Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masentavaa, kun omat lapset on silmiinpistävän huonokäytöksisiä
14.09.2014 |
Oikeasti, pitäisikö kutsua supernanny paikalle? En tiedä mitä teen väärin. Lapsia on kaksi, joten en voi vedota yksittäistapaukseen. Kyllä, myönnän, omat lapseni ovat todella huonosti käyttäytyviä ja saan hävetä heitä lähes päivittäin.
Parhaani olen yrittänyt. Olen pienestä asti antanut huomiota ja aikaa, katsonut että liikkuvat ja ulkoilevat tarpeeksi, rajoittanut makean syöntiä ja pleikkarin peluuta. En ole vienyt virikehoitoon pienemmän äitiyslomalla, tosin muskareissa ja äiti/lapsijumpissa ravannut senkin edestä. Aina olen kieltänyt jos ovat tehneet väärin ja myös pysynyt kannassani. En ole antanut periksi kiukutteluille. Olen vienyt erilaisiin paikkoihin, esim. säännöllisesti ravintolaan syömään että oppivat pöytätapoja. Olen aina edellyttänyt että vieraita tervehditään, sanotaan kiitos ja anteeksi.
Nyt molemmat ovat kouluiässä joten ihan pikkulapsen hölmöyteen ei voi vedota, ja pakko sanoa että lasteni käytös on KAUHEAA. Esim. kun meillä on vieraita, änkeävät ensimmäisenä kahvipöytään ja alkavat ahmia, vaikka JOKA KERTA olen sanonut että odotetaan että kaikki on pöydässä. He röyhtäilevät ja piereskelevät avoimesti ja nauravat räkäisesti päälle (tästä hyvästä poistan pöydästä joka ikinen kerta). He kiusaavat toisiaan aamusta iltaan, ja samoin muita lapsia. Puutun näihin koko ajan, ja aina on seurauksia, mutta koska koittaa aamu joka ei ala toisen parkumisella (kun se löi)? Tätäkö tämä on, jäähyjä ja etuisuuksia menetyksiä täysi-ikäisyyteen asti?
Heillä on tarkat peliajat ja karkkipäivät, mutta silti yrittävät luistaa tästä. Vieraiden läsnäollessa kaivavat pleikkarin esiin, ja kun muistutan että tänään ei pelata, alkaa infernaalinen ulina, kuin 2-vuotiaan uhmakohtaus. Ja kertaakaan en ole antanut periksi, mutta silti tämä show.
Sitten on näitä, jotka eivät juuri lapsiaan jaksa kieltää eivätkä välitä missä nämä luuhaavat, ja silti käytös on jäkikasvulla kuin enkelillä. Ymmärrän, että jotain teen väärin, mutta mitä? Puolustuksekseni sanottava että nuorimmalla on jotain neurologista häikkää jota nyt tutkitaan.
Kommentit (52)
Onko toinen vanhempi kuvioissa mukana? Kuinka hän kasvattaa tai saako esim. isovanhemmilta periksi ulisemalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:23"]
Onko toinen vanhempi kuvioissa mukana? Kuinka hän kasvattaa tai saako esim. isovanhemmilta periksi ulisemalla?
[/quote]
On kuvioissa, ja kasvattaa toki mutta ehkä hieman lepsummin kuin minä, tai sitten tosi kovaa huutamalla :( Isovanhemmilta saavat kaiken mitä keksivät pyytää, ja esim karkkia kiukkukohtaukseen :/
Ap
Ylivilkkautta, saavat toisistaan inspiraatiota riehua. Kohtele enemmän yksilöinä kuin yhtenä kimppana, se on monella ongelma ettei sanota yksilöllisesti mikä on vikana jne.
toivotan voimia ja pitkää pinnaa sinulle. en osaa varsinaisesti auttaa, kun tunnut olevan ihan ok kasvattaja. sinulla taitaa olla vain aika kovapäiset lapset, eikä pidä vähätellä neurologisen ongelman vaikutusta. ainoa mikä itselläni tuli vielä mieleen on yksilöllisen huomion ja ajan antaminen? myös tuo videokuvaus vaikuttaa mielenkiintoiselta kokeilulta.
Onko mahdollista, että molemmilla olisi jotakin neurologista taustalla? Jos toisella on, on mahdollista että toisellakin on. Vaikutat minusta tavalliselta, hyvältä vanhemmalta, jonka lapset pitävät kohtuuttoman koville.
Isovanhemmat ottaisin ehdottomaan puhutteluun hemmottelusta kiukkukohtausten aikana. Samoin toisen vanhemman kanssa pitäisi saada sama linja asioihin.
