Äitiys vastaan lapsettomuus

Toiset haluavat lapsia ja toiset eivät, ei siinä sen kummempaa. Oma äitini halusi äidiksi ja on aina ollut silminnähden onnellinen seurassamme ja itkenyt ylpeydestä valmistuessamme, saadessamme stipendejä, mennessämme naimisiin yms. Vielä aikuisinakin olemme läheisiä ja hän sanoo joka puhelun yhteydessä rakastavansa minua. En epäile, etteikö äitiys ole yksi hänen elämänsä parhaimpia asioita.

Itse puolestani en koskaan ole halunnut omia lapsia. Koen muiden ihmisten lapset aika rasittavina, enkä aidosti jaksaisi sitä jatkuvaa kirkumista, itkua ja kiukuttelua, oman ajan puutetta, valvottuja öitä, stressiä, huolta ja rahanmenoa. Sen sijaan meillä on kaksi maailman suloisinta kisumisua, joita rakastamme ja lellimme, eivätkä ne aiheuta mitään edellä mainittuja. Näin on hyvä meille.

PS. Emme ole punkkua lipittäviä ikinuoria, vaan elämme pikemminkin kuin keski-ikäinen pariskunta rauhallista ja säännöllistä kotielämää ja menemme aikaisin nukkumaan.

[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 21:53"]

[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 21:50"]Lapsellisena voisin kertoa , että tää täydellisyys ja onni on loputon, pienet kädet kaulan ympärillä ja pienet huulet pussaamassa aina kun tulee tilaisuus tekee Musta onnellisen . Tiedän , etten elä turhaan. [/quote] Se aika on kuitenkin lyhyt, onko kouluikäisestä lapsesta vielä muutakin kuin vaivaa?

[/quote]Voi! Minulla kouluikainen joka on kultaa kalliimpi! Lasten kasvaessa heistahan tulee niita ihmisia, varsinaisia persoonia. Kaikki lapset eivat ole kauheita kakaroita k asvaessaan........van h emmista se on kiinni. Minun neljasta kouikaisesta on IHANAA vaivaa.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:31"]

Toiset haluavat lapsia ja toiset eivät, ei siinä sen kummempaa. Oma äitini halusi äidiksi ja on aina ollut silminnähden onnellinen seurassamme ja itkenyt ylpeydestä valmistuessamme, saadessamme stipendejä, mennessämme naimisiin yms. Vielä aikuisinakin olemme läheisiä ja hän sanoo joka puhelun yhteydessä rakastavansa minua. En epäile, etteikö äitiys ole yksi hänen elämänsä parhaimpia asioita.

Itse puolestani en koskaan ole halunnut omia lapsia. Koen muiden ihmisten lapset aika rasittavina, enkä aidosti jaksaisi sitä jatkuvaa kirkumista, itkua ja kiukuttelua, oman ajan puutetta, valvottuja öitä, stressiä, huolta ja rahanmenoa. Sen sijaan meillä on kaksi maailman suloisinta kisumisua, joita rakastamme ja lellimme, eivätkä ne aiheuta mitään edellä mainittuja. Näin on hyvä meille.

PS. Emme ole punkkua lipittäviä ikinuoria, vaan elämme pikemminkin kuin keski-ikäinen pariskunta rauhallista ja säännöllistä kotielämää ja menemme aikaisin nukkumaan.

[/quote]En minakaan todella Jjaksa muiden.kakaroita........on aivan eri tunne omien lasten kanssa. P

Lapseton ei todellakaan tiedä mitä on saada kasvattaa omaa lasta. Se ei ole mikään "pääsen helpommalla" tms asia. Mistä nuo ihmiset tietää pääsetkö helpommalla? Ei lapsi ole mikään rasite tai hidaste. Ihan jotain muuta! Mutta lapseton ei tätä voitietää. Oma helppo elämäni on kahden ihanan lapsen kanssa. Elämä muuttu parempaan lasten myötä. Aikaisemmin kaipasin enemmän omaa aikaa tms mutta nyt en. Saan omaa aikaa silti aina kun tarvitsen.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 01:58"][quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 00:35"]

Lapseton ei voi vertailla. Hölmöjäkö te ootte? Onhan jokainen lapsen saanut elänyt myös lapsetonta elämää. Siinä että seuraa sivusta muita perheitä ja tekee tulkintoja...on hiuka pois järjiltään. Ei oma lapsi ole sama kuin esim sukulaisen lapsi.

