Mitä mieltä ootte mun bisnesideasta?
Olen ollut työttömänä nyt kohta puoli vuotta ja alan jo kallistua itseni työllistämisen suuntaan. Olen todella liikunnallinen ja harrastan eri ulkoilulajeja laidasta laitaan. Ajattelin, että pistäisin pystyyn liikunnallisia rentoutusviikonloppuja tarjoavan firman. Tarkoitus olisi viedä porukka vaikkapa johonkin laadukkaaseen luonnonpuistoon, jossa pidettäisiin esimerkiksi polkujuoksukoulu. Kesällä voitaisiin tehdä reissu Yyteriin, jossa suppailtaisiin ja grillattaisiin rannalla auringon laskiessa. Talvella taas mentäisiin tuntureille hiihtovaeltamaan. Näihin ulkoaktiviteetteihin sitten yhditettäisiin aina myös kehonhuoltotunteja kuten joogaa tai pilatesta. Kyseessä olisi all inclusive -paketti, johon kuuluisi myös laadukkaat ja terveelliset ruoat; mahdollisimman paljon luomua, puhdasta ja kotimaista. Yöpyminen hotelleissa (jos sellaisia on tarjolla) tai autiotuvissa tai jopa teltoissa. Matkat jokainen järkkäisi itse.
Miltä kuulostaa, lähtisitkö ystäväsi kanssa viettämään laadukasta aktiviteettiviikonloppua tai jopa viikkoa? Paljonko olisit valmis maksamaan tästä luksuksesta?
Kommentit (110)
Mä en ymmärrä, miksi maksaisin välikädelle tuollaisen järkkäämisestä. Järjestän itse kaveripiirille 1-2 kertaa vuodessa viikonlopun, jossa on yöpyminen jossain erikoisessa paikassa, esim majakka, ruokailut ja joku ohjelma, vaikka sitä joogaa voisi olla. 150 euroa on aika kipuraja tuollaiselle viikonlopulle, poislukien matkat, kun kohdeyleisönä 30-40-v työssä käyviä keskiluokkainen naisia (ammattina esim lääkäri ja pienen firman Tj).
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:57"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:32"]
Kiva idea! Markkinointi kannattaisi ehdottomasti suunnata yrityksille, jotka toisivat sinun asiakkaiksesi työntekijöitään ja asiakkaitaan. Yksityishenkilöille tällainen palvelu voisi tosiaan olla liian kallista, ellet sitten tarjoaisi jotain lajikursseja. Suosittelen että liität tähän suunnitteluusi vielä life coachingia ja mindfulness-valmennusta, jotka ovat kovasti pinnalla nykyään.
[/quote]
en todellakaan halua suunnata yrityspuolelle virkistyspäiviä tai asiakkaidenkosiskelumatkoja tarjoamaan. Silloinhan jengi tulisi paikalle vain ja ainoastaan ilmaisen viinan perässä ja joogatunnilla vain miettisivät, että koska korkataan. Siitä on mindfulness kaukana. AP
[/quote]
Mindfulnessillä et paljon laskuja maksa.
Miltä paikkakunnalta olet? Ota yhteyttä paikalliseen yrityspalveluneuvontaan ja varaa aika missä liikeideasi käydään läpi ja arvioidaan mahdollisuutesi starttirahaan. kannattaa myös tutustua yrityssuomi.fi
täällä et saa valitettavasti tarpeeksi neuvoja ja sellaisia, jotka oliisivat välttämättä ajan tasalla.
Sun pitäis kuitenkin maksaa palkkaa niille tyypeille, jotka pitää niitä muita liikuntoja. Lisäksi varusteet jne.. Käytännössä se raha, joka sulle jäis, olis hyvin pieni. Yrittäjänä joudut maksamaan erilaisia maksuja yhteensä n.60%.. Että jos muutaman kerran vuoteenpitäisit näitä, niin puhutaan kympeistä..
