Miksi halveksit itseäsi paremmin koulutettuja?
Yhdessä työpaikassani meni oikein kivasti työkavereiden kanssa siihen asti kunnes kerroin opiskelevani yliopistossa. Välit viilenivät amklaisiin heti. Toisessa työpaikassani olin heti alusta lähtien jonkun elämämkoululaismuijan silmätikkuna. Se työ loppui siihen kun lähdin itkien kesken työpäivän kotiin.
Miksi te vitun amikset halveksutte meitä? Jos teillä on paha olla, niin älkää sitä meihin purkako!
Kommentit (28)
Minulla kaikkein paras työkaveri oli ihana maisteri. Ei ikinä haukkunut vitun amikseksi, opin häneltä paljon ja tiimityömme toimi. Ystäviä olemme edelleen.
En halveksi. Olen kuitenkin huomannut että ylemmin koulutetut halveksuu alemman koulutuksen käyneitä. Ja oletko miettinyt että ehkä itselläsi on noussut hattuun? Ei kukaan jaksa sellaisen kaveri olla. Siihen ei halveksumista tarvita.
Et sinä yo-opiskelijana ole yhtään sen korkeammin koulutettu kuin kukaan muukaan toisen asteen tutkinnon suorittanut. Amk:sta valmistuneet ovat sinua koulutetumpia.
Itse haukut amiksia elämämkoululaisiksi? Just joo. Itse aiheutat sen jos sinusta ei tykätä.
Huokuukohan sinusta sellainen "olen parempi kuin muut"-asenne?
Oletko nyt ap aivan varma, että ongelma ei ole vain omassa päässäsi?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 15:05"]
Et sinä yo-opiskelijana ole yhtään sen korkeammin koulutettu kuin kukaan muukaan toisen asteen tutkinnon suorittanut. Amk:sta valmistuneet ovat sinua koulutetumpia.
[/quote]
Jos ei ole valmistunut amk:sta?
En minä halveksi ketään ihmistä kuin tekojen ja käytöksen perusteella, koulutuksella ei ole mitään väliä jos ihminen on mulkku. Taidat ap nyt keksiä omasta päästäsi syytä miksi sinua on "halveksittu".
Minun kokemukseni mukaan se menee juuri toisinpäin..
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 15:04"]
En halveksi. Olen kuitenkin huomannut että ylemmin koulutetut halveksuu alemman koulutuksen käyneitä. Ja oletko miettinyt että ehkä itselläsi on noussut hattuun? Ei kukaan jaksa sellaisen kaveri olla. Siihen ei halveksumista tarvita.
[/quote]
Kyllä se tässä pikku hiljaa nousee hattuun kun huomaa miten ihanilla luonteenpiirteillä eräät ovat varustettu.
Vaikuttaa siltä, että ajattelet paljonkin asiaa sen kautta että kuka on mitenkin koulutettu. Kuten muutkin sanoivat, taitaa vika löytyä peilistä. Ehkä aavistat sen itsekin?
Taitaa olla omassa päässä tuo ongelma.
Ei se ole ''paremmmin koulutettu'', vaan KORKEAMMIN koulutettu.
Myös matalahkosti koulutettu voi olla ''hyvin koulutettu'', oman alansa tehtäviin.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 15:06"]
Oletko nyt ap aivan varma, että ongelma ei ole vain omassa päässäsi?
[/quote]
Ei ole. Työpaikan esimiehet puuttuivat kiusaamiseen.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 15:09"]
Vaikuttaa siltä, että ajattelet paljonkin asiaa sen kautta että kuka on mitenkin koulutettu. Kuten muutkin sanoivat, taitaa vika löytyä peilistä. Ehkä aavistat sen itsekin?
[/quote]
Minulle on ihan sama miten kukakin on koulutettu. Kerro milä tavalla se vika löytyy peilistä?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 15:05"]
Et sinä yo-opiskelijana ole yhtään sen korkeammin koulutettu kuin kukaan muukaan toisen asteen tutkinnon suorittanut. Amk:sta valmistuneet ovat sinua koulutetumpia.
[/quote]
Jos ei ole valmistunut amk:sta?
[/quote]No sitten ei ole? Kysy amk-opiskelijalta itseltään mikä on hänen pohjakoulutuksensa tai aiempi tutkintonsa, niin tiedät kuinka "tasokkaasta" ihmisestä on kyse ja osaat suhtautua häneen arvonsa mukaisesti.
Halveksin ainoastaan niitä joilla kusi on noussut pahasti päähän koska yliopisto. Heitä on ikävän paljon. Onneksi on myös reilusti niitä hyviä tyyppejä jotka eivät pidä koulutustaan muuta kuin keinona päästä harjoittamaan ammattiaan jota haluaa tehdä, eikä arvota sitä eri tasolle kuin sähköasentaja-amista.
Löytyy sitten niitä ei kouluja käyneitä kusipäitä joita ahdistaa jopa ne pikkulapset joilla on parempi keskiarvo alakoulun todistuksessa kuin heillä vaikka ovat jo aikuisia.
Toivoisin että pienen hetken mietit kumpi oli ensin: asenteesi että on "vitun amiksia" vai yli sadan amiksen halveksiva asenne sinua kohtaan ennen kuin ehtivät sinuun tutustua.
T: amis jolla on paljon ystävinä lääkäreitä ja muita yliopistossa ammattinsa hankkineita niiden amisten ja jopa ilman koulutusta olevien lisäksi
en halveksu huonommin tai paremmin tai enemmän tai vähemmän koulutettuja sinällään. niiden parempi_kuin_sinä-asenne tosin on sellaista mikä saa halveksumaan
Enhän halveksi