Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni vilpittömästi viihtyy uhmaikäisensä kanssa?
30.08.2014 |
Minua on jo kauan ahdistanut omat tunteeni 3 vuotiasta tytärtäni kohtaan. Hän on todella illoinen ja empaattinen tyttö ja hyvällä päällä ollessaan oikein mukavaa seuraa. Mutta tuo uhma ja tytön vähemmän mukavat luonnepiirteet saavat minut jopa haluamaan eroon koko äitiydestä. Hän vinkuu ja mankuu ja heittäytyy avuttomaksi eikä "osaa". Koskaan ei tule samantien vaan vitkuttelee eikä tottele. Vastoinkäymisestä saa meltdownin :) lisäksi tämä järjetön kyselyikä saa minut tuntemaan itseni kuin olisin jatluvassa vaateiden ja kysumyaten ristitulessa. Äiti tee sitä, äiti mikä tuo on.. Jne.
Kamalinta on omat tunteeni ettwn viihdy hänen seurassaan... :( eikö äidin kuuluisi olla täydellisen rakastava ja ymmärtäväinen ja jaksaa tyynesti vastailla jokaiseen temppuiluun ja kysymykseen? Haluaisin monesti vain vetää peiton korville ja hävitä.
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 00:09"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 00:07"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 00:04"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 00:00"]
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 23:48"]
Onko jengi täällä tosissaan? Ainakaan useimmillan kommentoijilla ei taida olla lapsia.
[/quote]
Kuinka niin? Mulla on kolme alle kouluikäistä lasta enkä koskaan valita...
Menkää hoitoon.
[/quote]
No onnea sitten sinulle hyvästä tuurista. Se ei tee meistä muista kuitenkaan hoidontarvitsijoita.
[/quote]
Totta kai tekee! Älä valita, itse teit lapset ja hoida ne. Jos et jaksa niin hae apua. Niin me kunnon äidit toimitaan.
[/quote]
Jeps! Jatketaan provoilua paremmalla ajalla. Vähän turhan läpinäkyväksi meni, huomenna on uusi päivä?
[/quote]
Niin? Mulla on huomenna ihana päivä lasten kanssa. Sulla ei? Hanki apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 23:57"]
Minulla on varmaan outo lapsi,, koska ei ole kauheasti uhmannut. Yksi hyvä keino on ollut, että useimmin tarjosin vaihtoehdon. Eli laittako ton punaisen paidan vai sinisen, tän hatun vai ton. Sitä valitessaan unohtui kokonaanse alkuperäinen valitus siitä," en laita paitaa päälle" " en ota hattua". Pikkuasioissa on hyvä antaa liekaa niin ei tartte isommista tapella. Niistä päätin minä, mutta lapsi sai päättää pienistä.
[/quote]
Samalla periaatteella selvittiin uhmavuosista täälläkin. Ei tilanteita joihin voi sanoa "EI", vaan tilanteita oissa pitää valita "punainen vai sininen". Eli en kysynyt "mennäänkö puistoon", vaan "Kumman takin laitat tänään, sinisen vai punaisen".
Harhautus toimi myös hyvin, eli ei "kivaaa, nyt mennään kauppaan" vaan "nähdäänköhän me taas tänään kauppareissulla se iso koira... oliko se musta? Muistatko? "
Mutta noin yleisesti, kyllä, lapset ja aikuiset osaavat olla joskus uskomattoman ärsyttäviä. Pikkulapsen kanssa fyysinen ylivoimaisuus on pelastus, joskus voi vaan laittaa oven kiinni ja laskea sataan, tai vaikka ottaa muksu kainaloon ja kerätä hänen kädellään ne lelut jotka piti kerätä paikoilleen.
Uhmikseni on nykyään 13v, uudet haasteet edessä. Ja sellainen pikkuinen ylpeys mielessä että likka on jokseenkin onnistunut tapaus, kaikista omista puutteistani huolimatta. En siis ehkä kuitenkaan tuhonnut lastani varhaisvuosina jos on nyt noin kiva ihminen... ehkä tästä vanhemmuudesta sittenkin selviää vaikkei ole kovin hyvä tai omistautunut.
Voimia kanssavanhemmille! :)
Meillä on ollut 2-3v. uhmiksia tauotta kahdeksan vuoden ajan. Kaikilla on ollut vähän omanlaisensa uhmaiät, kaikkia keinoja on käytetty, ihan aina ei varmasti olla kyetty olemaan kuin tyyni viilipytty. Nyt tuntuu että kuopus 2v3kk on ehkä temperamenttisin kaikista, vaikka luulimme jo kaiken nähneemme. Mutta meneehän nuo ohi. Ja sitten tuleekin taas jo jokin uusi vaihe :)
Juuri tuollaista kuvittelen uhmaikisen kanssa olevan.
En minä ainakaan rakasta ketään, joka kohtelee minua huonosti.
Minä ainakin sanon lapselle jos hän sanoo että ei laita kumpaakaan paitaa, että nyt on pakko laittaa, joko valitset itse, tai minä valitsen, ja laitan sen päälle väkisin. Mun lapset tietää että sitten kun multa menee hermo, niin teen kyllä juuri niin kun olen uhannut. Olen vienyt alastoman pojan joskus ulko-ovesta ulos terassille kun ei mikään vaate kelvannut, ja kysyin sitten, että tuletko vaatteet päällä mukaan, vai ilman vaatteita. Eikä tarvinnut seuraavalla kerralla tehdä samaa, mutta olisin tehnyt jos olisi pakko. Minä olen vanhempi, ja minä määrään loppupeleissä mitä tehdään ja mitä ei, siinä ei marinat auta. Lapset oppii sen, että on ihan ok että joskus menee hermo itsellä, mutta myös vanhemmalla menee hermo, ja siitä selvitään, se menee ohi. Niillä joilla on lapset pienellä ikäerolla on varmasti vaikeampaa kuin minulla kaksosten kanssa, kaksosten kanssa pitää muutenkin olla mahdollisimman tasapuolinen kaikessa.
4
En viihtynyt vauvan kanssa niin paljon, mutta viihdyn kyllä uhmaikäisen kanssa todella hyvin nyt. Oma tilanteeni opiskeluiden ja töiden kanssa tosin verottaa jaksamista aika paljon, mutta se ei liity tyttööni.