Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?
Olen ensimmäistä odottava ja jännittää niin kamalasti!
Mikä lapsiperhearjessa on yllättänyt eniten - negatiivisesti tai positiivisesti? Kakkavaippojen määrä, yöunien vähyys, työnteko, lapsen hoitoon laittaminen, useamman lapsen isot luonne-erot, teini-iän helppous?
Kommentit (420)
Kaikkein eniten kaikesta se huolen määrä mikä sisältä nousi kun lapsi syntyi, jotta noilla rakkailla menisi elämä hyvin.
Ja se ei tuu koskaan loppumaan varmaan vaikka kuinka kasvavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatte lapsiperhearjen kuulostamaan niin vastenmieliseltä, että taidan jättää pian syntyvän esikoiseni osastolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuun sanon, että lapsi on ihana, rakas ja kauan toivottu. Parasta maailmassa.
Mutta äitiydessä yllätti jatkuva syyllisyydentunto, väsymys ja välillä oikein fyysisenä kipuna tuntuva oman ajan puute. Meillä vauva nukkuu yöt ihan valtavan hyvin, mutta päiväunet ovat 15-40min luokkaa. Siinä ei oikein ehdi itse lepäämään, vaan päivät on ihan_tosi_kuluttavia. Vauva ei todellakaan viihdy itsekseen missään, vaan äiti toimii kellonympäri viivdytysjoukkona. Aina ei vaan jaksais. Isältä ei ymmärrystä tule. Tekee raskasta fyysistä työtä ja kun olen yrittänyt oman ajan tarpeestani ja väsymyksestäni kertoa, hän auliisti ärähtää vaihtavansa kanssani paikkoja milloin tahansa. Vauvan lisäksi hoidan kaikki taloustyöt, näihin hän esimerkiksi itse ei puutu kotona ollessaan.
No vaihtakaa paikkoja! Mikä estää? Vaihtakaa ihmeessä, voi olla kummallekin hyväksi.
Ei sitä niin vain voi vaihtaa jos puoliso on esim. yrittäjä
Pitää vain elää päivä kerrallaan, eikä yhtään ajatusta tuhlata siihen et ’tätäkö mun loppuelämä nyt on!’. Joku äiti joskus sanoi viisaasti, et puolen vuoden päästä on jo uudet murheet lasten kanssa, ja se on ollut ihan totta. Uhmat ym. vaikeat vaiheet menee ohi yllättävän nopeasti, vaikka siinä hetkessä ne tuntuvat raskailta.
Eikä varsinkaan kannata katkeroitua työssäkäyvälle puolisolle, vaikka itsestä ajatus toisten aikuisten seurassa olemisesta tuntuisi lomalta, niin toiselle se on kuitenkin työtä joka kuluttaa.
Niin mutta kyllä molemmat tarvitsevat omaa aikaa ja lepoa. Kotona oleva ja se työssä käyvä. Se pitää voida järjestää, jos toinen osapuoli haluaa (yleensä haluaa).
Seksin vähäisyys. Lapset on mukana pyörimässä klo 7-21 ja iltaisin olet rättiväsynyt mihinkään petipuuhiin. Ei ole olemassa enää sellaista, kuin spontaani aamuseksi sunnuntaisin klo 10.
Vierailija kirjoitti:
Saatte lapsiperhearjen kuulostamaan niin vastenmieliseltä, että taidan jättää pian syntyvän esikoiseni osastolle.
Äläs nyt. Siihen kasvaa, oppii keinot luovimaan... Se on jatkuvaa muutosta. Aina tulee uutta, hyvässä ja pahassa. Lupaan sulle, että saat vanhemmuuden myötä hyviä , tarpeellisia taitoja koko loppuelämäksesi ja rakkautta, jollaista et ole aiemmin kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuun sanon, että lapsi on ihana, rakas ja kauan toivottu. Parasta maailmassa.
