Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tulla toimeen exän kanssa?
Vierailija
28.08.2014 |
Miten oppisin sietämään exääni, joka toimii jatkuvasti niin ettei ajattele yhteisen lapsemme (1v) hyvinvointia? Erosimme miehen suhteen takia 10 kuukautta sitten, ja nyt exä asuu uuden naisensa kanssa yhdessä. Heidän menonsa menevät jatkuvasti ohi lastenvalvojalla sovittujen tapaamisten, en pysty suunnittelemaan elämääni eteenpäin edes yhtä viikkoa koska ei kerro minulle milloin lasta hoitaa, hän valehtelee asioista jne. Minun menoni jäävät aina menemättä, jos heillä on menoa samaan aikaan jne.
Exä ei juurikaan näe toiminnassaan mitään väärää, on sitä mieltä että vastuu lapsesta kuuluukin äidille (minähän kaikessa vastuussa lapsesta olenkin), mutta olen lopen kyllästynyt pettymään hänen toimintaansa kerta toisensa jälkeen. Lapsen hän hoitaa kyllä hyvin silloin harvoin, kun lasta näkee ja siksi en haluaisi yksinhuoltajuutta hakea tms. Tämä on vaan niin kuluttavaa itselle, ja lapsen puolesta olen todella surullinen, koska lapsi isäänsä kaipaa. Miten oppia siihen, ettei antaisi toimintansa enää tuottaa surua itselle, kun en häntä pysty muuttamaan. Eli miten olla loukkaantumatta, kun loukataan? Onko se mahdollista edes?
Kommentit (42)
Minua loukkaa se, että lapsellani on isä joka itsekkyytensä takia ei hoida velvollisuuttaan lapsen vanhempana. Tuon ikäinen lapsi todellakin osaa kaivata isäänsä (tämä tiedossa ihan asiantuntijoillakin), itkee isän perään, haluaa olla isän sylissä lähes koko ajan kun näkevät jne. Minkälainen vanhempi minä olisin, jos en olisi surullinen ja huolissani lapseni puolesta? Sillä ei ole mitään tekemistä eroon johtaneiden syiden kanssa, jotka ovat meidän aikuisten välisiä asioita. Lapsi on niihin täysin viaton. Nyt on tämä tilanne, lapsi oli toivottu (miehen puolelta jopa enemmän, kuin minun) ja vastuu lapsesta kuuluu myös hänelle, sekä lapselle kuuluu oikeus isäänsä.
Asiallisena olen minä toimintani pääosin pitänytkin, enemmän kuin hän, mutta kysynkin tässä neuvoja siihen, miten pystyisin itse helpommin olla olematta surullinen ja vihainen toiminnastaan. Toki olen pitämättömistä sopimuksista ja valehteluista hänelle sanonut. Olen myös asiantuntijoilta kysynyt, voinko antaa asian olla ja jättää yhteydenpidon hänen varaansa. Minulle sanottiin, että minun tehtäväni on mahdollistaa ja vaatia lapsen oikeuksia, koska lapsi on liian pieni niitä itse pyytämään. Minä olisin aikoja sitten eliminoinut koko ihmisen elämästäni, jos lasta ei olisi. Joudun kuitenkin loppuelämäni olemaan miehen kanssa tekemisissä ( ei suostu yksinhuoltajuuteeni) ja haluaisin saada neuvoja siihen, miten tästä selvitä mahdollisimman vähällä vihalla, katkeruudella ja pettymyksellä. Ne tunteet kun eivät palvele lapseni hyvinvointia mitenkään.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 18:57"]
Lapsi ei osaa kaivata poissaolevaa, jos siitä ei tee numeroa! Miten sinua loukataan?! Et pysty määrittelemään millaista se isyys on niin se on hekilökohtainen loukkaus sinua kohtaan?!
[/quote]
En ymmärrä, mitä tällä numeron tekemisellä tarkoitetaan? Isyys on vastuuta, osallistumista ja lapsen parhaan ajattelemista, usein jopa "uhrautumista" omista asioistaan. Loukkaavaa on tehdä lapsi yhteisellä päätöksellä ja paeta kaikesta edellämainituista. Lapselle en isäänsä hauku, en riitele lapsen kuullen, enkä muullakaan tavalla "tee numeroa" asiasta, mutta lapsi kyllä muistaa hänen olemassaolonsa. Juridisuus ei myöskään liity mitenkään siihen, mikä on moraalisesti oikein tai väärin. Ja nimenomaan väärin hän toimii lastaan kohtaan.
