Lue keskustelun säännöt.
Viikonloppuisin uupumus, yksinäisyys, ahdistus jne. Ei auta vaikka miten lenkkeilisi, söisi salaattia
14.08.2021 |
Kauhea olo viikonloppuisin. Robotin lailla kyllä teen kaikenlaista, mutta kauhea väsymys ja p*ska olo, kaikki tuntuu turhalta. Työviikolla ei kerkeä miettimään elämän paskuutta, mutta viikonloppuisin se kasautuu päälle. Tässä sit vaan pakotan itseäni siivoomaan, lenkkeilemään, käymään kaupungilla, syömään salaattia yms mutta paskalta tuntuu.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla käsitystä mistä tuo elämän paskalta tuntuminen johtuu ? voitko olla esim. uupunut liiasta työstä, yksinäinen, jokin vaikea elämäntilanne menossa ? Kun kaikki viikonlopun tekemisesi kuulostavat aika mukavilta, mutta selvästi eivät ole sinusta.
Ja entäs sitten, kun tietää? Ei ne syyt sillä poistu. Tekee vaan apaattisen olon, kun tietää, mitä on vialla, eikä niille asioille voi itse mitään.
Tuo yksinäisyys, ankeus ja ahdistus nousee juuri siitä, kun pakotat itseäsi vain jatkamaan paskaa omaa elämää, jotakin tehdäksesi.Ei poistu ei. Itse siis olen tässä reilun vuoden aikana lisännyt kaiken sellaisen tekemistä josta olen haaveillut ja jolle ei ole aiemmin ollut aikaa sekä tehnyt muutenkin kaikkea sellaista joka saisi elämän tuntumaan omalta.
Silti kun puuttuu sosiaalinen kanssakäyminen miltei kokonaan ja asuu yksin niin aika kaukana ollaan siitä omannäköisestä johon kuuluisi puoliso, oma perhe, ystäviä, toinen asuinpaikka ym
Muuttamisen suhteen teen nyt suunnitelmia/valmisteluja mutta jotenkin tämä tuntuu yksin ihan kamalan työläältä. Vaikka itse kaikki päätökset tietysti pitää (ja haluaakin) tehdä niin silti ajatusten jakaminen toisen kanssa tuntuisi niin kivalta.
N45
Tämä. Me tahtomattamme yksinjääneet (= ei puolisoa, ei ystäviä) olemme elämän paarialuokkaa. Yhteiskuntamme keskittyy kaikessa perheisiin ja porukoihin, ei yksinäisiin. Vaikka meitä on lukumääräisestikin paljon, usein yksinäisiksi mielletään vain vanhukset, joiden elämä on muutenkin jo hyvin "luopunutta" ja ollaan toisten varassa. Me nuoremmat yksinäiset olemme ja elämme pelkästään itsemme varassa.
Aikamoinen urakka ja suoritus. Vanhan sanonnan mukaan "kukaan ei ole saari" - mutta sellaisia pahaisia, puuttomia kareja me yksinäiset juuri olemme! Ei kukaan rantaudu, mikään ei kasva karussa yksinäisyydessä.
Olen edellisen kirjoittajan tavoin muuttanut yksikseni asumaan jopa ulkomaille. Olen opetellut nauttimaan yksinolon hyvistä puolista. Silti ajoittain, nykyään aika usein, tulee mieleen, ettei tämä yksineläminen ole oikeaa elämää, vaan pelkkä varjo. Helppo tästä on luopua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuntosalille 4x viikossa ja maastavetoa . Auttaa hyvin nopeasti kaikkiin päänsisäisiin vaivoihin, vaikka sohvalla istuessa ei sitä uskoisikaan.
Energinen olo, selän ja niskan jumit poissa. Mave aktivoi kaikki selkäpuolen lihakset ukkovarpaan ojentajasta ja pohkeista niskaan ja kallonpohjaan asti. Saa aikaan kasvuhormonin ja insuliinin erityksen, alentaa verenpainetta, kolesterolia, kortisolia ja verensokeria. Parissa viikossa tuntuu kuin olisi nostettu huntu pois kasvojen edestä.
Ei kannata vetää överiksi. Siitä se kuolemanolo vasta tuleekin.
T: kokemusta on
Vierailija kirjoitti:
Ei salaatti, lenkkipolku ja vessanpytty suutu. Vedä lonkkaa ja palaudu.
Oma olo on ainakin vielä tätäkin kurjempi jos syön epäterveellisesti, jätän liikunnan ja annan villakoirien kasvaa. Kokeiltu nimittäin on tuotakin.
Alkoholikaan ei toimi kuin hetkeksi ja siinäkin itselle tärkeintä olisi yhdessäolo ja illanvietto eikä niinkään humaltuminen. Yksin juodessa sitä tuntee itsensä ihan superluuseriksi ja se taas ei ollenkaan ole hyväksi ainakaan mun päälle.
