Lue keskustelun säännöt.
Mies on nykyisin aina mukana synnytyssalissa?
05.09.2014 |
Tämä menee varmaan kategoriaan "Asiat, jotka valkenivat AV:lla", mutta olenko nyt ymmärtänyt oikein, että nykyisin käytännössä kaikki naiset odottavat miehen olevan mukana synnytyssalissa (tai mikä sen tilan nimi onkaan) pitelemässä synnyttävän naisen kädestä tai ottamassa kuvia Instagramiin? Omat tietoni ovat peräisin vanhempieni sukupolvelta, ja silloin huomattava osa miehistä odotti aulassa joko omasta tai naisen halusta. Jännä juttu, jos yhdessä sukupolvessa asia on muuttunut näin paljon. (Olen 30-vuotias mies.)
Kommentit (141)
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:15"]
Tässä on keskusteltu lähinnä sillä oletuksella, että miehen tehtävä on tukea naista synnytyksessä, ja että jos tukemisesta ei tule mitään, miehestä ei ole hyötyä. Sinä tunnut kuitenkin ajattelevan, että miehen täytyy olla vähintäänkin periaatteen vuoksi mukana kärsimässä ja vaikka sitten pyörtymässä tai oksentamassa. Ymmärsinkö oikein?
Mielenkiintoista, jos todella olet tätä mieltä. Itse en halua puolisoni kärsivän enkä koskaan vaatisi häntä tilanteeseen, jossa tietäisin hänen tuntevan ahdistusta, pahoinvointia tai jotakin pahempaa. Ehkä se on sitä heikkoutta sitten. -ap
[/quote]
Sinä et taida ymmärtää, mitä tuo tukeminen tarkoittaa? Se ei tarkoita, että isä häärii kätilönä ja järjestää ohjelmaa vaimolle, samalla kun tutkii napanuoraa ja leikkaa välilihaa.
Se tarkoittaa sitä, että pahimmankin tuskan keskellä nainen tietää, että mies on vieressä, samassa huoneessa, samassa tilanteessa. Miehen ei tarvi tehdä mitään, ei sanoa mitään, vain olla mukana. Ei tarvi osata mitään muuta, kuin olla luovuttamatta ja väistymättä rakkaansa rinnalta. Siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa verenpaineita nostattava ketju. Kannattaisko ennen lasten tekoa miettiä yhdessä haluaisko mies olla paikalla synnytyksessä? Olis selvät sävelet jo heti alkuun eikä tarviisi itkeä kun "mies on heikko" ja "ei se mikään mies olekaan kun ei tullut pitämään kädestä ja kuuntelemaan huutoani".
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:19"]
On tilanteita jotka vaan on kestettävä. Kaikesta ei aina voi luistaa sillä että "kun mua vähän yököttää ja pelottaa". Elämä on darling!
[/quote]
Kunpa ihminen voisikin itse päättää, mitä hän kestää ja mitä ei. Esitän sinulle saman kysymyksen kuin edellisellekin: Onko sinulla ollut koskaan niin paha olo, että olet menettänyt kokonaan toimintakykysi? Oletko pyörtynyt? Saanut paniikkikohtauksen? Oletko itse aiheuttanut nämä asiat, vai ovatko ne tapahtuneet tahdostasi riippumatta? Miten sinulta onnistuu toisen tukena oleminen näissä tilanteissa?-ap
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:20"][quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:15"]
Tässä on keskusteltu lähinnä sillä oletuksella, että miehen tehtävä on tukea naista synnytyksessä, ja että jos tukemisesta ei tule mitään, miehestä ei ole hyötyä. Sinä tunnut kuitenkin ajattelevan, että miehen täytyy olla vähintäänkin periaatteen vuoksi mukana kärsimässä ja vaikka sitten pyörtymässä tai oksentamassa. Ymmärsinkö oikein?