Raskaalta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tsempeistä, tuli ihan hymy huulille. Ja kyllä on käynyt mielessä että jotain neurologista poikkeamaa on molemmilla. Käytös ja kommunikaatio on molemmilla omaperäistä, mutta ei niin rajusti että passitettaisiin adhd-tutkimuksiin. Ovat myös sen luonteisia että ruokkivat toistensa huonoja puolia, toinen on ns. hiljainen kiusaaja ja toinen nollasta sataan sekunnissa mahdollisimman kovaa huutaen -tyyppi, joten yhdessä ollessaan rauha on mennyttä. Kun olen jomman kumman kanssa kahden, tuntuu että pystyy sentään hengittämään, vaikka ne omat erityspiirteet lapsilla on toki ihan yksinäänkin. Isovanhempia olen puhutellut, mutta ovat siellä hoidossa sen verran harvoin että ihan en voi heidän syykseenkään laittaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ihan sama tilanne, kaikkeni olen yrittänyt mutta mikään ei auta lapsen huonoon käytökseen.
Tältä palstalta olen kuitenkin oppinut seuraavan tosiasian: Mulla jäi yliopisto-opinnot aikoinaan kesken -> olen wt -> kouluttamattomuuteni aiheuttaa lapseni huonon käytöksen.
Puhutko lasten kanssa riehumistilanteista jälkeenpäin, kun he ovat rauhoittuneet?
Minä kävin näitä kehityskeskusteluja omien lasteni kanssa yksitellen, mutta vasta sitten, kun lapset (ja minä!) olivat rauhoittuneet. Kiihtyneenä asioista puhuminen on vain ajanhaaskausta. Molemmat osasivat rassata kivasti toistensa hermoja ja samalla myös minun.
Kahden kesken kummankin osapuolen kanssa kävimme läpi tilanteet ja mietimme, mikä meni hyvin ja missä on parantamisen varaa. Keskustelimme yhdessä myös siitä, millaisia muita toimintatapoja olisi ollut.
Sitten kun olin kuullut molempien näkökulmat ja mielipiteet, saatoimme keskustella sitten yhdessä kaikki kolme. Älykkäät lapset osaavat arvioida omaa käytöstään ja tietävät, mikä ei ole sallittua ja mikä on. Lapsilla on myös oikeudentunto, joka toimii tarvittaessa. Näihin on hyvä vedota.
Lapsille on myös hyvä opettaa empatiaa: heidän on hyvä opetella miettimään asioita muiden näkökulmasta. Esim. ap voi kysyä lapsiltaan, mitä he arvelevat vieraiden tuumivan siitä, että lapset ahmivat pöydän tyhjäksi eikä kenellekään jää mitään syötävää. Tai: mitä lapset arvelevat vieraista tuntuvan, kun he piereskelevät ja röyhtäilevät pöydässä. Tai: miltä lapsista tuntuisi joutua pöytään, jossa joku muu käyttäytyisi yhtä huonosti kuin ap:n lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kai on niin erilaisia. Minulla itselläni 4 lasta. Koskaan ei mitään vaikeuksia missään tilaanteissa. Tosin taitavat olla aika hiljaisia ja rauhallisia. Tunnut olevan paljon parempi kasvattaja kuin minä ja nähnyt paljon vaivaa kurin pidossa. Mutta meillä ne vaan ihan itsekseen ovat oppineet hyville tavoille. En tiedä miksi , on vaan eletty normaalia elämää. Muutkin sanovat ,että lapsemme ovat hyvätapaisia. Aina se ei kai ole kasvatuksesta kiinni. Jotkut ovat kovapäisempiä. Mutta toisten kiusaamista ei saa hyväksyä koskaan eikä missään tilanteessa
Näkevätkö lapset lähipiirissä huonoa käytöstä? Piereskeleekö ja röyhtäileekö joku lähipiiristä? Nauraako joku huonolle käytökselle?
Ihmeelliseltä tuntuu lasten huono käytös, jos johdonmukaisesti puututaan eli voi hyvinkin olla jotain häiriötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä lannistu AP, ihan veikeiltä vekaroilta lapsesi kuulostavat. Kyllä he sitten iän myötä rauhoittuvat, kyllä tämä on parempi kuin että lapsesi olisivat jotain superujoja ja flegmaattisia. Tälläiset rempseät energiapakkaukset tuppaavat pärjäämään elämässä :D
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 20:57"]Luunappi otsaan! Toimii aina.
[/quote]
Sama meillä, moni ei hyväksyisi mutta joku roti pitää olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa masentava kirjoitus. Itselläni on kaksi vilkasta poikaa, jotka olivat ihan pieninä tosi kilttejä, mut tänään viimeksi puistossa mietin, että missä välissä näistä on tullut tällaisia pikkuapinoita, että joka asiasta täytyy sanoa. Ja meilläkin on ihan tosissaan yritetty parhaamme, yritetty ottaa rennostikin ettei tehtäisi pissakakasta mitään kiellettyä hedelmä, jota täytyy viljellä sitten joka paikassa varmuuden vuoksi. Ei hirveästi ole auttanut. Ilkeitä eivät onneksi (yleensä ) ole, ovat vaan villejä ja kovaäänisiä ja siellä pienessä päässä raksuttaa ehkä ihan pikkuriikkisen karkeampi koneisto kuin joillakin muilla.
Olen itse sellainen, että olen aina ollut kiltti, enkä ikinä ymmärtänyt tätä poikien maailmaa, jossa joka asia täytyy testata tappiin asti, ihan vaan siitä ilosta että tiedetään mikä on tänäänkin kiellettyä ja mistä tänäänkin kenties voisi henki lähteä tai aiheutua pysyviä ruumiinvammoja. Meinaa niin hermo mennä siihen kun sadatta kertaa sanotaan asiasta joka pitäisi jo mennä perille.
