta myöten unelma-ostajiksi.
Lopputulos: meillä on pentu juuri siitä rodusta, väristä ja sukupuolesta mitä halusin.
Se, mitä jatkossa pennun kanssa puuhataan, ei kuulu kasvattajalle enää pätkääkään kun kaupat on tehty. Hän on meille pelkkä myyjä. Ei siis ole sijoitus tai jalostuskoira kyseessä.
Koiramme on meille äärimmäisen rakas perheenjäsen jota hellimme, hoidamme ja koulutamme kaikella rakkaudella.Vuoden ajan teille ei haluttu myydä ja sitten onnistui, kun leikitte tiettyä roolia? Millä tavalla koitte kasvattajat törpöiksi?
Törppöjä sillä tavalla, että ei vastata meileihin, alustavasti sovittu että pennun voimme ostaa, olemme erittäin hyvä perhe pennulle ja seuraavan kerran soittaessa pennut onkin kaikki mennyt tai vielä pahempaa, ajettuamme kasvattajan luo pentua katsomaan, kaikki pennut onkin jo myyty??
Ei mitään kontaktia, yhteydenpitoa kasvattajien puolelta tilanteesta.
Ei ole rodun pentueet isoja, ei pitäisi olla vaikeaa viestitellä ostajille edes jotain, just vaikka sitä että pentua teille ei nyt olekaan, kun myin sen kaverilleni.
Vaatimuslistat nettisivuilla, miten ostajan on osoitettava että haluaa pennun juuri heiltä, ei saa samaan aikaan kysellä muista kenneleistä, kysymyslistat joihin pitää vastata oikein että edes pääsee alkuseulonnasta läpi.
Toisille ei saa turhaan soitella ja kysellä pentuesuunniltelmista, jotenkin maagisesti pitäisi vaan tietää oikea soittohetki ennen kuin kaikki pennut taas varattu.
Toiset vaatii vuoden verran aktiivista yhteydenpitoa nimenomaan ostajan puolelta ennen kuin pääsee pentujonoon edes.
Ja kaiken tän jälkeen pitäisi nöyrästi ottaa vastaan (ja maksaa 1500-2000€) ihan mistä tahansa kasvattajan valitsemasta pennusta.
Hinta on mulle Ok, pennusta tulee paljon enemmänkin kuluja ja ilolla ne maksan ja huolehdin pennusta kun saan itse valita esim minkä väriset valjaat ym sille ostan.
Mutta tosiaan, järjestämällä perheestäni unelmaostajan mallikuvan, saimme omilla rahoillamme ostaa juuri sitä mitä halusimme ja olimme pitkään unelmoineet.
Tähän pakkosterilointi-vaatimukseen törmäsin miettiessäni omaa koirarotua 2 vuotta sitten ja ainakin tämän hetken muotirodussa labradoodlessa törmäsin tähän. Niin Suomessa kuin etenkin yhdestä Brittein saarilla sijaitsevasta kennelistä, josta Suomeenkin on tullut monta koiraa.
En oikein pidä eettisenä touhuna, että pieniä pentuja jo steriloidaan. Ymmärrän kyllä kasvattajien perustelut, mutta siltikin. Jäi labradoodle hankkimatta pakkosteriloinnin (myös Suomessa), leviävien terveysongelmien ja pakollisten maksujen (otat sen koiran mikä annetaan) takia.
Kyllähän ne karvat saa luonnollisesti värjättyä niin kuin ihmiset tukkansa.
Emma K.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden verran haettiin pentua.
Kasvattajat pääosin täysiä törppöjä, sori vaan.
Lopulta päätin että pentu hankitaan ja loppuu tämä pennun haku-show.
Olen sosiaalisesti erittäin taitava ja koulutin perheeni kuopusta myöten unelma-ostajiksi.
Lopputulos: meillä on pentu juuri siitä rodusta, väristä ja sukupuolesta mitä halusin.