[/quote]

Mut suurin osa lapsen saaneista ei ole elänyt sellaisen ihmisen elämää, joka ei halua lapsia. Koska sehän se järkevä vertailukohta on. Vertailussa joutuu aina seuraamaan sivusta ja tekemään tulkintoja muiden ihmisten elämästä, oli lapsia tai ei. Pääsääntöisesti ne, jotka hankkivat lapsia, haluavat lapsia ja ne, jotka eivät hanki, eivät halua. Inhimilliset tragediat syntyvät siitä, että nuo menevät ristiin ja on joko toive lapsesta, muttei lasta tai lapsi, muttei toivetta lapsesta.

Horisen nyt varmaan ihan itsestäänselvyyksiä, mutta pointti oli joka tapauksessa se, et omat arvot ja toiveet määrittävät sen, mikä tekee elämästä mielenkiintoista, mielekästä, syvää, väkevää, onnellista tai täydellistä. Hölmöä on musta väittää, ettei lapsellinen tee sivusta tulkintoja lapsettoman elämästä, koska on joskus itsekin elänyt lapsetta.

Omasta perspektiivistäni lapsettomuudessa parasta oli se, ettei ollut aikatauluja eikä vastuita samalla tavalla, vaan sai heittäytyä vapaammin ja tehdä asioita monipuolisemmin. Lisäksi asioita koki ja ajatteli jotenkin laajemmin ja syvemmin, kun sen sai tehdä halutessaan yksin ja hiljaisuudesta. Lapsellisuudessa parasta on äidinrakkaus, elämän selkeys ja se, ettei huomio ole enää niin paljon itsessä. Lapsettomana ystävyyssuhteet olivat tiiviimpiä ja jotenkin henkilökohtaisempia. Lapset vievät huomiota sekä itseltä, että muilta ihmisiltä. Toisaalta lasten jälkeen parisuhde on jotenkin kiinteämpi ja merkitykselliempi.
[/quote]

Et voi puhua paremmasta elämästä tai verrata jos sinulla ei ole lasta. Itse tunsin olevani nainen vasta lapsen saatuani. Enkä todellakaan ennen oman lapsen syntymää ymmärtänyt tätä. Jopa raskaus aikana mietin samoja kuin edellä kirjoittanut.

Lapsen tultua rakastuin mieheeni syvemmin ja liittomme lujittui. Rakkaus sai aivan uuden ja syvemmän käsityksen. Mutta tätähän sinä lapseton et voi tietää. Lapsen saaminen on etuoikeus.

Lapsettomana kannan vastuun tasan itsestäni, voin suunnitella liikkumiseni, rahalliset tulot ja menot sekä yleisen ajankäyttöni miettimättä kenenkään muun tarpeita.

Lisäksi minä olen itse aiheuttanut äidilleni todella paljon harmia, enkä pidä itseäni niin vahvana ja anteeksiantavana kuin hän on. Mikäli oma lapseni tekisi puoletkin asioista, joita itse olen tehnyt niin en usko että pystyisin koskaan antamaan anteeksi ja jatkamaan lapseni tukemista. Tämähän on tietysti asia, johon lapsen saaneet voivat sanoa, ettei asiaa voi tietää ennen kuin on lapsi. Ei voikaan, mutta en halua edes kokeilla.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:31"]

Koen muiden ihmisten lapset aika rasittavina

[/quote]

Niin minäkin. Veikkaan aika monen ihmisen kokevan näin, on sitten vanhempi tai ei. Enemmän tai vähemmän, riippuen lapsestakin.

