Hei rokotetta pelkäävä! Mistä lähteestä tietosi pääosin on lähtöisin, jonka takia pelkäät rokotetta?
Kärkkäisellä se on MV-lehti.
Onko se sinulla Seiska?
En tiennytkään, että ihmiset arvostavat Seiskaa ja MV-lehteä noin paljon
Kommentit (1369)
Kaikkiin rokotteisiin sisältyy aina hyöty-haitta - suhde, jota jokaisen tulisi puntaroida. Omalla kohdallani ajattelen vakavan sairastumisen mahdollisuuden olevan niin pieni, etten näe syytä, miksi ottaisin vielä täysin testausvaiheessa olevan rokotteen, josta lääkeyhtiöt eivät edes kanna korvausvastuuta. mRNA-rokotteita ei voi myöskään verrata vanhempaa rokoteteknologiaa edustaviin rokotteisiin, joilla moni tauti on jo pystytty lähes hävittämään.
Rajoitustoimet ovat olleet tarpeellisia, jotta uusi tauti leviää kansan läpi hitaammin, ja näin suojelemme terveydenhuoltoa ylikuormittumiselta. On myös hyvä asia, että riskiryhmiin kuuluvat ja heikossa asemassa olevat ihmiset saavat rokotteen, mutta tämä nykyisin vallitseva rokotepsykoosi ja sen seuraukset tuntuvat ylimitoitetuille. Tämä on toki kaikki hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Itse peräänkuuluttaisin median vastuuta tämän kaiken keskellä.
Vaihtoehtoista, luotettavaa tietoa rokotteista saa kyllä hakemalla hakea. Höpöhöpötietoa on paljon, mutta se ei tarkoita, ettäkö kaikki kritiikki olisi foliohatusta vedettyä.
Spotifyn omistaville suosittelen kuunneltavaksi Joe Roganin podcastin jaksoa, jossa Bret Weinstein ja Dr. Pierre Kory keskustelevat Ivermectin -nimisestä lääkkeestä, jolla on tutkitusti saatu hyviä tuloksia koronan hoitamisessa. Mielenkiintoisinta podcastissa on kuitenkin se sensuurin määrä, jota yleisen narratiivin kritisoijat saavat osakseen.
Itse odottelen sairastavani koronan aikanaan. Kuten sen tulee sairastamaan moni muukin, niin rokotettu kuin rokottamatonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan valtamediasta olen kerännyt kaiken tämän tiedon:
-koronavirus ei ole juuri kausi-influenssaa vaarallisempi
-koronavirukseen ei ole Suomessa kuollut yhtäkään perustervettä alle 30-vuotiasta
-rokotetut levittävät tautia yhtälailla
-rokotteiden teho heikkenee jo kuukausien kuluessa
-Fimealle on tehty pari tuhatta vakavaa haittavaikutusilmoitusta rokotteistaSe, että rokotetut syyllistävät rokottamattomia selittyy hyvin pitkälti sillä, että he pelkäävät tehneensä väärän päätöksen ja haluavat muidenkin tekevän samoin.
Tänään muuten väläyteltiin jo mtv aamu-uutisissa, että maskeja voitaisiin alkaa käyttämään myös tavallisina flunssakausina. Tästä se lähtee. Citymarketissa on tähän asti sanottu, että käytäthän maskia, eilen luki "KÄYTÄ MASKIA". Äänensävyt kovenee.
Ensin esitetään flunssakauden alussa suositus käyttää maskia, ja vähitellen siitä tulee vaatimus. Ja THL määrää, koska meillä on flunssakausi. Eli AINA.
Ja vielä kamalampaa, käsiä pitäisi pestä hyvin ja usein, niin tauteilta voisi välttyä!
