Lue keskustelun säännöt.
Kun aikuinen ihminen ei ole kehittänyt mielen teoriaa ("mind-blindness"): kokemuksia?
20.08.2021 |
Sukulaisiin kuuluu yksi henkilö, jonka toiminta on aiheuttanut päänvaivaa ihan siitä lähtien kun tutustuttiin. En ole saanut kiinni siitä mistä kiikastaa, ja tännekin on tullut asiasta avauduttua joskus.
Yhtenä päivänä kun lueskelin kehityspsykologiaa ja sitä, miten lasten kehittymistä voidaan havainnoida, tajusin mistä on kyse. Ihmisten sosiaalinen toiminta perustuu sille, että ihan vauvasta lähtien aletaan asteittain ymmärtää, että toisilla on omat kokemusmaailmansa, ja että toinen ei ehkä tiedä jotain mitä sinä tiedät, ja että muilla voi olla tunteita ja haluja, joita he eivät näytä ulospäin. 4-vuotias tyypillisesti alkaa selvitä näistä testeistä. Näitä taitoja kutsutaan mielen teoriaksi, englanniksi theory of mind.
Tajusin, että tämä jo eläkeikäinen sukulainen tuskin läpäisisi näitä testejä. Hän ei todellakaan ikinä hahmota, jos toinen on väsynyt ja nälkäinen pitkän päivän jälkeen, eikä haluaisi seisoa sateessa keskustelemassa. Hän ei huomaa, jos loukkaa toista, eikä tule koskaan kysyneeksi mitä toisille kuuluu vaan kertoo vaikkapa eilen katselemistaan iltauutisista ihan niin pitkään kuin joku on kuulolla. Hän ei tosiaan taida ymmärtää, että muilla olisi ihan yhtä paljon omia kuulumisiaan kerrottavana - ja että se toinen on varmasti kuullut jo samat uutiset muualta. Nuo ongelmat ovat läsnä ihan joka hetkessä. Hän ei hahmota, mitä jonkun viraston lomakkeen kysymyksillä haetaan, eikä liikenteessä osaa ennustaa, että mitä muut autot tekevät. Kaiken päällä leijuu kaikenkattava itsekeskeisyys ihan kaikessa toiminnassa. Taitaa olla niin, että hän on ihan täydellisen kyvytön tarkkailemaan itseään ulkopuolisen silmin.
Helpottaa jotenkin nyt vihdoin ymmärtää, että mistä on koko ajan ollut kysymys. Näihin vuosiin on mahtunut niin monta turhauttavaa hetkeä, kun omasta mielestäni hyvästä suunnittelusta huolimatta tämä sukulainen on sotkenut kaiken näennäisesti kaoottisella toiminnallaan. Jos hänen lapsuusaikanaan olisi ollut nykyiset varhaisen tuen mallit käytössä, niin ihan varmasti olisi aloitettu jotkut tukitoimet.
Onko muilla kokemuksia tästä aiheesta? Miten olette opetelleet toimimaan asian kanssa? Minusta tuntuu, että pikkulasten kanssa on helpompaa, kun voi suunnata ohjeet suoraan ikätasoisesti. Tämän vanhemman sukulaisen kanssa ehkä turhauttavinta on hänen tuosta puutteellisesta muiden tulkitsemisesta ammentava spontaani toiminta, jota on vaikea ennustaa.
Kommentit (7)
Hyvä pointti sinulla ap! Noinhan se varmasti menee. Itsellä on yksi sukuun naitu ihmetyksen kohde, jolla on varmasti paljon samaa. On vain myös niin yksinkertainen muutenkin ja selkeästi mt-ongelmaa, että on hyvin vaikea hahmottaa hänen ajatteluaan. Miehensäkään ei ole pystynyt kaikkea hänen käytöstään kuvaamaan niin että siitä pääsisi perille.