Lastentarhanopettaja (tai mikä tahansa muu ammatti, jossa ollaan pääasiassa lasten kanssa tekemisissä) olisi kauhistus. Haluaisin käydä ratasvapaissa ravintoloissa. Pikkulapsiaika on kauheaa katseltavaa, poislukien ne muutamat vuodet, kun itse elää sitä. Ja olen kotiäiti, rakastan hoitaa omia lapsiani. Haluan olla heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista, kun he ovat lapsia.

Eikä ole kannanotto valintoihin tai mainoslause. Pikemminkin kannustaisin muita tekemään niin vähän lapsia kuin mahdollista, jos joku epäröisi ja kysyisi mielipidettä. Tuo vaan listasta pisti silmään. Eli ei oikeastaan paljoa vaikuta siihen, haluaako lapsia vai ei.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:51"]

Lapseton ei todellakaan tiedä mitä on saada kasvattaa omaa lasta. Se ei ole mikään "pääsen helpommalla" tms asia. Mistä nuo ihmiset tietää pääsetkö helpommalla? Ei lapsi ole mikään rasite tai hidaste. Ihan jotain muuta! Mutta lapseton ei tätä voitietää. Oma helppo elämäni on kahden ihanan lapsen kanssa. Elämä muuttu parempaan lasten myötä. Aikaisemmin kaipasin enemmän omaa aikaa tms mutta nyt en. Saan omaa aikaa silti aina kun tarvitsen.

[/quote]

Ihan joka ikinen ystäväni, jolla on lapsia, on minulle avautunut jossain vaiheessa siitä, kuinka paljon vaikeampaa elämä on lasten kanssa kuin aikana ennen lapsia. Ymmärrän toki, etteivät he lapsiaan kadu, mutta mielestäni on itsensä huijaamista väittää, että elämä helpottuu, kun hankkii lapsia :D

Kyllä lapset muokkasi musta paremman ihmisen ja uskokaa tai älkää, jopa paremman työntekijän. 4 vuotta kotona opetti yhtä sun toista epäitsekkyydestä, priorisoinnista ja siitä kuuluisasta paineen alla työskentelystä kun parin vuoden ikäerolla tulleet tempperamenttiset tytöt pisti lujille. Olin ennenkin hyvä työntekijä mutta nyt parempi.

Ihmisenä taas on empatiakyky kasvanut, sekä sellainen pienistä asioita nauttimisen kyky. Ehkä se ei kaikille ole tärkeää, mutta minulle on, sellaiselle aika lailla kyynärpäätaktiikalla edenneelle ja stressaantuneelle ihmiselle. Nyt on työhönkin ihan erilainen ote, että kyllä se kotona oleminen auttoi työminää kehittymään.

Nuorempana minä en halunnut lapsia, jo ajatus lapsen hankkimisesta tuntui kauhealta. Ehdin olla nykyisen miehen kanssa melkein 10 vuotta yhdessä ennen kuin ajatukset alkoivat muuttua. Vielä raskausaikana mietin, tulikohan tässä nyt tehtyä iso virhe, mutta ei, ainakin minulle äitinä oleminen on ollut ihan huikeaa. Ainakin minä olen kasvanut henkisesti lasten myötä ja ilman lapsia olisin todella omaan napaan tuijottava, itsekäs ihminen.

Minulle on ihan sama, haluaako joku lapsia vai ei. Omista ystävistäni pari on omasta halustaan lapsettomia eikä se ole vaikuttanut meidän ystävyyteen. Se on minusta kamalaa, jos lapsia haluava ei lapsia saa ja lapsia haluamaton tulee raskaaksi.

