Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä yllätti lapsiperhearjessa eniten?
Olen ensimmäistä odottava ja jännittää niin kamalasti!
Mikä lapsiperhearjessa on yllättänyt eniten - negatiivisesti tai positiivisesti? Kakkavaippojen määrä, yöunien vähyys, työnteko, lapsen hoitoon laittaminen, useamman lapsen isot luonne-erot, teini-iän helppous?
Kommentit (420)
Minulla nukkuu parhailllaan sylissä 3kk vauva jota yritettiin vuosia.
Alku oli järkytys: vastasyntyneen avuttomuus, imettämisem vaikeus ja sairas väsymys. Ensimmäisten viikkojen ajan itkin päivittäin.
Noin 1,5kk kohdalla alkoi helpottaa ja vauva-arjen rytmi löytyä. Nyt sujuu jo ihanasti☺️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän ikävä asia yllätti eniten eli kuinka kukaan sukulainen tai tuttava ei tarjonnut lasten kanssa apua tai sitä mielellään antanut lasten ollessa pieniä. Eikä myöhemminkään, muttei sitä sillälailla kaipaisikaan. Lähipiirissä ei ollut aiemmin lapsia, mutta olisin olettanut että jotain apua olisi tarjottu. Jos lähipiiriin olisi syntynyt lapsia niin olisin kuvitellut itse mielelläni tarjoavan lastenvahtimisapua, jotta vanhemmat voivat joskus käydä treffeillä ja irtautua pikkulapsiarjesta yhdessä. Tai olisin mielelläni sopinut kahvitteluja perheen kotiin koska pienten kanssa matkustaminen pidempiä matkoja on oma operaationsa. Olisin voinut vahtia kipeää lasta jos minulla sattuu siihen olemaan mahdollisuus, jottei vanhempien tarvitse olla pahimmillaan todella pitkiä aikoja poissa töistä, mitä työnantajat ymmärtävät mielestäni huonosti missään tapauksessa.... yllätti täysin se kuinka nollissa ihmisten auttamishalu oli kun olemme kuitenkin itsekin heitä auttaneet monissa asioissa. Valitettavasti tämän myötä en pidä lähipiiriämme läheisenä ollenkaan, aivan rusinat pullasta -porukkaa suurinosa. Mitä sekin on, että lasten kanssa pitää matkustaa poseeraamaan ties missä tädin joulupöydässä ja oi ihanaa kun tulitte, rakkaat... eikä yhden yksillä treffeillä olla päästy heidän armostaan käymään. Nyt saakeli joku tulee sanomaan, että se valmiiksi katettu pöytä on lapsien kanssa auttelua, "häpeä!". Niinhän se on, meitä ja fb-tykkäyksiä varten katettu.
Ei onneksi kaikille tule tällaista yllätystä/pettymystä, mutta minut löi ällikällä.
Eniten ihmetytti, kuinka tietämätön ja ulkona lasten isä voi lasten asioista olla, vaikka asuu samassa taloudessa. Esimerkkejä olisi valtavasti. Esim. miten ei voi tietää oman lapsensa ruokavaliota (kasvissyöjä), harrastuksia (lähes joka päivä) tai tärkeitä tapahtumia (kuten vanhojen tanssit). En olisi ikinä uskonut, että myös meillä käy niin, että (työssäkäyvä, vaativassa esihenkilöasemassa oleva) äiti hoitaa lapset ja kodin ja isä on näiden suhteen täysin vapaa vapaamatkustaja. Mitään merkkiä tällaisesta ei ollut ennen lapsia.
Lisäksi yllätti, että hyvästä kasvatuksesta huolimatta lapset eivät vaan suostu tekemään niin kuin vanhemmat haluavat. Esim. teini ei vaan kertakaikkiaan suostu ajamaan nurmikkoa tai tyhjentämään tiskikonetta (sinä päivänä). Luulin myös, että tietenkin lapset kasvatetaan kaikkiruokaisiksi. Mutta kun eivät syö, niin eivät syö. Jossain vaiheessa sitä sitten luovuttaa kun on vuosikausia maisteltu sitä puolta teelusikallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se 24/7/365 -valppaus on äärimmäisen rasittavaa, etenkin univelassa. Nyt kouluiässä lapseni ovat aivan mahtavaa seuraa.
Itse olen tosi herkkäuninen ja täysin raivotar yhdenkin huonosti nukutun yön vuoksi. Yksi syy, miksi pelkään hankkia jälkikasvua. Haluan lapsen/lapsia, mutta en kestä univelkaa :/ Mies tekee reissutyötä, joten hänestäkään ei olisi apua kuin vain kotona ollessa. Miten muut pärjää univelan kanssa, eikä *ituta koskaan?
