Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?

Suosittelen lämpimästi kirjaa ”Kuinka kasvattaa bebe”, sen vinkkien avulla toinen lapsemme nukkui jo kolmekuisesta tosi hyvin yönsä. Esikoisen kanssa herättiin tunnin välein, ja isoin syy oli varmasti me vanhemmat kun emme ymmärtäneet vauvan uneen vaikuttavista asioista juuri mitään jolloin kierre oli valmis :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin vähäisyys. Lapset on mukana pyörimässä klo 7-21 ja iltaisin olet rättiväsynyt mihinkään petipuuhiin. Ei ole olemassa enää sellaista, kuin spontaani aamuseksi sunnuntaisin klo 10.

Meillä laitettiin jo remonttivaiheessa lukko kodinhoitohuoneen oveen. Näin turvattiin aikuisille seksirauha esim viikonloppuaamuisin tai töiden jälkeen pikkukakkosen aikaan. Kodinhoitohuoneessa leveä pehmustettu penkki.

Meillä makuuhuoneen ovessa lukko.

Entä lapsen huoneen ovessa? Itse en sitä ikinä saanut..

Vierailija kirjoitti:

Sen helppous kokonaisuudessaan.

Pakko yhtyä. En jotenkin osaa yhtyä näihin lapsiperheen ahdinkoon ja raskauteen. Toki jos raha on tiukalla niin tulee ahdinkoa ostojen kaa mutta raskasta?

Toki joskus nukutetaan jopa 3 tuntia mutta mitenkä siitä saa raskasta? Kölliä sängyllä ja rupatella lapsen kaa ja etsitään ja vaihdetaan unikaveria, luetaan yks kaks juttua. Aamulla jugurttia ja juomajugurtti nassuun muumeja katellessa ja sitten tarhaan. Tarhasta samalla kaavalla syödään ja -3-6 tuntia jotain tehdään, ulos tunti kaksi, opetellaan pyörällä ajoa. Joka päivä sille saa nauraa. Usein jopa kaikki nauraa. Missä kohtaa se meni raskaaksi? Vai yritättekö sovittaa lapsen siihen aiempaan nuoren parin elämään ja armaani, mennäänkö baariin?

Mua ei yllättänyt oikein mikään nii hirveästi. Ehkä se miten helppoa oli vauvan kanssa kun olin kuvitellut, että kamalaa parkua vuosi putkeen. Se, ettei raskauksista ja synnytyksistä jäänyt mitään pysyviä merkkejä. Olin valmistautunut menemään kauneusleikkauksiin lapsiluvun täyttyessä, mutta ne rahat säästyi. Esikoisen mennessä kouluun hämmensi, että noinko se jo osasi itse kulkea ja huolehtia läksyistä ja puhtaista vaatteista. Meillä yllätti myös positiivisesti miten hyvin lapset on tulleet toimeen ikäistensä kanssa, eivät ole huippusuosittuja, mutta on kavereita eikä heitä toistuvasti ole kiusattu missään. Teini-ikä voi sitten olla se, mikä yllättää. Tosin sisarteni ja oman teini-ikäni nähneenä olen varautunut todellakin pahimpaan ja olen erittäin tyytyväinen jos päihteet pysyy poissa kuvioissa ja lapsia saadaan parisuhteessa. En kuitenkaan usko, että muuta edes yllättäisi, teinit ovat arvaamattomia. Ei vaan pidä luovuttaa silloinkaan. Hieman yllättäen harmittaa, että lapset ok saanut nuorena kun ovat isoja niin pian. Toisaalta se on samalla helpottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon paskempi äiti kuin kuvittelin. Varsinkin ensimmäinen vuosi oli todella vaikea ja univelkaisena minusta tulee apaattinen enkä saa mitään aikaan. Onneksi lasten isä taas on paljon parempi kuin mitä olisin voinut kuvitellakkaan.

Meidän lapset on kyllä aivan mahtavia tyyppejä! Toistaiseksi teini-ikä on ollut tosi kivaa aikaa vaikka kaikki siitä etukäteen pelottelikin. Ei tämä toki vielä lopussa ole niin saa nähdä.

Oikeastaan vauva-aikaa lukuunottamatta kokoajan on ollut sellainen tunne että lapset ovat nyt jotenkin täydellisessä iässä ja nyt eletään sitä parasta aikaa :D

Teini-ikä on ollut ihan parasta lasteni kanssa. Pidin sitä palkkana itselleni (osittain kotiäiti).