Mä oon myös usein kokenut toisten ihmisten lapset rasittavina, kunnes päätin lopettaa sen. Mulle tuli oikein henkinen valaistuminen siitä, kun ymmärsin, että tämä ärsyyntyminen on aivan vapaaehtoista (jos puhutaan nyt normaalin käyttäytymisen sisällä tapahtuvista asioista). Jos suhtaudun "toisten kakaroihin" samalla tavalla kuin omiin lapsiini, eli pyrin ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyy noin ärsyttävästi, mulla itsellä on paljon helpompaa. 

En minäkään haluaisi, että omiin lapsiini suhtaudutaan rasittavina kakaroina. En voi pitää heitä koko lapsuuttaan tiukassa talutusnuorassa, niin, että he ovat aina vain minun valvonnassani ja vain minä koen heidän ärsyttävät puolensa. Siksi on parasta aloittaa asennemuutos itsestä, ja suhtautua toisten lapsiin niin kuin haluaisi omiin lapsiin suhtauduttavan. Ja tietenkin kasvattaa lapset siihen, että he oppivat ottamaan toiset huomioon, missä minun täytyy totta kai näyttää esimerkkiä.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 11:12"]

Kyllä lapset muokkasi musta paremman ihmisen ja uskokaa tai älkää, jopa paremman työntekijän. 4 vuotta kotona opetti yhtä sun toista epäitsekkyydestä, priorisoinnista ja siitä kuuluisasta paineen alla työskentelystä kun parin vuoden ikäerolla tulleet tempperamenttiset tytöt pisti lujille. Olin ennenkin hyvä työntekijä mutta nyt parempi. Ihmisenä taas on empatiakyky kasvanut, sekä sellainen pienistä asioita nauttimisen kyky. Ehkä se ei kaikille ole tärkeää, mutta minulle on, sellaiselle aika lailla kyynärpäätaktiikalla edenneelle ja stressaantuneelle ihmiselle. Nyt on työhönkin ihan erilainen ote, että kyllä se kotona oleminen auttoi työminää kehittymään.

[/quote]

Ehkä joillain näin, mutta eipä taida olla monen työnantajan ensimmäinen valinta äiti jolla monta pientä lasta, koska sitten tulee usein niitä poissaoloja ja lomat pitäisi aina olla lasten kanssa samaan aikaan... Työnantajan näkökulmasta parempi työntekijä on lapseton, koska ei tule poissaoloja ja pystyy tarvittaessa enemmän joustamaan kuin vanhempi. Moni lapseton myös on ollut enemmän työelämässä ja itseään sekä taitojaan siellä kehittämässä enemmän kuin vanhemmat, joten työn laatukin usein on parempi kuin äitiyslomilta takaisin tulevalla joka yrittää ottaa kiinni muita, kun kaikki kehittynyt eteenpäin. Sellainen työntekijä on muille usein välillä hieman rasite, joka jatkuvasti lähtee töistä sairastelevan lapsen vuoksi. Ei siinä mitään väärää, mutta työpaikoilla ehkä halutumpi on kuitenkin joku myy työntekijä, kuin monen pienen lapsen äiti.

Aika mielenkiintoisia nuo vastaukset itsekkyyden muuttumisesta lapsen myötä. Jännä, miten moni on niin itsekäs ennen lapsia ja sitten lapsen tultua epäitsekkäitä. Ei kaikki ole koskaan niin itsekkäitä kuin toiset, edes lapsettomana. Tietyt perusasiat harvemmin ihmisluonteessa muuttuu, toki paljon pystyy itseään muokkaamaan mutta se perusluonne yleensä on mitä on. Eikös itsekkyys myöskin ole sitä, että se on joltain muulta pois tavallaan, sellaista minäminämuistaviis-asennetta. Lapsettomuus ei sitä ainakaan voi olla, itsekkyyttä siis millään tavalla. Syyt siihen voivat olla itsekkäät, mutta itse asia ei ole itsekästä. Aika moni lapsen saanutkin on itsekäs, lapsi halutaan koska itse halutaan. Ei ehkä ajatella edes sitä, onko kykenevä kasvattaja ja jaksaako tehdä parhaansa lapsen eteen, mutta itse halutaan niin sen mukaan toimitaan, ajattelematta aina välttämättä onko se parhaaksi sille lapselle...