-ap
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 19:02"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 18:54"]
Kannattaisi jutella tästä lastenvalvojan kanssa. Ei tuo oikeudenmukaiselta kuulosta, ja myöhemmin lapsikin alkaa pettyä kun jo ymmärtää että isi ei tullutkaan hakemaan silloin kuin lupasi. Kyllä sovituista tapaamisista kuuluu pitää kiinni, tai sitten muutetaan koko systeemiä.
[/quote]
Ei lastenvalvojakaan voi pakottaa isää mihinkään.
Jos on tuollainen isä, ei lapselle saa luvata mitään. Pienellä lapsella ei ole edes mitään menoja, jonka vuoksi hänen pitäisi tietää etukäteen. Kun lapsi on isompi, niin sitten asia on eri.
Ap myös liioittelee, että 1 v pettyy, kun isä ei tule... ihanko tosi?
[/quote]
Ei ap sanonut että 1v pettyy, kun isä ei tule, vaan sanoi että lapsi kaipaa isäänsä. Kuten varmasti kaipaakin.
Up. Itselläni samankaltainen tilanne ja sapettaa niin perkuleesti eksän toiminta lapsen suhteen.
Sama tilanne itsellä. Kenelläkään neuvoja? Menenkö vain terapiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne itsellä. Kenelläkään neuvoja? Menenkö vain terapiaan?
Haet yksinhuoltajuutta ja kunnon elarit isältä. Sitten ei tarvitse olla missään väleissä enää ikinä.
Kirjaat kaikki sovitut menot, onnistuiko vai ei ja miehen antama syy miksei onnistunut, ja hetken päästä haet sitä yksinhuoltajuutta. Isän on vaikea perustella yhteishuoltajuutta jos ei lastaan edes halua sovitusti tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne itsellä. Kenelläkään neuvoja? Menenkö vain terapiaan?
Haet yksinhuoltajuutta ja kunnon elarit isältä. Sitten ei tarvitse olla missään väleissä enää ikinä.
Paitsi, että etävanhemnalla on tapaamisoikeus, vaikka on yksinhuoltajuus ja elatusmaksu on laissa määritelty eli ei voi vaatia mitä vain.
Omat lapseni olivat jo teinejä, kun ero tuli 20 vuoden liitosta. Ei ole isää kiinnostanut sen jälkeen. Muuttikin kauas ja maksaa pientä elatusmaksua. Ei kysy mitä lapset tarvii. Vanhimmalle lapselle oli valittanut tiukkaa rahatilannetta. Mökki ja asunto on silti ostettu. Kai sillä sitten varakas nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli samantyylinen tilanne. Asennoiduin ja sovin omat menot niin että olisi jatkuvasti luonani, tämä tietysti johti siihen että oli vähemmän ja vähemmän etävanhemalla. Lapselle tietysti selitin tilanteen, enkä enää maalaillut mielikuvia että menisi. Kaikki varmaan arvaa mitä seurasi, eli ensimmäiset 5-7 vuotta )(lapsi 5-12 v.) väheni käynnit. Sitten lapsi oli jo niin vanha että itsekkin kyllästyi kun ei tiennyt milloin menossa ja milloin ei. Oli jo sopinut menoja kavereiden kanssa, joten jätti menemättä yleensä kokonaan. Itse vältin sotkeutumista näihin keskusteluihin. Tämä johti taas siihen että käynnit muuttuivat todella harvoiksi, ehkä noin 2 kertaa vuoteen. Tilanne on nyt että ei ole nähnyt tai kuullut äitistään 3 vuoteen.
Onhan tuo tietysti ikävää, mutta itse en aikaan viitsinyt omia voimavaroja tuohon tuhlata. Jokainen tekee omat päätöksensä.
Vierailija kirjoitti:
On juridisesti säädetty, että isän AINOA velvollisuus on maksaa elatusmaksu. Kaikki muu perustuu vapaaehtoisuuteen, ei ole pakko tavata vain oikeus.
