Lue keskustelun säännöt.
Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?
Olen ensimmäistä odottava ja jännittää niin kamalasti!
Mikä lapsiperhearjessa on yllättänyt eniten - negatiivisesti tai positiivisesti? Kakkavaippojen määrä, yöunien vähyys, työnteko, lapsen hoitoon laittaminen, useamman lapsen isot luonne-erot, teini-iän helppous?
Kommentit (420)
Kun koko ajan piti olla saapuvilla ja koko ajan joku oli vailla jotain minulta. Vauvan kanssa ei voinut uppoutua ajatuksiin vaan toisella korvalla piti kuunnella, kuuluuko mitään. Taaperon kanssa piti olla tarkkana, jos mitään ei kuulunut, silloin oli jotain meneillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se 24/7/365 -valppaus on äärimmäisen rasittavaa, etenkin univelassa. Nyt kouluiässä lapseni ovat aivan mahtavaa seuraa.
Pyykin määrä yllätti myös. Ihan järjetöntä, miten paljon puolen metrin mittainen pötkylä tuotti likapyykkiä.
Vierailija kirjoitti:
Se 24/7/365 -valppaus on äärimmäisen rasittavaa, etenkin univelassa. Nyt kouluiässä lapseni ovat aivan mahtavaa seuraa.
Itse olen tosi herkkäuninen ja täysin raivotar yhdenkin huonosti nukutun yön vuoksi. Yksi syy, miksi pelkään hankkia jälkikasvua. Haluan lapsen/lapsia, mutta en kestä univelkaa :/ Mies tekee reissutyötä, joten hänestäkään ei olisi apua kuin vain kotona ollessa. Miten muut pärjää univelan kanssa, eikä *ituta koskaan?
Rakkauden määrä yllätti positiivisesti. Sen sijaan ympäristön tuki (kaverit tai perheenjäsenet) oli aika surkeaa. Sinun lapsesi kiinnostavat vain sinua, puolisoasi ja (jos hyvin käy) isovanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllätti miten lapsen isä pesi kätensä koko touhusta. Kaikki ne suuret puheet huippuisyydestä loppui synnytykseen. Olimme vielä vuosia esikoisen syntymän jälkeen yhdessä, mutta eron siemenet kylvettiin jo vauvavuotena.
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman ajan puute. Sitovuus - ei tarvitse miettiä, mitä tekee töiden jälkeen eikä ole kiire minnekään kuten sinkkutyökavereilla, joilla työajan ulkopuolinen aika oli ylibuukattu.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitä hittoa te vielä haluatte?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitäh?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se 24/7/365 -valppaus on äärimmäisen rasittavaa, etenkin univelassa. Nyt kouluiässä lapseni ovat aivan mahtavaa seuraa.
Itse olen tosi herkkäuninen ja täysin raivotar yhdenkin huonosti nukutun yön vuoksi. Yksi syy, miksi pelkään hankkia jälkikasvua. Haluan lapsen/lapsia, mutta en kestä univelkaa :/ Mies tekee reissutyötä, joten hänestäkään ei olisi apua kuin vain kotona ollessa. Miten muut pärjää univelan kanssa, eikä *ituta koskaan?
Hormonit auttaa jaksamaan alussa. En kiellä etteikö se valvominen rankkaa olisi, mutta kun katsoo taaksepäin niin ne on ollut todella lyhyitä kausia kun yöunet on jääneet liian vähiin. Ja yhtäkkiä ei olekaan enää pikkuvauvaa vaan taapero joka nukkuu kellon ympäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Negatiivisesti yllätti yöunien vähyys. Oli virhe mennä töihin heti äitiysloman jälkeen. Nukahdin työpöydän ääreen joka iltapäivä klo 13. (Onneksi työ oli itsenäistä ja palkka tulospohjaista, eikä kukaan ollut ”kyttäämässä”.)
Positiivisesti yllätti se, miten usein ja paljon oli oikeasti aikaa itselle ja aikaa harrastaa seksiä. Kunhan oppi ajoittamaan sen siihen lapsen nukahtamisen ja ensimmäisen heräämisen väliin, eli klo 22-00. Joo, olisi sen ajan voinut käyttää nukkumiseen, mutta sitten olisi ärsyttänyt herätä kesken unien ja koemme hyvinvoinnin kannalta tärkeäksi harrastaa seksiä riittävän usein.