Vierailija kirjoitti:
Kaikkiin rokotteisiin sisältyy aina hyöty-haitta - suhde, jota jokaisen tulisi puntaroida. Omalla kohdallani ajattelen vakavan sairastumisen mahdollisuuden olevan niin pieni, etten näe syytä, miksi ottaisin vielä täysin testausvaiheessa olevan rokotteen, josta lääkeyhtiöt eivät edes kanna korvausvastuuta. mRNA-rokotteita ei voi myöskään verrata vanhempaa rokoteteknologiaa edustaviin rokotteisiin, joilla moni tauti on jo pystytty lähes hävittämään.
Rajoitustoimet ovat olleet tarpeellisia, jotta uusi tauti leviää kansan läpi hitaammin, ja näin suojelemme terveydenhuoltoa ylikuormittumiselta. On myös hyvä asia, että riskiryhmiin kuuluvat ja heikossa asemassa olevat ihmiset saavat rokotteen, mutta tämä nykyisin vallitseva rokotepsykoosi ja sen seuraukset tuntuvat ylimitoitetuille. Tämä on toki kaikki hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Itse peräänkuuluttaisin median vastuuta tämän kaiken keskellä.
Vaihtoehtoista, luotettavaa tietoa rokotteista saa kyllä hakemalla hakea. Höpöhöpötietoa on paljon, mutta se ei tarkoita, ettäkö kaikki kritiikki olisi foliohatusta vedettyä.
Spotifyn omistaville suosittelen kuunneltavaksi Joe Roganin podcastin jaksoa, jossa Bret Weinstein ja Dr. Pierre Kory keskustelevat Ivermectin -nimisestä lääkkeestä, jolla on tutkitusti saatu hyviä tuloksia koronan hoitamisessa. Mielenkiintoisinta podcastissa on kuitenkin se sensuurin määrä, jota yleisen narratiivin kritisoijat saavat osakseen.
Itse odottelen sairastavani koronan aikanaan. Kuten sen tulee sairastamaan moni muukin, niin rokotettu kuin rokottamatonkin.
Taas yksi Ivermectin on vaarallisempi aine kuin rokote. 😂
EMA on perehtynyt laboratorio- ja havainnointitutkimuksista sekä kliinisistä tutkimuksista julkaistuihin aineistoihin koskien ivermektiiniä. Laboratoriotutkimuksissa havaittiin, että ivermektiini saattoi hyvin suurilla annoksilla estää COVID-19 tautia aiheuttavan viruksen lisääntymistä. Lääkkeen haittavaikutukset voivat kuitenkin lisääntyä kyseisillä, normaalikäyttöä suuremmilla annoksilla huomattavasti. Kliinisten tutkimusten tulokset vaihtelivat; toiset tutkimukset eivät osoittaneet mitään hyötyä ja toiset raportoivat mahdollisesta hyödystä. Useimmat tutkimukset olivat kuitenkin pieniä, joten tällä hetkellä saatavilla oleva näyttö ei riitä tukemaan ivermektiinin käyttöä COVID-19-taudissa kliinisten tutkimusten ulkopuolella.
EMAn mukaan ivermektiinin käytöstä tarvitaan lisää tarkasti suunniteltuja tutkimuksia, jotta voidaan tehdä johtopäätöksiä siitä, onko tuote tehokas ja turvallinen koronan ehkäisyssä ja hoidossa.
https://www.fimea.fi/-/ema-ei-suosittele-ivermektiinin-kayttoa-covid-19…
Vierailija kirjoitti:
Ihan valtamediasta olen kerännyt kaiken tämän tiedon:
-koronavirus ei ole juuri kausi-influenssaa vaarallisempi
-koronavirukseen ei ole Suomessa kuollut yhtäkään perustervettä alle 30-vuotiasta
-rokotetut levittävät tautia yhtälailla
-rokotteiden teho heikkenee jo kuukausien kuluessa
-Fimealle on tehty pari tuhatta vakavaa haittavaikutusilmoitusta rokotteistaSe, että rokotetut syyllistävät rokottamattomia selittyy hyvin pitkälti sillä, että he pelkäävät tehneensä väärän päätöksen ja haluavat muidenkin tekevän samoin.