Mitä enemmän oikeuksia , sitä enemmän vastuuta, joten älä laske elämääsi isän varaan.
Joka kerta nämä samat virheet kommentoinnissa. Isällä ei ole mitään tapaamisvelvollisuutta EIKÄ oikeutta, vaan tapaamisOIKEUS on sillä LAPSELLA. Samaa koskee muuten myös äitiä. Eli ap saa myös itse päättää haluaako olla lapsensa kanssa vai ei. Että turhaa nillitystä kun itse on tilanteeseen halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne itsellä. Kenelläkään neuvoja? Menenkö vain terapiaan?
Haet yksinhuoltajuutta ja kunnon elarit isältä. Sitten ei tarvitse olla missään väleissä enää ikinä.
Paitsi, että etävanhemnalla on tapaamisoikeus, vaikka on yksinhuoltajuus ja elatusmaksu on laissa määritelty eli ei voi vaatia mitä vain.
LAPSELLA on tapaamisoikeus. Ette te voi päättää teistä irrallisen henkilön, eli oman lapsenne (kyllä, hän on juridisestikin eri henkilö kuin sinä) puolesta että hän ei saa nähdä toista vanhempaansa. Tämä laki on olemassa juuri siksi kun teitä on niin paljon jotka haluaisitte kostotarkoituksessa kieltää lastenne oikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Up. Itselläni samankaltainen tilanne ja sapettaa niin perkuleesti eksän toiminta lapsen suhteen.
Enempi se sua itseä harmittaa. Ei 1v osaa erikseen kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tuo aiempi vastaaja mutta ymmärrän kyllä mitä hän tarkoitti. Kylmästi sanottuna sinullakin on täysi oikeus määritellä äitiytesi. Siitä vaan lapsi sosiaaliviranomaisten huostaan ja kerrot että enemmän huvittais hillua maailmalla oman tahdon mukaan. Isää kypsempänä ihmisenä ymmärrät kuitenkin ettei sellaista tehdä omalle lapselle ja lapsi menee aina omien huvituksien edelle. Kypsänä ihmisenä ymmärrät myös että kaikista ei ole asettamaan lasta omien halujen edelle, harmi vaan että eivät ymmärrä sitä ennen kuin hankkivat lapsia. Tasa-arvollahan ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Vai tarkoitatko että itsekin haluaisit "hylätä" lapsesi?
En tietenkään tarkoita. Yritän vaan selventää tässä asioita, jotka minua loukkaavat, kun joku tuolla aikaisemmin sitä ihmetteli. Eli sitä, että minun käsitykseni mukaan vanhemman pitäisi toimia täysin eri lailla, lapsen parasta ajatellen, eikä omien itsekkäiden motiiviensa mukaan. Kuten aloituksessani totesin, tiedän etten asialle mitään voi, mutten voi sillekään mitään että toimintansa mielestäni on väärää, varsinkin lapsen kannalta, ja siksi mieleni siitä pahoitan. Kysymykseni olikin alunperinkin, että miten oppia olla antamatta sen vaikuttaa mielialaani, ei se onko hänellä oikeus toimia näin.
Taidatte olla aika nuoria? Ja erositte kun vauva oli parikuukautinen? Etpä sinä voi määrätä millaisen suhteen tuo isä lapseensa muodostaa, voi jäädä hyvin etäiseksi. Etkä toisaalta voi laittaa omaa elämääsi sen varaan, että isä hoitaisi lasta ja sinä pääsisit omille menoillesi. Järjestä tuo jotenkin muuten. Tai jos tuntuu mahdottomalta, mieti adoptioon antamista, moni ottaisi varmasti kiljuen tuollaisen pienen omakseen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei osaa kaivata poissaolevaa, jos siitä ei tee numeroa!
Miten sinua loukataan?! Et pysty määrittelemään millaista se isyys on niin se on hekilökohtainen loukkaus sinua kohtaan?!