Se, mitä jatkossa pennun kanssa puuhataan, ei kuulu kasvattajalle enää pätkääkään kun kaupat on tehty. Hän on meille pelkkä myyjä. Ei siis ole sijoitus tai jalostuskoira kyseessä.
Koiramme on meille äärimmäisen rakas perheenjäsen jota hellimme, hoidamme ja koulutamme kaikella rakkaudella.Vuoden ajan teille ei haluttu myydä ja sitten onnistui, kun leikitte tiettyä roolia? Millä tavalla koitte kasvattajat törpöiksi?
Törppöjä sillä tavalla, että ei vastata meileihin, alustavasti sovittu että pennun voimme ostaa, olemme erittäin hyvä perhe pennulle ja seuraavan kerran soittaessa pennut onkin kaikki mennyt tai vielä pahempaa, ajettuamme kasvattajan luo pentua katsomaan, kaikki pennut onkin jo myyty??
Ei mitään kontaktia, yhteydenpitoa kasvattajien puolelta tilanteesta.
Ei ole rodun pentueet isoja, ei pitäisi olla vaikeaa viestitellä ostajille edes jotain, just vaikka sitä että pentua teille ei nyt olekaan, kun myin sen kaverilleni.
Vaatimuslistat nettisivuilla, miten ostajan on osoitettava että haluaa pennun juuri heiltä, ei saa samaan aikaan kysellä muista kenneleistä, kysymyslistat joihin pitää vastata oikein että edes pääsee alkuseulonnasta läpi.
Toisille ei saa turhaan soitella ja kysellä pentuesuunniltelmista, jotenkin maagisesti pitäisi vaan tietää oikea soittohetki ennen kuin kaikki pennut taas varattu.
Toiset vaatii vuoden verran aktiivista yhteydenpitoa nimenomaan ostajan puolelta ennen kuin pääsee pentujonoon edes.
Ja kaiken tän jälkeen pitäisi nöyrästi ottaa vastaan (ja maksaa 1500-2000€) ihan mistä tahansa kasvattajan valitsemasta pennusta.
Hinta on mulle Ok, pennusta tulee paljon enemmänkin kuluja ja ilolla ne maksan ja huolehdin pennusta kun saan itse valita esim minkä väriset valjaat ym sille ostan.
Mutta tosiaan, järjestämällä perheestäni unelmaostajan mallikuvan, saimme omilla rahoillamme ostaa juuri sitä mitä halusimme ja olimme pitkään unelmoineet.
OK, näin varmasti onkin osan kasvattajista kohdalla. Heillä on mennyt tuo kiihkoileminen överiksi. Itse en mihinkään kerhoihin tai karsintoihin osallistu. Olen onnistunut itse esiseulomaan ne, joilta edes kysyn. Jokaisella kerralla ensisoitto on johtanut pennun ostoon muutaman päivän tai viikon sisällä. Hyviä järkeviä kasvattajia ovat olleet. Koirista on toden totta meillä huolehdittu aina hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden verran haettiin pentua.
Kasvattajat pääosin täysiä törppöjä, sori vaan.
Lopulta päätin että pentu hankitaan ja loppuu tämä pennun haku-show.
Olen sosiaalisesti erittäin taitava ja koulutin perheeni kuopusta myöten unelma-ostajiksi.
Lopputulos: meillä on pentu juuri siitä rodusta, väristä ja sukupuolesta mitä halusin.
Se, mitä jatkossa pennun kanssa puuhataan, ei kuulu kasvattajalle enää pätkääkään kun kaupat on tehty. Hän on meille pelkkä myyjä. Ei siis ole sijoitus tai jalostuskoira kyseessä.
Koiramme on meille äärimmäisen rakas perheenjäsen jota hellimme, hoidamme ja koulutamme kaikella rakkaudella.Vuoden ajan teille ei haluttu myydä ja sitten onnistui, kun leikitte tiettyä roolia? Millä tavalla koitte kasvattajat törpöiksi?