Hormonit auttaa jaksamaan alussa. En kiellä etteikö se valvominen rankkaa olisi, mutta kun katsoo taaksepäin niin ne on ollut todella lyhyitä kausia kun yöunet on jääneet liian vähiin. Ja yhtäkkiä ei olekaan enää pikkuvauvaa vaan taapero joka nukkuu kellon ympäri.
Taapero joka nukkuu kellon ympäri ei ole terve.
Vierailija kirjoitti:
Yöunien menettäminen oli vaikeinta.
Eikö raskausaika valmenna tähän? Ainakin itse olen herännyt jo rv 12 lähtien pelkästään pissalle 1-3 kertaa yössä plus jokaiseen kyljen kääntöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se 24/7/365 -valppaus on äärimmäisen rasittavaa, etenkin univelassa. Nyt kouluiässä lapseni ovat aivan mahtavaa seuraa.
Pitää hattua nostaa ja isosti teille, jotka vapaaehtoisesti lähdette tähän useammin kuin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Se yllätti miten nopeasti vuodet vierivät.
Lapsi syntyy ja huiskaus, se meneekin jo eskariin, kouluun, rippijuhlat, yo-juhlat, muuttaa pois kotoa.
Ota ilo irti joka hetkestä, AP!
Olen samaa mieltä. Joskus tunnit ovat tuntuneet vuosilta, mutaa koskaan aika ei kulu nopeammin kuin oman lapsen kasvaessa aikuiseksi.
Väsyneille vauvan vanhemmille tämä voi kuulostaa lähinnä kettuilulta, mutta jälkikäteen katsottuna se on näin.
Kunpa olisi osannut ottaa rennommin ja vaan nauttia siitä ajasta, jopa siitä kaikesta kaaoksesta ja sähläämisestä.
Tsemppiä kaikille teille! ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitä hittoa te vielä haluatte?!
Terveydenhuollon, hammashuollon, koulun, päivähoidon noin aluksi. Mikään niistä ei ole toiminut ollenkaan.
Paperilla näyttää siltä, että palveluita on, mutta sitten kun apua hakee niin mitään ei saa. Jos raskaus- ja synnytysaika on hankala. Neuvolassa vaihtuu työntekijät koko ajan, erityisesti lastenneuvolassa. Raskausaikana pääsi melko usein samalle. Tiedän, että pääkaupunkiseudullakin vauvoja syntyy kotiin, kun synnytyssairaalasta sanotaan, ettei vielä kannata tulla. Kotikaupungissamme perheneuvolaan on yli puolen vuoden jono, nuorten matalan kynnyksen mielenterveys ja päihdepalveluihin ei pääse edes jonoon. Kouluterveydenhoitajaa oppilaat eivät tapaa edes joka vuosi, saati lääkäriä. Koulukuraattorilla on aivan liikaa oppilaita monessa koulussa, joten sieltäkään ei tukea saa. Lapsella pitää olla diagnoosi, jos haluaa tukiopetusta tai yhtään mitään. Omassa lapsuudessani helmitaulun sai kuka tahansa koulussa käyttöön, mutta nykyään tuollaiset apuvälineet merkitään erikseen lapsen opintosuunnitelmaan. Luokkakokokin oli yhtä pieni kuin tänä päivänä erityisluokassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitä hittoa te vielä haluatte?!
Terveydenhuollon, hammashuollon, koulun, päivähoidon noin aluksi. Mikään niistä ei ole toiminut ollenkaan.
Meillä nuo kaikki verovaroilla tuotettavat palvelut ovat toimineet loistavasti. Miksi eivät teillä toimkneet? Eikö lapsesi saanut maksutonta terveydenhoitoa, hammashoitoa ja koulua? Päivähoidosta toki peritään maksu vanhempien tulojen mukaan. Mikä teillä meni vikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitä hittoa te vielä haluatte?!
Terveydenhuollon, hammashuollon, koulun, päivähoidon noin aluksi. Mikään niistä ei ole toiminut ollenkaan.
Meillä nuo kaikki verovaroilla tuotettavat palvelut ovat toimineet loistavasti. Miksi eivät teillä toimkneet? Eikö lapsesi saanut maksutonta terveydenhoitoa, hammashoitoa ja koulua? Päivähoidosta toki peritään maksu vanhempien tulojen mukaan. Mikä teillä meni vikaan?
Ei toimi, ei. Terveydenhuoltoon ei pääse ja jos pääsee, ei saa kuitenkaan hoitoa. Ihan jo astmakin oli liian vaikea diagnosoitava.