Mieheni eksän ongelma on juuri tämä. Ken hän ei saa enää määritellä millainen isä mieheni on, eli mitä mieheni pitää tehdä täyttääkseen tämän naisen mielestä isyytensä, niin tulee ikävänsävyistä viestiä, missä mies ei yhtään ajattele lapsia jne. Tämä siitä huolimatta että tapaamiset on aina pidetty niin kuin on sovittu. Yleensä silloin aletaan solvaamaan miehn isyyttä kun äiti haluaisi ekstravapaata, mutta mieheni ei pysty lapsia töiden vuoksi ottamaan sillä sekunnilla.
Mä uskon ap, että sinua veetuttaa ja harmittaa tilanne. Siihen ei auta mikään muu kuin tilanteen hyväksyminen. Exäsi on keskenkasvuinen ja epäkypsä isäksi. Johan sekin kertoo siitä, että mies lähti vauvan synnyttyä toisen matkaan.
Nyt ei auta kuin alkaa elämään omilla ehdoilla. Et odotakaan mitään exältä. Hänen oma menetyksensä jos vieraantuu omasta lapsesta. Mutta et tietenkään vieraannuta häntä tieten tahtoen, muista se.
Tämä on myöskin sinulle oppimisen aikaa. Osaat jatkossa ehkä tarkemmin harkita ja valikoida kenen kanssa alkaa suunnittelemaan elämää yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Minua loukkaa se, että lapsellani on isä joka itsekkyytensä takia ei hoida velvollisuuttaan lapsen vanhempana. Tuon ikäinen lapsi todellakin osaa kaivata isäänsä (tämä tiedossa ihan asiantuntijoillakin), itkee isän perään, haluaa olla isän sylissä lähes koko ajan kun näkevät jne. Minkälainen vanhempi minä olisin, jos en olisi surullinen ja huolissani lapseni puolesta? Sillä ei ole mitään tekemistä eroon johtaneiden syiden kanssa, jotka ovat meidän aikuisten välisiä asioita. Lapsi on niihin täysin viaton. Nyt on tämä tilanne, lapsi oli toivottu (miehen puolelta jopa enemmän, kuin minun) ja vastuu lapsesta kuuluu myös hänelle, sekä lapselle kuuluu oikeus isäänsä.
Asiallisena olen minä toimintani pääosin pitänytkin, enemmän kuin hän, mutta kysynkin tässä neuvoja siihen, miten pystyisin itse helpommin olla olematta surullinen ja vihainen toiminnastaan. Toki olen pitämättömistä sopimuksista ja valehteluista hänelle sanonut. Olen myös asiantuntijoilta kysynyt, voinko antaa asian olla ja jättää yhteydenpidon hänen varaansa. Minulle sanottiin, että minun tehtäväni on mahdollistaa ja vaatia lapsen oikeuksia, koska lapsi on liian pieni niitä itse pyytämään. Minä olisin aikoja sitten eliminoinut koko ihmisen elämästäni, jos lasta ei olisi. Joudun kuitenkin loppuelämäni olemaan miehen kanssa tekemisissä ( ei suostu yksinhuoltajuuteeni) ja haluaisin saada neuvoja siihen, miten tästä selvitä mahdollisimman vähällä vihalla, katkeruudella ja pettymyksellä. Ne tunteet kun eivät palvele lapseni hyvinvointia mitenkään.
-ap
Ei kukaan oikea asiantuntija sanoisi että sinun pitää vaatia isää olemaan lapsen kanssa :D Kaikkea sitä yritetäänkin syöttää :D Ota lapsesi ja muuta vaikka toiselle puolelle suomea. Kyllä sinä niin saat tehdä, ellet sitten itse halua yrittää pakottaa exääsi olemaan sellinen kuin sinä haluat. Monesti kun exvaimo lopettaa sen määräilyn, niin isästä tuleekin ykskaks ihan hyvä isä. Eli päästä exästäsi irti kokonaan, ja lopeta hänen määräilynsä ja vaatimisesi, ja älä ainakaan puolustele sitä lapsella. Ota itse vastuu omista puheistasi äläkä käytä lasta lyömäaseena.
Vierailija kirjoitti:
Ja mies petti, koska olit kitisevä, nalkuttava , pihtaava miehen lompakolla ratsastava "nainen"?
Olen pahoillani siitä, että olet huonosta kodista.