Minulle kerrottiin kaikki jutut, tapahtumat ja sattumat, haaveet ja kaveriasiat. Nyt aikuisia ja hyvät välit meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Ovi auki. Vauva sitteriin. Ei sitä suihkussakaan muuten käydä.

Kysyn jatkona, että eikö voisi käydä suihkussa sitten, kun puoliso palaa oletettavasti töistä? Vauva saisi viettää aikaa toisenkin vanhemman kanssa ja itselle tulisi hengähdystauko vauvasta. Kuulostaa monimutkaiselle.

Tämä on se mikä itseni yllätti eniten. Vauva sanelee säännöt, ei äiti. Yleensä kun puoliso tuli töistä niin vauva halusi tankata maitoa ja nukkua äidin sylissä koko illan. Tuttipullo ei kelvannut joten minä olin se joka tämän pystyi hoitamaan. Suihkussa käynnit oli sitä että jo siinä vaiheessa kun olin hätinä kastellut itseni niin alkoi kuulua oven takaa että vauva haluaa maitoa että tule jo pois. Ja jos en tullut niin tilanne päättyi siihen että vauva alkaa itkeä ja sitten tulee jo kiire. Ei sitä pysty kuuntelemaan yhtään.

Kolmannen kanssa kävin suihkussa aina niin että hän oli kylppärissä kantokopassa nukkumassa. Ajoitin suihkun siis sellaiseen hetkeen kun vauvalle sopi, en siihen hetkeen, joka olisi ollut itselle mieluisin. Näin sain olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta rakkaudesta huolimatta esikoisestani tuli erittäin vaativa teini-ikäisenä. Kolmen nuoremman sisaruksen kanssa samoilla säännöillä ei ollut mitään ongelmaa, mutta esikoinen viilteli, ryyppäsi, poltti, varasti, hävisi tuntemattomien vanhempien miesten kanssa mökeille, yritti itsemurhaa useasti yms. Oli jopa osastolla muutamaan otteeseen. Se oli todella raastavaa aikaa ja ainut ohje, mitä sain asiantuntijoilta, oli elää normaalisti ja piilottaa kaikki terävät esineet ja lääkkeet. Esikoisen toiminta aiheutti sen, että erosimme miehen kanssa lopulta. Minä olin se kaiken pahan alku ja juuri ja mies, lasten isä, oli se, kenet esikoinen käänti tiukasti pikkusormensa ympärille ja jonka luokse esikoinen jäi asumaan. Esikoinen nyt 20-vuotias,ei halua pitää minuun mitään yhteyttä. Sisaruksiaan näkee ja rakastaa, mutta minua vihaa jostain syystä edelleen. Esikoisen toimet vaikuttivat koko perheeseen. Isänsä sallii aivan kaiken, joten ei ole teini-iästään muuttunut mihinkään. Koen suurta epäonnistumista, en ole lapseeni pettynyt, vaan itseeni, ettei hän kokenut voivansa kai luottaa minuun 😕 En edelleenkään tiedä, mistä ja miksi kaikki lähti ja mitä esikoiseni todella ajattelee. Ennen teini-ikää ei ollut mitään varoitusmerkkejä.

Ei ihan samoja kokemuksia, mutta meillä lapset olivat oikeasti helppoja, omatoimisia, vaivattomia sekä ennen kaikkea luotettavia. Ei koskaan tarvinnut tapella tai "määräillä". 18-20-vuotta täytettyään ja opinnot valmiiksi saatuaan (jos saivat, nykyään kaikilla ammatit ja työt, mutta parilla jäi koulut kesken nuorena) melkein jokainen meinasi lähteä väärille poluille. Vanhempana teki pahaa seurata sivusta, kun aina lapsen vieraillessa kotona oli lapsi kuin se sama lapsi, joka oli aina ollut, mutta silti tiesimme ja paljon kuulimme, että aikamoista känniläisen elämää ja biletystä viettivät sitten kämpissään. Oman kokemuksen mukaan vaikeinta oli juuri silloin, kun lapset täysi-ikäistyivät, koska et enää voi asettaa rajoja ja kotiaresteja, vaan toivoa, että elämä opettaa ja olla luottamuksen arvoinen, että aina voivat palata kotiin, vaikka mikä olisi. Hyvin noista okainen onneksi nykyään pärjää, perheellisiä ja omillaan toimeen tulevia. 

Suomen lapsivihamielisyys, äidin syyllistämisen kulttuuri, miehen osallistumattomuus, jatkuva univelka joka jää päälle. Kaikesta pääsee kun lopettaa stressi ja antaa itselleen vapausasteita. Kunhan pärjää rimaa hipoen, se riittää.