Mielenkiintoista, jos todella olet tätä mieltä. Itse en halua puolisoni kärsivän enkä koskaan vaatisi häntä tilanteeseen, jossa tietäisin hänen tuntevan ahdistusta, pahoinvointia tai jotakin pahempaa. Ehkä se on sitä heikkoutta sitten. -ap
[/quote]
Sinä et taida ymmärtää, mitä tuo tukeminen tarkoittaa? Se ei tarkoita, että isä häärii kätilönä ja järjestää ohjelmaa vaimolle, samalla kun tutkii napanuoraa ja leikkaa välilihaa.
Se tarkoittaa sitä, että pahimmankin tuskan keskellä nainen tietää, että mies on vieressä, samassa huoneessa, samassa tilanteessa. Miehen ei tarvi tehdä mitään, ei sanoa mitään, vain olla mukana. Ei tarvi osata mitään muuta, kuin olla luovuttamatta ja väistymättä rakkaansa rinnalta. Siinä se.
[/quote]
"Väistymättä rakkaansa rinnalta". Lol.
Hyvänen aika miksi sitä synnytystä etukäteen jo noin tarvis pelätä ettei uskaltais ovea pidemmälle astua? Todella heikkoa luonteenlaatua osoittaa jos ei edes kokeilemaan viitsi ´mennä mutta on valmis laittamaan sen vaimon sinne yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:59"]Mieheni sanoi synnytyksen jälkeen, että se avuttomuus oli kamalinta. Se, ettei asioihin oikeesti voinut puuttua, ei voinut auttaa, ei voinut yhtään mitään... Hän oli täysin sivustakatsoja siinä tilanteessa. Joutui katsomaan vierestä, kun rakasta sattui ja niin vitusti sattuikin. Jos kadulla tulisi todellinen uhka vastaan, hän voisi suojella ja metsässä pelotella susia, mutta synnytyssairaalassa hän oli täys nynny. Loppupeleissä hyvä niin. :)
[/quote]
Siihen avuttomuuteen pitänee vanhemmuuden myötä kuitenkin tottua? Se kun voi synnytyksen jälkeen olla se lapsi, jonka tukena ja turvana pitää olla pystymättä yhtään auttamaan muuten kuin olemalla läsnä. Mikä taitaa olla se synnytyksessä mukana olonkin juju.
AP, kyllä isien mukanaolo synnytyksissä yleistyi hyvin nopeasti heti, kun siitä tehtiin isän oikeus 1970-luvun alussa. 1980-luvun alussa miehiä, jotka eivät käyttäneet oikeuttaan olla mukana synnytyksessä, pidettiin jo taantumuksellisina. Ja kyllä, sinun syntymäsi aikoihin oikeasti käytettiin sellaisia termejä kuin "taantumuksellinen" ja "edistyksellinen" ihan normaalissa puhekielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:20"]
Itse en halua puolisoni kärsivän enkä koskaan vaatisi häntä tilanteeseen, jossa tietäisin hänen tuntevan ahdistusta, pahoinvointia tai jotakin pahempaa. Ehkä se on sitä heikkoutta sitten. -ap
[/quote]
Jos et halua vaimosi ikinä ahdistuvan, pelkäävän tai kokevan tuskaa, älä missään nimessä saata häntä raskaaksi! Sillä viimeistään synnytyksessä nuo kaikki ovat edessä, synnytys on pahinta mahdollista kipua mitä ihminen voi kokea. Ihan sama mitä ajattelee etukäteen, kun supistukset ovat pahimmillaan, yksikään nainen ei ole siinä tilanteessa vapaaehtoisesti vaan ainoastaan siksi, että pakotietä ei ole.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:24"][quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:59"]Mieheni sanoi synnytyksen jälkeen, että se avuttomuus oli kamalinta. Se, ettei asioihin oikeesti voinut puuttua, ei voinut auttaa, ei voinut yhtään mitään... Hän oli täysin sivustakatsoja siinä tilanteessa. Joutui katsomaan vierestä, kun rakasta sattui ja niin vitusti sattuikin. Jos kadulla tulisi todellinen uhka vastaan, hän voisi suojella ja metsässä pelotella susia, mutta synnytyssairaalassa hän oli täys nynny. Loppupeleissä hyvä niin. :)
[/quote]
Siihen avuttomuuteen pitänee vanhemmuuden myötä kuitenkin tottua? Se kun voi synnytyksen jälkeen olla se lapsi, jonka tukena ja turvana pitää olla pystymättä yhtään auttamaan muuten kuin olemalla läsnä. Mikä taitaa olla se synnytyksessä mukana olonkin juju.
