Esikoinen 10 kk - nyt raskaana taas, ristiriitaiset fiilikset
Ikää on sen verran, ja esikoistakin yritettiin vuosikausia, joten iloinenhan tässä pitäisi olla, mutta jotenkin myös vähän mietityttää. Olisi ollut ihana keskittyä tuohon ensimmäiseenkin vielä vähän pidempään. Mahtaako puolitoistavuotiaan ja vastasyntyneen kanssa olla ihan mahdottoman rankkaa? Mitenköhän sitä raskaana jaksaa tuollaisen taaperon perässä juosta?
Niin ja siis "vahinkohan" tämä raskaus oli. Tai siis vahinko ja vahinko, ei viitsitty välittää ehkäisystä, kun ekakin oli niin vaikea saada alulle ja imetänkin vielä. Tein testin tänä aamuna, miehellekään en ole vielä kertonut. Ensimmäistä plussaa katselin onnesta itkien, nyt on lähinnä vain epäuskoinen ja typertynyt olo.
Kertokaa kokemuksia kun sisaruksilla pieni ikäero! Varmaan kun ovat hiukan vanhempia, niin pieni ikäero on vain plussaa kun on melkein samanikäinen leikkikaveri?
Kommentit (29)
Meillä esikoisen ja seuraavan ikäero 1v3kk. Ainoa neuvoni on se, että otat rennosti. Ei se isompi mihinkään syrjään jäänyt. Toisen syntyessä puuhattiin yhdessä ja vauva kulki kantoliinassa. Kun imetin vauvaa, oli hyvää aikaa lukea esikoiselle. Kyllä yhden äidin syliin mahtuu kaksi lasta ihan hyvin.
Kunhan et stressaa siivouksilla yms. Opettelet sanomaan muiden vaatimuksiin ei. Äkkiä huomaat, että opit kulkemaan kahden pienen kanssa. Kun nuorempi oppi ryömimään, alkoi esikoinen jo leikittää pikkuveljeään. Sen jälkeen ovatkin puuhanneet yhdessä aikuisiksi asti.
Nykyään aikuisina ovat läheisiä toisilleen. Pitävät yhteyttä toisiinsa paljon, vaikka kumpikin opiskelee eri paikkakunnalla.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 22:19"]23:lle, minäkin olen esikoinen ja tunnollinen suorittaja, mutta en kyllä näe lapsuusvuosiani noin ankeina. Piti toki kasvaa isoksi äkkiä, kun ensimmäinen pikkusisarus syntyi ollessani tasan 2v. Mutta muistan, miten kivaa oli leikkiä pikkusisarusten kanssa ja kun olin pikkuisen vanhempi, sain olla heidän edessään osaava ja taitava. En koe joutuneeni olemaan mikään viihdyttäjä tai lapsenvahti.
Ap:lle, minulla oli sama kuin sinulla eli esikoisen saaminen vei monta vuotta ja siksi emme olleet kovin tarkkoja ehkäisyssä, esikoinen kun tuli vieläpä vasta hoitojen avulla. Ikäeroksi tuli vähän alle 2v ja kaksi ensimmäistä vuotta oli suoraan sanottuna hyvin kamalia. Helppoa alkoi olla kun kuopus täytti kolme ja sen jälkeen on ollut hyvin helppoa. Lapset viihtyvät hyvin keskenään, leikkivät kahdestaan ja leikki sujuu hyvin, kun ovat kiinnostuneita suurinpiirtein samoista jutuista eikä kehitysvaihe-ero ole kovin iso.
