Nuorgam + mies kertoo avoimesta suhteestaan
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008191392.html
Mietin tätä Nuorgamin ja miehensä suhdesäätöä. Miisa sanoo, että haluaa parisuhteen tuomaa turvaa ja sen lisäksi sivusuhteiden tuottamaa jännitystä, eikä siksi halua monogamista parisuhdetta.
Eetu oli tästä suuttunut ja halunnut erota, mutta nyt jutussa kertoo häpeilevän suuttumistaan, ja on joutunut hyväksymään Miisan tarpeen tapailla muitakin miehiä.
Jokainen pettäjä kautta historian on sanonut saman kuin Miisa, eli tuon että haluaa parisuhteen edut sekä samalla uutuuden viehätystä tapailemalla muita. Nykyään kun sen sanoo vaan tarpeeksi kauniisti sanansa asetellen, niin joku hölmöläinen sen sitten ottaa ja hyväksyy.
Toisekseen ihmettelen, miksi Eetun tässä pitää hävetä, eikä Miisan? Kun Eetu ainoastaan halusi, että olisivat oikeassa parisuhteessa, johon ei kuulu muita osapuolia. Oma mieheni kertoi aiemmasta suhteestaan, että nainen oli vakuutellut, että haluaa naimisiin ja perheen mieheni kanssa, mutta oli kuitenkin jotenkin flirttaillut mieheni nähden toisen miehen kanssa. Mieheni oli sitten jättänyt ja estänyt tämän naisen. Se onkin minusta kunnioitettavaa, että mies osaa pitää kiinni periaatteistaan, eikä tanssi toisen pillin mukaan. Ja hyvä näin, koska sain itselleni todella hyvän ja uskollisen aviomiehen ja isän lapselleni.
Ihmeellistä, kun kaikki arvot näyttää heittäneen päälaelleen meidän kulttuurissa. En ole ihan ikäloppu vielä, 35 vuotta, mutta en kyllä tunnista jotenkin tätä maailmaa, se on ihan erilainen kuin mihin itse kasvoin. Mun arvoissa uskollisuus on parisuhteessa ollut aina numero 1.
Kommentit (697)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä katsonut sarjaa, mutta näin muutaman minuutin klipin tuosta (3.osasta) jossa Miisa itkee ja tilittää että kun hän ei ole monogaaminen ihminen. Jotenkin jäi klipin katsottuani semmoinen olo, että taas feministi haluaa tölväistä miestä, siis saada miespuolinen henkilö näyttäytymään huonossa/negatiivisessa valossa. Miehellä ei ole rahaa, ollaan eletty Miisan rahoilla jne.
On se vaan raskasta, kun itsessä ei nähdä mitään väärää, kaikki tehdään aina oikein, pitäis tehdä kuten minä haluan ja minä päätän asioista, sanon viimeisen sanan.
Vastenmieleisesti julkisesti alistaa/alentaa miestä jolle hetki sitten kikatteli ja jota niin pusutteli,toi mieshän oli tuli johonkin hornantuuttiin sen tueksi ja jätti kaiken ton niiskuttavan itsekkään minäminämuijan vuoksi.
"Se soitti viis kertaa tosta alhaalta,pihalta.Että tarvis multa rahaa ja että meinaanko mää vaan jättää hänet heitteille.
Ja sitte kun mä vain sanoi et jos se nyt oikeesti pelkää kuolevansa yön aikana kylmään
niin se vo tulla tänne .. työhuoneeseen..nukkuun."
Miettikää jos mies tekis tollasen nöyryytyksen julkisesti lapsensa äidille?
Tämä. Miten voi olla näin eri standardit miehille ja naisille?
Vierailija kirjoitti:
Minusta omituisempaa tuossa artikkelissa oli "Miisa puhuu lapselle saamea, vaikka on itsekin oppinut kieltä vasta kuluneen vuoden aikana".
Jos puhuu pelkästään saaamea, on tuo päätös täysin järjen vastainen ja pelkkää erikoisuuden tavoittelua lapsen kehityksen kustannuksella.