Sitä on sitten valikoitu ne uutiset, jotka itse halutaan kuulla ja loput ymmärretty väärin tai jätetty osa viestistä ymmärtämättä.
Kuolemako sinusta on ainoa mittari koronahaitoille? Ei mitään väliä sairaspoissaoloilla, sairaalapäivillä, pitkäaikaisvaikutuksilla ja koronaan uhrattavilla resursseilla? Onko yli 30-vuotiaiden henki jotenkin arvottomampi?
Kahteen kertaan rokotetut sairastavat ryhmänä täysin aukottomasti todistetusti koronan lievempänä kuin rokottamattomat tai vain yhden rokotuksen saaneet. Levittäminen kohdistuu siis lähinnä rokottamattomiin, jotka sitten kuormittavat terveydenhoitoa. Mitä kauemmin virus jyllää väestössä, sitä enemmän se muuntelee. Piste.
Ja tämä iänikuinen tahallaan väärin ymmärretty osa: Fimean haittavaikutuksissa voi itse arvioida oliko haitta vakava vaiko ei, vaikka kyseessä olisi käsikipu tai yhden päivän kuumeilu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli minun pitäisi antaa täysin terveelle lapselleni piikki suojellakseni riskiryhmiä? Jotka ovat jo aiemmin rokotettu? Ymmärrän kyllä, että hallituksen ja THL:n tehtävä on suojella koko väestöä. Vanhempien pitäisi ajatella tätä oman lapsen näkökulmasta. Tarvitseeko juuri minun lapseni tätä rokotetta? Onko hän vaarassa ilman sitä? Olenko 100%:n varma ettei tästä pitkällä tähtäimellä tule lapselleni jotain mistä ei vielä tiedetä?
Kysymyksen voi asettaa myös toisin? Oletko varma, että juuri sinun lapsesi ei ole se harvinaínen yksi kymmenestä tuhannesta lapsesta, joka saa koronan vaarallisen muodon, joutuu teholle ja mahdollisesti kuolee. Meinaan vaan että sitten kun lapsesi on hengityskoneessa, niin sinulla on aikaa viikon verran pohtia asiaa? Ennen kuin? Riski on pieni, mutta nykytiedon valossa kyseinen riski on kuitenkin suurempi kuin se riski, että lapsesi saisi rokotteesta jotakin ongelmia.
Nimenomaan toisin päin. Rokotteista ilmenevät ongelmat, joko heti tai viiveellä voivat olla paljon vakavampia.
En välitä pätkääkään koko koronahömpötyksestä. Ei kiinnosta maskit tai piikit, ihan sama mitä muut tekee ottakoon kuka mitä lystää
Vierailija kirjoitti:
Henkilö 1; " Tiesitkö että valtamediamme valehtelee meille?"
Henkilö2; " Onko sinulla heittää väitteellesi lähteitä valtamedialta?"
Henkilö1; 🤦🏼♀️🤦🏼♀️
Pähkinänkuoressa aivopestyjen ajatusten juoksu.
- - - - -
-Siinähän se vitsi juuri o nkun papukaijana toisellaan "valtamedian valehtelua" ja kun pyytää näytekappaleen väitetystä "valheesta" niin 10/10 vastauksena papukaijoilta tulee syvä hiljaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli minun pitäisi antaa täysin terveelle lapselleni piikki suojellakseni riskiryhmiä? Jotka ovat jo aiemmin rokotettu? Ymmärrän kyllä, että hallituksen ja THL:n tehtävä on suojella koko väestöä. Vanhempien pitäisi ajatella tätä oman lapsen näkökulmasta. Tarvitseeko juuri minun lapseni tätä rokotetta? Onko hän vaarassa ilman sitä? Olenko 100%:n varma ettei tästä pitkällä tähtäimellä tule lapselleni jotain mistä ei vielä tiedetä?
