Varakkuus laiskistaa

Tuli tuosta mieleen että kovin on ollut selvät sävelet.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta mieleen että kovin on ollut selvät sävelet.

Miten niin? Tarkoitatko, että olen tehnyt elämästäni helppoa? Työelämä on oikeasti raskasta, ei se menestys itsekseen tule. Siinä vaaditaan todella paljon älliä ja vaivannäköä. Jos sitä tarkoitat, niin olet todellakin oikeassa. Sitä juuri tarkoitan laiskuudella.

Onko itselläsi kokemusta asiasta?

Miksiköhän tämä ketju ei löydy hakusanoilla. Laitoin yksinkertaisen otsikon, että löytäisin vielä huomennakin, mutta ei löydy.

Hakutoiminto sivulla on surkea, sillä ei ainakaan löydy mitään. Joskus olisi kiva käydä katsomassa mitä omaan kommenttiin on vastattu, jos tuo toimisi (ja muistaisi otsikon suurin piirtein).

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta mieleen että kovin on ollut selvät sävelet.

Ehkä elämäni on ollut elämän uran suunnittelua, ei urasuunnittelua eli olen mennyt sitä kohti mitä oikeasti haluan. Vanhempien asenteella on varmasti tässä paljon merkitystä. Uskoisin, että moni burn outiin päätyvä on tehnyt asioita taloudellisesta pakosta tai ulkoisesta paineesta johtuen, saavuttaakseen asioita, joita ei ole loppuun asti miettinyt ovatko ne ominta itseä. 

Olen ehkä lapsuudesta asti ollut sellainen, että olen tiennyt tarkasti mitä haluan ja mitä en halua. Minua ei myöskään ole pakotettu tekemään asioita joita en halua tehdä, no, järkevissä mitoissa olevia asioita olen toki halunnutkin. On luotettu, että osaan itse valita sen mitä teen ja valita oikein, esimerkkinä esimerkiksi se, että en juurikaan yläasteella enkä lukiossakaan käynyt koulua. Koska koulu meni hyvin, niin vanhemmat olivat sitä mieltä, että ei koulunkäynti ihan välttämätöntä ole. Piti vain lusia rehtorin puhuttelut pahoittelevan näköisenä.

Koulu oli ihan ok, en inhonnut sitä, mutta mulla oli niin paljon harrastuksia ja muuta tekemistä, että en yksinkertaisesti jaksanut ja ehtinyt mennä kouluun. Sitten minut ohjattiin mielenterveystoimistoon yläasteen terkkarin kautta siltä varalta, että minulla on ongelmia ja meninkin. Oli mielenkiintoinen ja uusi kokemus, niitä istuntoja en jättänyt välistä. Kukapa nuori ei mielellään puhuisi itsestään ja miettisi asioitaan ammattilaisen kanssa.

Siis miehesi varakkuus laiskistaa sinut, muuta varakkaat on ahkeria?

Eli perässä vedettävä lokki. No onhan monella miehellä moottoripyöräkin tallissa vaikkei siinä taloudellisessa mielessä ole mitään järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Siis miehesi varakkuus laiskistaa sinut, muuta varakkaat on ahkeria?

Ei mieheni, vaan omani, jo lapsesta asti.

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän tämä ketju ei löydy hakusanoilla. Laitoin yksinkertaisen otsikon, että löytäisin vielä huomennakin, mutta ei löydy.

Hakutoiminto sivulla on surkea, sillä ei ainakaan löydy mitään. Joskus olisi kiva käydä katsomassa mitä omaan kommenttiin on vastattu, jos tuo toimisi (ja muistaisi otsikon suurin piirtein).

Läppärillä mustaan osoitteen, ja vedän sellaisenaan selaimen kansioon jonka nimesin 'rewatch'

Sieltäpä löydän itse. Chromessa kansioita saa 'sovellukset' riville. 

Vierailija kirjoitti:

Eli perässä vedettävä lokki. No onhan monella miehellä moottoripyöräkin tallissa vaikkei siinä taloudellisessa mielessä ole mitään järkeä.