Kyseessä on yhteinen lapsi.
ohis
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="29.08.2014 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 21:36"]
[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 18:57"]
Lapsi ei osaa kaivata poissaolevaa, jos siitä ei tee numeroa! Miten sinua loukataan?! Et pysty määrittelemään millaista se isyys on niin se on hekilökohtainen loukkaus sinua kohtaan?!
En ymmärrä, mitä tällä numeron tekemisellä tarkoitetaan? Isyys on vastuuta, osallistumista ja lapsen parhaan ajattelemista, usein jopa "uhrautumista" omista asioistaan. Loukkaavaa on tehdä lapsi yhteisellä päätöksellä ja paeta kaikesta edellämainituista. Lapselle en isäänsä hauku, en riitele lapsen kuullen, enkä muullakaan tavalla "tee numeroa" asiasta, mutta lapsi kyllä muistaa hänen olemassaolonsa. Juridisuus ei myöskään liity mitenkään siihen, mikä on moraalisesti oikein tai väärin. Ja nimenomaan väärin hän toimii lastaan kohtaan.
-ap
Jokaisella isällä on oikeus itse määritellä se isyys ja sinun pitää sopeutua siihen. Pahasti näyttää siltä, ette emme voi saada kaikkea. Isän motiivit eivät enää täyty, kuten jossain elämän vaiheessa ja tilanteessa ja nyt roolit pitää jakaa uudelleen ja elää sitä omaa elämä iloineen ja suruineen niillä eväillä mitä on. Oppikirjaelämää, jossa kaikki menee aina tismalleen oikein ei ole, joten tervetuloa aikuisuuteen!
isällä on oikeus määritellä isyytensä, mutta minulla ei ole oikeutta määritellä äitiyttäni? Puhumattakaan lapsen oikeudesta molempiin vanhempiinsa? Isä saa siis määritellä isyytensä, ja äidin pitää siihen sopeutua? Mitä tasa-arvoa tämä on? Lapsen tekemiseen vaaditaan kaksi, eikö lapsen huoltamiseenkin? Mitä jos minä määrittelisin äitiyteni samoin kuin hän isyytensä, kuka lapsesta silloin huolehtisi? Että tervetuloa aikuisuuteen?
-ap
Tämähän se ap:n todellisen karvan paljasti ;) Eli kyse on siitä kun sinä et enää saa määrätä miten entisen miehesi pitää olla. Ei vanhemmuus ole tasa-arvoista. Sinä olet yksilö, ja sinun pershetelmäsi kaipaa sinua yksilönä huolehtimaan hänestä. Jos et halua tätä tehdä, niin anna lapsi pois. Lapsen on parempi asua sellaisilla ihmisillä jotka eivät kanna kaunaa ja katkeruutta 50% lapsen perimää kohtaan.
Olen kohtalotoverisi, tosin lapsi on jo melkein aikuinen. Ymmärrän täydellisesti kuinka surullista ja raivostuttavaa isän käytös on. Myös minä koin tilanteen raskaaksi lapsen ollessa pieni ja pitkään sen jälkeenkin. Oli todella turhauttavaa, kun ei itse pystynyt koskaan sopimaan mitään aikuisten menoja varmuudella. Sellainen vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin ja edistää helposti ystäväpiireistä.
Lastenvalvojaan yhteydenotto tuskin auttaa sinua, koska tapaamissopimus sitoo sinua, vaikkei isä sitä noudattaisikaan. Minä ratkaisin asian niin, että vietin viikonloppuja vanhempieni luona, jotta sain levättyä ja käytyä edes joskus elokuvissa yms. ystävien kanssa. Lapsen isä teki myös sitä, että ei tullut hakemaan lasta sovittuna aikana, mutta soitti jossain vaiheessa hakevansa seuraavana päivänä. Aloin vastata hänelle, että ikävä kyllä olimme jo lähteneet vanhemmilleni, koska luulin, että tapaamisviikonloppu oli peruuntunut. Sieltä hän ei jaksanut tai kehdannut lasta hakea. Luulin, että hän näin oppisi pitämään kiinni sovitusta. Ei hän oppinut. Mutta ehkä sinun exäsi on kehityskelpoisempi.
En oikein osaa antaa muuta neuvoa kuin ala elää kuin totaaliyksinhuoltaja, pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi, jousta exääsi päin vain kun huvittaa. Elä omaa elämääsi ja nauti lapsestasi.