Yleisessä keskustelussa konsensus tuntuu nykyään olevan se, että lapsiperhe-elämä on yhtä helvettiä paskavaippoineen, valvottuine öineen ja parisuhdeongelmineen. Halusin kuitenkin kovasti vauvan ja varauduin hänen syntymänsä jälkeiseen aikaan kuin sotaan. Mitä vielä! Nautin pikkulapsiajasta suunnattomasti. Joo, välillä väsytti ja koti oli vähän miten sattuu, mutta koko touhu on saatu kuulostamaan jotenkin niin kurjalta, että todellakin äitiys on ollut positiivinen yllätys. Arvostan myös miestäni ihan uudella tavalla, kun sain nähdä kuinka hyvä isä hän lapsellemme on.

Koulu. Meidän molemmat lapset ovat olleet hyviä oppimaan, rauhallisia, tottelevat opettajaa ja säästävät kiukuttelut kotiin. Molemmille on suositeltu kuraattoria, että tulisi sosiaalisempia, reippaampia, puheliaampia ja rohkeampia itseilmaisussa. Muuten ihan kiva, mutta lapset ovat olleet tyytyväisiä itseensä, me vanhemmat tyytyväisiä lapsiimme, eikä mitään muutostoivetta tai tarvetta kenelläkään koulun ulkopuolella. Kavereita, mielenkiinnon kohteita on ja kotona tulee kyllä kaikki tunteet ilmaistua, vaikka niitä koulupäivän aikana ei kaikkia ilmoille päästelisikään.  Ja vielä huvittavampaa on, että kuraattori on kertonut, ettei hän osaa yhdellekään lapselle mitään rohkeus ja reippaustaitoja opettaa. 

Eli koulun halu tasapäistää myös ne lapset, joista ei ole opettajalle vaivaa.

Se miten omaa aikaa ei enää ollut.

Uhmaiät yms. suht raskasta.

Nyt jo lapset teinejä ja elämä hymyilee:)

M40

Yllätti miten lammasmaisesti 95 % äideistä vaan ottaa koko hoitovastuun vauvasta, ja sössöttää jotain "no meidän kohdalla se ei tullut kysymykseen että isä olisi jäänyt kotiin, koska hänellä on parempi palkka". Olemme jakaneet perhevapaat puoliksi, ja kyllä se vaan mieskin on ihan hyvin kartalla lapsensa vaatetuksesta ja tarpeista. En käsitä, miten 2020-luvulla "modernit" naiset ottavat vain tuon hyysääjän roolin ja antavat miestensä vapaamatkustaa. Ja sitten itketään "parisuhteen dynamiikan muuttumisesta huonompaan suuntaan". 

Vierailija kirjoitti:

Yllätti miten lammasmaisesti 95 % äideistä vaan ottaa koko hoitovastuun vauvasta, ja sössöttää jotain "no meidän kohdalla se ei tullut kysymykseen että isä olisi jäänyt kotiin, koska hänellä on parempi palkka". Olemme jakaneet perhevapaat puoliksi, ja kyllä se vaan mieskin on ihan hyvin kartalla lapsensa vaatetuksesta ja tarpeista. En käsitä, miten 2020-luvulla "modernit" naiset ottavat vain tuon hyysääjän roolin ja antavat miestensä vapaamatkustaa. Ja sitten itketään "parisuhteen dynamiikan muuttumisesta huonompaan suuntaan". 

Hyvä pointti!

Vierailija kirjoitti:

Yllätti miten lammasmaisesti 95 % äideistä vaan ottaa koko hoitovastuun vauvasta, ja sössöttää jotain "no meidän kohdalla se ei tullut kysymykseen että isä olisi jäänyt kotiin, koska hänellä on parempi palkka". Olemme jakaneet perhevapaat puoliksi, ja kyllä se vaan mieskin on ihan hyvin kartalla lapsensa vaatetuksesta ja tarpeista. En käsitä, miten 2020-luvulla "modernit" naiset ottavat vain tuon hyysääjän roolin ja antavat miestensä vapaamatkustaa. Ja sitten itketään "parisuhteen dynamiikan muuttumisesta huonompaan suuntaan". 