Itse olen ihmetellyt sitä, että 10-vuotiaalle pojalleni on ihmeen vaikea ymmärtää sitä, mitä minä näen ja mitä en. Hän on ihan älykäs muuten mutta tässä asiassa toistuvasti joudun sanomaan, että enhän minä näe sinne kun tuossa on tuoli välissä. Siirtää sitten näyttämäänsä esinettä, muttei lainkaan tarpeeksi että se tulisi näkökenttään, eikä näytä päättelevän asiaa vaan arvaa ja väärin. Avaruudellinen hahmotuskyky on muuten ok. Samoin suuttuu siitä ettei muut ymmärrä asiaa jota hän ei ole kertonut ja toisaalta useimmiten ihmettelee miksi hänelle suututaan ja yrittää päätellä tilannetta ilmeiden perusteella järkeilemättä, mitä hän on ehkä tehnyt ja minkälaisista asioista ihmiset eivät tykkää ja miksi.
Mahtaako tuossa mielen teorian kehittymisessä olla paljonkin kehitysvaiheita läpikäytävänä ja onkohan siitä jotain lukuja olemassa, moniko kompastuu matkalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten jo edellisissä kommenteissa joku mainitsi, että autismiin ja narsismiin liittyy ja niinhän se taitaa olla.
Läheisille tälläinen ihminen on raskas, toiminta näyttäytyy todella itsekkäänä ja itsekeskeisenä, vaikka henkilö itse ei olisi sitä sellaiseksi tarkoittanutkaan.
Itsekkäät motiivit ajavat kuitenkin lähes aina kaiken edelle, vaikka siitä olisi kyseiselle henkilölle jopa haittaa.
Jos joku ei tiedä sitä mitä minä tiedän, pidän tätä vähän yksinkertaisena. Sitten empatia nostaa päätään ja tajuan että kaikille ei ole luotu samoja älynlahjoja. Tunteella ajatteleville nauran päin naamaa tai vinoilen heille heidän typeristä elämänvalinnoistaan. Tämän olen huomannut turhaksi sillä he eivät osaa muuttaa itseään. Olen päätynyt toteamukseen: suurin osa ihmisistä on kasvottomia tajuttomia hedonistisia lihakoneita.
Asperger täällä moi. Tuntuu jotenkin tosi tutulta tuo ettei ymmärrä mitä muut tietää ja mitä eivät tiedä. Erityisen hankalaksi sen minun mielestä tekee se, että ihmiset ovat kaikki erilaisia, ja osa näkee ja huomaa ja havaitsee paljon kaikenlaisia asioita, ja osa ei ilmiselviäkään asioita. Ja sitten molemmanlaiset ihmiset suuttuvat kun "Ethän sä voi OLETTAA /kyllähän sun PITÄÄ tietää..."
En tietenkään voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta itse en jaksa enää yrittää sopeutua ja ymmärtää mitään ja ketään. Pysyttelen kaukana ihmisistä, erityisesti naisista, koska tunnen kovin raskaaksi sen tavan millä naiset luulevat tietävänsä kaiken ja olettavat mitä kummallisimpia asioita, ja suuttuvat sitten muille kun heidän ajatuksia ei luettukaan. (Ja MÄ olen se poikkeava!!!)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti sinulla ap! Noinhan se varmasti menee. Itsellä on yksi sukuun naitu ihmetyksen kohde, jolla on varmasti paljon samaa. On vain myös niin yksinkertainen muutenkin ja selkeästi mt-ongelmaa, että on hyvin vaikea hahmottaa hänen ajatteluaan. Miehensäkään ei ole pystynyt kaikkea hänen käytöstään kuvaamaan niin että siitä pääsisi perille.
Itse olen ihmetellyt sitä, että 10-vuotiaalle pojalleni on ihmeen vaikea ymmärtää sitä, mitä minä näen ja mitä en. Hän on ihan älykäs muuten mutta tässä asiassa toistuvasti joudun sanomaan, että enhän minä näe sinne kun tuossa on tuoli välissä. Siirtää sitten näyttämäänsä esinettä, muttei lainkaan tarpeeksi että se tulisi näkökenttään, eikä näytä päättelevän asiaa vaan arvaa ja väärin. Avaruudellinen hahmotuskyky on muuten ok. Samoin suuttuu siitä ettei muut ymmärrä asiaa jota hän ei ole kertonut ja toisaalta useimmiten ihmettelee miksi hänelle suututaan ja yrittää päätellä tilannetta ilmeiden perusteella järkeilemättä, mitä hän on ehkä tehnyt ja minkälaisista asioista ihmiset eivät tykkää ja miksi.
