Lue keskustelun säännöt.
Äidinrakkaus ei riitä
08.09.2014 |
jos koko ajan tuntuu siltä, että haluaisi olla jossakin muualla, toisenlaisessa elämässä. Itse asiassa silloin äidinrakkaus tekee tilanteesta vielä raskaamman. Siitä seuraa syyllisyyttä omasta tyytymättömyydestä, pettymystä itseen äitinä ja kyvyttömyys muuttaa tilannettaan. Äidinrakkaus ei ole mitään niin hienoa, että se hyvittäisi väärän valinnan vanhemmaksi ryhtymisestä.
Kommentit (30)
Minä kyllä ihmettelen tällaisia ihmisiä jotka valittavat vaikka heille on perhe ja lapset suotu. Mikään ei riitä sulla ap tuskin olisi koskaan asiat hyvin vaikka olisit lapsetonkin. Keksisit valittamisen aihetta sitten jostain muusta. Selvästikään et riittävästi lapsiasi rakasta et siis ole heitä edes ansainnut. Olet tyyppiesimerkki ihmisestä jolla ei koskaan ole asiat hyvin eikä mikään riitä...perustyytymätön ihminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 18:11"]
Lapset ovat nyt 8 ja 6. Kuinkahan kauan tämä vaihe kestää? -ap
[/quote]
Anna adoptioon.
Jos ne lapset ovat hyvin kasvatettuja, niin alat olla voitonpuolella. Elleivät ole, niin pahin on vielä edessäpäin kun tulee murrosikä. Ehdit oikaista linjaa vielä, mutta tosiasiassa lapsella alkaa olla persoonallisuus koossa ja kasassa jossain 4-5 vuoden iässä. Silloin pitäisi jaksaa tehdä se kovin vääntö. Siihen jos ei kykene, niin lapsen elämä kääntyy vähän varjoisampaan suuntaan. Ei näitä minä-minä-ihmisiä oikein kukaan jaksa pitempään katsella, ja työelämässäkään ne eivät oikein menesty. Ei, elleivät ne ole aivan huippuälykkäitä psykopaatteja.
Yritä opettaa niitä ahkeriksi, se tuo menestystä elämässä. Vaadi. Vaadi enemmän. Vaadi lisää. Edes vähänkään vaivaa näkemällä todistuksiin kertyy kyllä kymppejä. Se on aika hyvä mittari. Se on se ainut mittari, millä me muut sitten myöhemmin heitä mittaamme. Asia olisi hyvä vääntää rautalangasta jo aika varhain.
Ja ei, ei tuo aina ole niin mukavaa. Jaksamista.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 18:11"]Lapset ovat nyt 8 ja 6. Kuinkahan kauan tämä vaihe kestää? -ap
[/quote]
What??? Outo kysymys? 6 ja 8 vuotiaathan ovat aikalailla helpoimmassa iässä! Etkö todellakaan osaa keksiä mitään kivaa tekemistä heidän kanssaan vaan haluat olla mielummin yksin?!
Äidinrakkaus tarkoittaa, vastuuta, uhrautumista ja kärsivällisyyttä lasten kasvatukseen ja opastamiseen. Jokaiselle tulee eteen tilanne, jolloin on pakko kasvaa ihmisenä. Kaikessa eteenpäin elämisessä on läsnä myös kasvukipuja. Suurimmat muutokset ovat kaikkein haastavampia. Jaksaminen vaatii henkistä vahvuutta ja lujaa tahtoa.
Voimaannu ja pyydä apua. Ala tekemään ja näkemään asioita hieman toisenlaisesta vinkkelistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä avauksia kun lukee niin herää mieleen ajatus että miten huonosti sitä ihmiset tuntevatkaan itsensä vielä aikuisiässäkin. Tehdään lapsia ja sitten harmitellaan sitä loppuelämän ajan vaikka normaalisti tunteva äiti ei ikipäivänä voisi kuvitellakaan elämää ilman heitä...ärsyttää miten heppoisin perustein sitä lapsia tehdään! Sellaiset ihmiset jotka eivät jaksa kantaa vastuuta muista kuin itsestään.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:22"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 18:11"]Lapset ovat nyt 8 ja 6. Kuinkahan kauan tämä vaihe kestää? -ap [/quote] What??? Outo kysymys? 6 ja 8 vuotiaathan ovat aikalailla helpoimmassa iässä! Etkö todellakaan osaa keksiä mitään kivaa tekemistä heidän kanssaan vaan haluat olla mielummin yksin?!