[/quote]
Kuka 2 vuotias älyää sen että pitää kasvaa isoksi ja olla reipas.. meillä on viisi lasta pienillä ikäeroilla ja jokainen on oman ikäisensä tasolla.. on 3vuotiasta uhmaa ja tuhmaa ja ihanaa puolitoistavuotiasta mussukkaa..sitten on seesteinen viisivuotias ja todellinen pikkumurkku kuusvuotias.. ei meillä ainakaan ole tarvinnut kasvaa isoksi vaikka pikkusisko/veli onkin syntynyt.. ehkä se kun ei itse pingota ja ottaa päivän kerrallaan.. :) Oon huomannut että sillon väsyy ja pinna kiristyy jos aattelee että ei tätä hullunmullyä jaksa ja miks en pääse sinne tai tänne tai saa sitä ja tätä.. tyytyy siihen hetkeen ja ajattelee että tämä on Nyt tätä..ei kestä koko loppuelämää
:)
Mitenhän minusta on tullut tunnollinen suorittaja, vaikka olen iltatähti :D
Ihmiset sitten jaksaa kyökkipsykologisoida asioita :)
Itsellä ei kokemusta tälläisestä mutta läheltä olen seurannut muutamaa perhettä. Saattaa alussa olla rankkaa MUTTA onpahan isompana leikkitoveri. Onnea odotukseen
Onnea!
Meillä esikoinen oli 3,5 v ja keskimmäinen 1v 3kk kun kuopus syntyi, ja hyvin on mennyt.
Kuuntele omaa jaksamistasi äläkä stressaa pikkuasioista.
Meidän perheessä oli niin että veli oli mua noin vuoden nuorempi. Vanhempia se ei haitannut kun leikittiin usein yhdessä. :) Ja kuulemma toinen lapsi siinä sivussa meni ihan hyvin. Ja nyt vanhemmitenkin se on ollut vain plussaa.
Meidän esikoinen oli 1v7kk kun toinen lapsemme syntyi. En kamalasti tuosta ajasta muista. Mutta en nyt mitenkään erityisen raskaana pitänyt sitä aikaa. Aika pian alkoi vanhempi lapsi puuhailemaan nuoremman kanssa ja heistä oli seuraa toisilleen. Molemmat kiintyivät toisiinsa ja nyt ovat erottamattomat (5v ja 7v). Aina yhteiset leikit.
Minusta tuo on ihanteellinen ikäero tai oikeastaan vähän pitempi kuin ihanteellinen. Omilla lapsillani ikäero oli suunnitellusti 1v5kk. Myönnän, että ensimmäinen puoli vuotta oli raskasta. Mutta sen alun raskauden sai hyvitettyä moneen kertaan, kun lapset olivat vähän vanhempia (esim. 2-7-vuotiaita). He leikkivät kirjaimellisesti tuntikausia keskenään niin, että aikuisen ei tarvinnut puuttua asiaan juuri lainkaan.
6 lisää vielä: yksi hyvistä puolista noin lyhyessä ikäerossa oli se, että esikoinen ei lainkaan tajunnut olla mustasukkainen. Hän unohti kahdessa viikossa sen, että hän oli joskus ollut ainoa lapsi.
Helpompaa se sitten vaan on kun molemmat tulevat leikki-ikään kun on toisistaan seuraa! Onnea :)
T. Kolmen alle 5v:n mutsi (2 vanhinta juuri tuolla samalla ikäerolla)
Meillä monta lasta puolentoistavuoden ikäerolla edelliseen ja aina on hyvin jaksettu ja kivaa ollut. Itse olen sitä mieltä, että joskus työläämpää on suuri ikähajonta kuin minta samanikäistä. Isommat lapset haluaa jo harrastaa ja touhuta kaikenlaista ja siinä sitten vauvan kanssa yrität järjestää kaiken, niinkun vaikka Huimala-synttärit tai lähteä hiihtämään.
Ensi kesänä ap:n esikoiselle riittää aidatun pihan tai puiston hiekkis ja keinut, ja itse imetät ja nukutat vauvan puun varjossa. Nice :)
Meillä on esikoisella ja toisella aika tasan 1,5v. ikäero. Muistan että etukäteen jännitti, miten kahden pienen kanssa pärjää. Raskaana ollessa jaksoin kyllä esikoisen perässä juosta, ihan pari viimeistä viikkoa vain piti lepäillä enemmän (verenpaineet nousivat vähän yläkanttiin). Saatiin sukulaisapua onneksi tuolloin.