Monesti sitä kyllä miettii jo sitäkin, että onko tässä missään enää mitään järkeä kun elämästään on siivonnut kaikki huonot elämäntavat joista tuli vaan jotain kurjuutta pidemmän päälle, mutta silti elämä on tällaista eikä sitä enää ns kotikonstein ja yksin paremmaksi saa. Toisaalta joku pilleripurkkikaan ei tilannetta muuksi muuta ja enemmän sitä lääkkeitä tarvitsisikin, jos tämä yksinäisyys ja ei-omannäköinen elämä ei missään tuntuisi vaan tähän olisi jopa tyytyväinen.
Ei nuokaan määräänsä enempää auta. Toki olonsa saa vieläkin kurjemmaksi pskalla syömisellä, sohvalla makaamalla ja päihteillä.
Ei yksinäisyyttä poista mikään muu kuin yksinäisyyden poistaminen. Ja se taas ei yksin onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt välillä, että olisi mukavaa kun olisi vaikka kämppiksiä, samanhenkisiä ja ikäisiä aikuisia. Ei niiden kanssa tarvitsisi koko aikaa seurustella, mutta olisi kuitenkin vähän elämää talossa. Suomessa ei vaan oikein ole sellaista kämppiskultturia kuin muissa maissa. Ihmiset pääasiassa haluavat asua yksin, tai puolison/perheen kanssa.
Taidat haaveilla jossain fiktiivisessä frendit-illuusiossa!
Oikeat ihmiset ovat aina keskenän erilaisia, monin tavoin. Sielunkumppanit ovat erittäin harvinaisia.
Ja miksi pitäisi olla samanikäisiä? Oletko henkisesti rajoittunut ikära sisti?
Yhteisasuminen kaatuisi juuri siihen, että ne muuta ovat niin hankalia/tylsiä/kaikin puolin erilaisia kuin Minä. Eihän kukaan halua enää edes opiskelijasoluun asumaan.
Myönnän, että itsekin pohdin aiemmin yhteisöasumista ja liityin muutamaan Fb-ryhmään. Kun luin toisten postauksia, tajusin, etten haluaisi asua heidän kanssaan.
Oli niin paljon sitä utopistista, naiivia kuvitelmaa. Ja sokeutta omalle rajoittuneisuudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hyvä artikkeli aloittajan tilanteeseen:
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/977b5c7e-88de-44fa-b691-ddfc…
Vierailija kirjoitti:
Elämä vaan on ajoittain paskaa meille kaikille. Mikä sinua erityisesti ahdistaa? Yritä tehdä vapaa-ajalla itsellesi oikeasti mieluisia juttuja. Tai jos tuntuu parhaalta olla tekemättä mitään, niin laiskottele hyvällä omallatunnolla. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin fiiliksiin.
Ei lapsi ja mies anna vaan tehdä mieluisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvä artikkeli aloittajan tilanteeseen:
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/977b5c7e-88de-44fa-b691-ddfc…
Olen todella kyllästynyt lukemaan mitään artikkeleja "tilanteestani", kun asiat eivät sillä parane. Jos itse kykenisin muuttamaan elämäni/oloni/tilanteeni, olisin tehnyt sen jo kymmeniä vuosia sitten! En ole idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä vaan on ajoittain paskaa meille kaikille. Mikä sinua erityisesti ahdistaa? Yritä tehdä vapaa-ajalla itsellesi oikeasti mieluisia juttuja. Tai jos tuntuu parhaalta olla tekemättä mitään, niin laiskottele hyvällä omallatunnolla. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin fiiliksiin.
Ei lapsi ja mies anna vaan tehdä mieluisia asioita.
Jos olet itsenäinen, omavaltainen aikuinen, voit lähteä tilanteesta.
Koska sinulla kumminkin on perhe, kehottaisin hakeutumaan perheterapiaan ennen kuin lyöt hanskat tiskiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valtaosalle ihmisistä merkityksen elämään antaa perhe: oma puoliso ja lapset. Minä itse en halua perhettä enkä puolisoa, ja ainakin Suomessa tuntuu vaikealta löytää merkitystä elämään muualta. Suomi on kuitenkin loppupeleissä todella perhekeskeinen ja konservatiivinen yhteiskunta. Kuten joku mainitsikin, perheille, pariskunnille yms. on paljon kaikkia palveluita ja tapahtumia. Illallisilliken usein kutsutaan mieluiten pariskuntia, toisia perheitä. Sinkut on jotenkin kauhean yksin, eivätkä välttämättä löydä toisiaan niin että voisi pitää toisilleen seuraa.
Mua auttaa aina ympäristön vaihdos. Ennemmin on ahdistunut kauniissa uudessa ympäristössä, kuin himassa samoilla kaduilla! Tee viikonloppumatkoja jos mahdollista.
Toinen mikä auttaa yleensä on joku projekti, joku kurssi tai muu homma, niin ettei yksinkertaisesti jää sitä ajatteluaikaa. Ihan vaikka vanhan lipaston uudistaminen.