Kysymyksen voi asettaa myös toisin? Oletko varma, että juuri sinun lapsesi ei ole se harvinaínen yksi kymmenestä tuhannesta lapsesta, joka saa koronan vaarallisen muodon, joutuu teholle ja mahdollisesti kuolee. Meinaan vaan että sitten kun lapsesi on hengityskoneessa, niin sinulla on aikaa viikon verran pohtia asiaa? Ennen kuin? Riski on pieni, mutta nykytiedon valossa kyseinen riski on kuitenkin suurempi kuin se riski, että lapsesi saisi rokotteesta jotakin ongelmia.
Nimenomaan toisin päin. Rokotteista ilmenevät ongelmat, joko heti tai viiveellä voivat olla paljon vakavampia.
Ja mistäköhän tämä tieto on peräisin? Että voivat olla? Vakavampia? Jostakin hörhösivustolta? Nimittäin toistaiseksi olemassa olevan tutkitun lääketieteellisen tiedon perusteella rokotteista aiheutuu paljon vähemmän ongelmia kuin sairastamisesta. Jos tutkimustieto olisi osoittanut toisin, rokotuksia ei olisi laajénnettu koskemaan nuorempia ikäryhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli minun pitäisi antaa täysin terveelle lapselleni piikki suojellakseni riskiryhmiä? Jotka ovat jo aiemmin rokotettu? Ymmärrän kyllä, että hallituksen ja THL:n tehtävä on suojella koko väestöä. Vanhempien pitäisi ajatella tätä oman lapsen näkökulmasta. Tarvitseeko juuri minun lapseni tätä rokotetta? Onko hän vaarassa ilman sitä? Olenko 100%:n varma ettei tästä pitkällä tähtäimellä tule lapselleni jotain mistä ei vielä tiedetä?
Kysymyksen voi asettaa myös toisin? Oletko varma, että juuri sinun lapsesi ei ole se harvinaínen yksi kymmenestä tuhannesta lapsesta, joka saa koronan vaarallisen muodon, joutuu teholle ja mahdollisesti kuolee. Meinaan vaan että sitten kun lapsesi on hengityskoneessa, niin sinulla on aikaa viikon verran pohtia asiaa? Ennen kuin? Riski on pieni, mutta nykytiedon valossa kyseinen riski on kuitenkin suurempi kuin se riski, että lapsesi saisi rokotteesta jotakin ongelmia.
Nimenomaan toisin päin. Rokotteista ilmenevät ongelmat, joko heti tai viiveellä voivat olla paljon vakavampia.
Papukaijat täälläkin toistelevat "rokotteista ilmeneviä ongelmia" vaan eipä ole asiasta näyttöä kyetty esittämään. Sinäkö vihdoin pystyisit?
Joku poloinen luulee vielä "haittailmoituksia" todennetuiksi tapauksiksi ymmärtämättä miten haittarekisteri on laadittu.
Siitä että sain vakavia oireita ensimmäisestä piikistä. Jouduin sairaalahoitoon.
Rokotepassin tuleminen pakottaa silti ottamaan toisenkin piikin.
Kaverini sai sydänkohtauksen neljä päivää rokotuksen jälkeen.
Toisen kaverini parturin isoäiti oli kuollut sydänkohtaukseen rokotteen jälkeen.
Kolmannen kaverini työkaveri sai veritulpan muutama tunti rokotteen jälkeen.