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:12"]

 Minun elämässäni lapset ja mies ovat tehneet minusta kokonaisemman. [/quote]

Olen huomannut, että tuollaiset ns. äiti-ihmiset on jotenkin tuollaisia rikkinäisiä reppanoita usein, elämän tarkoitus hukassa, ei mitään ns. itseään suurempaa elämässä ennen lapsia, se tarkoitus haetaan sitten lapsista ja koetaan omasta mielestä joku suuri valaistuminen, sen takia lapsen saaminen on äitireppanoille niin iso asia.

Monesti myös nuo äitireppanat kuvittelevat velojen olevan veloja, koska haluavat dokailla ja nussia ympäriinsä, koska se oli äitireppanan "tyhjä elämä" ennen lapsia. Eli äitireppanoilla elämä täyttyi ennen lapsia dokailusta ja miesten metsästyksestä, sen jälkeen kakkavaipoista; ihan ymmärrettävää, että kakkavaipat on parannus tuohon dokailuelämään ja tuntuu, että elämän tarkoitus löytyi.

Veloillahan ei oikeasti elämä ole sitä dokailua ja munan metsästystä, mitä äiti-ihmisen elämä oli ennen lapsia, vaan esim. itsekin olen korkealle kouluttautunut, pitkässä hyvässä avioliitossa, en dokaillut edes nuorena, koska oli tärkeämpää ja mielekkäämpää tekemistä, pidin jo silloin näitä dokaajia vähän surullisina, nykyään ne on näitä hurmoksellisia äitireppanoita "joilla on elämän tarkoitus löytynyt" jne. Eli elämässäni on aina ollut mielekästä tarkoitusta, ja olen aina tuntenut itseni kokonaiseksi.

Tuo on se ero velan ja äiti-ihmisen välillä, kyseessä on kaksi täysin eri ihmistyyppiä.

Lapsettomuuden paras puoli on ajan runsaus. On mahdollista kehittää itseään, harrastaa ja matkustaa yksin, kavereiden ja puolison kanssa. Voi käyttää rahansa omiin mielihaluihinsa ja tehdä monia suunnittelemattomia asioita. Mutta pidemmän päälle ainakin itse kaipaan muuta elämääni, alkaa kyllästyttämään "helppo" elämä. Kaipaan mielestäni syvällisempää elämää, että elämä olisi muutakin kuin työskentelyä ja harrastuksia. Olen toki aina halunnut lapsia ja odotan nyt ensimmäistä lasta, mutta jouduimme miehen kanssa odottamaan aika kauan.

Odotan innolla niitä haasteita mitä lapsi tuo tullessaan. Olemme mieheni kanssa siinä onnellisessa asemassa, että kaikki on valmiina lapsen tuloa varten. Olemme reissaanneet ja toteuttaneet itseämme niin kotona kuin työelämässä. Olemme täysin valmiita olemaan kotona pienokaistamme varten ja karsimaan kaikki turhat menot pois. Aiomme kuitenkin jatkaa myös itsenäistä elämää esim. tiettyjen harrastusten parissa. Lapset eivät kuitenkaan ole elämän tarkoitus, vaan ne ovat lisämauste. Hyvä parisuhde ja oma hyvinvointi ovat lapsen kannaltakin tärkeitä asioita. Eli kavereitakin täytyy tavata ilman lapsia, omaa aikaakin täytyy olla silloin kun siltä tuntuu.