Negativisesti yllätti myös se, miten vaikeaa oli imettää. Vauva ei oppinut oikeaa imuotetta, eikä maitoa tullut. Se oli mulle todella kova paikka. Sitten kun sen hyväksyin, se oli tavallaan helpotuskin, koska olemme miehen kanssa alusta saakka olleet tasavertaisia kasvattajia ja lapsen pystyi jättämään isänsä kanssa kahdestaan jo 2 viikon ikäisestä lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitä hittoa te vielä haluatte?!
Terveydenhuollon, hammashuollon, koulun, päivähoidon noin aluksi. Mikään niistä ei ole toiminut ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yöunien menettäminen oli vaikeinta.
Yllätti se, miten mukavaa lapsen kanssa onkaan. Julkisessa keskustelussa korostuvat ongelmat, vaikka monelle lapsi on suuri ilo. Kakkavaipoista puhutaan paljon, mutta oikeasti, nehän ovat ihan sivujuonne. Kun lapsi oppii potalle, ei ole sitäkään vaivaa enää.
Aluksi hormonit tosiaan auttavat nukkumaan, mutta näin yksinhuoltajana myönnän kyllä poteneeni aika paljon univelkaa. Vauvavuonna nukuin aina kun vain voin. Se oli paras ohje. Lapsi alkoi nukkua täysiä öitä 1-vuotiaana, mikä helpotti asiaa, kunhan vain muistaa oikeasti mennä itse ajoissa nukkumaan.
Oli helpotus kun sain lapsen, kun vauvakuume oli niin hillitön. Joten sen jälkeen se oli vain ihanaa, kun sain olla äiti. Minulla oli helppo vauva, eikä muutenkaan mikään yllättänyt. Se muuttaa elämän, mutta hyvällä tavalla. Tulee merkitystä elämään. Eihän se aina helppoa ole, mutta se on ihan normaalia. Olen ollut aika rento äiti, enkä ikinä ole kontrollifriikki ollut missään asiassa, joten kaikki on sujunut aika vaivattomasti. Joten ehkä se yllätti, miten helppoa ja kivutonta elämä on ollut. Jopa yövalvomiset meni ok.
Olen paljon paskempi äiti kuin kuvittelin. Varsinkin ensimmäinen vuosi oli todella vaikea ja univelkaisena minusta tulee apaattinen enkä saa mitään aikaan. Onneksi lasten isä taas on paljon parempi kuin mitä olisin voinut kuvitellakkaan.
Meidän lapset on kyllä aivan mahtavia tyyppejä! Toistaiseksi teini-ikä on ollut tosi kivaa aikaa vaikka kaikki siitä etukäteen pelottelikin. Ei tämä toki vielä lopussa ole niin saa nähdä.
Oikeastaan vauva-aikaa lukuunottamatta kokoajan on ollut sellainen tunne että lapset ovat nyt jotenkin täydellisessä iässä ja nyt eletään sitä parasta aikaa :D
Jatkuva kiire kotona yllätti. Kaikki piti hoitaa asap, kun vauva huusi. Koti oli koko ajan sekaisin tai hommia rästissä. Perfektionistin piti oppia katsomaan sitä läpi sormien ja priorisoimaan hommia.
Univelkaisena tuntui todella raskaalta, kahvin voimalla jaksettiin ja silti oli ärtynyt ja turpea olo - kuin krapulassa. Rytmihäiriöt tulivat noina vuosina tutuiksi. Motto olikin: haudassa voi sitten levätä.
Oma aika oli pelkkää varuillaanoloa. Kun avasi hyvän kirjan tai ajatteli katsoa DVD:tä, vauva takuulla alkoi huutaa. Se vtutuksen määrä - se oli suuri.
Nyt on mukavaa, kun lapset ovat jo nuoria, joiden kanssa voi keskustella ja tehdä kaikkea fiksua. Harrastetaan yhdessä salilla käymistä ja matkustellaan. Meillä on myös lukupiiri. Mitään vaikeaa teini-ikää haistatteluineen ei ole ollut. Rakastan heitä!
Se yllätti miten nopeasti vuodet vierivät.
Lapsi syntyy ja huiskaus, se meneekin jo eskariin, kouluun, rippijuhlat, yo-juhlat, muuttaa pois kotoa.
Ota ilo irti joka hetkestä, AP!
Sen helppous kokonaisuudessaan.