Ennemminkin olen perässä vedettävä höyhen.

Uffaffaa Uffaffaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän tämä ketju ei löydy hakusanoilla. Laitoin yksinkertaisen otsikon, että löytäisin vielä huomennakin, mutta ei löydy.

Hakutoiminto sivulla on surkea, sillä ei ainakaan löydy mitään. Joskus olisi kiva käydä katsomassa mitä omaan kommenttiin on vastattu, jos tuo toimisi (ja muistaisi otsikon suurin piirtein).

Läppärillä mustaan osoitteen, ja vedän sellaisenaan selaimen kansioon jonka nimesin 'rewatch'

Sieltäpä löydän itse. Chromessa kansioita saa 'sovellukset' riville. 

Kiitti!

Ihan kuin sinulla olisi niin ylevät arvot ja muut ovat jotain alhaisia rahan perässä juoksijoita? Sorry mutta sinulla ei ole mitään varaa sanoa mitään, kun rahalla ei ole mitään merkitystä - sitä siis on, teet niin tai näin.

Niillä, jotka vastaavat omasta elämästään ja elintasostaan, asia on toisin. Eikä se tarkoita mitään rahan palvomista arvona tai ettei tajuaisi mikä elämässä on tärkeintä (terveys, perhe jne), vaan että töitä pitää tehdä ja ansaita, jotta elättää lapsensa. Yksinkertaisesti. Ja jos haluaa jotain, mistä itse tykkää (vaikka kiva talo), niin on ansaittava vielä enemmän.

Ja usein töissään määrätietoiset ihan oikeasti tykkää töistään. Se raha on sivutuote eikä ensisijainen motiivi ole se, että se on "menestymisen mitta". Taas ajattelet, että muiden motiivit on alhaisempia kuin sinun.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin sinulla olisi niin ylevät arvot ja muut ovat jotain alhaisia rahan perässä juoksijoita? Sorry mutta sinulla ei ole mitään varaa sanoa mitään, kun rahalla ei ole mitään merkitystä - sitä siis on, teet niin tai näin.

Niillä, jotka vastaavat omasta elämästään ja elintasostaan, asia on toisin. Eikä se tarkoita mitään rahan palvomista arvona tai ettei tajuaisi mikä elämässä on tärkeintä (terveys, perhe jne), vaan että töitä pitää tehdä ja ansaita, jotta elättää lapsensa. Yksinkertaisesti. Ja jos haluaa jotain, mistä itse tykkää (vaikka kiva talo), niin on ansaittava vielä enemmän.

Ja usein töissään määrätietoiset ihan oikeasti tykkää töistään. Se raha on sivutuote eikä ensisijainen motiivi ole se, että se on "menestymisen mitta". Taas ajattelet, että muiden motiivit on alhaisempia kuin sinun.

Minulla on itsekäs, itsekeskeinen motiivi. En ajattele siten kuin kuvaat, vaan osittain tässä on kyse huonosta omastatunnosta. Jokaisen pitäisi hyödyntää omaa potentiaaliaan täysimääräisesti (on se vieläkin mahdollista) ja tiedän, etten ole tehnyt niin. Ja ahkerat, päämäärätietoiset ihmiset hyödyntävät saavutuksillaan paitsi itseään myös kansantaloutta ja hyvinvointia (maksamalla paljon veroja). En tosiaankaan näe laiskuuttani ylevänä.

Siinä olet oikeassa, että esitin rahan symboliarvon turhan yksinkertaisena, sillä suurin osa menestyvistä ihmisistä tekee työtä sen merkityksellisyyden eikä rahan takia (muuten uhrauksia ei viitsisi tehdä). Mutta on järkevää hinnoitella myös itsensä oikein, halvalla ei saa hyvää. Tätä olen painottanut monille, myös miehelleni ja tämä on lisännyt rahantuloa. Tässä mielessä rahalla on symboliarvoa ja se mittaa menestystä numeraalisesti.

Hyvän pointin nostit esille.