Mutta äitiydessä yllätti jatkuva syyllisyydentunto, väsymys ja välillä oikein fyysisenä kipuna tuntuva oman ajan puute. Meillä vauva nukkuu yöt ihan valtavan hyvin, mutta päiväunet ovat 15-40min luokkaa. Siinä ei oikein ehdi itse lepäämään, vaan päivät on ihan_tosi_kuluttavia. Vauva ei todellakaan viihdy itsekseen missään, vaan äiti toimii kellonympäri viivdytysjoukkona. Aina ei vaan jaksais. Isältä ei ymmärrystä tule. Tekee raskasta fyysistä työtä ja kun olen yrittänyt oman ajan tarpeestani ja väsymyksestäni kertoa, hän auliisti ärähtää vaihtavansa kanssani paikkoja milloin tahansa. Vauvan lisäksi hoidan kaikki taloustyöt, näihin hän esimerkiksi itse ei puutu kotona ollessaan.
No vaihtakaa paikkoja! Mikä estää? Vaihtakaa ihmeessä, voi olla kummallekin hyväksi.
Ei sitä niin vain voi vaihtaa jos puoliso on esim. yrittäjä
Pitää vain elää päivä kerrallaan, eikä yhtään ajatusta tuhlata siihen et ’tätäkö mun loppuelämä nyt on!’. Joku äiti joskus sanoi viisaasti, et puolen vuoden päästä on jo uudet murheet lasten kanssa, ja se on ollut ihan totta. Uhmat ym. vaikeat vaiheet menee ohi yllättävän nopeasti, vaikka siinä hetkessä ne tuntuvat raskailta.
Eikä varsinkaan kannata katkeroitua työssäkäyvälle puolisolle, vaikka itsestä ajatus toisten aikuisten seurassa olemisesta tuntuisi lomalta, niin toiselle se on kuitenkin työtä joka kuluttaa.
"Niin vain?"
No tarvitsekaan. Siinähän menee se 9 kk raskausajassa, sit se vauva on imetyksessä yleensä, niin siihen se puol vuotta vielä yleensä äiti on kotona.
Eli vähintään 15 kk on aikaa miettiä ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Seksin vähäisyys. Lapset on mukana pyörimässä klo 7-21 ja iltaisin olet rättiväsynyt mihinkään petipuuhiin. Ei ole olemassa enää sellaista, kuin spontaani aamuseksi sunnuntaisin klo 10.
Meillä laitettiin jo remonttivaiheessa lukko kodinhoitohuoneen oveen. Näin turvattiin aikuisille seksirauha esim viikonloppuaamuisin tai töiden jälkeen pikkukakkosen aikaan. Kodinhoitohuoneessa leveä pehmustettu penkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin vähäisyys. Lapset on mukana pyörimässä klo 7-21 ja iltaisin olet rättiväsynyt mihinkään petipuuhiin. Ei ole olemassa enää sellaista, kuin spontaani aamuseksi sunnuntaisin klo 10.
Meillä laitettiin jo remonttivaiheessa lukko kodinhoitohuoneen oveen. Näin turvattiin aikuisille seksirauha esim viikonloppuaamuisin tai töiden jälkeen pikkukakkosen aikaan. Kodinhoitohuoneessa leveä pehmustettu penkki.
Meillä makuuhuoneen ovessa lukko.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Kuinka paljon itse olet tarjonnut muille lastenhoitoapua? Tai muita palveluksia? Siis ihan omaehtoisesti "Hei, mä voisin tulla maalaa teidän talon!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Kuinka paljon itse olet tarjonnut muille lastenhoitoapua? Tai muita palveluksia? Siis ihan omaehtoisesti "Hei, mä voisin tulla maalaa teidän talon!"
Minä ainakin olen hoitanut ja paaponut muiden lapsia, yökylää myöten.
Naapurin tyttökin oli meillä koko ajan mutta ko huushollin isä ei päästänyt omaa lastani edes videoita katsomaan kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Kuinka paljon itse olet tarjonnut muille lastenhoitoapua? Tai muita palveluksia? Siis ihan omaehtoisesti "Hei, mä voisin tulla maalaa teidän talon!"