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:18"]
mistä löydät naisia, jotka voivat ottaa viikonlopun vapaaksi ja joilla on rahaa? siinä iässä ei paljon maastopyöräillä :) ... Mikset keksi jotain pienempää arki-illaksi ja katso miten toimii ennen pitempiä matkoja :)
[/quote]
Arki-illaksi nyt on jo tarjolla vaikka mitä tekemistä, joten kilpailu on kova. Se mikä tästä maasta puuttuu on liikuntateeman ympärille rakennetut "avaimet käteen" -periaatteella toimivat liikuntamatkat, jossa yhdistyy kehon ja mielen hyvinvointi, hyvä ruoka ja rentoutuminen kotimaan maisemissa. Ja mitä, eikö naisilla ole aikaa käydä viikonloppuna reissussa? Onko heidät kahlittu kotiin siksi aikaa, kun miehen ryyppäävät tallinnanlaivalla? AP
[/quote]
Puuttuvat todennäköisesti siksi, että ovat menneet konkkaan.
Suosittelen, että kysyt, mitä nuo ruokailua ja melontaa ja muuta ohjelmaa tarjoavat toiset yritykset ottavat hintaa. 20 eurolla ei vielä mitään erityistä sapuskaa yhdelle hengelle saa, ihan perus lounaan kahveineen. Vaikkapa mönkijäajelu metsässä maksaa n 150 e per lärvä puoli tuntia.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:05"]
Mä en ymmärrä, miksi maksaisin välikädelle tuollaisen järkkäämisestä. Järjestän itse kaveripiirille 1-2 kertaa vuodessa viikonlopun, jossa on yöpyminen jossain erikoisessa paikassa, esim majakka, ruokailut ja joku ohjelma, vaikka sitä joogaa voisi olla. 150 euroa on aika kipuraja tuollaiselle viikonlopulle, poislukien matkat, kun kohdeyleisönä 30-40-v työssä käyviä keskiluokkainen naisia (ammattina esim lääkäri ja pienen firman Tj).
[/quote]
Kuulostaa kivalta! Kaikilla nyt vaan ei ole aikaa ja viitseliäisyyttä alkaa varailemaan ja järkkäilemään kaveriporukkaa kasaan. Kyllähän ihmiset ostavat valmismatkojakin, vaikka netistä voi kaiken varailla itsekin. Jotkut nyt vaan haluavat päästä helpommalla ja ovat valmiita siitä maksamaan. Ja ihan mielenkiinnosta kysyisin, että mistä järkkäät koulutetun joogaohjaajan Bengtsårille? AP
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:07"]Miltä paikkakunnalta olet? Ota yhteyttä paikalliseen yrityspalveluneuvontaan ja varaa aika missä liikeideasi käydään läpi ja arvioidaan mahdollisuutesi starttirahaan. kannattaa myös tutustua yrityssuomi.fi
täällä et saa valitettavasti tarpeeksi neuvoja ja sellaisia, jotka oliisivat välttämättä ajan tasalla.
[/quote]
Hei, nuo yritysneuvonnat on iso vitsi. Niillä ei ole siellä mitään kokemusta itsellä yrittämisestä. Olen käynyt, omaan yrittäjätaustan. Ne siellä vaan nyökyttelee, joojoo, ota lainaa, perusta yritys.
Bisnesideasta ei voi oikein olla mitään mieltä niin kauan kun et esitä liiketoimintasuunnitelmaa ja avaa kulurakennetta, ensimmäisen ja toisen vuoden myyntitavoitetta ja keinoja millä siihen aiot päästä. Kenen kanssa kilpailet, mistä segmenteistä ja miksi olet ylivertainen? Haaveile vielä jos ei noita ole selvittää, se on ilmaista ja stressitöntä. Ei tosin liity mitenkään bisnekseen.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:17"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:05"]
Mä en ymmärrä, miksi maksaisin välikädelle tuollaisen järkkäämisestä. Järjestän itse kaveripiirille 1-2 kertaa vuodessa viikonlopun, jossa on yöpyminen jossain erikoisessa paikassa, esim majakka, ruokailut ja joku ohjelma, vaikka sitä joogaa voisi olla. 150 euroa on aika kipuraja tuollaiselle viikonlopulle, poislukien matkat, kun kohdeyleisönä 30-40-v työssä käyviä keskiluokkainen naisia (ammattina esim lääkäri ja pienen firman Tj).