Mahtaako tuossa mielen teorian kehittymisessä olla paljonkin kehitysvaiheita läpikäytävänä ja onkohan siitä jotain lukuja olemassa, moniko kompastuu matkalle.
Tämä on juuri mielenkiintoista. Tämä aloituksessa mainittu sukulainen ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä yksinkertainen. Hän pystyy selviämään monista normaalielämän ongelmista, ja on ollut muun muassa työelämässä. Siksi onkin ollut niin vaikea selvitä sen kanssa, että tulee valtavia ongelmia sellaisissa paikoissa joita niitä vähiten odottaisi.
Mitä kerrot pojastasi on juuri tähän asiaan liittyvää. Kehittymistä tapahtuu näissä asioissa vielä pitkään ja ilmeisesti voi olla yksilökohtaisesti viivästymiä juuri jossain tietyssä kyvyssä, vaikka muissa ei olisi.
Näköjään nämä jaetaan viiteen ryhmään helpoimmasta vaikeaan:
1 Muilla on omia erillisiä haluja ja toiveita
2 Muut käsittävät saman tilanteen eri tavalla, ja se vaikuttaa siihen miten he tilanteessa toimivat
3 Muilla on hallussaan eri tietoa kuin itsellä, ja he toimivat sen tiedon pohjalta
4 Muilla voi olla sellaistakin tietoa, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa
5 Muut voivat näyttää päällepäin erilaista tunnetilaa kuin todellisuudessa tuntevat
Tulee mieleen esimerkiksi sellainen tilanne sukulaisen kanssa, kun nähtiin leikkipuistossa ja minulla oli mukana juuri kävelemään oppinut lapseni. Sukulainen näki, kun lapsi nousi jaloilleen ja alkoi kävellä. Hän huusi "Katso! Ville oppi kävelemään! Nyt se kävelee!" Sanoin että joo, se oppi tuossa muutama viikko sitten ja kävelee paljon nykyään. Sukulainen vain jatkoi "Siis ajatella että se oppi kävelemään juuri nyt, otetaan äkkiä valokuva!" Hänelle ei mennyt perille, että minä lapsen vanhempana tiedän osaako lapseni kävellä. Hänelle siitä tuli todellisuutta vasta nyt kun itse näki sen, ja jakoi avuliaasti tiedon minullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voikohan johtua tällaisesta, että ihminen on täysin kyvytön näkemään omia puutteitaan? Jos vaikka joku aiheuttaa myöhästymisellään ongelmia kaikille (jos ollaan vaikka lähdössä samalla kyydillä jonnekin missä pitää olla ajoissa, eikä päästä liikkeelle koska yksi on myöhässä) niin ei voi ottaa siitä vastuuta, vaan on melkein vihainen toisille siitä, että paikkaan olikin odotettua pidempi matka/oli liikennevaloja/jotain muuta, mikä on ilman muuta jokaisen osallistujan omalla vastuulla.
Kun mikään asia ei koskaan ole tällaisen ihmisen mielestä hänen omaa syytään, johon olisi pitänyt varautua. Ei nyt ehkä sillä, että se olisi aina niin valtavan tärkeää muille ihmisille. Luulisi vaan, että olisi tavallaan itsellekin helpointa sanoa että sori, mokasin tällä tavalla, ja sitten muut luultavasti vain sanoisivat että ei se mitään, noin käy kaikille aina välillä. Tunnelma olisi taas rentoutunut ja oltaisiin samalla viivalla. Miten voi olla niin tärkeää pitää kiinni siitä, että MINÄ en tehnyt mitään väärin, koko muu maailma vain pyörii väärään suuntaan ja kohtelee MINUA väärin. Samaan aikaan se olisi tietysti ihan maailmanloppu, jos tällainen ihminen myöhästyisi omasta tärkeästä menostaan toisten mokan takia.
Koitan vaan vältellä tuollaisia sukulaisia, itsellä on myös vanhempi joka ei tajua mitään kohteliaisuussääntöjä, on täysin rajaton ja törkeä. Se on jonkinlaista narsismia ja autismia.