No mut ei ainakaan haittaa, että mies ei ole kiinnostunut lasten muodista tai muusta kaikesta mistä minäja tee kaikkea kuten pirttihirmu määrää. Mulle äitiysloma oli ihanaa aikaa lasten kanssa ja aikaa itsellekin, mahtavat välivuodet, jotka ei olleet mistään pois varsinkaan hyvinvoinnista. Palasin siitä jatkamaan opintoja/töihin ja molemmat vanhemmat jaoimme päävastuut sitten 50-50. Edelleenkin mies antaisi lasten kulkea tukka vähän takussa ja reikäisissä sukissa ja antaisi vastata itse seurauksista jos kotitehtävien perään ei kysellä kotona... Voi minua lammasta kun tyydyin lammastelijan rooliin ja vain minä, äiti rukka, olen imettänyt lapsia ja olen joutunut ilmoittamaan ne kausiharrastuksiin isän vain vapaamatkustellessa satunnaisempi kertalippuja ostelemaan mielensä mukaan. Lapsiaan hoitavat naiset ovat säälittäviä, alistettuja, valittavia reppanoita ihan teidän sekopäiden mielikuvituksessa ja just täällä av:lla. Alkaa jo kyllästyttää

Vierailija kirjoitti:

Yllätti miten lammasmaisesti 95 % äideistä vaan ottaa koko hoitovastuun vauvasta, ja sössöttää jotain "no meidän kohdalla se ei tullut kysymykseen että isä olisi jäänyt kotiin, koska hänellä on parempi palkka". Olemme jakaneet perhevapaat puoliksi, ja kyllä se vaan mieskin on ihan hyvin kartalla lapsensa vaatetuksesta ja tarpeista. En käsitä, miten 2020-luvulla "modernit" naiset ottavat vain tuon hyysääjän roolin ja antavat miestensä vapaamatkustaa. Ja sitten itketään "parisuhteen dynamiikan muuttumisesta huonompaan suuntaan". 

No johtuisiko siitä, että Suomessa on aika paljon piilotyöttömiä kotiäitejä? Jossakin ne 500 000 työtöntä luuraa, osa TE:n pompoteltavana leikkikursseilla, osa tekee ilmaseksi töitä julkisilla.

Itsekin olin valmistumiseni jälkeen työtön (samalla töitä etsien), kun hoidin lapsiani kotona. Tällaisessa tilanteessa isä on se, joka isompipalkkaisena käy töissä ja jonka rahoilla eletään. Hän ei siis ollut mikään vapaamatkustaja, vaan yhteisellä päätöksellä homma meni näin.

Jos äitien ja isien hoitovastuu pakotettaisiin teennäisesti puoliksi, niin meillä olisi aika paljon lisää työttömiä työnhakijoita tilastoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yöunien menettäminen oli vaikeinta.

Eikö raskausaika valmenna tähän? Ainakin itse olen herännyt jo rv 12 lähtien pelkästään pissalle 1-3 kertaa yössä plus jokaiseen kyljen kääntöön.

Tämä. Miehet oppivat yöväijyihin ja valvomiseen armeijassa, mutta suurin osa naisista tuntuu elävän jotain prinsessaelämää kolmevitoseksi asti jossa ei tarvitse heräillä öisin. Poikkeuksena yötöitä tekevät hoitsut ja muut vastaavat ammatit. Niissäkin tosin taitaa suurimman osan öistä tehdä vanhemmat naiset.

Minut yllätti se miten ex-vaimo kärsi pienestä unenpuutteessa dramaattisen liioitellusti vaikka heräilin itse myös öisin hoitamaan vauvoja töissäkäyvänä. Ei ollut koskaan joutunut aiemmin elämässään heräämään kesken (yö)unien niin ilmeisesti se aiheutti traumat. Siis suojattua prinsessaelämää.

Vierailija kirjoitti:

Positiivisesti:

Se miten helppoa ja iisiä vauva-arki (nyt 6kk) on. Johtuu ensisijaisesti varmaan siitä, että saatiin aika leppoisa vauva, tokaksi siitä että me ollaan aika rentoja ja rima alhaalla, myötävaikuttaa imetyksen sujuminen (oma kätilöys ja synnytyssairaalan ammattilaiden huippu ohjaus alkuvaikeuksissa tukee) ja että vauva nukkuu kainalossa yöt hyvin ja imetys ei herätä liikaa (en jaksa nostella vauvaa sänkyyn tai vahtia että imetys loppuu, vaivalloista, siinähän mussuttaa ja nukahtaa, uniohjaajat ei paljoa meitä kiinnosta), ei ole univelkaa tai kaameaa väsymystä niin mieliala on aika hyvä.