Hampaat piti oiottaa itse. Kaupungilla sai vain jonottaa.
Koulut on jatkuvasti sekaisin, valtava urakka saada ehjä kouluputki.
Päivähoito toimi kun jonotin vuoiden ja kuskasin toiselle puolelle kaupunkia.
Se miten paljon aikaa imetys vie. Tuntuu kuin vauva roikkuisi rinnalla jatkuvasti. Eka syödään ties kuinka pitkään, pidetään hetki taukoa, sitten syödäänkin taas.
Kuinka stressaavaa on kun täytyy olla jatkuvasti valppaana ja saatavilla. Olo on aivan järjettömän helpottunut jos saa olla edes kymmenen minuuttia omassa rauhassa tai nukkua hetken yksin ja isä tai joku muu ottaa vauvan vastuulleen siksi aikaa.
Kakkavaipat on varmaan mitättömimpiä ikävyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuen puute. Mummon sekoilut. Oma muutosprosessi, miten paljon muutuin lapsien myötä. Uhmaikä, todella yllättävän kamala.
Kyllä ne yllätykset nimenomaan ajankäyttöön liittyivät. Siis kyllähän jokainen tuleva vanhempi tiedon tasolla tietää, että lapsi tulee olemaan sinun vastuullasi ja siinä lähellä niin kauan kuin alkaa itsenäistyä. Silti se todellinen ymmärrys siitä sitovuudesta on jotain ihan muuta. Siis ihan konkreettisesti: et voi hetkeäkään tehdä MITÄÄN haastavampaa ilman, että saat jonkun muun hetkeksi pitämään huolta lapsestasi. Jos teillä ei ole erityisen vahvoja turvaverkkoja, niin käytännössä joko sinä tai toinen puoliso koko ajan heijaa sitä lasta sylissä. Ei ole enää mitään sellaista hetkeä, että molemmat seisotte rauhassa raksalla ja mietitte, että olisiko tämä parempi näin vai noin. Koska toinen kävelee sen vauvan kanssa ympäri tonttia ja toinen säätää yksinään.
Se yllätti, miten paljon huono nukkuminen vaikuttaa kaikkeen, esim. elämän mielekkyyden kokemiseen. Ja se yllättyi, miten inhaksi ihmiseksi myös oma puoliso muuttui, jos hänellä uni väheni vähänkin. Vaikka etukäteen oli sovittu että valvomisia jaetaan, niin lopulta oli perheen kannalta paras kasata se valvominen vanhanaikaiseen marttyyritapaan minulle, vaikka olin ihan henkihieverissä. Yhdistettynä em. kohdasta johtuvaan oman ajan puuttumiseen, niin yllättävää miten vakaakin liitto oli useampaan otteeseen nitisemässä.
Tukiverkkojen vähyys voi yllättää. Voisi kuvitella, että tukiverkot on sama kuin ystävät ja sosiaaliset verkostot. No, eivät ole. Meidän perheellä ei ollut mitään vauvakuumeisia sisaruksia eikä vauva-arkea eläviä kavereita naapurissa. Vaikka meillä on hyvin paljon ystäviä ja kaiken maailman kontakteja, ei meillä ollut mitään paikkaa johon lapsen olisi voinut vaikka lääkärikäynnin ajaksi tyrkätä, jos ei voinut ottaa mukaan.
Positiivisena yllätyksenä voi varmaan mainita sen, että yllätti miten rakas se oma lapsi on. Onneksi. Vaikka lapset yleensä eivät innosta, oma on jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan lapsiperheiden palvelujen jäätävän surkea taso.
Yleinen lapsivihamielisyys.
Mitä hittoa te vielä haluatte?!
Terveydenhuollon, hammashuollon, koulun, päivähoidon noin aluksi. Mikään niistä ei ole toiminut ollenkaan.
Meillä nuo kaikki verovaroilla tuotettavat palvelut ovat toimineet loistavasti. Miksi eivät teillä toimkneet? Eikö lapsesi saanut maksutonta terveydenhoitoa, hammashoitoa ja koulua? Päivähoidosta toki peritään maksu vanhempien tulojen mukaan. Mikä teillä meni vikaan?
Ei toimi, ei. Terveydenhuoltoon ei pääse ja jos pääsee, ei saa kuitenkaan hoitoa. Ihan jo astmakin oli liian vaikea diagnosoitava.
Hampaat piti oiottaa itse. Kaupungilla sai vain jonottaa.
Koulut on jatkuvasti sekaisin, valtava urakka saada ehjä kouluputki.
