Eikö noita syrjäytyneitä, juopottelevia öykkäreitä voi poistaa keskustasta?
Kyllö on mennyt ihmisoikeuksien vaaliminen ihan kieroon suuntaan, kun ei saada siistittyä tuota kaupungin keskustaa tuosta kauheasta ihmisjoukosta!
Ihan ydinkeskustassa hengaa takkutukkaista, juopunutta, räkivää, huutavaa öykkäriä, ja siitä joutuu sitten tavallinen työmatkalainen anteeksipyydellen väistelemään läpi...
Äriä
Kommentit (96)
Suomen valtio on tehnyt parhaansa, että alkoholin käyttö siirtyy ravintoloista kaduille ja koteihin.
Mun mielestä esim Riiassa ei saa julkisilla paikoilla juoda. Saako suomessa? Ilmeisesti kun julkisesti kännäävät. Poliiseja ei riitä moista vahtimaan. Kyttäävät tämän viikon turvavöiden käyttöä. Tosin en yhtäkään ole vielä nähnytlivenä .
Etyk-viikonloppuna 1975 deekut kuljetettiin maaseudelle, jotta kaupunkikuva on siistimpi kokouksen aikana.
asuuko ne keskustassa vai miksi ne siellä pörrää?
Jotenkin arvasin että kyseessä on Tampere. Keskustorin seutu on todella vastenmielinen rähjäävine aggressiivisine spurguineen. Toinen uusi "kohtauspaikka" näkyy muodostuneen tullintorin uudistetulle aukiolle. Ei taida nuoretkaan uskaltautua hengaamaan keskustaan.
Olin muutaman vuoden poissa Tampereelta, ja muutettuani tänne takaisin huomasin Keskustorin menneen tosi paljon pahempaan suuntaan. Nyt siinä Juveneksella pyörii jotain uusnatsiporukkaa. Kuulemma Montussa myös.
Joskus ihan pelottaa kävellä siellä päin, kun törmään aina samaan (juoppuhulluun?) naiseen, joka kerran huitaisikin mua ohimennessään. Siitä naisesta tulee ihan Helena Bonham Carter mieleen.
Jep, tämä ongelma on tässä suhteessa vain Tampereella ja ehkä Stadissa. Joka kylässä on omat juopponsa mutta Tampereella homma lähtenyt täysin käsistä.
Mikä siinä on, kun kesällä kiertelin ympäri Eurooppaa...suurkaupunkeja ja pienempiä cityjä...MISSÄÄN en ole nähnyt tällaista järkyttävää ördäystouhua mitä suomessa..kaupunkien keskustat ja metroasemat haisee viinalta, kuselta, paskalta..joka puolella narkkeja ja öykkäreitä... on tämä hieno hyvinvointivaltio.
kaikkein turvattomammaksi kokee olonsa nykypvänä Tampereella kuin vaikka Berliinissä.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 11:04"]
asuuko ne keskustassa vai miksi ne siellä pörrää?
[/quote]
En tiedä mutta ainakin nekalasta purettiin ne ikivanhat spurguparakit eli atomikylä, mihin lienee asukit joutuneet.
Ja ainahan näitä puistokemistejä on ollut mutta tämä porukka on todella äänekästä ja häiritsevää sekä myös aggressiivista ulkopuolisia kohtaan. Vaikuttaa koko kaupunkikuvaan ja turvallisuudentunteeseen että saavat vapaasti mellastaa näin keskeisellä paikalla.
Hulluinta on, että tilanteesta valittaneet yrittäjät saivat kaupungilta vastaukseksi vaan puhetta "yhteisvastuusta", siis että olisi jotenkin niiden liikkeiden pitäjien tehtävä siivota nurkkiin kuseskelijoiden jäljet eikä niinkään kaupungin tehtävä häätää juopot pois.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 10:57"]
Etyk-viikonloppuna 1975 deekut kuljetettiin maaseudelle, jotta kaupunkikuva on siistimpi kokouksen aikana.