[/quote]
Siinä ei ole mitään jujua. Naiset vaan olettaa että miehen on seistävä siellä valmiudessa ja oltava "tukemassa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:21"]
Onpa verenpaineita nostattava ketju. Kannattaisko ennen lasten tekoa miettiä yhdessä haluaisko mies olla paikalla synnytyksessä? Olis selvät sävelet jo heti alkuun eikä tarviisi itkeä kun "mies on heikko" ja "ei se mikään mies olekaan kun ei tullut pitämään kädestä ja kuuntelemaan huutoani".
[/quote]
Niin minä teinkin. Tutustuin mieheeni kunnolla énne lasten tekoa ja tiesin 110% varmasti että on mun tukenani missä vaan tilantessa. Eipä ole koskaan tarvinnut miestä synnytykseen pakottaa eikä edes houkutella. Olis varmaan suuttunut mulle jos olisin kieltänyt tulemasta ja tullut väkisin. Sellaisen heikon leppurin olisin heivannut jo kauan aikaa sitten enne lasten tekoa. Heikolla tarkoitan sitä ettei ole valmis kantamaan vastuutaan missä tahansa tilanteessa.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:24"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:59"]Mieheni sanoi synnytyksen jälkeen, että se avuttomuus oli kamalinta. Se, ettei asioihin oikeesti voinut puuttua, ei voinut auttaa, ei voinut yhtään mitään... Hän oli täysin sivustakatsoja siinä tilanteessa. Joutui katsomaan vierestä, kun rakasta sattui ja niin vitusti sattuikin. Jos kadulla tulisi todellinen uhka vastaan, hän voisi suojella ja metsässä pelotella susia, mutta synnytyssairaalassa hän oli täys nynny. Loppupeleissä hyvä niin. :) [/quote] Siihen avuttomuuteen pitänee vanhemmuuden myötä kuitenkin tottua? Se kun voi synnytyksen jälkeen olla se lapsi, jonka tukena ja turvana pitää olla pystymättä yhtään auttamaan muuten kuin olemalla läsnä. Mikä taitaa olla se synnytyksessä mukana olonkin juju.
[/quote]
Juuri näin -57
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:25"]
AP, kyllä isien mukanaolo synnytyksissä yleistyi hyvin nopeasti heti, kun siitä tehtiin isän oikeus 1970-luvun alussa. 1980-luvun alussa miehiä, jotka eivät käyttäneet oikeuttaan olla mukana synnytyksessä, pidettiin jo taantumuksellisina. Ja kyllä, sinun syntymäsi aikoihin oikeasti käytettiin sellaisia termejä kuin "taantumuksellinen" ja "edistyksellinen" ihan normaalissa puhekielessä.
[/quote]
Olen maalta kotoisin. Voisi kuvitella, että 1980-luvun puolivälin tienoilla ei kaikilla seuduilla ja kaikissa suvuissa oltu ihan yhtä edistyksellisiä kuin kaupungeissa. Tätini miehen tiedän olleen sairaalassa esikoisen syntymän aikaan mutta peltotöissä nuoremman syntyessä. -ap
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:58"]
Yhdessä siis halutaan lapsi ja naisen on pakko peloistaan huolimatta kokea ja läpikäydä se synnytys. Miehen ei tarvitsis heikkouksissaan edes tulla avuksi? What?