Päivähoito toimi kun jonotin vuoiden ja kuskasin toiselle puolelle kaupunkia.
Olen tuo vastaaja nro 29. Unohdin tuon päivähoidon, kun ei ole enää päiväkoti-ikäisiä lapsia. Päiväkotipaikka saattoi olla toiselta puolelta kaupunkia eikä välttämättä saman perheen lapset edes päässeet samaan päiväkotiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne yllätykset nimenomaan ajankäyttöön liittyivät. Siis kyllähän jokainen tuleva vanhempi tiedon tasolla tietää, että lapsi tulee olemaan sinun vastuullasi ja siinä lähellä niin kauan kuin alkaa itsenäistyä. Silti se todellinen ymmärrys siitä sitovuudesta on jotain ihan muuta. Siis ihan konkreettisesti: et voi hetkeäkään tehdä MITÄÄN haastavampaa ilman, että saat jonkun muun hetkeksi pitämään huolta lapsestasi. Jos teillä ei ole erityisen vahvoja turvaverkkoja, niin käytännössä joko sinä tai toinen puoliso koko ajan heijaa sitä lasta sylissä. Ei ole enää mitään sellaista hetkeä, että molemmat seisotte rauhassa raksalla ja mietitte, että olisiko tämä parempi näin vai noin. Koska toinen kävelee sen vauvan kanssa ympäri tonttia ja toinen säätää yksinään.
Se yllätti, miten paljon huono nukkuminen vaikuttaa kaikkeen, esim. elämän mielekkyyden kokemiseen. Ja se yllättyi, miten inhaksi ihmiseksi myös oma puoliso muuttui, jos hänellä uni väheni vähänkin. Vaikka etukäteen oli sovittu että valvomisia jaetaan, niin lopulta oli perheen kannalta paras kasata se valvominen vanhanaikaiseen marttyyritapaan minulle, vaikka olin ihan henkihieverissä. Yhdistettynä em. kohdasta johtuvaan oman ajan puuttumiseen, niin yllättävää miten vakaakin liitto oli useampaan otteeseen nitisemässä.
Tukiverkkojen vähyys voi yllättää. Voisi kuvitella, että tukiverkot on sama kuin ystävät ja sosiaaliset verkostot. No, eivät ole. Meidän perheellä ei ollut mitään vauvakuumeisia sisaruksia eikä vauva-arkea eläviä kavereita naapurissa. Vaikka meillä on hyvin paljon ystäviä ja kaiken maailman kontakteja, ei meillä ollut mitään paikkaa johon lapsen olisi voinut vaikka lääkärikäynnin ajaksi tyrkätä, jos ei voinut ottaa mukaan.
Positiivisena yllätyksenä voi varmaan mainita sen, että yllätti miten rakas se oma lapsi on. Onneksi. Vaikka lapset yleensä eivät innosta, oma on jotain muuta.
Melkein sanasta sanaan ihan samat ajatukset. Kun "tukiverkko" katoaa kuin pieru ilmaan, ystävät eivät käy enää kylässä eivätkä lapsen kummit kysy kuulumisia enää. Saati, että yksikään olisi tuonut kertaakaan edes vaippapakettia tullessaan.
Ja unenpuutteessa siitä omasta puolisosta tulee melkein pahin vihollinen, muutenkin univajeessa tuntuu, että maailma nielaisee sinut elävältä eikä missään ole mitään järkeä.
Se että mitään apua ei saa mistään koskaan (siis hätätilanteessa, normaalisti toki ilman apua pärjää) ja että isovanhempia ei kiinnosta paskan vertaa lapsenlapset, eivät käy, soittele, pidä yhteyttä. Heillä on kiire mennä karaokeen ja golfaamaan….
Sukulaisteni käytös.
Se on ollut ihan käsittämättömän törkeää.
Kaikkeen sekaannutaan, kaikesta haukutaan ja kaikessa on kyse heidän tarpeistaan lasten kustannuksella.
Positiiviset yllätykset:
-Synnytys oli helppo ja lopulta kivuton kun olin hyvin puudutettu
-Yöheräämiset loppuivat jo kolmen kuukauden iässä. Kaikenkaikkiaan arki oli hyvin mutkatonta vauvavuoden aikana. En juuri ole kärsinyt univelasta (paitsi ne ekat kolme kuukautta)
Negatiiviset yllätykset:
-Imetyksen vaikeus
-Arki taaperon kanssa on raskaampaa kuin vauvan kanssa. Kuvittelin että mitä isompi lapsi, sen helpompi. Jos joku muu on kokenut saman niin tahtoisin kuulla, milloin vähän helpottaa... Lapsi nyt kaksivuotias.