[/quote] Hei tehdään nytkin niin, ja saavat tulla omin nokkineen kotiin, olis maantiet niin täynnä ettei kannattaisi autolla lähteä minnekään :D
Pistää miettimään miten joissakin isommissa kaupungeissa ulkomailla tilanne on niin hallussa? Asuin Edinburghissa pari vuotta ja ei siellä porukka ryypännyt puistoissa ja penkeillä. Kun kysyin asiasta niin vastaus oli selvä; julkijuopottelu on kielletty. Ei siellä ehdi kun yhden kaljan korkata niin kyllä ne poliisit sut sieltä bongaa. Ja se, että siellä on enemmän hälinää keskustassa. Tavalliset tallaajat käyttävät penkkejä ja puistoja ja katuja niin ei niihin ehdi kukaan narkkari pesiytymään. Esimerkiksi Tampereen keskustakin on loppujen lopuksi aika hiljainen paikka, porukka on lähinnä läpikulkumatkalla.
Ei ne spurgut kai niin sakoista piittaa, mutta kun niiltä systemaattisesti kaadetaan koko ajan juomat viemäriin niin kyllä he ennen pitkää luovuttavat ja menevät muualle juomaan.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 11:04"]
asuuko ne keskustassa vai miksi ne siellä pörrää?
[/quote]
En tiedä mutta ainakin nekalasta purettiin ne ikivanhat spurguparakit eli atomikylä, mihin lienee asukit joutuneet.
[/quote]
En mää usko että tää koko sakki olis atomikylästä. Atomikylässä asu myös työssäkäyviä, uskot tai et. Luulen et tässä on muun nekalan eli nekalantie/riihitie, hipareitten ja esim härmälän perukoitten asukkeja osa. Eikös märkäpuoli siirtyny ojalta hervantaan? Tuleeko ne bussilla siältä? Mistäs lännen puolen porukka tulee? Haukiluomasta? Tosiasiassa siinä voi olla porukkaa mistä vaan.
Mitä niille pitäis tehdä, niin en tiä... Nehän siä ojalla sillon hengaili et vähän sivummalle joku saman tapanen paikka.
Joo, samantien muutkin sairaat, varsinkin ylipainoiset pois keskustasta.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 11:39"]Joo, samantien muutkin sairaat, varsinkin ylipainoiset pois keskustasta.
[/quote]
Ööö? Kyse ei varmaankaan ole siitä, että sairaita haluttais piilottaa pois ihmisten näkyviltö, vaan että noi känniääliöt oikeesti sikailevat ja pelottavat ihmisiä. Ei kai minkään muunkaan sairauden varjolla saa tehdä rikoksia tai aiheuttaa pahennusta???
Nekala on muuten nykyään oikea lintukoto verrattuna keskustaan...
Nimi. Nekalasta :-)
Nekala on muuten nykyään oikea lintukoto verrattuna keskustaan.
T. Nekalasta :-)
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 11:39"]Joo, samantien muutkin sairaat, varsinkin ylipainoiset pois keskustasta. [/quote] Ööö? Kyse ei varmaankaan ole siitä, että sairaita haluttais piilottaa pois ihmisten näkyviltö, vaan että noi känniääliöt oikeesti sikailevat ja pelottavat ihmisiä. Ei kai minkään muunkaan sairauden varjolla saa tehdä rikoksia tai aiheuttaa pahennusta???
[/quote]
Voitaisiin lähteä siitä että sivistyneessä valtiossa ihmisiltä odotetaan jotain yleisiä käytöstapoja julkisella paikalla, siihen ei kuulu esim. keskellä toria kuseksiminen. Suoranainen häirikinti ja tappelu pitäisi kyllä voida kieltää. Jos eivät osaa olla ihmisten ilmoilla niin menkööt vaikka metsään.
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 12:11"]
Nekala on muuten nykyään oikea lintukoto verrattuna keskustaan. T. Nekalasta :-)
[/quote]
Kiva kuulla, se on viehättävää seutua ja tiettyjen spugetalojen takia koko alueen maine on ihan turhaan kärsinyt.
Spuget o lepposia.