Olin todella yksinäinen monta vuottaa ennen kuin tapasin puolisoni, ja viikonloput oli kamalat. Yritin buukata just viikonloppuun kaikenlaiset harrastustunnit ja muut. Ärsyttävää on se että useat mielekkäät kurssit/tunnit maksaa aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässäsi ei ole merkitystä ja siksi oireilet. Ota itsellesi jokin saavutettavissa oleva konkreettinen lähiajan tavoite.
Vierailija kirjoitti:
Elämässäsi ei ole merkitystä ja siksi oireilet. Ota itsellesi jokin saavutettavissa oleva konkreettinen lähiajan tavoite.
En ole ap, mutta minun ongelmani on juuri se, etten keksi mitään "saavutettavissa olevaa konkreettista lähiajan tavoitetta", johon olisi kiinnostusta panostaa.
Ellei nyt sitten lasketa esim. yhden päivän luontoretkeä uusiin maisemiin.
Sen jälkeen tulen kotiin, puran tavarat, syön. Ja vajoan samantien samaan tuttuun apatiaan, mikä on vallitseva olotilani.
Koska osaan iloita ja nauttia retkestäni, en pidä itseäni masentuneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset itsellä. Latasin tinderin, mutta treffeillä käyminen tuntuu raskaalta. Miehet haluavat heti parisuhteeseen. Mua ei innosta sitoutua. Ketään ei kiinnosta olla mun kaveri...
Tuskin Tinder on se paikka, mistä kannattaa kavereita etsiä.
Ah, viimein vertaistukea. Tunnistan tuon olo tilan, minullakin oli se monta vuotta. Osasyy oli kyllä yksinäisyys siitä huolimatta että paras ystäväni oli samassa työpaikassa ja vietettiin arkisin 9-11h aikaa yhdessä, mutta sekään ei tuntunut riittävän. viikonloput ahdisti jos en nähnyt ketään kaveria ja varsinkin lauantai illat tuntui kuin minun kuuluisi olla muiden mukana yöelämässä. Mutta ongelma oli että sitten kun olin viihteellä halusinkin vain päästä kotiin ja nukkumaan tai kun näin kavereita niin olo oli yhtä tyhjä kuin yksin ollessa. Toisin sanoen halusin aina jotain, en tiennyt vain mitä.
Suurin syy tyytymättömyyteeni olikin elämän päämäärättömyys. Minulla ei ollut mitään mitä oikeasti halusin tehdä tai saavuttaa. Kaikki päivät olivat samanlaisia, työ oli hanttihommia mistä en saanut irti muuta kuin palkan. Tuntui ettei elämässä ollut mitään mieltä. onneksi pari vuotta sitten löysin itselleni ison projektin joka toi viimein päämäärän ja inspiraation elämääni. Nyt oikein haluan olla yksin tekemässä taustatutkimuksia ja suunnitelmia projektia varten.
Mutta oma vinkki lievittämään tuota tyhjyyden tunnetta on kliseisesti että menee luontoon. Mielummin paikkaan missä on avaruutta ja vähän liikennettä. Olen ymmärtänyt että neljänseinän sisällä olo luo ahdistusta kun taas ulkona olo avarassa paikassa laskee stressitasoja. onnekseni tässä lähellä on pieni metsäalue uimarannalla joten aina aamuisin tai illalla kun väkeä ei ole paljon liikkeellä menen rannalle vain istumaan. Ihan vain Katselen ja kuuntelen luontoa. Saatan olla siellä parikin tuntia vain istumassa tyytyväisenä.
Vierailija kirjoitti:
Listaamasi asiat vastaa lähinnä fyysisiin perustarpeisiin.
Mitä mielesi kaipaa virkistyäkseen?
Mitä kaipaat tunnetasolla?
Mitä kaipaat henkisesti?
Mistä NAUTIT fyysisesti ilman että se on pakkosuoritus?
Hiljaisuutta.
Turvallisuutta.
Kumppanuutta.
Jostain, josta on käytännön hyötyä.
Kolmea ensimmäistä en saa. Viimeiseen ei ole voimia.
Ei ap
Ymmärrän yksinäisiä jotka ei omasta tahdosta haluaisi olla. Olin pitkään yksin vaikka olisin halunnut löytää kumppanin ja perustaa perheen. Muistan hyvin ne fiilikset, kun viikonloput oli välillä vaikeita. Harrasti paljon liikuntaa ja keksin kaikkea tekemistä. Tapasin kavereita, mutta sisällä silti oli aina sellainen tyhjä ja välillä aika toivoton olo. Nykyisin olen parisuhteessa ja on lapsi. Kyllä nyt koen elämän paljon mielekkäämmäksi.
AP:lla liian helppoa elämää, jää aivan liikaa vapaa-aikaa tuijottaa omaan napaan.
Olen miettinyt välillä, että olisi mukavaa kun olisi vaikka kämppiksiä, samanhenkisiä ja ikäisiä aikuisia. Ei niiden kanssa tarvitsisi koko aikaa seurustella, mutta olisi kuitenkin vähän elämää talossa. Suomessa ei vaan oikein ole sellaista kämppiskultturia kuin muissa maissa. Ihmiset pääasiassa haluavat asua yksin, tai puolison/perheen kanssa.