Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?

Oliko ne sitten ne hormonit vai mitkä, mutta yllätyin miten hyvin jaksoin vauva-ajan. Ei haitannut herätä tunnin välein eikä haitannut läheisriippuvainen vauva, vaikka normaalisti ennen vauvaa kaipasin 8h katkeamattomat unet ja kaipasin jopa puolisosta välillä hengähdystaukoa. Minusta tuli myös aikamoinen leijonaemo, mutta toisaalta kaikki se, mitä suunnittelin, niin kasvatustavat kuin päivän rytmin, meni romukoppaan. Vauva kirjaimellisesti opetti ja silloin on turha suunnitella etukäteen mitään. Jos saa antaa yhden neuvon, niin sanoisin että älä suunnittele mitään. Suunnittelu ja aikataulutus aiheuttaa vain turhia paineita ja epäonnistumisia ja arki saattaa tuntua raskaammalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se 24/7/365 -valppaus on äärimmäisen rasittavaa, etenkin univelassa. Nyt kouluiässä lapseni ovat aivan mahtavaa seuraa.

Itse olen tosi herkkäuninen ja täysin raivotar yhdenkin huonosti nukutun yön vuoksi. Yksi syy, miksi pelkään hankkia jälkikasvua. Haluan lapsen/lapsia, mutta en kestä univelkaa :/ Mies tekee reissutyötä, joten hänestäkään ei olisi apua kuin vain kotona ollessa. Miten muut pärjää univelan kanssa, eikä *ituta koskaan?

Mä olen samanlainen, tarvitsen paljon unta.

Mies taas ei ole herkkäuninen mutta nukkuu jopa vielä enemmän kuin minä.

Ihme ja kumma, lapset perivät hyvät unenlahjat. Kerran muistan olleeni oikeasti väsynyt mutta silloin olimmekin koko porukka karmeassa mahataudissa ja 2 pienintä oli vielä vaipoissa.

Tietysti mistään ei tiedä etukäteen kuinka ”hyvä” lapsi on nukkumaan, mutta mä sanoisin että ainakin rauhallinen elämämeno ja samassa huoneessa / sängyssä nukkuminen tuovat turvaa ja rentouttavat vauvaa, sehän on muutenkin tärkeää mutta auttaa nukkumaankin. Niinhän aikuinenkin nukkuu paremmin kun on rento ja turvallinen olo.

En osannut etukäteen kuvitella, millaista olisi olla vastuussa 24/7. Vaikeaa päästä vessaan, suihkuun tai roskapussia viemään lasten ollessa pieniä. Tukiverkot siis kuntoon jo raskausaikana! Kummit, mummit, naapurit...

Lapset ovat tosi kiinnostavia ja mielenkiintoista seuraa ihan vauvasta, ottavat aktiivisesti kontaktia jne.

Mikään koskaan ei ole aiheuttanut niin voimakasta raivaria kuin taaperon tempaukset. Tulipa tutustuttua itseensä ja opeteltua tapoja käsitellä tunteita. Olin ollut viilipytty ennen lasten saamista.

Kaiken kaikkiaan lapset ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut, heistä on iloa joka päivä.

Yllätti että oma elämä meni ohi kun lapset tuli. En ymmärtänyt kuinka vähän jos yhtään omaa aikaa minulle jää. Elämä on ollut todella raskasta lasten tultua. Erokin tuli koska lapsiperhearki oli niin rankkaa. Eikä se helpota kun lapset kasvaa.

Lapsiperhe-elämän helppous. Ollaan molemmat hyviä organisoimaan kalenteria, joten vaikka kotona paljon tekemistä riittää, niin omalle ajallekin on jäänyt molemmilla yllättävän paljon.

Molempien lasteni kohdalla ensinnäkin se, että he alkoivat nukkua täysiä öitä (8 tuntia tai enemmän) jo niin pieninä, 2,5 kuukauden ikäisinä. (Kuopus olisi nukkunut ehkä jo nuorempanakin, mutta koska hänen painonsa nousi noina ekoina kuukausina huonosti, meidät ohjeistettiin herättämään hänet kerran yössä syömään, kunnes painoa alkoi kertyä paremmin.)