Törppöjä sillä tavalla, että ei vastata meileihin, alustavasti sovittu että pennun voimme ostaa, olemme erittäin hyvä perhe pennulle ja seuraavan kerran soittaessa pennut onkin kaikki mennyt tai vielä pahempaa, ajettuamme kasvattajan luo pentua katsomaan, kaikki pennut onkin jo myyty??
Ei mitään kontaktia, yhteydenpitoa kasvattajien puolelta tilanteesta.
Ei ole rodun pentueet isoja, ei pitäisi olla vaikeaa viestitellä ostajille edes jotain, just vaikka sitä että pentua teille ei nyt olekaan, kun myin sen kaverilleni.
Vaatimuslistat nettisivuilla, miten ostajan on osoitettava että haluaa pennun juuri heiltä, ei saa samaan aikaan kysellä muista kenneleistä, kysymyslistat joihin pitää vastata oikein että edes pääsee alkuseulonnasta läpi.
Toisille ei saa turhaan soitella ja kysellä pentuesuunniltelmista, jotenkin maagisesti pitäisi vaan tietää oikea soittohetki ennen kuin kaikki pennut taas varattu.
Toiset vaatii vuoden verran aktiivista yhteydenpitoa nimenomaan ostajan puolelta ennen kuin pääsee pentujonoon edes.
Ja kaiken tän jälkeen pitäisi nöyrästi ottaa vastaan (ja maksaa 1500-2000€) ihan mistä tahansa kasvattajan valitsemasta pennusta.
Hinta on mulle Ok, pennusta tulee paljon enemmänkin kuluja ja ilolla ne maksan ja huolehdin pennusta kun saan itse valita esim minkä väriset valjaat ym sille ostan.
Mutta tosiaan, järjestämällä perheestäni unelmaostajan mallikuvan, saimme omilla rahoillamme ostaa juuri sitä mitä halusimme ja olimme pitkään unelmoineet.
Tähän oli kitetytetty aika hyvin nykyajan pennun ostaminen. Lisäksi ensimmäistä omaa koiraa hankkiessa joutuu todistelemaan merkittävästi, että normaalin maalaisjärjen omaavana koiran ulkoilutus tai eläinlääkärikulut ei tule yllätyksenä,
Lisäksi jopa omassa kaveripiirissä koirahaaveista puhuttaessa koiranomistajat kertovat joka kerta saman "yllättävän" faktan koiran kanssa elämisestä. Koira pitää viedä myös väsyneenä räntäsateella ulos. Myös koiran lääkäri, ruoka ja muista kuluista useat "muistuttaa". Ihan kun se ei tulisi normaalijärjen omaavalle koiran hankinnan suunnittelijalle pieneen mieleenkään, vaan olisi joku perimätieto koiran omistajalta toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden verran haettiin pentua.
Kasvattajat pääosin täysiä törppöjä, sori vaan.
Lopulta päätin että pentu hankitaan ja loppuu tämä pennun haku-show.
Olen sosiaalisesti erittäin taitava ja koulutin perheeni kuopusta myöten unelma-ostajiksi.
Lopputulos: meillä on pentu juuri siitä rodusta, väristä ja sukupuolesta mitä halusin.
Se, mitä jatkossa pennun kanssa puuhataan, ei kuulu kasvattajalle enää pätkääkään kun kaupat on tehty. Hän on meille pelkkä myyjä. Ei siis ole sijoitus tai jalostuskoira kyseessä.
Koiramme on meille äärimmäisen rakas perheenjäsen jota hellimme, hoidamme ja koulutamme kaikella rakkaudella.Vuoden ajan teille ei haluttu myydä ja sitten onnistui, kun leikitte tiettyä roolia? Millä tavalla koitte kasvattajat törpöiksi?
Törppöjä sillä tavalla, että ei vastata meileihin, alustavasti sovittu että pennun voimme ostaa, olemme erittäin hyvä perhe pennulle ja seuraavan kerran soittaessa pennut onkin kaikki mennyt tai vielä pahempaa, ajettuamme kasvattajan luo pentua katsomaan, kaikki pennut onkin jo myyty??