Mun mielestä apua tarjotaan sillä tavalla, että kerrotaan, että lastenhoitajaksi voi pyytää. Tai jos sukulainen/ystävä miettii, miten saa jonkin asian tehtyä, silloin voi ehdottaa. (En ole se, jolle vastasit, mutta olen kyllä hoitanut nuorena paljon ystäväni ja serkkuni lapsia. Nykyisessä asuinpaikassa ei ole ketään sellaista, jolle voisin hoito- tai muuta apua tarjota.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Oot kyllä superitsekeskeinen ihminen. Te ootte jotain niin hienoa, että teitä halutaan esitellä joka paikassa. Joo, kyllä siitä varmasti on kyse. Miksei täti tajua sen lisäksi että teille on katettu kaikki valmiiksi, että senhän pitäis vielä vahtia teidän lasta, (ja siis tarjoutua itse ja mieluiten säännöllisesti!) että saisitte treffi-iltoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Kuinka paljon itse olet tarjonnut muille lastenhoitoapua? Tai muita palveluksia? Siis ihan omaehtoisesti "Hei, mä voisin tulla maalaa teidän talon!"
Mun mielestä apua tarjotaan sillä tavalla, että kerrotaan, että lastenhoitajaksi voi pyytää. Tai jos sukulainen/ystävä miettii, miten saa jonkin asian tehtyä, silloin voi ehdottaa. (En ole se, jolle vastasit, mutta olen kyllä hoitanut nuorena paljon ystäväni ja serkkuni lapsia. Nykyisessä asuinpaikassa ei ole ketään sellaista, jolle voisin hoito- tai muuta apua tarjota.)
Jännä et se lastenhoito on jotenkin iiiiiiihan oma juttunsa näissä "apukategorioissa". Täällä valitetaan jos omat vanhemmat pyytää jotain apua "mikseivät osta ite!!" Mutta lastenhoitoa pitäis koko suvun olla heti tarjoamassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Kuinka paljon itse olet tarjonnut muille lastenhoitoapua? Tai muita palveluksia? Siis ihan omaehtoisesti "Hei, mä voisin tulla maalaa teidän talon!"
Mun mielestä apua tarjotaan sillä tavalla, että kerrotaan, että lastenhoitajaksi voi pyytää. Tai jos sukulainen/ystävä miettii, miten saa jonkin asian tehtyä, silloin voi ehdottaa. (En ole se, jolle vastasit, mutta olen kyllä hoitanut nuorena paljon ystäväni ja serkkuni lapsia. Nykyisessä asuinpaikassa ei ole ketään sellaista, jolle voisin hoito- tai muuta apua tarjota.)
Jännä et se lastenhoito on jotenkin iiiiiiihan oma juttunsa näissä "apukategorioissa". Täällä valitetaan jos omat vanhemmat pyytää jotain apua "mikseivät osta ite!!" Mutta lastenhoitoa pitäis koko suvun olla heti tarjoamassa
No kun ne omat vanhemmat on ensin itse hoidattaneet lapsensa vanhemmillaan, sitten keskittyneet itsekkäästi aina itseensä ja sitten pihiyttään passuuttaisivat vielä seuraavallakin sukupolvella.
Sitäpaitsi jotain maalausapua tai pihan siivousta on todella helppo ostaa ulkopuoliselta.
Tai sen työlään ison omakotitalon voi myydä, jos ei jaksa hoitaa sekä sitä että mökkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Kuinka paljon itse olet tarjonnut muille lastenhoitoapua? Tai muita palveluksia? Siis ihan omaehtoisesti "Hei, mä voisin tulla maalaa teidän talon!"
Mun mielestä apua tarjotaan sillä tavalla, että kerrotaan, että lastenhoitajaksi voi pyytää. Tai jos sukulainen/ystävä miettii, miten saa jonkin asian tehtyä, silloin voi ehdottaa. (En ole se, jolle vastasit, mutta olen kyllä hoitanut nuorena paljon ystäväni ja serkkuni lapsia. Nykyisessä asuinpaikassa ei ole ketään sellaista, jolle voisin hoito- tai muuta apua tarjota.)
Jännä et se lastenhoito on jotenkin iiiiiiihan oma juttunsa näissä "apukategorioissa". Täällä valitetaan jos omat vanhemmat pyytää jotain apua "mikseivät osta ite!!" Mutta lastenhoitoa pitäis koko suvun olla heti tarjoamassa
No kun ne omat vanhemmat on ensin itse hoidattaneet lapsensa vanhemmillaan, sitten keskittyneet itsekkäästi aina itseensä ja sitten pihiyttään passuuttaisivat vielä seuraavallakin sukupolvella.