Olen kuitenkin valmis tekemään paljon töitä lapsen hyvinvoinnin eteen ja tulen varmana asettamaan hänet monessa asiassa ensimmäiseksi. Minusta ei koskaan tule äitiä, joka ei osta kaupasta appelsiinia, koska ei jaksa kuoria sitä lapselleen. Tämmöistä kun kohtaa niin miettii, miksi niin monen on hankittava lapsia, jos ei kuitenkaan halua tehdä edes pienintä asiaa lapsensa hyväksi. Tärkeintä onkin tehdä itselleen paras ratkaisu, ei ole mitään pahaa jäädä lapsettomaksi.

Lapsi tuo siis mukanaan ainakin itselleni haastetta ja aitoa onnea elämään, syventää parisuhdetta ja tuo elämään puuttuvaa mielekkyyttä. En ole koskaan ollut näin onnellinen, vaikka lapsi ei ole vielä edes syntynyt. Olen kuitenkin työskennellyt lasten parissa ja seurannut vierestä ystävien lasten kasvamista, joten minulla ei ole harhakuvitelmia lapsista. Tiedän ettei se ole pelkästään ruusuista, mutta kaiken tärkeän asian eteen on valmis tekemään paljon työtä.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:58"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 01:58"][quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 00:35"] Lapseton ei voi vertailla. Hölmöjäkö te ootte? Onhan jokainen lapsen saanut elänyt myös lapsetonta elämää. Siinä että seuraa sivusta muita perheitä ja tekee tulkintoja...on hiuka pois järjiltään. Ei oma lapsi ole sama kuin esim sukulaisen lapsi. [/quote] Mut suurin osa lapsen saaneista ei ole elänyt sellaisen ihmisen elämää, joka ei halua lapsia. Koska sehän se järkevä vertailukohta on. Vertailussa joutuu aina seuraamaan sivusta ja tekemään tulkintoja muiden ihmisten elämästä, oli lapsia tai ei. Pääsääntöisesti ne, jotka hankkivat lapsia, haluavat lapsia ja ne, jotka eivät hanki, eivät halua. Inhimilliset tragediat syntyvät siitä, että nuo menevät ristiin ja on joko toive lapsesta, muttei lasta tai lapsi, muttei toivetta lapsesta.   Horisen nyt varmaan ihan itsestäänselvyyksiä, mutta pointti oli joka tapauksessa se, et omat arvot ja toiveet määrittävät sen, mikä tekee elämästä mielenkiintoista, mielekästä, syvää, väkevää, onnellista tai täydellistä. Hölmöä on musta väittää, ettei lapsellinen tee sivusta tulkintoja lapsettoman elämästä, koska on joskus itsekin elänyt lapsetta.   Omasta perspektiivistäni lapsettomuudessa parasta oli se, ettei ollut aikatauluja eikä vastuita samalla tavalla, vaan sai heittäytyä vapaammin ja tehdä asioita monipuolisemmin. Lisäksi asioita koki ja ajatteli jotenkin laajemmin ja syvemmin, kun sen sai tehdä halutessaan yksin ja hiljaisuudesta. Lapsellisuudessa parasta on äidinrakkaus, elämän selkeys ja se, ettei huomio ole enää niin paljon itsessä. Lapsettomana ystävyyssuhteet olivat tiiviimpiä ja jotenkin henkilökohtaisempia. Lapset vievät huomiota sekä itseltä, että muilta ihmisiltä. Toisaalta lasten jälkeen parisuhde on jotenkin kiinteämpi ja merkitykselliempi. [/quote] Et voi puhua paremmasta elämästä tai verrata jos sinulla ei ole lasta. Itse tunsin olevani nainen vasta lapsen saatuani. Enkä todellakaan ennen oman lapsen syntymää ymmärtänyt tätä. Jopa raskaus aikana mietin samoja kuin edellä kirjoittanut. Lapsen tultua rakastuin mieheeni syvemmin ja liittomme lujittui. Rakkaus sai aivan uuden ja syvemmän käsityksen. Mutta tätähän sinä lapseton et voi tietää. Lapsen saaminen on etuoikeus.