Olen todennut, että minusta ei vaan ole synnynnäisesti poikien äidiksi, mut kun lapset on tehty niin tämä urakka täytyy lusia kunnialla, ja vaan toivoa että saavat jonain päivänä itse yhtä kamalia ipanoita. Rakkaitahan nämä ovat, mutta voi jos nämä saan hengissä ja terveinä aikuisiksi, ansaitsen kyllä jonkin sortin palkinnon. Ja muutaman vuoden hermoloman.
taitavat olla poikia?
Ota kaikki viihde-elektroniikka pois ja lukon taakse. Ihmisen ei tarvitse pelata koko ajan jotain. Jos haluavat leikkiä yhdessä niin ostat vaikka afrikan tähden.
et kutsu lapsia ollenkaan kahvipöytään vieraiden läsnäollessa. Sanot että et voi ottaa heitä siihen sikailemaan, koska eivät osaa käyttäytyä. Pelatkoon vaikka jalista pihalla.
Mites jos kokeilis hyvän huomioimista kieltojen ja rangaistusten sijaan. Tarratauluja tms. palkitsemiskeinoja. Mulla on paha tapa huutaa, kiukustua ja kiristää, antaa rangaistuksia, mut pääsääntösesti kehuminen ja kannustaminen toimii paremmin. Kun vaan jaksais ja muistais. Tsemppiä! Upeeta, et sulla on motivaatiota, se on jo paljon!!kannustaminen
Onpa ihanan asiallisia vastauksia. :)
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 21:12"]
Olipa masentava kirjoitus. Itselläni on kaksi vilkasta poikaa, jotka olivat ihan pieninä tosi kilttejä, mut tänään viimeksi puistossa mietin, että missä välissä näistä on tullut tällaisia pikkuapinoita, että joka asiasta täytyy sanoa. Ja meilläkin on ihan tosissaan yritetty parhaamme, yritetty ottaa rennostikin ettei tehtäisi pissakakasta mitään kiellettyä hedelmä, jota täytyy viljellä sitten joka paikassa varmuuden vuoksi. Ei hirveästi ole auttanut. Ilkeitä eivät onneksi (yleensä ) ole, ovat vaan villejä ja kovaäänisiä ja siellä pienessä päässä raksuttaa ehkä ihan pikkuriikkisen karkeampi koneisto kuin joillakin muilla.
Olen itse sellainen, että olen aina ollut kiltti, enkä ikinä ymmärtänyt tätä poikien maailmaa, jossa joka asia täytyy testata tappiin asti, ihan vaan siitä ilosta että tiedetään mikä on tänäänkin kiellettyä ja mistä tänäänkin kenties voisi henki lähteä tai aiheutua pysyviä ruumiinvammoja. Meinaa niin hermo mennä siihen kun sadatta kertaa sanotaan asiasta joka pitäisi jo mennä perille.
Olen todennut, että minusta ei vaan ole synnynnäisesti poikien äidiksi, mut kun lapset on tehty niin tämä urakka täytyy lusia kunnialla, ja vaan toivoa että saavat jonain päivänä itse yhtä kamalia ipanoita. Rakkaitahan nämä ovat, mutta voi jos nämä saan hengissä ja terveinä aikuisiksi, ansaitsen kyllä jonkin sortin palkinnon. Ja muutaman vuoden hermoloman.
[/quote]
Hirveän paljon samoja tuntemuksia. Ja arvasitte oikein, poikia ovat. Pienenä molemmat olleet oikeita kullannuppuja, syöneet ja nukkuneet ja ihmetelleet maailmaa silmät pyöreinä. Missä kohtaa homma muuttui?
Unohdin tosiaan mainita nuo pissakakkajutut. Niitä viljellään joka paikassa, nyt mukaan tullut myös peppu/pippelisanastoa, ja ei todellakaan olla tehty niistä tabua vaan pyritty suhtautumaan neutraalisti. Mutta miksi juuri siinä ei-sopivimmassa tilanteessa, esim. mummon hautajaiset (keksitty esimerkki) niitä pitää alkaa huutelemaan? Olen yrittänyt etsiä harrastuksia joissa pääsevät purkamaan energiaa, mutta annas olla kun kyseessä on urheilukisat tai harjoitukset jossa KÄSKETÄÄN painimaan/ryntäämään/kiipeämään, niin menevätkin ihan lukkoon eikä siitä rehvakkuudesta ole mitään jäljellä. Mutta jos ollaan kaupassa tai kirkossa niin silloin sitä pikajuoksijan taitoa tai kampitusnopeutta aletaankin testata käytännössä :D
Ap
Minun 4 v tyttöni on ihan samanlainen, tosin osaa vieraiden luona olla nätisti, mutta muuten ei mitään usko.
Alue: Aihe vapaa
Kuvaa niiden raivokohtaus ja näytä tietokoneelta. Auttoi kaveriani.