Sitäpaitsi jotain maalausapua tai pihan siivousta on todella helppo ostaa ulkopuoliselta.
Tai sen työlään ison omakotitalon voi myydä, jos ei jaksa hoitaa sekä sitä että mökkiä.
Ihan yhtä hyvin sulla on mahdollisuus ostaa lastenhoitoapua. Tai jättää lapsiluvun pienemmäksi, jos et pärjää. Mut ei. Ku sen suvun kaukaisimmanki tädin pitää osallistua lastenhoitoon, et sais treffejä ja biletystä.
Voit vaan kuvitella mitä tulevat polvet meistä tulee puhumaan...
Eniten yllätti se, että päävastuu lapsesta jäi minulle eli äidille. Raitis ja kunnollinen isä, mutta ei vaan "pärjää" lapsen kanssa ja hermostuu todella pienestä. Odotin hieman tasavertaisempaa vanhemmuutta, enkä tällaista että me ollaan lapsen kanssa hyvä tiimi ja mies käyttäytyy kypsästi silloin kun sille tuulelle sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Eniten yllätti se, että päävastuu lapsesta jäi minulle eli äidille. Raitis ja kunnollinen isä, mutta ei vaan "pärjää" lapsen kanssa ja hermostuu todella pienestä. Odotin hieman tasavertaisempaa vanhemmuutta, enkä tällaista että me ollaan lapsen kanssa hyvä tiimi ja mies käyttäytyy kypsästi silloin kun sille tuulelle sattuu.
Minkä ikäinen lapsi ja lapsen sukupuoli? Jos poika ja 1 v, niin tuo muuttuu voi muuttua paremmaksi
Vierailija kirjoitti:
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Pyysittekö apua?
Sanoit että lähipiirissä ei ollut lapsia - ehkä siellä ei tajuttu, millaista apua kaipaatte. Jos ei ole lapsia, voi olla mahdotonta arvata, mikä siellä perheellisten arjessa on raskasta. Jos toinen ei avaa sitä mitä tarvitsee, ei siitä voi tietää. Minä en älynnyt tarjota kaverilleni apua pikkulapsivuosina ja se johtui juuri tästä. En tiennyt, mitä hän kaipasi. Lisäksi hän lakkasi pitämästä yhteyttä ja kuvittelin että hän on kiireinen muiden perheellisten kanssa. No ei ollut, oli yksinäinen ja masentunut. Mutta vastasi silti joka kerta kuulumisia kysyttäessä jotain iloista eikä koskaan vihjaissutkaan, että olisi kaivannut seuraa tai apua. Olisin mennyt sinne vaikka kerran viikossa jos olisin tiennyt!
Ja ehkä sitten taas ap:lle vinkkinä. Kun tarvitsette apua, pyytäkää sitä. Ihmiset auttaa yleensä mielellään, mutta lähipiiri ei ole ajatuksenlukijoita.
-ei vauvojen "sotkut" niin paljon häirinnyt kuin omat sotkut (runsas maidoneritys, virtsankarkaaminen ym.)
- ei pahemmin yövalvomisia: pahimmillaan kerran yössä n. klo 4 aikoihin Imettäminen
-imettäminen lyhytkestoista ja rimpuilevaa. Ei todellakaan pystynyt nauttimaan/lukemaan ym
-ei se vastasyntynyt päivällä paljon nukkunut
- ei se arki niin vaikeaa ole, enemmänkin tylsää korona-aikana ku ei voi mennä mihinkään.
Alue: Aihe vapaa
Ei sitä niin vain voi vaihtaa jos puoliso on esim. yrittäjä
Pitää vain elää päivä kerrallaan, eikä yhtään ajatusta tuhlata siihen et ’tätäkö mun loppuelämä nyt on!’. Joku äiti joskus sanoi viisaasti, et puolen vuoden päästä on jo uudet murheet lasten kanssa, ja se on ollut ihan totta. Uhmat ym. vaikeat vaiheet menee ohi yllättävän nopeasti, vaikka siinä hetkessä ne tuntuvat raskailta.
Eikä varsinkaan kannata katkeroitua työssäkäyvälle puolisolle, vaikka itsestä ajatus toisten aikuisten seurassa olemisesta tuntuisi lomalta, niin toiselle se on kuitenkin työtä joka kuluttaa.