[/quote]

Olit siis mies ennen lasta?

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 13:08"]

Aika mielenkiintoisia nuo vastaukset itsekkyyden muuttumisesta lapsen myötä. Jännä, miten moni on niin itsekäs ennen lapsia ja sitten lapsen tultua epäitsekkäitä. Ei kaikki ole koskaan niin itsekkäitä kuin toiset, edes lapsettomana. Tietyt perusasiat harvemmin ihmisluonteessa muuttuu, toki paljon pystyy itseään muokkaamaan mutta se perusluonne yleensä on mitä on. Eikös itsekkyys myöskin ole sitä, että se on joltain muulta pois tavallaan, sellaista minäminämuistaviis-asennetta. Lapsettomuus ei sitä ainakaan voi olla, itsekkyyttä siis millään tavalla. Syyt siihen voivat olla itsekkäät, mutta itse asia ei ole itsekästä. Aika moni lapsen saanutkin on itsekäs, lapsi halutaan koska itse halutaan. Ei ehkä ajatella edes sitä, onko kykenevä kasvattaja ja jaksaako tehdä parhaansa lapsen eteen, mutta itse halutaan niin sen mukaan toimitaan, ajattelematta aina välttämättä onko se parhaaksi sille lapselle...

[/quote]

Mä mietin yks päivä, että mitä ihmiset tarkoittavat, kun puhuvat tuosta itsekkyyden muuttumisesta. Mun mielestä se termi on väärä. Ei se ole itsekkyyttä, vaan sitä, että elämä pyörii omien tarpeiden ympärillä. Kun lapsi tulee, elämä pyöriikin sen lapsen tarpeiden ympärillä. Se tuntuu monesta hirveän vapauttavalta, kun ei ole aikaa miettiä vaikkapa ympäristön suhtautumista omaan ulkonäköön. Kirjoitin tästä asiasta jo edellisellä sivulla.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:12"]

 Minun elämässäni lapset ja mies ovat tehneet minusta kokonaisemman. [/quote]

Olen huomannut, että tuollaiset ns. äiti-ihmiset on jotenkin tuollaisia rikkinäisiä reppanoita usein, elämän tarkoitus hukassa, ei mitään ns. itseään suurempaa elämässä ennen lapsia, se tarkoitus haetaan sitten lapsista ja koetaan omasta mielestä joku suuri valaistuminen, sen takia lapsen saaminen on äitireppanoille niin iso asia.

Monesti myös nuo äitireppanat kuvittelevat velojen olevan veloja, koska haluavat dokailla ja nussia ympäriinsä, koska se oli äitireppanan "tyhjä elämä" ennen lapsia. Eli äitireppanoilla elämä täyttyi ennen lapsia dokailusta ja miesten metsästyksestä, sen jälkeen kakkavaipoista; ihan ymmärrettävää, että kakkavaipat on parannus tuohon dokailuelämään ja tuntuu, että elämän tarkoitus löytyi.

Veloillahan ei oikeasti elämä ole sitä dokailua ja munan metsästystä, mitä äiti-ihmisen elämä oli ennen lapsia, vaan esim. itsekin olen korkealle kouluttautunut, pitkässä hyvässä avioliitossa, en dokaillut edes nuorena, koska oli tärkeämpää ja mielekkäämpää tekemistä, pidin jo silloin näitä dokaajia vähän surullisina, nykyään ne on näitä hurmoksellisia äitireppanoita "joilla on elämän tarkoitus löytynyt" jne. Eli elämässäni on aina ollut mielekästä tarkoitusta, ja olen aina tuntenut itseni kokonaiseksi.

Tuo on se ero velan ja äiti-ihmisen välillä, kyseessä on kaksi täysin eri ihmistyyppiä.