En kokenut erikoisen rankaksi, tosin toinen lapsi olikin rauhallisempi kuin esikoinen, söi ja nukkuikin paremmin. Isompaan ehti kyllä edelleen keskittyä ihan mukavasti, vauvan ollessa kantoliinassa tai unten mailla. Vauva viihtyi myös hyvin sitterissä ja lattialla isomman touhuja seuraillessa. Leikkivät paljon yhdessä alusta asti, kumpikin poikia ja kiinnostuksen kohteet pitkälti samat. Nyt kiinnostaa vähän eri asiat, vanhempi on musikaalinen ja nuorempi urheilullinen (ovat jo 10 ja 8,5) mutta läheisiä ovat edelleen ja yhteisiäkin mielenkiinnon kohteita löytyy. Lapsia tullut kolme lisääkin, ei säikähdetty lyhyehköä ikäeroa.
Meidän lapsilla ikäeroa 1v4kk. Aluksi oli rankkaa kahden vaippaikäisen kanssa, mutta pin livat jo toistensa parhaat kaverit, leikkikaverit, vaikka oinen tyttö ja toinen poika. Mielestäni meillä ei olisi paremmin voinut mennä.
Meillä on hyvinkin kokemusta, kolme lasta syntyi juurikin puolentoista vuoden ikäeroilla. Ei ollut varsinaisesti suunniteltu, sai tulla kun oli tullakseen. Hyvin on mennyt. 10kk ja 1v6kk välissä on hurja ero kehityksellisesti, puolitoistavuotias ymmärtää jo puhetta, syö itse ja osaa leikkiä ja liikkua. Vastasyntyneet on ainakin meillä solahtaneet yllättävän helposti isompien rytmeihin ja siitä arjesta kyllä selviää. Ikää meillä on vähän päälle 30 eivätkä nämä yöheräilyt vielä ole ainakaan täysin uuvuttaneet.
Ikuisuuskysymys; mitä hyviä/huonoja puolia on pienessä ikäerossa :) Meillä on 1v 7kk ikäeroa ja itsellä on kuopuksen vauvavuosi aika sumua. Se harmittaa ajoittain. Muistan esikoisen vauvavuoden selkeämmin! Onhan se rankkaa mutta ei ikuisesti. Muista huolehtia itsestäsi ja hyödyntäkää tukiverkkoja.
kyllä siinä pärjää, meillä kanssa eka ja toka pienellä ikäerolla, sitten väliä kolmas, väliä ja neljäs ja nyt tulee ikäeroa viidenteen taas aika vähän :D
Meillä on neljä lasta tullut neljässä vuodessa. Ei ollut kamalaa. Leikkivät kivasti keskenään. Kyllä sä kahdesta selviät ihan leikiten!
Ihan hyvä ikäero. Rankkaa voi olla vaikka millä ikäerolla. Oli esikoinen sitten uhmaikäinen 3-vuotias, menossa kouluun jne. Kaikessa on puolensa.
Tunnen kolme perhettä, joissa lasten ikäero on 11 kuukautta! Se taisi olla kyllä aika rankkaa, jo pelkkä raskaus äidin elimistölle.
Toinen lapsi ei mene siinä sivussa. Rankkaa on aluksi mutta sinä selviät kun on pakko selvitä. Kun kakkonen yli vuoden alkaa helpottaa kun on seuraa toisistaan.
Täällähän onkin paljon kommentteja! Tässä on edelleen vähän epäuskoinen olo, tuntuu että mieluummin olisi vain ajattelematta koko asiaa, mutta kai se on pian neuvola-aikakin varattava.
Kuten 23 kirjoittaa, minunkin ensimmäinen ajatukseni oli, että "entäs esikoinen, hän on vasta niin pieni!" Olisi ihana antaa hänelle aikaa olla ainoa hellittävä vielä pidempään!
Ja no haloo sinullekin ihmettelijä nro 21. Joillakin saattaa olla pitkät työpäivät, pitkät työmatkat, harrastuksia työpäivän päälle tai vaikka viikon ostosten teko työpäivän jälkeen... En minä puhelimitse tällaista uutista miehelle töihin kerro.
Hurjalta tuntuu edelleen, että parin vuoden päästä sitten helpottaa. Toisaalta tosiaan lapsiluku on kyllä nyt tässä, eli yhdellä rysäyksellä kai tämä tästä menee. Ja kyllähän sen pienen vastasyntyneen ajattelu tuntuu jo vähän ihanaltakin.
Kiitos onnitteluista ja kommenteista ja rohkaisusta.
ap