Kyllä nuo rokoteongelmat vaikuttavat paljon yleisemmiltä kuin tilastot antavat ymmärtää tällä hetkellä. Noita tapauksi ei selkeästikään luetella rokotehaitoiksi, koska ei ole menetelmiä kuinka ne todistettaisiin rokotteen aiheuttamiksi vaikka mitään muuta selkeää syytä niille ei olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en aluksi pelännyt rokotetta. Olen saanut ensimmäisen, mies on saanut kaksi. 16-vuotias poika on saanut yhden. Tällä viikolla alkoi 12-15 vuotiaiden rokotukset meidän lasten koululla, on tullut useita allergisia reaktioita ja ambulanssi koululla monta kertaa. Kaverin tytölle tullut paha hengenahdistus, päänsärky ja kutitusta joka puolella kehoa. Oli annettu tipassa adrenaliinia että oireet loppuu. Meillä olisi siis tuo 12-vuotias poika vielä rokottamatta mutta tämän viikon tapahtumien jälkeen en aio antaa hänelle lupaa rokotukseen.
Mikä koulu?
Älä kuvittelekaan, että näihin tarkentaviin kyselyihin ikinä tulisi vastausta. Aina kaikki tapahtuu kaverille, työkaverille, tutun tutulle ja jossakin nimeämättömässä paikassa. Ihan sama kuin sillä huuhaa-videolla Tampereen kouluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli minun pitäisi antaa täysin terveelle lapselleni piikki suojellakseni riskiryhmiä? Jotka ovat jo aiemmin rokotettu? Ymmärrän kyllä, että hallituksen ja THL:n tehtävä on suojella koko väestöä. Vanhempien pitäisi ajatella tätä oman lapsen näkökulmasta. Tarvitseeko juuri minun lapseni tätä rokotetta? Onko hän vaarassa ilman sitä? Olenko 100%:n varma ettei tästä pitkällä tähtäimellä tule lapselleni jotain mistä ei vielä tiedetä?
Kysymyksen voi asettaa myös toisin? Oletko varma, että juuri sinun lapsesi ei ole se harvinaínen yksi kymmenestä tuhannesta lapsesta, joka saa koronan vaarallisen muodon, joutuu teholle ja mahdollisesti kuolee. Meinaan vaan että sitten kun lapsesi on hengityskoneessa, niin sinulla on aikaa viikon verran pohtia asiaa? Ennen kuin? Riski on pieni, mutta nykytiedon valossa kyseinen riski on kuitenkin suurempi kuin se riski, että lapsesi saisi rokotteesta jotakin ongelmia.
Nimenomaan toisin päin. Rokotteista ilmenevät ongelmat, joko heti tai viiveellä voivat olla paljon vakavampia.
Papukaijat täälläkin toistelevat "rokotteista ilmeneviä ongelmia" vaan eipä ole asiasta näyttöä kyetty esittämään. Sinäkö vihdoin pystyisit?
Joku poloinen luulee vielä "haittailmoituksia" todennetuiksi tapauksiksi ymmärtämättä miten haittarekisteri on laadittu.
Niinpä.
https://yle.fi/uutiset/3-12027275
Useimmiten Fimealle ilmoitetaan tunnetuista haittavaikutuksista. Noin 60 prosentissa käsitellyistä ilmoituksista haitat on arvioitu vakaviksi. Vakavien ilmoitusten suhteellinen osuus näyttää todellista suuremmalta, koska niiden käsittelyä priorisoidaan.
Arvio vakavuudesta perustuu ilmoittajan arvioon tai sen puuttuessa Fimean arvioon. Fimea ei muuta ilmoitusten vakavuusarvioita, minkä takia joukossa on paljon myös muita kuin Fimean käyttämin lääketieteellisin kriteerein vakavaksi luokittelemia haittoja.
Ilmoituksen rokotehaitasta voi tehdä rokotteen saanut, lääkäri, hoitaja tai muu terveydenhuollon ammattilainen. Kaukosen mukaan se, että kuluttajat ovat joidenkin vuosien ajan voineet tehdä ilmoituksia myös itse, on selkeästi nostanut ilmoitusten määrää yleisellä tasolla.