[/quote]

Tämä on kyllä totta. Tässäkin ketjussa on omituisen fanaattisia äitejä, joiden ainoa elämäntehtävä tuntuu olevan äitiys. Itselleni tuo ei vaan riittäisi. Haluan saada henkisen tyydytyksen myös työstäni ja muusta elämästä, oppimisesta ja harrastamisesta.

Mutta ilmeisesti osa ihmisistä sitten tyytyy niin yksinkertaiseen osaan, kuin synnyttää lapsia ja kasvattaa näitä.

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:12"]

 Minun elämässäni lapset ja mies ovat tehneet minusta kokonaisemman. [/quote]

Olen huomannut, että tuollaiset ns. äiti-ihmiset on jotenkin tuollaisia rikkinäisiä reppanoita usein, elämän tarkoitus hukassa, ei mitään ns. itseään suurempaa elämässä ennen lapsia, se tarkoitus haetaan sitten lapsista ja koetaan omasta mielestä joku suuri valaistuminen, sen takia lapsen saaminen on äitireppanoille niin iso asia.

[/quote]

Oletko ihan varma tästä, vai kirjoitatko noin vain, jotta voit painaa maan rakoon ihmisiä, jotka haluavat eri asioita kuin sinä?

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 14:07"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 13:17"]

[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 05:12"]

 Minun elämässäni lapset ja mies ovat tehneet minusta kokonaisemman. [/quote]

Olen huomannut, että tuollaiset ns. äiti-ihmiset on jotenkin tuollaisia rikkinäisiä reppanoita usein, elämän tarkoitus hukassa, ei mitään ns. itseään suurempaa elämässä ennen lapsia, se tarkoitus haetaan sitten lapsista ja koetaan omasta mielestä joku suuri valaistuminen, sen takia lapsen saaminen on äitireppanoille niin iso asia.

Monesti myös nuo äitireppanat kuvittelevat velojen olevan veloja, koska haluavat dokailla ja nussia ympäriinsä, koska se oli äitireppanan "tyhjä elämä" ennen lapsia. Eli äitireppanoilla elämä täyttyi ennen lapsia dokailusta ja miesten metsästyksestä, sen jälkeen kakkavaipoista; ihan ymmärrettävää, että kakkavaipat on parannus tuohon dokailuelämään ja tuntuu, että elämän tarkoitus löytyi.

Veloillahan ei oikeasti elämä ole sitä dokailua ja munan metsästystä, mitä äiti-ihmisen elämä oli ennen lapsia, vaan esim. itsekin olen korkealle kouluttautunut, pitkässä hyvässä avioliitossa, en dokaillut edes nuorena, koska oli tärkeämpää ja mielekkäämpää tekemistä, pidin jo silloin näitä dokaajia vähän surullisina, nykyään ne on näitä hurmoksellisia äitireppanoita "joilla on elämän tarkoitus löytynyt" jne. Eli elämässäni on aina ollut mielekästä tarkoitusta, ja olen aina tuntenut itseni kokonaiseksi.

Tuo on se ero velan ja äiti-ihmisen välillä, kyseessä on kaksi täysin eri ihmistyyppiä.

[/quote]

Tämä on kyllä totta. Tässäkin ketjussa on omituisen fanaattisia äitejä, joiden ainoa elämäntehtävä tuntuu olevan äitiys. Itselleni tuo ei vaan riittäisi. Haluan saada henkisen tyydytyksen myös työstäni ja muusta elämästä, oppimisesta ja harrastamisesta.

Mutta ilmeisesti osa ihmisistä sitten tyytyy niin yksinkertaiseen osaan, kuin synnyttää lapsia ja kasvattaa näitä.

[/quote]

Mulla on nyt kaksi lasta ja sanoisin, ettei se lasten kasvattaminen ole lainkaan yksinkertaista.

Jotta säästyisin ilkeältä sivallukselta, mun kai täytyy sanoa, että on mulla elämässä muutakin kuin lapset, mutta en kyllä käsitä, miksi täällä monet velat pitävät lapsia niin halveksuttavana elämän sisältönä.