Muutaman vuoden kuluttua kenties näemme otsikon, jossa tämä nainen tuohtuneena päivittelee kun hänen lapselleen päiväkodissa muut lapset eivät suostuneet puhumaan saamea. Jossain Tampereella tai Helsingissä.
Taas on Miisan mieli pahoitettu: Iltapulussa häntä kutsutaan saamelaistaustaiseksi eikä saamelaiseksi. Tämä kuulemma kuvaa hyvin vähemmistönuorten kohtaamaa riittämättömyyttä ja "etnostressiä".
Kuinka jokapäiväinen tilanne meille kaikille ja varsinkin sorrossa elävälle vähemmistölle: lehdessä puhutaan väärällä nimellä.
1st world problems huipussaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miisa on toimittaja, onko koulutus alalle vai pätevöitynyt kuten suurin osa nykyään.
Kevyt tuo toimittajan titteli.Itse olen ilman koulutusta ja työkokemusta tehnyt jopa lyhyen haastattelun toimittajana joka on iltapäivälehdessä nähtävillä. En kerro mikä/missä.
Varsin tavanomaista. Joillain toimittajilla on pitkä kokemus ja koulutus joka tukee työssä, mutta ihan kuka tahansa voi toimittaa juttuja, tehdä haastatteluja ja sanoa olevansa toimittaja, ja hän myös on toimittaja.
Juurikin näin. Olen tuo joka on tehnyt sen haastattelun. Toisilla on tosiaan vuosikymmenien kokemus ja toisilla muutama kuukausi ja koko ala on sellainen, että kuka vain voi kutsua itseään toimittajaksi. Nimike käsittää niin paljon.
Ei tuossa mitään, jos molemmilla on samat sävelet, ja asiat on selvät, mutta vaikuttaa sellaiselta järjestelyltä, joka menee helposti solmuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miisa on toimittaja, onko koulutus alalle vai pätevöitynyt kuten suurin osa nykyään.
Kevyt tuo toimittajan titteli.Itse olen ilman koulutusta ja työkokemusta tehnyt jopa lyhyen haastattelun toimittajana joka on iltapäivälehdessä nähtävillä. En kerro mikä/missä.
Varsin tavanomaista. Joillain toimittajilla on pitkä kokemus ja koulutus joka tukee työssä, mutta ihan kuka tahansa voi toimittaa juttuja, tehdä haastatteluja ja sanoa olevansa toimittaja, ja hän myös on toimittaja.
Juurikin näin. Olen tuo joka on tehnyt sen haastattelun. Toisilla on tosiaan vuosikymmenien kokemus ja toisilla muutama kuukausi ja koko ala on sellainen, että kuka vain voi kutsua itseään toimittajaksi. Nimike käsittää niin paljon.
No jostain kai se on aloitettava. Ei jokaisella alle 3-kymppisellä voi olla ”vuosikymmenien kokemusta.”
Vierailija kirjoitti:
Koko tämä someaila on sairasta, turhaa ja epäaitoa. Ihmisille tehdään mukadiagnooseja joilla ei muuta tarkoitusta kuin lääketeollisuuden tukeminen.
Jos nyt tulisi sota tai luonnontuho ja ihmisiltä vietäisiin perusturva, katoaisi turhat ilmiöt ja ihminen muistaisi mikä on olennaista. Asiat ovat liian hyvin ja ihmisillä liikaa aikaa vaarallisen egoistisille aatteilleen "mitä minä minä minä nyt haluaisikaan.." Netin ihmeellinen maailma voisi kadota niin moni asia olisi oikeasti paremmin. Miettikää itse.
harva lähtisi kirjeellä kirjoittamaan tällaista meininkiä kuin mitä täälläkin. Sanoma oy vauva palsta ei ole niinkään mietiskely paikka, kuin mitä se on huonon olon purkupaikka ja kun se on nimetön niin vielä suurempi riski että kirjoitetaan kanssa ihmisistä mitä sylki suuhun tuo, eikä välitetä miltä oikeasta ihmisestä tuntuu.