– Myös tietoisuus siitä, että on haittavaikutusrekisteri, ja että kuluttajat saavat ilmoittaa, on lisääntynyt.
.
Saattaahan se olla, että lääkäri osaisi paremmin kertoa, onko kyseessä vakava haitta? Vai jotain muuta? Ainakin olisi yhdenmukaisempaa, koulutus jne ohjeistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli minun pitäisi antaa täysin terveelle lapselleni piikki suojellakseni riskiryhmiä? Jotka ovat jo aiemmin rokotettu? Ymmärrän kyllä, että hallituksen ja THL:n tehtävä on suojella koko väestöä. Vanhempien pitäisi ajatella tätä oman lapsen näkökulmasta. Tarvitseeko juuri minun lapseni tätä rokotetta? Onko hän vaarassa ilman sitä? Olenko 100%:n varma ettei tästä pitkällä tähtäimellä tule lapselleni jotain mistä ei vielä tiedetä?
Kysymyksen voi asettaa myös toisin? Oletko varma, että juuri sinun lapsesi ei ole se harvinaínen yksi kymmenestä tuhannesta lapsesta, joka saa koronan vaarallisen muodon, joutuu teholle ja mahdollisesti kuolee. Meinaan vaan että sitten kun lapsesi on hengityskoneessa, niin sinulla on aikaa viikon verran pohtia asiaa? Ennen kuin? Riski on pieni, mutta nykytiedon valossa kyseinen riski on kuitenkin suurempi kuin se riski, että lapsesi saisi rokotteesta jotakin ongelmia.
Nimenomaan toisin päin. Rokotteista ilmenevät ongelmat, joko heti tai viiveellä voivat olla paljon vakavampia.
Papukaijat täälläkin toistelevat "rokotteista ilmeneviä ongelmia" vaan eipä ole asiasta näyttöä kyetty esittämään. Sinäkö vihdoin pystyisit?
Joku poloinen luulee vielä "haittailmoituksia" todennetuiksi tapauksiksi ymmärtämättä miten haittarekisteri on laadittu.Niinpä.
https://yle.fi/uutiset/3-12027275
Useimmiten Fimealle ilmoitetaan tunnetuista haittavaikutuksista. Noin 60 prosentissa käsitellyistä ilmoituksista haitat on arvioitu vakaviksi. Vakavien ilmoitusten suhteellinen osuus näyttää todellista suuremmalta, koska niiden käsittelyä priorisoidaan.
Arvio vakavuudesta perustuu ilmoittajan arvioon tai sen puuttuessa Fimean arvioon. Fimea ei muuta ilmoitusten vakavuusarvioita, minkä takia joukossa on paljon myös muita kuin Fimean käyttämin lääketieteellisin kriteerein vakavaksi luokittelemia haittoja.
Ilmoituksen rokotehaitasta voi tehdä rokotteen saanut, lääkäri, hoitaja tai muu terveydenhuollon ammattilainen. Kaukosen mukaan se, että kuluttajat ovat joidenkin vuosien ajan voineet tehdä ilmoituksia myös itse, on selkeästi nostanut ilmoitusten määrää yleisellä tasolla.
– Myös tietoisuus siitä, että on haittavaikutusrekisteri, ja että kuluttajat saavat ilmoittaa, on lisääntynyt.
.
Saattaahan se olla, että lääkäri osaisi paremmin kertoa, onko kyseessä vakava haitta? Vai jotain muuta? Ainakin olisi yhdenmukaisempaa, koulutus jne ohjeistus.
Hienoa kirsikanpoimintaa sulta.
— —
Mitkä ovat vakavan haittavaikutuksen kriteerit?
Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on:
- johtanut kuolemaan
- hengenvaaraan
- sairaalahoitoon tai sairaalahoidon pitkittymiseen
- aiheuttanut pysyvän vamman tai alentanut toimintakykyä (esim. pitkäaikainen työkyvyttömyys)
- synnynnäinen epämuodostuma tai muu synnynnäinen poikkeama
Vakavuusarvio perustuu ilmoittajan arvioon, jota Fimea ei voi muuttaa vakavasta ei-vakavaksi. Jos vakavuusarviota ei ole ilmoituksessa annettu, Fimea tekee sen, ja voi myös lääketieteellisin perustein korottaa ilmoittajan ei-vakavaksi arvioiman ilmoituksen vakavaksi.
————
Narkolepsian yhteys sikainfluenssarokotteeseen myönnettiin vasta yli vuosi rokotteiden antamisen jälkeen. Nyt on käynnissä on suuri ihmiskoe. Miksi muuten rokote olisi käytössä hätäluvalla (USA) tai ehdollisella luvalla (EU)?
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sai sydänkohtauksen neljä päivää rokotuksen jälkeen.
Toisen kaverini parturin isoäiti oli kuollut sydänkohtaukseen rokotteen jälkeen.
Kolmannen kaverini työkaveri sai veritulpan muutama tunti rokotteen jälkeen.
Kyllä nuo rokoteongelmat vaikuttavat paljon yleisemmiltä kuin tilastot antavat ymmärtää tällä hetkellä. Noita tapauksi ei selkeästikään luetella rokotehaitoiksi, koska ei ole menetelmiä kuinka ne todistettaisiin rokotteen aiheuttamiksi vaikka mitään muuta selkeää syytä niille ei olekaan.
Itsellä kävi muutama vuosi sitten näin.
Jalkaani tuli kova kipu. Kipu jatkui ja en keksinyt sille muuta syytä kuin veritulpan. Menin sitten terveyskeskukseen. Lääkäri tutki, otti kokeita ja sitten todettiin, että "Olet normaalipainoinen, liikuntaa harrastava, kaikki arvot kohdallaan, ei riskitekijöitä eikä suvussakaan mitään. Se ei oikeastaan mitenkään voi olla veritulppa, mutta varmuuden vuoksi lähetän keskussairaalaan".
Mentiin keskussairaalaan, lääkäri tutki ja otti kokeita ja sanoi sitten että "Olet normaalipainoinen, liikuntaa harrastava, kaikki arvot kohdallaan, ei riskitekijöitä eikä suvussakaan mitään. Se ei oikeastaan mitenkään voi olla veritulppa, mutta varmuuden vuoksi lähetän ultraääneen".
Ultraäänessä sitten lääkäri totesi, että "Selvä veritulppahan täällä".
Sain lääkityksen. Sitten lääkitys pois ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat testit. Mitään syytä tai altistavaa tekijää tai mitään ei koskaan löytynyt.
Että ei olisi pitänyt tulla veritulppaa.
Mutta tuli vaan.
Mutta että joskus aina näille ei vaan löydy selkeää syytä. Voihan joku väittää, että rokotteesta. Mutta voi olla yhtä hyvin jostakin muusta.
Minulla ei muuten ei 150 hengen työpaikassa, ei tuttavissa eikä sukulaisissa ole ollut yhtään muuta vakavampaa haittaa kuin itsellänikään. Olkavarsi kipeä ja pientä nuhaa ja lämmönnousua. Eikä työpaikan kahvipöytäkeskusteluissakaan kukaan ole kertronut että kenelläkään lähipiirissä ollut mitään. Meillä on ollut siis tosi huono tuuri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en aluksi pelännyt rokotetta. Olen saanut ensimmäisen, mies on saanut kaksi. 16-vuotias poika on saanut yhden. Tällä viikolla alkoi 12-15 vuotiaiden rokotukset meidän lasten koululla, on tullut useita allergisia reaktioita ja ambulanssi koululla monta kertaa. Kaverin tytölle tullut paha hengenahdistus, päänsärky ja kutitusta joka puolella kehoa. Oli annettu tipassa adrenaliinia että oireet loppuu. Meillä olisi siis tuo 12-vuotias poika vielä rokottamatta mutta tämän viikon tapahtumien jälkeen en aio antaa hänelle lupaa rokotukseen.