[/quote]
Kuulostaa kivalta! Kaikilla nyt vaan ei ole aikaa ja viitseliäisyyttä alkaa varailemaan ja järkkäilemään kaveriporukkaa kasaan. Kyllähän ihmiset ostavat valmismatkojakin, vaikka netistä voi kaiken varailla itsekin. Jotkut nyt vaan haluavat päästä helpommalla ja ovat valmiita siitä maksamaan. Ja ihan mielenkiinnosta kysyisin, että mistä järkkäät koulutetun joogaohjaajan Bengtsårille? AP
[/quote]
Ja ne, jotka haluavat päästä helpolla ja ovat valmiita maksamaan siitä, ovat firmoja.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:17"][quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:05"]
Mä en ymmärrä, miksi maksaisin välikädelle tuollaisen järkkäämisestä. Järjestän itse kaveripiirille 1-2 kertaa vuodessa viikonlopun, jossa on yöpyminen jossain erikoisessa paikassa, esim majakka, ruokailut ja joku ohjelma, vaikka sitä joogaa voisi olla. 150 euroa on aika kipuraja tuollaiselle viikonlopulle, poislukien matkat, kun kohdeyleisönä 30-40-v työssä käyviä keskiluokkainen naisia (ammattina esim lääkäri ja pienen firman Tj).
[/quote]
Kuulostaa kivalta! Kaikilla nyt vaan ei ole aikaa ja viitseliäisyyttä alkaa varailemaan ja järkkäilemään kaveriporukkaa kasaan. Kyllähän ihmiset ostavat valmismatkojakin, vaikka netistä voi kaiken varailla itsekin. Jotkut nyt vaan haluavat päästä helpommalla ja ovat valmiita siitä maksamaan. Ja ihan mielenkiinnosta kysyisin, että mistä järkkäät koulutetun joogaohjaajan Bengtsårille? AP
[/quote]
No eipä tuo ole suuria vaatinut. Ilmoitan vuotta etukäteen s-postilla ajankohdan joukolle, sitovat ilmoittautumiset, ne lähtee, jotka haluavat. Yleensä meitä on ollut 12-20. Sitten 2-3 soittoa paikallisille yrittäjille ja se on siinä. Nojoo, viikonlopun kustantaminen vaikka Bengtskärissä joogaohjaajalle myös olisi kallista, et säkään siihen kykene, ellei sun asiakas ole Madonna tai oligarkki. Mutta meillä oli joogaa Kemiössä ennen lähtöä majakalle.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:23"][quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:17"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:05"]
Mä en ymmärrä, miksi maksaisin välikädelle tuollaisen järkkäämisestä. Järjestän itse kaveripiirille 1-2 kertaa vuodessa viikonlopun, jossa on yöpyminen jossain erikoisessa paikassa, esim majakka, ruokailut ja joku ohjelma, vaikka sitä joogaa voisi olla. 150 euroa on aika kipuraja tuollaiselle viikonlopulle, poislukien matkat, kun kohdeyleisönä 30-40-v työssä käyviä keskiluokkainen naisia (ammattina esim lääkäri ja pienen firman Tj).
[/quote]
Kuulostaa kivalta! Kaikilla nyt vaan ei ole aikaa ja viitseliäisyyttä alkaa varailemaan ja järkkäilemään kaveriporukkaa kasaan. Kyllähän ihmiset ostavat valmismatkojakin, vaikka netistä voi kaiken varailla itsekin. Jotkut nyt vaan haluavat päästä helpommalla ja ovat valmiita siitä maksamaan. Ja ihan mielenkiinnosta kysyisin, että mistä järkkäät koulutetun joogaohjaajan Bengtsårille? AP
[/quote]
Ja ne, jotka haluavat päästä helpolla ja ovat valmiita maksamaan siitä, ovat firmoja.
[/quote]
Monissa niissäkin on sihteerit, jotka tekee varaukset. Esim mun tuttava oli Postissa töissä, tehtävä järkätä tällaisia vastaavia työntekijöille ja asiakkaille. Nyt jo eläkkeellä.
Urheilutarvike vuokraamo. Joka toimisi nettissä, jotenkin. Lapsille suksia, polkupyöriä, luistimia, skeittilautoja, potkulautoja, rullaluistimia, tandempyöriä. Kuka perustaisi sellaisen? Onko jo olemassa jossain?