[/quote]
Yhdessä kun suunnitellaan, niin nimenomaan se on naisen juttu sitten alunperinkin. HÄN on suostunut siihen, että hänestä se mukula tulee. Se on vaan plussaa, jos mieskin tulee synnytykseen mukaan. Kysehän ei ole edes heikkoudesta. Tosi mies ei tuommoista naisten paskaa halua edes kuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos se lapsi joskus sairastuu ja joutuu sairaalaan esim erittäin hankalaan ja kivuliaaseen toimenpiteeseen.(esim selkäydinpunktio) Mitä tekee isukki siinä tilanteessa? Hyperventiloi, oksentaa ja pyörtyy tai jopa kieltäytyy osallistumasta? Jippii....
Asiasta on näköjään ihan turha keskustella kun täällä on vastassa pienen kylän verran äitejä joiden miehet on ah, niin vahvoja ja maskuliinisia.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:29"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:58"]
Yhdessä siis halutaan lapsi ja naisen on pakko peloistaan huolimatta kokea ja läpikäydä se synnytys. Miehen ei tarvitsis heikkouksissaan edes tulla avuksi? What?
[/quote]
Yhdessä kun suunnitellaan, niin nimenomaan se on naisen juttu sitten alunperinkin. HÄN on suostunut siihen, että hänestä se mukula tulee. Se on vaan plussaa, jos mieskin tulee synnytykseen mukaan. Kysehän ei ole edes heikkoudesta. Tosi mies ei tuommoista naisten paskaa halua edes kuulla.
[/quote]
Kuole säkin sukupuuttoon luuseri!
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:30"][quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:29"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:58"]
Yhdessä siis halutaan lapsi ja naisen on pakko peloistaan huolimatta kokea ja läpikäydä se synnytys. Miehen ei tarvitsis heikkouksissaan edes tulla avuksi? What?
[/quote]
Yhdessä kun suunnitellaan, niin nimenomaan se on naisen juttu sitten alunperinkin. HÄN on suostunut siihen, että hänestä se mukula tulee. Se on vaan plussaa, jos mieskin tulee synnytykseen mukaan. Kysehän ei ole edes heikkoudesta. Tosi mies ei tuommoista naisten paskaa halua edes kuulla.
[/quote]
Kuole säkin sukupuuttoon luuseri!
[/quote]
Juuri näin. Hienoa. Toivottavasti sulla ei oo lapsia etkä niitä teekään. Ymmärrän nyt täysin mitä tarkoitetaan kun puhutaan av-mammojen miesvihasta. Koittakaa kestää miehet!
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:28"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:24"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:59"]Mieheni sanoi synnytyksen jälkeen, että se avuttomuus oli kamalinta. Se, ettei asioihin oikeesti voinut puuttua, ei voinut auttaa, ei voinut yhtään mitään... Hän oli täysin sivustakatsoja siinä tilanteessa. Joutui katsomaan vierestä, kun rakasta sattui ja niin vitusti sattuikin. Jos kadulla tulisi todellinen uhka vastaan, hän voisi suojella ja metsässä pelotella susia, mutta synnytyssairaalassa hän oli täys nynny. Loppupeleissä hyvä niin. :) [/quote] Siihen avuttomuuteen pitänee vanhemmuuden myötä kuitenkin tottua? Se kun voi synnytyksen jälkeen olla se lapsi, jonka tukena ja turvana pitää olla pystymättä yhtään auttamaan muuten kuin olemalla läsnä. Mikä taitaa olla se synnytyksessä mukana olonkin juju.
[/quote]
Juuri näin -57
[/quote]
Laitapas uudelleen alapeukkua, jos olet tähän tilanteeseen joutunut, ja mielellään voisit kertoa myös, miten selvisit avuttomuuden tunteesta. Muuten kannattaisi olla ottamatta kantaa. -57
Mitä tästä opimme. Naisne täytyy olla aina rohkea ja peloton kun mies saa senkin valita. minuakin kyllä mietityttää että jos todella joku mies on niin heikko ettei uskalla edes synnytykseen tulla niin miten herrajumala sitten voi olla lapsen tukena jos lapsi yhtä pahassa tilanteessa. Selkäpiitä karmii ajatellakin että itsellä olisi sellainen mies joka ei kykenisi rakkaansa tukena olemaan. Ei se synnytys todellakaan nyt niin kamala tapahtuma ole!
