Ikää 28v ja mulla ei vieläkään ole mitään varsinaista ammattia. Tuleeko kiire?

Vierailija kirjoitti:

Ajattele niin, että esim viiden vuoden päästä olet joka tapauksessa 33 vuotias, luit sitten uuden alan tai et.

Tämä

Ei tule. Minä menin kolmikymppisenä vasta yliopistoon. Sitä ennen hortoilin pätkätyöstä toiseen ja suoritin yhden 2 vuoden koulun ihan vanhempien mieliksi :D

Ja hei, ei kaikilla tarvitse olla kutsumusammattia eikä kaikkien tarvitse intohimoisesti rakastaa työtä. Aika moni tekee sitä vain, että saa palkkaa. Sekin on ihan ok.

Sielua ei tarvitse myydä eikä terveyttä menettää pelkän työn takia. Se on hyvä oivaltaa jo nyt.

Ei tule kiire, mutta tuon ikäisenä kannattaa jo opiskella jotain sellaista mikä työllistää varmasti, eikä alalla ole ikärasisimia. Kannattaa unohtaa tutkijuus, koodaus, kauppis ym. alat joille valmistuu valtavat määrät nuoria ja fiksuja, ja työpaikkoja on vain hyppysellinen. Hyviä vaihtoehtoja on esim. hoitoala, lääkeala, rakennusala, metalli, LVI, ravintola-ala yleensäkin kaikki ei niin "coolit" mihin aina tarvitaan työntekijöitä joten työnantajalla ei ole varaa ikärasismiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kiirettä. Olen 40 vuotias ja opiskelen yliopistossa uutta alaa. Tämän päivän ja tulevaisuuden eläkeikä on niin korkea, että hyvin ehtii opiskella vaikka lääkäriksi.

Olisi aika ankeaa kituuttaa opiskelijabudjetilla 20 vuotta. Sinne nelikymppiseksi. Saati sitten mennä työelämään ilman mitään kokemusta vasta keski-ikäisenä.

Mikä koulutus kestää 20 vuotta? Ja mitä väliä jos on keski-ikäinen eikä kokemusta? Oletko ikärasisti?  "Vanhana" nimenomaan on hyvä idea valita sellainen ala missä on huutava työvoimapula, ei ne työnantajat siinä vaiheessa katso muuta kuin että löytyy paperit. 

Täytyy osata myös ennakoida, ja miettiä, että mikä ala työllistää varmasti yhä 5 vuoden päästä?  Helposti voi käydä myös niin, että kovasti yliopistot mainostaa jotain että "Tämä on se tulevaisuuden ala!" ja todellisuus on, että 5 vuoden päästä koko alaa ei ole enää olemassakaan.  Miettikää siis, että mitä työtä tarvitaan aina, ja mitä ei voi vielä pitkään aikaan korvata roboteilla? 

Ensinnäkin, lopeta heti opiskelu, josta et tykkää. Tuhlaat aikaasi, kun Sinun tulisi keskittyä käyttämään voimavarasi kirkastamaan, mitä oikein olet tekemässä!? 

Ja lakkaa ajattelemasta, että sinun täytyy olla TIETYN lainen - tutkinto kourassa - ennen kuin ansaitset onnen perheen saamiseen.

Jos olet nainen, Sinulla on jo kiire: miehiä varataan, jäät odottamaan heidän seuraava kierrostaan jos sellaista tulee... Jos olet mies, Sinun olisi silti syytä lakata toivomasta, että onni tulisi automaattisesti iän myötä. Kolmekymppiseksi asti sellainen menee vielä läpi, mutta ei sen jälkeen.

40 vuotiallakin vielä 30 vuotta työaikaa.

Varmaan enemmänkin.

Mieti elämääsi enemmän itsesi näkökulmasta. Rakenna sitä "itsestäsi käsin", yksilöllisesti, ja kunnioita sitä mikä Sinua oikeasti kiehtoo. Kaunis ajatus ammatista, joka sopii monelle muulle, ei välttämättä sovi juuri Sinulle ja vie paljon aikaa ja voimavaroja, jos odotat, että jokin niistä yleisistä haavekuvista "osuisi Sinuun".

Joskus naiset yliarvioivat miehen vaatimusta siitä, että nainen voisi heidät tarpeen tullen elättää. Nainen voi turvautua miehen varallisuuteen, mutta yleensä miehet ajattelevat enemmän naisen ulkonäköä, seksikkyyttä, sitä että naisella on siedettävä luonne, ja kykyä sekä halua huolehtia yhteisestä kodista, yhdessä. Ellei näitä ole, miestä ei paljon lohduta, että nainen turvaa hänen taloudellisesti loppuiäksi.

Jos nainen arvostaa sitä, että hänen miehensä tuo hänelle tuhansia euroja kuukaudessa käyttörahaa, se ei tarkoita, että miehet yleisesti ottaen vaativat naiselta samaa. Naiset joskus kuvittelevat, että miehillä on samat vaatimukset, kuin heillä - ja toimivat sen mukaan, välittämättä siitä, mitä toinen tuntee ja sanoo. Se on ehkä joku päähänpintymä omasta riittämättömyydestä ja käsityksestä siitä, kuinka sen voisi päihittää. Raha.