On niin ihana ollut rakastua. Ja se ei mene ohi (tuli tosin kuukauden viiveellä). Joka aamu yhtä ihana kun hän herää. Oikeastaan joka päikkäreiltä. Vauvan kanssa on ollut koronan puitteissa kiva liikkua ja mennä. Muista uusista äitikavereista on seuraa. Tekeminen pitää pään pinnalla.

Vauvan kehitystä on mageeta seurata. Hän veikeä pieni hassuttelija. Ihana rakas meidän oma muru.

Tukiverkot on kunnossa niin omaa ja parisuhdeaikaa on. Kroppa palautui hyvin ja pimppi myös. Elämä ja identiteetti ei oo pilalla. Symbioosi vauvaan on molemmin puolinen, ja se onkin aika ihanaa. Ei harmita olla kiinni vauvassa. Uskalsin heittäytyä äitiyteen ja fiilistellä sitä!

Negatiivisesti:

Vaikka vauva on super ihana ja aika helppo ja fyysisesti ei oo kauhean väsynyt, niin henkisesti voi väsyttää jonkin verran. Ja se tuntuu ristiriitaiselta kun on päässyt odotettua helpommalta. Elämä on kuitenkin intensiivisempää ja vauvaa ei voi (eikä halua) unohtaa kovin pitkäksi aikaa.

Kumppani on ihana isä ja puoliso, mutta ymmärrän silti miksi niin moni eroaa. Mekin terapia tarpeessa vaikka jutellaan ja tavallaan kaikki hyvin. Dynamiikka ja roolit vaan muuttui. Aika naiivisti kuviteltiin että ei meillä vaan, vaikka kaikilla muilla.

Tekisi mieli lenkkeillä, mutta ei auta kun antaa kropan palautua myös sisäisesti.

Kaikki kaverit ei oo kovin kiinnostuneita kuulemaan ajatuksi uudesta mullistavasta elämänmuutoksesta, vauvaihmeestä ja vanhemmuudesta.

Ihan mielenkiinnosta mihin sitä terapiaa tarvitaan jos kaikki on noin hyvin kuten kuvailit? Mitä ovat ne asiat mistä ajattelit että ”ei meillä vaan”?

Mua yllättää muiden ihmisten lapsiperhearjessa se, että muita ihmisiä ei oteta enää ollenkaan huomioon ja omalle lapselle tullaan näemmä täysin kuuroksi. Tämänkin viikon on taloyhtiön pihalla muutama hyvin kimeä-ääninen lapsi HUUTANUT tuntitolkulla, siis ihan kirkunut, huutanut, "puhunut" huutaen ja juoksennellut ihmisten ikkunoiden alla. Eikä ole ainoa kerta, jatkuvaa häiriköintiä päivästä toiseen. Aina silti jaksaa yllättää  kuinka huonosti vanhemmat lapsiaan kasvattavat.

Sori valitus mutta nytkiin ne kirkuu tossa enkä jaksais yhtään enää kuunnella. Yks aamu heräsin siihen, vaikka nukun korvatulppien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen helppous kokonaisuudessaan.

Pakko yhtyä. En jotenkin osaa yhtyä näihin lapsiperheen ahdinkoon ja raskauteen. Toki jos raha on tiukalla niin tulee ahdinkoa ostojen kaa mutta raskasta?

Toki joskus nukutetaan jopa 3 tuntia mutta mitenkä siitä saa raskasta? Kölliä sängyllä ja rupatella lapsen kaa ja etsitään ja vaihdetaan unikaveria, luetaan yks kaks juttua. Aamulla jugurttia ja juomajugurtti nassuun muumeja katellessa ja sitten tarhaan. Tarhasta samalla kaavalla syödään ja -3-6 tuntia jotain tehdään, ulos tunti kaksi, opetellaan pyörällä ajoa. Joka päivä sille saa nauraa. Usein jopa kaikki nauraa. Missä kohtaa se meni raskaaksi? Vai yritättekö sovittaa lapsen siihen aiempaan nuoren parin elämään ja armaani, mennäänkö baariin?

Omalle viestille vielä senverta jatkoa että olen siis työssä käyvä mies.

Tuosta em. kiljumisesta tuli mieleen. Mulla on kaksi lasta. Ensimmäinen oli oikein unelma, semmonen rauhallinen taivaanrannanmaalari. Toinenkin on ihana, mutta tuntuu ettei osaa yhtään rauhallisesti puhua, vaan aina kaikki tapahtuu kiljumalla. Välillä on hauskaa, mutta enimmäkseen ei.