Parisuhde taisi tulla tiensä päähän
Eilen selvisi, mitä mies minusta todella ajattelee ja on koko ajan ajatellut. Ei vain ole aiemmin kertonut, kun halusi vielä yhden lapsen. Mies on jopa ylpeä siitä, ettei halua minua seksuaalisesti. Mies pitää minua totaalisen itsekkäänä ihmisenä, eikä luota muhun missään asiassa. Mielestäni käsitys on perusteeton. Miehen mielestä olisi ihan ok elää näin, kunhan vain minä kohtelisin miestä kuten hän haluaa. Käsittämätöntä. Ja nyt olen sitten totaalijumissa tilanteessa, kun nuorin lapsi on vasta vauva. Että sitä pitääkin olla ollut sinisilmäinen ja tyhmä! !
Kommentit (27)
22 siis ap. Kahteen päällekäiseen terapiaan meillä ei ole varaa ja vauva on niin pieni, ettei lastenhoitajaa haluta sen ikäiselle. Toki jos suhde ei ala lähitulevaisuudessa parantua, yhteinen terapia voi tulla kysymykseen. Mutta nyt miehen pitäisi ensin tulla parempaan kuntoon. Ja mun miettiä tykönäni, pääsenkö noista kaikista ja monista muistakin loukkauksista yli, nyt aluksi edes lasten takia. Ap
Naurettava mies, kun pohtii tuollaisia. Onko hän työelämässä, ehkä sitten ei jäisi energiaa jonnin joutavuuksiin, jos olisi työtä ja toimintaa ja kyllähän kotonakin on askareita. Voisitte nyt jättää tuon tunnepuolen vähemmälle huomiolle ja keskittyä käytännön asioiden hoitamiseen. Jos ei seksi kiinnosta, niin saatpahan nukkua. Don´t give a shit ;)
No neuvohan se tuokin on. Osalla ihmisistä riittää aivokapasiteetti sekä töihin että ajatteluun ja kommunikointiinkin vielä. Ap
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 10:45"]
No neuvohan se tuokin on. Osalla ihmisistä riittää aivokapasiteetti sekä töihin että ajatteluun ja kommunikointiinkin vielä. Ap
[/quote]
Aika hyödytöntä jankkaamista ja tekemällä tehtyä marttyyrimaista mielensäpahoittamista. Sitä voi myös keskusteluksi kutsua. Sen sijaan voi tehdä jotain järkevääkin elämällään.
Olen kertonut miehelle nyt sekä suullisesti että kirjallisesti miten paha olo mulla on. Mies käyttäytyy ihan normaalisti, tai jopa leppoisammin kuin yleensä. Ei ole millään tavalla kommentoinut viestiäni. Kerran kysyi vain olenko itkenyt, mitä en onneksi ollut. En nyt aio enää nostaa ongelmia esiin, kun olen selväksi tehnyt miten tilanteen koen. Tuntuu silti siltä, ettei mies tajua tilanteen vakavuutta. Mikä edelleen vahvistaa käsitystä siitä, että olen sille vain synnytyskone. Ap
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 09:45"]Ja mies kyllä myös yksilöterapiaan. Ymmärrän kyllä, ettet kestä jos mies ei apua hae ongelmiinsa, ja se on itsekästä mieheltä. Ja röyhkeää seksi sotkea riitoihin. En pystyisi kyllä olla seksuaalisessa kanssakäymisessä enään ennen ku asiat selvitetty. Kokeeko mies jotenkin vaikeaksi että
sinä teet alotteen?
17
[/quote] ehkä on sittenkin kokenut, vaikka joskus siitäkin valitti kun en tehnyt aloitteita. Miehelle mikään ei ole pyhä asia riitatilanteessa. Tosin silloin ei ole ollut edes riita, kun mies on korostanut sitä, että minä haluan seksiä, se ei sitä tarvitse. En todellakaan tee enää aloitteita ennen kuin tilanne on ihan eri, jos se siis voi muuttua.