Puolestani some voisi "räjähtää". Tekisi ihmiskunnalle hyvää.
Faktaahan on, että mm. Saamenkieli, on katoavaa.. Perinteitä voi kunnioittaa ja opetella kieltäkin... Mutta mikä se hyöty lopulta on?... Maailma menee eteenpäin ja kehittyy,en näe syytä väkisin "pitää hengissä", jotain kieltä, mitä kukaan ei ymmärrä... Ja jos olisin vastasyntynyt, niin toivoisin ennemmin minulle puhuttavan esim. englantia...siitä olisi oikeasti hyötyä, toisin kuin kielestä jota juuri kukaan ei edes puhu/saati ymmärrä...

Vinkeä ajatus, että vastasyntynyt osaisi ajatella noin.
Vierailija kirjoitti:
Yle areenassa ei voi antaa palautenapista palautetta ohjelmalle katkeamaton. Ei toimi. Muut ohjelmat toimii. Eli onko sieltä nyt joku ottanut sen pois päältä??? Mitä ihmettä. Koklaa itse.
Ei tietenkää saa kritisoida ideologisesti oikeaa sisältöä, mitä oikein kuvittelit!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktaahan on, että mm. Saamenkieli, on katoavaa.. Perinteitä voi kunnioittaa ja opetella kieltäkin... Mutta mikä se hyöty lopulta on?... Maailma menee eteenpäin ja kehittyy,en näe syytä väkisin "pitää hengissä", jotain kieltä, mitä kukaan ei ymmärrä... Ja jos olisin vastasyntynyt, niin toivoisin ennemmin minulle puhuttavan esim. englantia...siitä olisi oikeasti hyötyä, toisin kuin kielestä jota juuri kukaan ei edes puhu/saati ymmärrä...
Vinkeä ajatus, että vastasyntynyt osaisi ajatella noin.
No juu ei tieten osaa, mutta jälkikäteen kyllä "turhauttaisi", että on opetettu kieli millä "ei tee mitään" vs kieli, millä pärjäät lähes missä maassa tahansa..
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää kun saamelaisnaisista tulee pakostakin jotenkin ronski kuva näistä ihme-häähähää"säpikkäistä" ja "en ole monogami ihminen-miisasta".
Omituinen naiskuva normitallaajalle tulee juurikin näistä , vaikka aaken ja pp:n nunnuka-nunnuka-loilaalailaa-hahmot paheksuttiin niin viimsen päälle, vaikka joka ainut tajusi hahmot fiktiivisiksi ja tsoukiksi.
Missä ovat asialliset saamelaisnaiset julkisuudessa? Ei ymmärrä tämä juntti ei.
Mielestäni esimerkiksi (edesmennyt) Inka-ahkku, Inga Näkkäläjärvi, oli todella viisas ja upea saamelaisnainen joka loi asiallista , aitoa naiskuvaa saamelaisnaisista.
Niinpä. Olen ketjussa jo pariin kertaan kysynyt, mitä mahtaa saamelaisten valtaenemmistö ajatella näistä hempukoista, jotka ovat itse nimenneet itsensä etelä-Suomen saamelaisadvokaateiksi? Tuntematta itse kulttuuria juuri lainkaan, tai osaamatta kieltä?
Voi jonkun tavallisen poromiehen ja hänen vaimonsa ajatusmaailma olla aika kaukana näiden tosiasiassa täysin lantalaisten naisten ajatusmaailmasta.
Vähän sama kuin minä alkaisin esiintyä maatilan emäntänä, koska mummulani oli maalla ja olen lapsena silittänyt lehmää. Kyllä minä voin puhua kaikessa maalaisten puolesta ja heidän suullaan! Minä tiedän, koska olen neljännesmaalainen! Itse asiassa minulle pitäisi maksaa eu-tukiaisia siitä hyvästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miisan henk.koht. elämän valinnoista voi olla montaa mieltä, mutta erittäin viisaasti ja kypsästi hän kyllä puhui sarjassaan eläinten ja elämän kunnioittamisesta siinä jaksossa, jossa nämä Ruotsin- ja Norjansaamelaiset PELLET suolestivat kalat elävältä. Totesivat myös, ettei asia kiinnosta heitä kun Miisa kysyi miksi on tarpeellista tehdä noin ilman että eläimen ensin tappaa.