Myös imetys yllätti kummallakin kerralla, vastakkaisilla tavoilla. Esikoista odottaessani olin jostain syystä ajatellut, että tuskinpa minulta riittävästi rintamaitoa alkaa tulla, ja olin varannut meille kaappiin oikein Tutteli-arsenaalin. Vielä mitä - imetys käynnistyi hyvin nopeasti ja synnärillä jopa luovutin maitoa osaston jääkaappiin. Imetin yli vuoden, viimeiset kuukaudet tosin rintapumpun avulla, kun lapsi oli alkanut käyttää uutukaisia hampaitaan rintoihin. Kuvittelin, että toisen lapsen kanssa imetys lähtisi samalla tavalla käyntiin, simsalabim. Ei lähtenyt. Hän ei oppinut kunnollista imemisotetta, ja jo silloin temperamentiltaan tulisena hän tuskastui nopeasti, kun sapuskaa ei alkanut irrota. Yritä siinä sitten rentona odotella maidon herumista, kun pienen naama alkaa muuttua tomaatiksi ja tiedät, että kohta alkaa karjunta. Turvauduin vanhaan ystävääni rintapumppuun, joka tällä kertaa petti: sain maitoa tulemaan vain pari pisaraa kerrallaan. Luin jostain vinkin, että "lypsäminen" voisi kuitenkin toimia jos pumppu ei, ja sehän toimi. Hulluuksissani jatkoin mansikkityyliä yli vuoden.

Lapseni ovat keskenään hyvin erilaisia, joten esikoisen kanssa hyviksi havaitut konstit eivät läheskään aina ole toimineet railakkaamman kuopuksen kanssa, mutta eihän lasten mahdollinen suurikin erilaisuus varsinainen yllätys ole. Ennen lapsia olin ihminen, joka suunnitteli ajankäyttönsä mallilla "hoidan ensin alta pois tuon ja tuon ja tuon asian, ja sitten voin rentoutua ja viettää omaa aikaa", mutta lasten kanssa sitä omaa aikaa vietetään niinä hetkinä kun sitä sattuu tarjoutumaan. Mutta siis tämäkin oli ihan odotettavissa, ei yllättänyt.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämän helppous. Ollaan molemmat hyviä organisoimaan kalenteria, joten vaikka kotona paljon tekemistä riittää, niin omalle ajallekin on jäänyt molemmilla yllättävän paljon.

montako lasta? onko jo koulussa?

Vierailija kirjoitti:

Sen helppous kokonaisuudessaan.

Mutta toisaalta sen totaalisuus.  Ei päde "poissa silmistä, poissa mielestä".  Ulottuu kaikille elämän alueille ja arjen touhuihin (joita pitkään sovitetaan sen mukaan, koska lapsi nukkuu ja koska syö  -   ja sehän on kuitenkin täysin omapäinen eikä neuvottele yhtään mistään, vaan homma menee vauvan henkilökohtaisten preferenssien mukaan).

Se että päiväkotiin kun vie niin se ei ole mikään hoitopaikka vaan kyttäyspaikka. Kytätään paljonko lapsi syö, ottaako lisää. Jos lapsi ottaa tai pyytää päiväkodissa lisää ruokaa se on merkki ettei kotona laiteta ruokaa. Jos lapsi sanoo nälkä päiväkodissa sitä ei kerrota vanhemmille kun hakee päiväkodista kun kysyy miten päivä on mennyt. Vaan se salataan ja sitten pidetään palaveri jossa tämä asia kerrotaan. Myös joka kerta kun äiti lähtee päiväkodista kysytään lapselta sen jälkeen mitä hän on syönyt kotona ennen päiväkotiin menoa.

Totta puhuen mieheni yllätti kaikista eniten. Hän oli kovin vastahakoinen lapsiperhe-elämälle, ei koskaan näyttänyt siltä, että nauttisi lapsien seurasta. Meidän vahingosta tuli kuitenkin hänen silmäteränsä ja hän on ollut paras mahdollinen isä, mitä olisi voinut lapselle toivoa. Haluaa touhuta hänen kanssaan, opettaa taitojaan ja tietojaan, vaikka tyttö on vasta kaksi. Miehestä tuli ihan älyttömän ihana, rakastavainen, huolehtivainen, mutta kuitenkin jämpti isä. Tyttö on ihan isänsä tyttö jo nyt ja heidän välinen suhde on sanoinkuvaamattoman upea ja vankka.

