Kamalin ikä: 40, 50, 60, 70...?

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 05:52"]

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 01:05"]

Lapsuus ja nuoruus sekä varhainen aikuisikä oli rankkaa, oikeastaan vasta 30:stä eteenpäin alkanut parantua ja nyt on parhaat fiilikset tähän asti.

terv. 54-v

[/quote]

Sama täällä! Nyt 58-vuotiaana elän ehkä sitä tähän saakkaa parasta aikaa :)

[/quote]

Piti lainata tätä viestiä. Ikä ei tee kepposia vaan tämä mobiili :)

t. 54 v.

Myös minä ihmettelen aloituksen puuttuvia vuosia. Kyllähän monella nuorena on elämä rankkaa tai hankalaa ja monimutkaista ja sitten vanhempana on paljon seesteisempää ja helpompaa. Itse ainakin elän nyt 40-vuotiaana elämäni parhainta ja onnellisinta aikaa. Siis tähän mennessä. Voihan olla että 50-vuotiaana tajuan, että nyt vasta ihanaa onkin. Toki on selvää, että jos terveys alkaa reistailla, niin vanhana voi olla sen takia kurjaa, mutta ei sekään mikään itsestäänselvyys ole. Lähtekää ihmiset lenkille, niin pysytte terveempinä vanhanakin.

Olen nyt 48v. Lapset ovat isoja, kuopuskin meni jo yläasteelle. Parisuhde on hyvä. Talous on kunnossa. Olen alkanut viimeisen 5 vuoden aikana harrastaa liikuntaa enenevästi ja fyysinen kunto on hyvä. Olo on rauhallinen, onnellinen ja positiivinen. Nyt on aikankin tosi hyvä ikä. Kun lapset olivat pieniä tai pikkukoululaisia , oli myös hyvä ikä. Silloin ei vaan ehtinyt paljoa ajatelle itseään. 

Vaikeinta oli yläasteella ollessa, sanoisin että haastavinta ja ahdistavinta oli 13-17-vuotiaana.

Luulisin, että 80-vuotiaana on raskasta, jos raihnastuu kovin. Nyt 55-vuotiaana opiskelijana elän varmasti elämäni onnellisinta aikaa.... (vaikka sitä ei kysytty) :)

Mulla oli rankkoja ikävuodet 7-25. Minua kiusattiin koulussa, ja kärsin äärimmäisestä yksinäisyydestä ja kelvottomuuden tunteesta opiskellessani. 

Siitä eteenpäin on ollut parempi. Olen sopeutunut yksinäisyyteeni ja sinkkuuteeni ja rakastan yksinkertaista elämääni. Tällä hetkellä ikää 40. En kaipaa edes parisuhdetta tai lasta, olen tiennyt jo lapsesta asti olevani sen verran jotenkin erilainen ettei ihmiset minusta pidä, se on pitänyt vaan hyväksyä ja etsiä elämänsä sisältöä muualta kuin perhe-elämästä.

Mun mummi joka kuoli 86 vuotiaana sanoi mulle tossa vähän ennen kuolemaansa että hän olisi voinut olla täyttämättä 80 vuotta kun siitä alkoi ne kaikki vaivat ja kivut. Sitä ennen oli nuorekas olo ja pystyi tekemään mitä halusi. Sitten rupesi tulemaan riippuvaikseksi muista ihmisistä. 

Ihana mummi, mulla on ikävä. 

Se oli 16! Hirveät paineet joka suunnasta. 

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 04:33"]

Kuvittelisin että kamalin ikä 70-80-kymppisenä ja siitä eteenpäin jos terveys reistailee. Kuoleman odottamista?

[/quote]

Joillekin varmaan on. Jotkut taas on valtavan seesteisiä ja onnellisia vaikka olisikin vaivoja. Omat vanhemapani kuuluvat tuohon ryhmään. Heille on iän myötä kehittynyt sellainen kadehdittava rauhallisuus, jossa mikään ei järkytä eikä mikään aiheuta henkistä vastustusta. Niin läheisten kuolemat kuin omat kivutkin hyväksytään tyyneydellä osana elämää. Samoin kuin oma lähestyvä kuolema. Isäni sanoi jokunen vuosi sitten että olisi hän täältä valmis jo lähtemäänkin, ja ilman mitään masentunutta tai varsinaisesti kuolemaa toivovaa sävyä, vain todeten että on ollut hyvä ja täysi elämä ja ei pelota kuolema. Toivoisin että olisin yhtä tyyni ja onnellinen tuossa iässä, tai jos muuten elämä koettelee esim. sairauksilla :)

Nuorena oli rankkaa, ahdistavaa. Nyt olen 42 ja elämä on ihanaa. Harrastan paljon liikuntaa, liitto on kestänyt jo pari vuosikymmentä, meillä on kaksi kivaa lasta. Matkustellaan paljon. En tiedä mitä olisi jos en olisi saanut omaa perhettä. Luultavasti olisi kova paikka.

Yläaste oli henkisesti rankkaa aikaa, oli kova tarve kuulua joukkoon, tuntui että jokainen päivä oli jonkinlaista sosiaalista kilpailua omasta asemastaan. Pahinta oli kun paras kaveri siirtyi ainevalintojen vuoksi eri luokalle ja löysi sieltä uuden parhaan kaverin. Ennen oltiin päivittäin tiiviisti yhdessä ja sitten toinen tuskin edes moikkasi vastaan tullessaan. Sen jälkeen olinkin hyvin yksinäinen pari vuotta, vasta lukiossa löytyi uusia läheisiä ystäviä.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 00:42"]

Kyllä kamalin ikä on ollut 15-24. 27-vuotiaana alkoi helpottaa ja 34-vuotiaana elämä aukeni. Nyt olen yli 40 ja yhä vaan paranee.

[/quote]

Ihan samaa mieltä, onneksi vanhemmiten helpottaa. ;-)