En halua katsoa sarjaa mutta eikö saamelaisen tulisi ymmärtää muiden saamelaisten ikiaikaisia tapoja?
Suomen saamelaiset on kateellisia Norjan saamelaisille, koska ihanat öljyrahat heijastuu Norjan saamelaisten elämään ja ovat vauraampia kuin suomalaiset. Suomen saamelainen on täten uhri Norjan saamelaiseen nähden, ja oikeutettu arvostelemaan. Norjan saamelainen taas ei voi Suomen saamelaista arvostella. Ainakn intersektionalistisella logiikalla.
Norjassa ollaan muutenkin aika suurpiirteisiä tuon kalankäsittelyn kanssa. Ei ole EU-maa, katsos. Voivat toimia järkevästi. Siellä myös pidetään susikanta tasolla, jolla se ei haittaa ihmisten elinkeinoja jne.
Mies joka uhkailee riidassa, että ei aio olla lapsen kanssa missään tekemisissä ei kyllä ansaitse mitään sääliä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli sarjasta fiilis, että Miisalla on oma etukäteen muodostettu käsityksensä saamelaisuudesta, ja hän haluaa poimia omaan identiteettiinsä saamelaisuudesta vain ne osaset, jotka häntä miellyttävät ja "sopivat kuvaan".
Saattoi tulla Norjassa yllätyksenä, että tuon tyyppisissä yhteisöissä rusinat pullasta -metodi ei yleensä toimi. Vaan sisäinen kuri on aika vahva.
Se on kaikkien vähänkin suljettujen yhteisöiden ominaisuus. Joissain tilanteissa heikkous, joissain vahvuus.
Vierailija kirjoitti:
Saamelaisilla ihan liian suuret porokarjat, syöneet kauniin lapin mustalle mullalle, lentokuvissa tuo näkyy. Norjan puolella vaalea jäkälikkö, suomen puolella musta maa.
Silkkaa ahneutta.
Norjan puolella ylilaidunnetaan ihan yhtä paljon. Siellä kun saadaan porotalouden tuet samoin perustein kuin täälläkin. Eli elukoiden pääluvun mukaan. Mikä lisää tokkien kokoa.
Venäjän puolella sen sijaan näkyy satelliittikuvissa ehjää jäkälikköä.
Koita nyt edes muistaa faktat suurin piirtein oikein ennen kommentointia.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on saamelainen, jos yksikin isovanhemmista on oppinut saamen ensimmäisenä kielenään. Tämä on kirjattu lakiin.
Kun menet Saamenmaalle, huomaat että on saamelaisia ja on saamelaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saamelaisilla ihan liian suuret porokarjat, syöneet kauniin lapin mustalle mullalle, lentokuvissa tuo näkyy. Norjan puolella vaalea jäkälikkö, suomen puolella musta maa.
Silkkaa ahneutta.
Norjan puolella ylilaidunnetaan ihan yhtä paljon. Siellä kun saadaan porotalouden tuet samoin perustein kuin täälläkin. Eli elukoiden pääluvun mukaan. Mikä lisää tokkien kokoa.
Venäjän puolella sen sijaan näkyy satelliittikuvissa ehjää jäkälikköä.
Koita nyt edes muistaa faktat suurin piirtein oikein ennen kommentointia.
Katseleppa lentokuvaa Suomen ja Norjan rajalta, siinä sulle faktaa.

Norjassa on määrätty pakkoteurastuksia poroille ylilaidunnuksen takia.
Toiset meistä muuten eivät ole minkään "lentokuvien" varassa. Osa meistä ihan tunteet alueet.
https://partner.sciencenorway.no/government-indigenous-people-nmbu/the-…