Kermaperseiden ongelma on just toi, että ne sekoittaa päänsä eksistentiaalisilla ongelmilla. Kun on vain liikaa aikaa eikä heitä tarvita missään. Aina on voinut mennä sieltä missä aita matalin. Ei ole tarvinnut ja viitsinyt ikinä haastaa itseään, jolloin ei oikein edistymisen ja onnistumisen tunteitakaan tule. Sitten voi harrastaa humblebraggingiä, että kun muille raha on niin menestymisen mittari ja muka niin tärkeä asia (vaikka moni hyväpalkkaista ihan vain tykkää tuöstään ja käyttää päätään ja oppia ja kehittyä) - itse on henkistynyt hieno ihminen (ja kaikki tulee ilmaiseksi eteen).

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin sinulla olisi niin ylevät arvot ja muut ovat jotain alhaisia rahan perässä juoksijoita? Sorry mutta sinulla ei ole mitään varaa sanoa mitään, kun rahalla ei ole mitään merkitystä - sitä siis on, teet niin tai näin.

Niillä, jotka vastaavat omasta elämästään ja elintasostaan, asia on toisin. Eikä se tarkoita mitään rahan palvomista arvona tai ettei tajuaisi mikä elämässä on tärkeintä (terveys, perhe jne), vaan että töitä pitää tehdä ja ansaita, jotta elättää lapsensa. Yksinkertaisesti. Ja jos haluaa jotain, mistä itse tykkää (vaikka kiva talo), niin on ansaittava vielä enemmän.

Ja usein töissään määrätietoiset ihan oikeasti tykkää töistään. Se raha on sivutuote eikä ensisijainen motiivi ole se, että se on "menestymisen mitta". Taas ajattelet, että muiden motiivit on alhaisempia kuin sinun.

Tämäkin on hyvä pointti tuoda esille ja sitä aloituksellani myös tarkoitin. Eli sitä, kun ei ole sellaista pakkoa koskaan ollut, että pitäisi tehdä töitä saadakseen vaikka haluamansa asunnon, niin se vaikuttaa valintoihin. Ei viitsi ottaa vastaan sellaisia töitä, jotka tuntuvat epämieluisilta tai epäilyttäviltä. Vaikka se ei perustu tosiasioihin ja tuollaiset epämieluisat kokemuksen olisivat opettaneet paljon, myös epäonnistumiset. On helppo pitää itseään aika mahtavana tyyppinä, kun ei ole joutunut kunnolliseen testiin kuten suurin osa uraihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Kermaperseiden ongelma on just toi, että ne sekoittaa päänsä eksistentiaalisilla ongelmilla. Kun on vain liikaa aikaa eikä heitä tarvita missään. Aina on voinut mennä sieltä missä aita matalin. Ei ole tarvinnut ja viitsinyt ikinä haastaa itseään, jolloin ei oikein edistymisen ja onnistumisen tunteitakaan tule. Sitten voi harrastaa humblebraggingiä, että kun muille raha on niin menestymisen mittari ja muka niin tärkeä asia (vaikka moni hyväpalkkaista ihan vain tykkää tuöstään ja käyttää päätään ja oppia ja kehittyä) - itse on henkistynyt hieno ihminen (ja kaikki tulee ilmaiseksi eteen).

Kyllä tuossa paljon perää on.

Eikö muilla ole tullut eteen vastaavanlaisia jossitteluja keski-ikäisenä? Tässä vaiheessa alkaa olla jo aika vahva muotokuva edessä mitä elämästä on tullut, jos se päättyy. Viime kesänä ystäväni kuoli nopeasti edenneeseen syöpään ja viime vuosina on muutenkin kuollut ihmisiä. Väkisinkin tulee miettineeksi tällaisia asioita eli onko käyttänyt elämänsä niihin asioihin, joita on oikeasti halunnut. Itse olen siinä suhteessa aika tyytyväinen, mutta vielä on jäljellä tavoitteitakin ja salaisia haaveita, joita en ole uskaltanut viedä täydellä voimalla eteenpäin. Nyt olen raivannut kaiken muun pois sitä varten ja epäonnistuminen pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Kermaperseiden ongelma on just toi, että ne sekoittaa päänsä eksistentiaalisilla ongelmilla. Kun on vain liikaa aikaa eikä heitä tarvita missään. Aina on voinut mennä sieltä missä aita matalin. Ei ole tarvinnut ja viitsinyt ikinä haastaa itseään, jolloin ei oikein edistymisen ja onnistumisen tunteitakaan tule. Sitten voi harrastaa humblebraggingiä, että kun muille raha on niin menestymisen mittari ja muka niin tärkeä asia (vaikka moni hyväpalkkaista ihan vain tykkää tuöstään ja käyttää päätään ja oppia ja kehittyä) - itse on henkistynyt hieno ihminen (ja kaikki tulee ilmaiseksi eteen).