Mikä koulu?
Älä kuvittelekaan, että näihin tarkentaviin kyselyihin ikinä tulisi vastausta. Aina kaikki tapahtuu kaverille, työkaverille, tutun tutulle ja jossakin nimeämättömässä paikassa. Ihan sama kuin sillä huuhaa-videolla Tampereen kouluista.
No miten noista tapauksista sitten kerrot muutoin kuin viittaamalla kavereihin, työkavereihin jne. Kenenkään nimeähän ei saa toinen kertoa.

No tässä tapauksessa ihan vaikka kertomalla, mikä koulu on kyseessä. Siinä ei varmasti kenenkään yksityisyydensuoja rikkoudu.
Mutta jotenkin tuntuu, että tästä olisi kuultu jo muualtakin, jos ambulanssi on tämän tästä koululla vieraillut...
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kuin sillä huuhaa-videolla Tampereen kouluista.
Tämä. Ja sekin meni sukkana läpi totuutena tietyille piireille.
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu, että rokotekriittisenä varsinkin tämän korona-rokotteen suhteen, tulee heti leimatuksi tyhmäksi "follariksi", joka uskoo netistä kaikki lukemansa salaliitot :) Eihän se näin ole. Ja kaikki toisinajattelijat yritetään vaientaa ja nettisensuuri iskee (jopa tällä palstalla). Olen luullut, että Suomessa saa vapaasta ilmaista itseään ja mielipiteitään. Netti on tosiaan täynnä sekä totuuksia että valeita ja mielestäni vastuu niiden uskomiseen on lukijalla. Mediakriittisyyttä voisi opettaa eikä turvautua ihan ylimeneviin nettisensuureihin. Ei saa olla kuin yksi ainut totuus, eihän? Eikö ole ihan tervettä kyseenalaistaa uudet asiat, joiden pitkäaikaisvaikutuksista ei kukaan vielä tiedä mitään?
Lapsemme eivät ole millään lailla hengenvaarassa, mutta heidätkin pitäisi rokottaa riskiryhmien suojelemiseksi ja suurin osa vie kiltisti lapsensa piikille kun isoveli näin suosittelee... Olenko minä tyhmä vai onko kaikki muut päästään sekaisin kun eivät yhtään kyseenalaista asiaa? Tilastojenkin mukaan suurin osa kuolleista on iäkkäitä tai perussairaita. Rumasti sanottuna nämä ryhmät on kansantaloudellisestikin kaikista kalleimpia "ylläpitää", mutta nyt näitä riskiryhmiä pitää henkeen ja vereen puolustaa. Rokottomalla lapset, jotka on meidän tulevaisuus. Olemme siis valmiita pahimmassa tapauksessa vaarantamaan koko tulevan sukupolven tulevaisuuden suojellaksemme tässä tilanteessa vanhuksia. Häh? Onko tässä touhussa mitään järkeä? Itse en rokota lapsiani just in case -periaatteella. Enkä tosin itseänikään.
Kyllähän se niin on, että vain foliohatut, jotka uskoo ihan mitä tahansa roskaa, ovat niitä "rokotekriittisiä". Tiesit kai, että rokotteilla on saatu hävitettyä ainakin paljon porukkaa tappanut isorokko, ja todella monta ihmistä runnellut polio on saatu lähes hävitettyä? Ja mitä mediakriittisyyteen tulee, on parempi ettei kukaan usko mitään, mitä MV-Lehdessä, Vastavalkeassa ja sun muissa "vastamedioissa" kerrotaan sillä niissä on vain roskaa.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4275891/rokotetta-pelkaaville-hieman-ti…
Tässä on ainakin hyvä lähde tiedolle rokotetta pelkääville tai sen tehoa epäileville