Ei mitään kontaktia, yhteydenpitoa kasvattajien puolelta tilanteesta.
Ei ole rodun pentueet isoja, ei pitäisi olla vaikeaa viestitellä ostajille edes jotain, just vaikka sitä että pentua teille ei nyt olekaan, kun myin sen kaverilleni.
Vaatimuslistat nettisivuilla, miten ostajan on osoitettava että haluaa pennun juuri heiltä, ei saa samaan aikaan kysellä muista kenneleistä, kysymyslistat joihin pitää vastata oikein että edes pääsee alkuseulonnasta läpi.
Toisille ei saa turhaan soitella ja kysellä pentuesuunniltelmista, jotenkin maagisesti pitäisi vaan tietää oikea soittohetki ennen kuin kaikki pennut taas varattu.
Toiset vaatii vuoden verran aktiivista yhteydenpitoa nimenomaan ostajan puolelta ennen kuin pääsee pentujonoon edes.
Ja kaiken tän jälkeen pitäisi nöyrästi ottaa vastaan (ja maksaa 1500-2000€) ihan mistä tahansa kasvattajan valitsemasta pennusta.
Hinta on mulle Ok, pennusta tulee paljon enemmänkin kuluja ja ilolla ne maksan ja huolehdin pennusta kun saan itse valita esim minkä väriset valjaat ym sille ostan.
Mutta tosiaan, järjestämällä perheestäni unelmaostajan mallikuvan, saimme omilla rahoillamme ostaa juuri sitä mitä halusimme ja olimme pitkään unelmoineet.Tähän oli kitetytetty aika hyvin nykyajan pennun ostaminen. Lisäksi ensimmäistä omaa koiraa hankkiessa joutuu todistelemaan merkittävästi, että normaalin maalaisjärjen omaavana koiran ulkoilutus tai eläinlääkärikulut ei tule yllätyksenä,
Lisäksi jopa omassa kaveripiirissä koirahaaveista puhuttaessa koiranomistajat kertovat joka kerta saman "yllättävän" faktan koiran kanssa elämisestä. Koira pitää viedä myös väsyneenä räntäsateella ulos. Myös koiran lääkäri, ruoka ja muista kuluista useat "muistuttaa". Ihan kun se ei tulisi normaalijärjen omaavalle koiran hankinnan suunnittelijalle pieneen mieleenkään, vaan olisi joku perimätieto koiran omistajalta toiselle.
Räntäsademuistuttelun lisäksi moni koiran omistaja kertoo mielestään uutena tietona, että pentu pitää sitten kouluttaa ja se saattaa tuhota kodin irtaimistoa.
Samat ihmiset ovat ostaneet omat koiransa jostain nettikirppiksen ilmoituslistalta söpön ulkonäön ja halvan hinnan perässä, vähät välittämättä pentutehtailusta.
No saa valita. Me otettiin väärän värinen kun se oli huomattavasti halvempi .
Vierailija kirjoitti:
Ne näyttelyissä sallitut menevät sellaisiin perheisiin, joissa halutaan voittaa kisoja ja tulla valioiksi (myös käyttöpuolella tarvitaan näyttelytulos). Koti tai muulla harrastuskoiralla etenkään jos ei jalostukseen, ei ole väliä. Silloin on kyse vain sisustuksesta ja sisustukseen ei vastuullinen kasvattaja koiraa myy. Eräs X- rodun kasvattaja kertoi, että häneltä oli oikeasti oltu ostamassa ko. rotua, koska se sopisi väriltään sisustukseen. Eli ei myydä.
Vierailija kirjoitti:
Onko Suomessa joku laki muuttunut että on pakko ottaa koiranpentu vastaan vaikka ei halua? Itse en todellakaan halua mitään aivotonta pikkurakkia, varretonta vessaharjaa tai yli jalostettua hengitysvaikeuksilla. Jos ei itse saa valita koiraa, niin äkkiä joku kansalaisaloite pystyyn moista vastaan:)
Ei tule varata sitten sellaista koiraa/koirarotua, jolla on tunnetusti hengitysvaikeuksia.