Positiivisesti:
Se miten helppoa ja iisiä vauva-arki (nyt 6kk) on. Johtuu ensisijaisesti varmaan siitä, että saatiin aika leppoisa vauva, tokaksi siitä että me ollaan aika rentoja ja rima alhaalla, myötävaikuttaa imetyksen sujuminen (oma kätilöys ja synnytyssairaalan ammattilaiden huippu ohjaus alkuvaikeuksissa tukee) ja että vauva nukkuu kainalossa yöt hyvin ja imetys ei herätä liikaa (en jaksa nostella vauvaa sänkyyn tai vahtia että imetys loppuu, vaivalloista, siinähän mussuttaa ja nukahtaa, uniohjaajat ei paljoa meitä kiinnosta), ei ole univelkaa tai kaameaa väsymystä niin mieliala on aika hyvä.
On niin ihana ollut rakastua. Ja se ei mene ohi (tuli tosin kuukauden viiveellä). Joka aamu yhtä ihana kun hän herää. Oikeastaan joka päikkäreiltä. Vauvan kanssa on ollut koronan puitteissa kiva liikkua ja mennä. Muista uusista äitikavereista on seuraa. Tekeminen pitää pään pinnalla.
Vauvan kehitystä on mageeta seurata. Hän veikeä pieni hassuttelija. Ihana rakas meidän oma muru.
Tukiverkot on kunnossa niin omaa ja parisuhdeaikaa on. Kroppa palautui hyvin ja pimppi myös. Elämä ja identiteetti ei oo pilalla. Symbioosi vauvaan on molemmin puolinen, ja se onkin aika ihanaa. Ei harmita olla kiinni vauvassa. Uskalsin heittäytyä äitiyteen ja fiilistellä sitä!
Negatiivisesti:
Vaikka vauva on super ihana ja aika helppo ja fyysisesti ei oo kauhean väsynyt, niin henkisesti voi väsyttää jonkin verran. Ja se tuntuu ristiriitaiselta kun on päässyt odotettua helpommalta. Elämä on kuitenkin intensiivisempää ja vauvaa ei voi (eikä halua) unohtaa kovin pitkäksi aikaa.
Kumppani on ihana isä ja puoliso, mutta ymmärrän silti miksi niin moni eroaa. Mekin terapia tarpeessa vaikka jutellaan ja tavallaan kaikki hyvin. Dynamiikka ja roolit vaan muuttui. Aika naiivisti kuviteltiin että ei meillä vaan, vaikka kaikilla muilla.
Tekisi mieli lenkkeillä, mutta ei auta kun antaa kropan palautua myös sisäisesti.
Kaikki kaverit ei oo kovin kiinnostuneita kuulemaan ajatuksi uudesta mullistavasta elämänmuutoksesta, vauvaihmeestä ja vanhemmuudesta.
Alue: Aihe vapaa
Sen rakkauden määrä, jota tuntee lasta kohtaan, yllätti. Se on niiiiin hienoa.
Päivärytmin puuttuminen ei yllättänyt kun sisarukset ja tuttavat olivat saaneet lapsia ennen minua, mutta outoa ja rankkaakin se välillä oli. Yhden kerran jätin vauvan sen isän kanssa kotiin 7 tunniksi lauantaina ja menin äidin luo nukkumaan. Palatessani totesin että ohhoh, et olekaan leikannut nurtsia etkä korjannut astioita pöydästä ja kävitkö kaupassa vauvan kanssa - jaa et? Sinähän halusit ostaa grillattavaa... Siihen loppui aluillaan oleva pieni valitus hänen puoleltaan siitä minkä näköistä meillä oli kun hän raskaan työpäivän jälkeen tulee kotiin. Eli lyhyesti sanottuna: miehen naiivisuus yllätti. (Jätetäänkö pojat edelleen kotitöiden ulkopuolelle kun tuntuu että mitään siitä ajasta joka menee, he eivät ymmärrä?)
Positiivista vielä: ystävien, varsinkin kummien tuki. Ja vanhempieni tuki. Negatiivista appiporukan tuen puuttuminen.
Vauvan nopea kasvaminen yllätti kokonaan vaikka tietysti teoreettisesti tiesin kehityksen. Puoliakaan niitä vauvan vaatteista joita kaapissa oli, en olisi tarvinnut! Seuraavan vauvan kohdalla tiesin jo että jokaista vaatetta juuri sille koolle tarvitsi vain 4: yksi päällä, toinen pesussa, kolmas kuivumassa ja neljäs kaapissa.