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:15"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:09"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:02"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:58"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:46"]
Mielenkiintoista, että näin moni nainen kyseenalaistaa miehen maskuliinisuuden, jos puolison kärsimysten katsominen ja veren näkeminen tuntuvat vastenmielisenä. Itselleni sairaalakammoisena jo käsidesin haju ja valkoiset takit saavat aikaan vähän ikävän olon. -ap
[/quote]
No mitäpä luulet, voisiko sillä naisellakin olla vähän ikävä olo, kun hän sen lapsen kuitenkin joutuu synnyttämään..?
Ja ei, maskuliinisuutta ei vähennä se, ettei mielellään katso verta tai rakkaan kärsimystä. Maskuliinisuutta vähentää se, että mieluummin kuin kestää omaa ikävää oloaan, mies jättää vaimon selviytymään yksin ja kestämään ne tuskat ilman tukea ja selviytymään salissa ilman apua.
Ja mitäs sitten tehdään, jos sitä naistakin inhottaa sairaala ja valkoiset takit? Mitä jos hänkään ei tahdo mennä sairaalaan? Hoitaako isä synnytyksen sitten kotona, vai onko vain miehillä oikeus jänistää?
[/quote]
Kai ymmärrät että jos oksennusrefleksi laukeaa, paniikkikohtaus iskee tai verenpaine laskee niin, että silmissä sumenee, on täysin mahdotonta olla täysillä toisen tukena ihan riippumatta siitä, kuinka paljon ja minkälaista ja kuinka paljon vastuuta haluaa kantaa? Puhut nyt vähän niin kuin mies valitsisi voida niin huonosti, ettei hänestä ole hyötyä. Et kai tosissasi usko niin? Onhan se varmasti miehestä aivan hirveä tunne, kun ei voi olla toisen tukena. -ap
[/quote]
Ja sinä taas puhut kuin mies tietäisi kaiken automaattisesti etukäteen. Jos mies ei saliin mene, ei hän voi vedota siihen että olisi voinut ehkä pyörtyä tms. Sitä ei voi tietää, jos ei suostu edes kokeilemaan.
Minä pelkään hysteerisesti sairaaloita, piikkejä, toimenpiteitä, kipua ja lääkäreitä. Siitä huolimatta minun oli vain koottava itseni, mentävä synnytyssaliin ja synnytettävä. En olisi ikinä antanut anteeksi, jos mieheni olisi tuossa tilanteessa alkanut vetäytymään vastuusta. Lapset on yhdessä tehty ja yhdessä ne myös synnytetään, vaikka sitten toinen tai molemmat pyörtyisivät tai oksentaisivatkin. (Tiesithän muuten että monet naiset oksentavat, menevät paniikkiin, pyörtyvät jne. salissa, eivätkä silti pääse tilanteesta karkuun?)
[/quote]
Tässä on keskusteltu lähinnä sillä oletuksella, että miehen tehtävä on tukea naista synnytyksessä, ja että jos tukemisesta ei tule mitään, miehestä ei ole hyötyä. Sinä tunnut kuitenkin ajattelevan, että miehen täytyy olla vähintäänkin periaatteen vuoksi mukana kärsimässä ja vaikka sitten pyörtymässä tai oksentamassa. Ymmärsinkö oikein?
Mielenkiintoista, jos todella olet tätä mieltä. Itse en halua puolisoni kärsivän enkä koskaan vaatisi häntä tilanteeseen, jossa tietäisin hänen tuntevan ahdistusta, pahoinvointia tai jotakin pahempaa. Ehkä se on sitä heikkoutta sitten. -ap
[/quote]
On tilanteita jotka vaan on kestettävä. Kaikesta ei aina voi luistaa sillä että "kun mua vähän yököttää ja pelottaa". Elämä on darling!