Mistä koiran älykkyyden (aivottomuuden) tietää vielä varmasti valintavaiheessa?
Yleisesti ottaen koirat ovat paljon älykkäämpiä kuin moni käsittääkään.
Tulee valita sellainen koira, joka ominaisuuksiltaan sopii ottajalleen/ko. perheeseen.
Ns. ajavien koirien tulee päästä metsään ja ajamaan.
Täysin itse voi varata koiran, kun itse alkaa kasvattajaksi. Silloin avautuvat myös omat silmät.
Kokemus on osoittanut, että kasvattajan olisi syytä tuntea ja nähdä koiranpentua haluavat ennen kuin lupaa yhtään pentua kenellekään. Yksistään keskustelu puhelimessa ei anna välttämättä oikeaa kuvaa. Kasvattajat kiintyvät pentuihin hoitaessaan niitä noin pari kuukautta. Huoli koiranpennusta on raastavaa, mikäli joutuu epäilemään vähänkään sitä, pääsikö pentu kunnon kotiin. Kasvattaja pelkää, että on pettänyt kasvattinsa, jonka kehityksen ja hoivan suhteen on tehnyt kaikkensa ja haluaisi sille parhaan mahdollisen kodin.
miksi kasvattaja myisi pennun olkoonkin väriltään mikä tahansa teille seurakoiraksi? monesti seura/kotikoiriksi päätyvät ne ei ihan hyvät yksilöt joissa on joku puute/vika. jos koiran väri on niin tärkeä että muutoin ette koiraa hanki niin suosittelen että ette hanki koiraa ikinä koskaan. ja jos hankitte niin voi koiraparkaa
AS176 kirjoitti:

Millä tavalla se on koiraparka jos sen ulkonäkö miellyttää omistajaa? Eikö se ennemmin ole koiraparka jos on haluttu vain mikätahainsa haukkuva nelijalkainen nopeasti, vähät välittämättä koirasta itsestään.
Muutaman kommentin olen lukenut.
Vaikuttaa siltä, että usea koiranpennun ottaja kuvittelee, että kun he menevät katsomaan pentuetta, kaikki voivat valita ja saavat juuri sen mieleisimmän pennun sitten itselleen.
Tuohan on mahdotonta. Kun varaa koiranpennun, tulee selkeästi sanoa kasvattajalle, että haluaa vain tietyn värisen pennun. Mikäli tietyn värisiä tai tiettyä sukupuolta olevia ei sitten tulekaan riittävästi, kasvattaja ilmoittaa varaajalle tilanteen. Voi ottaa jonkun muun tai antaa muille mahdollisuuden saada koira.
Kasvattaja tietää etukäteen tilanteen eikä mahdollisen varausmaksunkaan suhteen tule ongelmia. Hänellä saattaa olla tiedossa muita koiraa haluavia.
Tulee myös ottaa huomioon, että pennuissa saattaa tulla ilmi pieniä vikoja, jotka saattavat vaikuttaa, siihen mikä pentu tulee varatuksi. Mikäli koiraa halutaan käyttää näyttelyissä ja ajokokeissa tai käyttää siitokseen, silloin esim. purenta tulee olla ok.
Vierailija kirjoitti:
Onko Suomessa joku laki muuttunut että on pakko ottaa koiranpentu vastaan vaikka ei halua? Itse en todellakaan halua mitään aivotonta pikkurakkia, varretonta vessaharjaa tai yli jalostettua hengitysvaikeuksilla. Jos ei itse saa valita koiraa, niin äkkiä joku kansalaisaloite pystyyn moista vastaan:)
Ei kai ketään pakoteta ottamaan vastaan mitä tahansa koirarotua. Missä sellaisia koiran kasvattamoita on, joissa on eri rotuja - suorastaan pentutehtaita?
