En osaa elää niin, että kelpaisin isälleni

Pyydä vaateet kirjallisena ja sen jälkeen toteutat ne yksi kerrallaan niin loppuu nillitys. Painota että näitä ei sitten muutella enää jälkikäteen!

Et tarvitse isäsi hyväksyntää. Lopettaisin  yrittämästä ja keskittyisin  omaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttu juttu! Meidän isä oli kansakoulun käynyt rakennusmies. Jos et osannut, mitä hän osasi, seurasi räjähdys ja tuli päihin. Mutta jos osasit jotakin sellaista, mihin hänen ällinsä ei riittänyt, oltiin kateudesta naama vihreänä. Rasittava ihminen! En ymmärrä, mitä äitini näki hänessä alkaessaan seurustella hänen kanssaan. Itse en olisi naisena ottanut tuollaista miestä, vaikka siitä olisi maksettu miljoona. Isä on nyt eläkkeelle, silti samanlainen räksyttäjä, joka tarvitsisi koirankopin. M40

Sama juttu meillä"minä tiedän paremmin kuin muut olen tehnyt sitä ja tätä", ei kunnioittanut muiden eriäviä mielipiteitä ja samanlainen räksyttäjä. Mummi kertoi lapsena että se oli äiti joka kosi isää. Epäilen myös että äidin mieliksi tehnyt lapsia, sen verran me *ärsytettiin* isää jos leikittiin iloisesti ja lapsen äänet muutenkin ärsytti sitä. Äitikään ei olisi saanut tehdä mitään tai käydä missään,edes omaa tiliä ei saanut pitää.

Iskä haluaa sulle parasta mutta se ilmaisee asian huonosti.

Voit tehdä yhden päätöksen elämässäsi: että sinusta ei tule samanlaista! Mutta se vaatii työtä: sinun pitää ihan oikeasti ruotia päässäsi, mikä kaikki on ollut loukkaavaa ja tietoisesti päättää että juuri noin ja juuri näin en ikinä tule omille lapsilleni tai heidän puolisoilleen sanomaan. Minä olen taatusti omat virheeni tehnyt kasvatuksessa, mutta kehumista harrastan - en mitään turhaa vaan asiasta - ja maahan en ole painanut ikinä! Yksi anoppi riitti minulle, jonka mielestä puhuin väärää kieltä, syötin väärää ruokaa, luin väärän iltarukouksen, pakotin vääriin harrastuksiin, pakotin väärään kouluun (gymnasium eli ’oppikouluun’ joka vie lukioon täällä Saksassa), ja tietysti puin lapset alusta alkaen väärin jne.

Ota etäisyyttä isästäsi!

Kai olet sanonut että tuntuu että en kelpaa sinulle ja teen kaiken väärin. Oliko hänen isänsä samanlainen?

Kuulostaa tutulta. Yritin joskus vähentää yhteydenpitoa, mutta tuli siitäkin syyllinen olo ja arvostelua. Joitakin vuosia sitten, ollessani 45-vuotias, isäni päätti katkaista välit kokonaan. Jälkikäteen melkein huvittavaa, että se oli parasta mitä isä-suhteessani näköjään saattoi tapahtua, mutta sekään ei käynyt kun itse sitä yritin vaan isäni oli voitava määrätä tästäkin. Olihan se alkuun vähän shokki, mietin kuinka voisin korjata asian, olla parempi jne, mutta kun ei ollut mitään tilannetta korjattavaksi. Veljeni pyynnöstä isä luetteli listan asioita, joita tein hänene mielestään niin väärin ettei voinut enää jatkaa yhteydenpitoa. Ei minuun eikä lapsenlapsiinsa.

Voin kertoa, että elämä on kevyempää nykyään, kun ei tarvitse yrittää kelvata koko ajan.  Jos mahdollista, annan ukon olla. Ei ehkä tarvitse tehdä niin dramaattisesti kuin isäni (toi viimeisinä vuosina saamansa joulu- ja synttärilahjat takaisin).

Sanon että oot kuullut että jotkut vanhemmat antavat ehdotonta rakkautta eikä ehdollista mutta sinä et kuulu heihin.

Jos mikään ei riitä???