[/quote]
Tätä asiaa ei varmaankaan voi ymmärtää, jos ei ole kokenut sitä itse. Minulla on lasten kanssa aika useinkin kivaa, toisella on hoitoa vaativa perussairaus, siihenkin on tottunut, mies osallistuu, onnenhetkiä on... mutta myös vahva tunne siitä, että elän jonkun aivan muun elämää. Hoidan kaikki rutiinit, kannan vastuuni, mutta en saa vanhemmuudesta mitään. Kyse ei ole siitä, että olisin aina ja kaikkeen tyytymätön. Muistan, millaista lapsettomana oli, ja silloin olin onnellinen... -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 jatkaa: Älä välitä inhottavista äiti-kommenteista täällä. Uhrautuvat äidit ovat ällöttäviä ja oikeastaan vähän sairaita. Niiden täysin vinoon kasvaneet penikat ovat juuri niitä hirviöitä, mitä me muut aina kammoamme.
Koita jaksaa. Heti kun nuorin on koulussa, niin edes johonkin töihin. Siitä saa rahaa, ja se tuo sisältöä elämään. Näin siis vaikkei sitä rahaa edes tarvitsisi lisää. Tarvitset sen tarkoituksen, ja on päivän selvä asia, etteivät lapset riitä Sinulle miksikään tarkoitukseksi.
Tajunnethan, että kärsit hienoisesta masennuksesta ? Siihen eivät lääkkeet ainakaan pitkään käytettynä auta, mutta ehkä hetkellisesti ? Niissä on kyllä älytön vaara, että niihin koukuttuu. Ehkäpä ei siis kuitenkaan...
(pysy myös erossa driksuttamisesta)
Ei Sinulla ole päässä mitään vikaa. Nykyinen elämä ei vain ole tarpeeksi haastavaa Sinulle. Tarvitset jotain muuta, ja jotain enemmän. Se, ettei palstan mammoista siihen enempään ole ja niille se pyhä äitiys riittää, ei tarkoita sitä, että sen pitäisi riittää Sinulle.
Olet lusinut nyt jo 8 vuotta aistideprivaatio kammiossa. Eiköhän se riitä. Ensimmäiseksi nyt lähdet sieltä kotoa johonkin, ja alat tekemään jotain järkevää. Anna kodin sotkuuntua, vittu, sehän on mielisairautta pestä viikoittain jotain lattioita tai jotain semmoista. Pakota lapset osallistumaan kotitöihin. Kulkekoot paskaisissa ja kärsikööt koulussa pilkkaa toisten lasten osalta, elleivät ne tajua syy yhteyttä puhtaiden vaatteiden ja niiden omatoimisen pesuun viennin välillä. Pakota ja Vaadi. Ellei tepsi, niin lisää tehoa siihen hommaan. Tarvittaessa vaikka kurita ruumiillisesti. Lasten ON taivuttava aikuisten tahtoon. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Piste.
Älä pura hiljaista raivoasi miestäsi kohtaan, vaikka hänen velvollisuutensa olisi kyllä ollut tuo tilanteesi huomata ja jotain sille tehdä. Jotkut eivät vain huomaa. Minä olen niin helevetin ruma mies, ettet Sinä minulta mitään "jaxuhaleja" kaipaa, mutta hengessä nyt jotain sensuuntaista.
Ulos ja pois sieltä kotoa nyt heti. Se koti ei siihen kaadu, että siellä vähän vähemmän uurastetaan. PUHU näistä asioista miehesi kanssa. Miehet eivät ole ajatustenlukijoita. Ei kukaan ole.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 19:29"]
Äidinrakkaus tarkoittaa, vastuuta, uhrautumista ja kärsivällisyyttä lasten kasvatukseen ja opastamiseen.
[/quote]
Mitä vittua? Tätäkö te koetatte meille lapsettomille oikein myydä jonakin unelmien täyttymyksenä?
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 17:53"]
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 17:40"]
Näinhän se on. Mutta kun sanotaan, että kyllä se oma lapsi on kaiken vaivan ja kärsimyksen arvoista, niin se ei kyllä pidä paikkaansa, ei lähellekään. -ap
[/quote]
Mistä sulle tarkalleen ottaen tulee se "vaiva ja kärsimys"? Kysyn uteliaisuuttani, en vittuillakseni. Itse tein lapset aika lailla miehen mieliksi loppupelissä, itselläni ei ollut mitään palavaa halua tai intohimoa asiaan, ei ole edelleenkään, vaikka teitenkin lapset ovat rakkaita ja aina olen heidät hyvin hoitanut. Mutta ihan hyvin olisin voinut elää ilmankin.
[/quote]
Toisten tarpeista huolehtimisesta, rutiineista, jatkuvista vaatimuksista, huolesta... Haluaisin vain olla yksin tai kahdestaan miehen kanssa. -ap
[/quote]
Miten voi yllättää vastuu? Se ettet osaa tehdä mitään yksin vaikka nuorempi lapsi on jo esikoulussa niin se on sinun ongelma. Lähinnä säälittää tuollainen aikuisen ihmisen valittaminen! Ja siis säälin lapsiasi, elää nyt tuollaisen ihmisen kasvattamana. Mitä jos ottaisit viimein vähän sitä omaa aikaa tai perisuhdeaikaa? Miksi se olisi lapsien vikaa ettei sitä ole.