Eikö ole yleistä, että jostakin saadaan tieto, että tietyn rotuinen pentue on syntynyt kasvattajalle. Siitä sitten mahdollisesti pyritään varaamaan pentu. Kasvattajat eivät pakota mitään pentua ottamaan. Eivät haluakaan antaa koiraa sellaiseen kotiin, johon sitä ei halutakaan. Kannattaa puhua suoraan puolin ja toisin, jotta tulee ymmärretyksi. Lopputulos on silloin aina parempi.
Käyttäjä24905 kirjoitti:
Kyllähän ne karvat saa luonnollisesti värjättyä niin kuin ihmiset tukkansa.
Hohhoijaa. Eiköhän tää "koiran turkin voi värjätä" -asia ole jo loppuunkäsitelty...
KOIRAN TURKKEJAHAN EI VÄRJÄTÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se nyt kumma, ettei koiran väriä voi toivoa. Se on sen sijaan törkeää, kun lapsettomat ihmiset saa siittiön luovuttajista valkata, että onko se nyt vaaleatukkainen vai tummatukkainen ja minkä väriset silmät sillä nyt on, ettei nyt vain erottuisi äidistä kovasti.
Olisi helpompaa, että koiran omistaja värisi omat hiuksensa koiran turkin väriseksi, jos on niin tärkeää ettei koira erotu omistajastaan kovasti.
Ei, kyllä se on helpompaa ostaa ihan valmiiksi oikean värinen koira.
"Oikean värinen koira"
mitä h******* :D
Sinäkös sen sitten päätät että kuka on "oikean"- ja kuka "väärän värinen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko lapsenkin jättää synnärille, jos se on ruma? Tai palauttaa, jos ei ole tyytyväinen? Idiootit. Toivottavasti jäätte ilman koiraa. Kuulostatte pinnallisilta tyhjäpäiltä.
En vertaisi koiranpentua lapseen, en edes vitsillä.
Mitä se muutenkaan muilta on pois jos jollakin on väritoive jonka haluaa toteuttaa. Esim. lapsesta saakka haaveillut jonkun rodun tietyn värisestä koirasta. Mitä se on keltään pois jos hän saa haluamansa värin?
Onko tässä joku katkeruus, kun itse ei ole saanut väriä valita vai mikä syynä? Jos itse haluaa satunnaisesti minkänäköisen koiran tahansa, niin ottakoon, mutta ei silti ole yhtään sen enempää koiraa ansainnut.
Onhan se nyt erikoista jos haluaa perheeseen esim. Saksanpaimenkoiran, mutta saakin kasvattajalta bichon frisen, jonka luonne ja aktiivisuus vastaa kasvattajan mukaan toivottua saksanpaimenkoiraa. Siinä sitten kiitollisena pennusta vie koiransa kotiin, koska ulkonäöllä ei saa olla väliä.
Koiranpentu on lapsi. Se ei ole aikuinen kehitysvaiheeltaan. Lisäksi koira jää aika monessa asiassa lapsen tasolle, mikäli verrataan ihmislajiin. Toisissa asioissa taas aikuinen ihminen ei ole edes koiranpennun tasolla.
Saahan sitä haaveilla ihmislapsena vaikka kirahvista, mutta se ei oikeuta ottamaan kirahvia kylmään Suomeen tai kerrostaloon.
Aika monelle saksanpaimenkoirasta haaveilevalle, etenkin ensiomistajalle, sopii se bichon frise paljon paremmin. Kun ei ne taidot riitä spk:n kouluttamiseen, eikä niitä viitsitä lenkittää, saati järjestää kylliksi aktiviteetteja.