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein narsisti idän mielestä kaiken väärin,kehu silloin kun oli jotain hyötyä sille esim osasin leipoa hyvää kakkua,leivonnaisia tms,korjasin sen kamppeet,vein pesuun jne

Narsistia ei voi koskaan miellyttää, useimmiten kaikki päin persettä ja ei tiedä mistä päin taas tulee,jatkuva negstiivisuus jättänyt muhun jäljet,en jaksa olla oikein kenenkään kanssa tekemisissä varsinkaan niiden joilla menee hyvin ja ihanat vanhemmat. Puoli vuotta sitten pistin välit poikki molempiin vanhempiin.

Narsisti on nykypäivän muotisana ja keittiöpsykologien ensimmäinen diagnoosi. Mutta ei sitä ehkä kannata sekoittaa ihan normaaliin kusipäisyyteen ja itsekkyyteen.

Oma isäni on itse tunnustanut useita kertoja, ettei hän olisi lapsia halunnutkaan, että se oli äitimme, joka halusi. Vielä nytkin, kun olemme aikuisia, hän silloin tällöin tilittää tätä. (Isäni oli 23 tullessaan ensimmäisen kerran isäksi, 27 nuorimman sisarukseni syntymän aikoihin.)

Jätä se sika.

Et tule koskaan kelpaamaan isällesi. Sanon tämän kaikella rakkaudella. Isäsi ei luultavasti tiedä, mitä haluaa. 

Mä en ole koskaan tullut toimeen äitini kanssa, olen aina ollut jotenkin vääränlainen, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, mitä hän olisi halunnut. Kun sain koulussa huonoja numeroita, olin laiska paska. Kun sain hyviä numeroita, ne olivat vääristä aineista. Kun meikkasin ja laitoin hiuksia, olin hutsu. Kun en keskittynyt ulkonäkööni, aiheutin häpeää perheelle. Kun vietin aikaa kavereiden kanssa, olin huligaani, kun olin kotona lukemassa, olin epäsosiaalinen hylkiö.

Joidenkin ihmisten ei pitäisi koskaan saada lapsia. Harmi vain, että lisääntymistä ei mitenkään kontrolloida. 

Jos maailmassa olisi kahva.

Vielä yli 40-vuotiaana minua jännittää aika tavalla olla isäni seurassa, vaikka oltaisiin vain samassa kahvipöydässä (ja vaikka olisin vain päivän visiitillä vanhempieni luona). En ymmärrä itseäni, miten saatan olla niin hölmö, että annan hänen vaikuttaa minuun niin, mutta hän on aina pitänyt minua idioottina oikeastaan kaikessa. En saanut tehdä kotona juuri mitään, koska olin kuulemma niin tohelo, mutta silti hän syytti minua syyttämästä päästyään siitä, etten tehnyt kotona mitään hänen hommiaan.

Naurettavia erityisesti sellaiset isät, jotka ovat niin olevinaan fiksuja ja filmaattisia, haukkuvat muita tyhmiksi, minkä ehtivät, mutta he itse ovat hädin tuskin päässeet luokalta oppivelvollisuuskoulussa. Ja tämä hädin tuskin luokalta pääseminen ei ole johtunut lintsaamisesta tai koulutehtävien laiminlyömisestä: oppitunneilla on istuttu ja tehtäviä on todella vaivattu niitä vähäisiä aivosoluja, jotka siellä pääkopan sisällä on. 

Jos olet vuokralla asuva sosiaalitantta joka seukkaa meh.mettien kanssa niin ymmärrän isääsi erittäin hyvin. Olet pettymys.

Kun olet aikuinen niin päätät itse ja isäsi mielipide on useimpiin asioihin ihan turha

Vierailija kirjoitti:

Naurettavia erityisesti sellaiset isät, jotka ovat niin olevinaan fiksuja ja filmaattisia, haukkuvat muita tyhmiksi, minkä ehtivät, mutta he itse ovat hädin tuskin päässeet luokalta oppivelvollisuuskoulussa. Ja tämä hädin tuskin luokalta pääseminen ei ole johtunut lintsaamisesta tai koulutehtävien laiminlyömisestä: oppitunneilla on istuttu ja tehtäviä on todella vaivattu niitä vähäisiä aivosoluja, jotka siellä pääkopan sisällä on. 

Alemmuuskompleksi, joka käännetään ylijumaluudeksi.