Kyllä, kiire alkaa olla. Eläkekertymäsi on huono ja cv:n aukot eivät tulevia työnantajia houkuttele. Jos löydätkin sopivan koulutuksen ja hyvän työn, alat olla liian vanha palkattavaksi, ja biologinen kellokin alkaa tikittää.

Kuulostaa siltä, että odotat opiskelu- ja työpaikalta ihmettä. Valitettava totuus on, että työstään nauttii hyvin harva. Koen olevani unelma-alallani ja leipätyö itsessään on ihanaa, mutta kaikki oheisilmiöt (kiire, alimiehitys, jatkuvat irtisanomiset jne.) tekee työpäivistä paskoja. 

Toisaalta tosi moni ikäisesi on samassa tilanteessa. Et ole siis tilastollisesti mikään poikkeus. 

Sinulta on kyllä jo mahdollisuudet menneet ohi. Ei kukaan ota 28-vuotiasta joka ei ole muuta elämssään tehnyt kuin opiskellut sitä ja tätä. Yritä nyt ainakin päästä edes naimisiin tai jotain ettet jää ihan tyhjän päälle. Kohta olet kolmekymppinen vailla tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Mene töihin. Kyllä se jossain vaiheessa selkenee, mikä on oma ala. Töitä saa tehdä aika pitkään, että alkaa kiintyä työhönsä, näin se vaan menee.

Ihan siitä hanttihommastakin voi alkaa löytää ne hyvät puolet. Pienikin liksa on silti liksa. Nykyään olen ihan mielissäni etten tehnyt urasta itselleni päähänpinttymää, yllätyksetön arki on ihan parasta meikäläiselle.

Nuorilla on tietysti hirveä paine olla jotakin ihmeellistä.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, lopeta heti opiskelu, josta et tykkää. Tuhlaat aikaasi, kun Sinun tulisi keskittyä käyttämään voimavarasi kirkastamaan, mitä oikein olet tekemässä!? 

Ja lakkaa ajattelemasta, että sinun täytyy olla TIETYN lainen - tutkinto kourassa - ennen kuin ansaitset onnen perheen saamiseen.

Jos olet nainen, Sinulla on jo kiire: miehiä varataan, jäät odottamaan heidän seuraava kierrostaan jos sellaista tulee... Jos olet mies, Sinun olisi silti syytä lakata toivomasta, että onni tulisi automaattisesti iän myötä. Kolmekymppiseksi asti sellainen menee vielä läpi, mutta ei sen jälkeen.

Onneksi minulle toi perheen perustaminen ei ole mikään niin pakollinen juttu että viitsisisin ihan suorastaan "varailla" miehiä itselleni. Ajattelen sen jotenkin niin, että kumppani ja lapset tulevat jos ovat tullakseen. Niin hiljaista on kyllä deittimarkkinoilla, että varmaan jää tulematta. En tästä enää nuorru enkä kaunistu, enkä ole nuorenakaan ollut mitään kuuminta hottia miesten keskuudessa, eikä luonteessakaan ole mitään erityisen hienoa. No, ei se mitään, aina voi myöhemmin ryhtyä vaikka tukiperheeksi tai adoptoida tai jotain. 

Jos olet hyväkroppainen voit aloittaa seksıshowt netissä. Sillä tienaa kohtuullisesti. Katuprostituutıo tietenkin myös mahdollisuutena jos löytyy paikka jossa ottaa vastaan asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Sinulta on kyllä jo mahdollisuudet menneet ohi. Ei kukaan ota 28-vuotiasta joka ei ole muuta elämssään tehnyt kuin opiskellut sitä ja tätä. Yritä nyt ainakin päästä edes naimisiin tai jotain ettet jää ihan tyhjän päälle. Kohta olet kolmekymppinen vailla tulevaisuutta.

Kyllä se ammatti nyt vaan on tärkeämpi, kuin joku mies. Ei avioliitto takaa mitään onnea tai toimeentuloa. Onpas sinulle vanhanaikainen ajattelutapa, että 30v nainen on jo jotain ongelmajätettä. 

ylöös

Minulla ei ole koskaan ollut mitään ammattinimikettä. Ehkä silloin 20-vuotiaana "kahvilatyöntekijä" mutta en minä sitä ollut opiskellut. Pitääkö sinulla siis olla titteli vai työ?

Vierailija kirjoitti:

Aina voi vaihtaa. Mä kävin lukion jälkeen lähihoitajakoulun, kun en päässyt sairaanhoitajaksi opiskelemaan. Tein hoitotyötä vanhusten puolella 6 v. Alkoi tuntua yksitoikkoiselta. Opiskelin toimintaterapeutiksi ja tein samalla hoitsuna keikkaa. 4 vuotta meni, mut kannatti. Sain heti paikan. Sitten kävin yamk:n v. 2015-2016. Nyt oon projektissa päällikkönä. Kun tämä loppuu, yritän joko opekouluun tai lasten ja nuorten puolelle kunnalliseen toimintaterapiaan. Näkee sitten, kumpi onnistuu.

Nimenomaan se on opekoulu.

Vierailija kirjoitti:

40 vuotiallakin vielä 30 vuotta työaikaa.

Varmaan enemmänkin.

On toki, mutta hyvin harva 55+ saa työpaikkaa jos on sattunut ennen sitä edellisen menettämään. Vähintäänkin se 10 vuotta uran loppupäästä voi lässähtää työttömän köyhyyteen ja sitä myöten eläkeläisköyhyyteen.