Sen verran korjaan, että kenellekään ei tule kaikki ilmaiseksi eteen, se on harhaista. Tietyt asiat ovat tulleet ilmaiseksi, mutta olen myös tehnyt töitä ja saavuttanut elämässä paljon sellaista, mitä moni arvostaa (siis työelämässä ja muutenkin). Kun jonkun ajatellaan saaneen kaiken ilmaiseksi, siinä on enemmän kyse sanojasta itsestään kuin kohteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta mieleen että kovin on ollut selvät sävelet.

Ehkä elämäni on ollut elämän uran suunnittelua, ei urasuunnittelua eli olen mennyt sitä kohti mitä oikeasti haluan. Vanhempien asenteella on varmasti tässä paljon merkitystä. Uskoisin, että moni burn outiin päätyvä on tehnyt asioita taloudellisesta pakosta tai ulkoisesta paineesta johtuen, saavuttaakseen asioita, joita ei ole loppuun asti miettinyt ovatko ne ominta itseä. 

Olen ehkä lapsuudesta asti ollut sellainen, että olen tiennyt tarkasti mitä haluan ja mitä en halua. Minua ei myöskään ole pakotettu tekemään asioita joita en halua tehdä, no, järkevissä mitoissa olevia asioita olen toki halunnutkin. On luotettu, että osaan itse valita sen mitä teen ja valita oikein, esimerkkinä esimerkiksi se, että en juurikaan yläasteella enkä lukiossakaan käynyt koulua. Koska koulu meni hyvin, niin vanhemmat olivat sitä mieltä, että ei koulunkäynti ihan välttämätöntä ole. Piti vain lusia rehtorin puhuttelut pahoittelevan näköisenä.

Koulu oli ihan ok, en inhonnut sitä, mutta mulla oli niin paljon harrastuksia ja muuta tekemistä, että en yksinkertaisesti jaksanut ja ehtinyt mennä kouluun. Sitten minut ohjattiin mielenterveystoimistoon yläasteen terkkarin kautta siltä varalta, että minulla on ongelmia ja meninkin. Oli mielenkiintoinen ja uusi kokemus, niitä istuntoja en jättänyt välistä. Kukapa nuori ei mielellään puhuisi itsestään ja miettisi asioitaan ammattilaisen kanssa.

Juhani Mattila on tehnyt tosi hienon kirjan nimeltä Nöyryytys, vahva lukusuositus siitä. Aloin miettiä mitä nöyryyttäviä kokemuksia itselläni on, jotka nyt estävät minua tarttumasta isoimpaan tavoitteeseeni ja saavat pelkäämään epäonnistumista. 

Aika jännä päiväkirja tällainen palsta muuten. En ole ikinä ollut päiväkirjanpitäjätyyppiä, enemmän olen tykännyt keskustella asioista. Joskus nuorempana tein kyllä to do -listoja ja keräsin kaikenlaista sälää, joka liittyy työhöni. Nyt työt menevät niin monen vuoden rutiinilla, että on tosiaan aika tehdä jotain muuta.

Ap, varmaankin tiedät että olet saavuttanut kykyjesi lakipisteen aivan samalla tavalla kuin kuka hyvänsä muu.

Olosuhteita voit aina syyttää - FAKTA ON SE, ETTÄ KAIKILLA YMPÄRISTÖSI RESURSSEILLAKAAN ET KYENNYT PAREMPAAN.

Deal with it.