Vauva aika oli leppoisaa. Istuin ekan kuukaudet sohvalla katsoen sarjoja, kun vauva söi usein ja nukkui vain sylissä (yöt perhepedissä).

Kun liikkeelle lähtö tuli, niin sitovuudesta tuli ongelmakohtani. Olin tottunut autonomiaan tullessani vanhana äidiksi ja siitä on ollut hankala luopua.

Korona aikana taaperoa ei voi voi ottaa mukaan kauppaan tai mihinkään, perheen ulkopuolisia ei voi tavata = ei leikkitreffejä, leikkipuistot ja hoplopit pannassa tartuntavaaran takia. Taaperona ryömii yhä likaisilla lattioilla ja kaikkea kosketaan ja kädet menee suuhun.

Lapsi kaipaa koko hereillä olon huomiota ja valvontaa. Vessassa ja suihkussa ei voi käydä, ellei valvontaa järjestä. Isovanhemmat eivät auttaneet vuoteen, koska ei ole turvallista.

Joten tätä kotiin sidottua jatkuvaa äidin tarvetta en ennalta nähnyt.

Arjen kiire päiväkotiaikana.

Lapset eivät romahduttaneet taloutta alkuunkaan. Lähinnä toisinpäin jos ei lasketa lentolippuja.

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Ei mikään ole yllättänyt, miksi olisi. Kun on saanut käsivarsilleen maailman suloisimman lapsen, eihän siinä voi kuin onnea hehkuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Meillä oli vauva-aikana vessa ja kylppäri samassa. Kannoin lapsen usein pyyhkeen päälle kylppärin lattialle, kun oli sen ikäinen, että olisi kierinyt ja ryöminyt vessareissun aikana ties minne. Samoin onnistui suihkussa käynti.

Muutenkin vauvat viihtyvät usein hyvin pyyhkeen päällä lattialla katsomassa esim. ruuanlaittotouhuja, ihan aina ei voi pitää sylissä.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Ovi auki. Vauva sitteriin. Ei sitä suihkussakaan muuten käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yöunien menettäminen oli vaikeinta.

Eikö raskausaika valmenna tähän? Ainakin itse olen herännyt jo rv 12 lähtien pelkästään pissalle 1-3 kertaa yössä plus jokaiseen kyljen kääntöön.

Tätä lausahdusta olen ihmetellyt ennenkin. :D Vaikka sitä jo raskausaikana nukkuu huonosti, niin ei kai siihen mitenkään harjaannu, tai siis käy niin, että ei väsyttäisi sitten vauvan kanssa. Itselläni ainakaan ei ole toiminut. On sitten vain valmiiksi jo väsynyt kun vauva syntyy.

Minulla ei myöskään ne kuuluisat hormonit auttaneet yöheräämisiin, vaan todella tuskaista oli herätä pakotettuna. Samalta tuntui kuin nykyäänkin jos taapero heräilee yöllä jostain syystä.

Kuinka rakkaat voi omat lapset olla ja kuinka se aika, kun lapset asuivat kotona on ollut parasta aikaa elämässäni, ja kuinka se nyt jatkuu kun on lapsenlapsia. Onneksi aikuiset noin nelikymppiset lapseni asuvat lähellä, näemme usein ja nyt eläkkeellä minulla on aikaa olla lapsenlasteni kanssa.

Olen kiitollinen elämälle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, en kysy pahalla vaan mielenkiinnosta, lapseton kysyy, miten te käytte sitten vessassa, otatte vauvan vessaan mukaan vai? :D Mulla seuraa koira aina vessan ovelle, mutta en halua sitäkään mukaan pöntön vierelle napittamaan.  Jemmaatteko vessakäynnit vauvan nukkumisen ajaksi vai?

Ovi auki. Vauva sitteriin. Ei sitä suihkussakaan muuten käydä.

Kysyn jatkona, että eikö voisi käydä suihkussa sitten, kun puoliso palaa oletettavasti töistä? Vauva saisi viettää aikaa toisenkin vanhemman kanssa ja itselle tulisi hengähdystauko vauvasta. Kuulostaa monimutkaiselle.

Kaunistelematta? Sektiosta palautuminen otti todella voimille ja oli vaikeaa muutoinkin. Toisen lapsen syntymässä oman paskan määrä yllätti, vaikka tyhjentelin hyvissä ajoin. Näistä harvemmin puhutaan.