Totta kai koiran ulkonäöllä saa olla väliä, onhan nyt sakemannin ja bichonin kokoerokin valtava, sekä turkki vaatii ihan erilaista hoitoa. Sakemanni on kuitenkin sakemanni, on se sitten harmaa, musta, tai mustaruskea. Sama koskee kaikkia muitakin rotuja. Siinä mielessä ajatus että hakisi sakua ja saisi bichonin on älytön. Yleensä ihmisellä on jotain perusajatuksia koiran ulkonäöstä, koosta, korvien asennosta, kuonon pituudesta, turkin vaativuudesta, karvanlähdöstä.. ja sitten etsitään rotu joka ulkoisesti vastaa eniten omaa toivetta. Tämän jälkeen sitten vasta tulee väri, ja se on yleensä lopulta melko joustava, jos ei nyt kasvatusta varten hae tiettyä. Toki sitten jos ei ole valmis väristä joustamaan, saattaa joutua odottamaan vuosia sitä oikean väristä pentua. Se on ihan oma valinta.
Tuohon en usko! Vuosikymmenet on valistettu ihmisiä valitsemaan eläin muulla kuin ulkonäön perusteella. Ei ihmiset enää voi olla niin s a a t an a n i d i o o t t e j a, että valitsevat koirarodun ulkonäön perusteella!
Vai olenko sitten jotenkin poikkeuksellisen järkevä ihminen, kun koirarodun ulkonäkö ei vaikuta rotuvalintaani ollenkaan?
On kyllä täysin paskapuhetta, että koirarodun ulkonäkö ei vaikuta rotuvalintaan ollenkaan. Kyllä sitä jokainen alitajuntaisesti katselee omaa silmää miellyttäviä rotuja vaihtoehtoja miettiessään. Eikä siinä ole mitään pahaa, samaa tapahtuu parinvalinnassa. Luonne, aktiivisuus, terveys yms. vaikuttaa eniten, mutta ulkonäkö on myös osa ratkaisua. Ihan turha nostaa itseään jalustalle tuommoisella.
EI ole mitään paskapuhetta! Koirarodun ulkonäkö ei vaikuta rotuvalintaani ollenkaan. Se on tosiasia. Kyllähän minäkin joskus alle 10-vuotiaana katsoin koiralehdestä rotuja ulkonäön perusteella, mutta täysin rehellisesti voin sanoa, että nyt aikuisena koirarodun ulkonäkö ei vaikuta rotuvalintaani ollenkaan.
Parinvalintaani ulkonäkö tottakai vaikuttaa. En koskaan ottaisi rumaa/keskitason miestä. Komea ulkonäkö on miehessä tärkein ominaisuus muiden ominaisuuksien rinnalla. On inhottavaa lukea tältäkin palstalta jatkuvasti juttuja, joissa kielletään naisten oikeus valita mies ulkonäön perusteella. Naisen pitäisi kelpuuttaa minkä tahansa näköinen mies.
Minä olen jalustalla, ei minun tarvitse itsäni sinne nostaa. Olen parempi ja realistisempi koiranhankkija kuin te persut, jotka valitsette koiran ulkonäön perusteella. Yhdellekään koiran värin perusteella valitsevalle ei pitäisi antaa koiraa.
seropi kirjoitti:
nykyiset rotukoirat on enimmäkseen jalostettu tietyn ulkonäön perusteella. Jos ette ole ostamassa rekikoiraa tai palvelukoiraa, niin varmaan se ulkonäkö on ollut yksi tärkeä kriteeri miksi halutaan joku tietyn rodun koira? Kunhan ette osta yhtä sellaista lättäpäätä, joiden jalostaminen on vastuutonta eläinrääkkäystä (pahimmillaan) niin miksi ei saisi valita väriä siinä missä muita ominaisuuksia. Kuten sanottu, tehän maksatte siitä pitkän pennin.
OLET TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ!
Kaikilla koiraroduilla on rodunomaiset vietit, ominaisuudet ja käyttäytymispiirteet, vaikka ne nykyään olisivatkin enimmäkseen seurakoiria. Koiranhankkijoiden pitäisi perehtyä rotujen alkuperäisiin käyttötarkoitukseen ja ominaisuuksiin, EI väreihin.