Kai se nyt vaan on uskottava, että suomalaiset eivät maksa mistään palvelusta mitään ja tekee kaiken itse. Jenkeissä meno on vähän toinen, kuten tästä listauksesta näkee:
http://www.yogajournal.com/lifestyle/3097
On vaellusta, kalliokiipeilyä, melontaa, surffausta, juoksua, ratsastusta ja pyöräilyä yhdistettynä aamu- ja iltajoogaan auringonnousussa tai laskussa kauniissa luonnonmaisemissa. Aika moni vielä luonnonpuistoissa, joista tuo yksi ankeuttaja väitti ettei sinne viedä kaupallisia ryhmiä :D
AP
Ap! Kuulostaa hyvältä, jos olis joku vaellusjuttu mikä sisältäisi eräoppaan ja ruuat, ja tarvittavat välineet (esim teltan tai että jos on omat niin saa vaikka alennusta tms. Mutta voisi vuokrata ohjaajan kautta..) Olis kiva lähteä jonnekin vaeltamaan joku parin päivän reissu sellaisessa seurassa, joka osaa suunnistaa myös takas. :D 200€ voisin maksaa!
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:26"]Urheilutarvike vuokraamo. Joka toimisi nettissä, jotenkin. Lapsille suksia, polkupyöriä, luistimia, skeittilautoja, potkulautoja, rullaluistimia, tandempyöriä. Kuka perustaisi sellaisen? Onko jo olemassa jossain?
[/quote]
Turussa saa kaupungin vuokraamosta tuollaisia, myös ulkopelissä, yms, Kupittaalta.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:27"]Ap! Kuulostaa hyvältä, jos olis joku vaellusjuttu mikä sisältäisi eräoppaan ja ruuat, ja tarvittavat välineet (esim teltan tai että jos on omat niin saa vaikka alennusta tms. Mutta voisi vuokrata ohjaajan kautta..) Olis kiva lähteä jonnekin vaeltamaan joku parin päivän reissu sellaisessa seurassa, joka osaa suunnistaa myös takas. :D 200€ voisin maksaa!
[/quote]
Voin kertoa, että 200 e per nenä ei riittäisi.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:18"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 22:07"]Miltä paikkakunnalta olet? Ota yhteyttä paikalliseen yrityspalveluneuvontaan ja varaa aika missä liikeideasi käydään läpi ja arvioidaan mahdollisuutesi starttirahaan. kannattaa myös tutustua yrityssuomi.fi täällä et saa valitettavasti tarpeeksi neuvoja ja sellaisia, jotka oliisivat välttämättä ajan tasalla. [/quote] Hei, nuo yritysneuvonnat on iso vitsi. Niillä ei ole siellä mitään kokemusta itsellä yrittämisestä. Olen käynyt, omaan yrittäjätaustan. Ne siellä vaan nyökyttelee, joojoo, ota lainaa, perusta yritys.
[/quote]
No kuule kyllä ne neuvojat ovat aika asiantuntevia. Eihän kukaan tietenkään voi ruveta toisen yritystä siellä pyörittämään ja kädestä pitäen ohjaamaan vaihe vaiheelta, mutta sellaisen todella hyvän tietopaketin heiltä saa ja ohjeet miten selvitä byrokratiaviidokassa ja kuinka paperiasiat hoidetaan. Se on alkavalle yrittäjälle iso apu jolla ei ole minkään sortin kokemusta. Ihmiset ovat myös niin erilaisia. Jotkut eivät vaan jaksa ottaa selvää asioista niiiin laajasti ja pyöriä netissä ja ottaa kontaktia oma-aloitteisesti eri tahoihin. silloin tällainen yritysneuvonta on paikallaan. Ja on juuri erittäin hyvä että sen liiketoimintasuunnitelma arvioi vähintäänkin starttirahaneuvoja vaikka ei olisikaan oikeutettu starttirahaan. eihän kaikki osaa tehdä edes menoarvioita itse! (se on sitten asia erikseen onko tällaisesta ihmisestä yrittäjäksi :P )
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 21:11"]
Kokkailua varten pitää olla luvat, hygieniapassit ja paperit. Muuten hyvä idea, perustaisit siis ohjelmapalveluja tarjoavan yrityksen. Hyvä muuten, mutta noita on jo jonkin verran ja kysyntä on aika pientä. Tiedän, kun olen kouluttanut alan ihmisiä kortistoon ja kaupan kassalle. Ennen noita tilasi yritykset henkilöstölle a asiakkaille, mutta huono taloustilanne ja verovähennysoikeuden poisto johtaneet siihen että kysyntää ei ole.
[/quote]
Täytyykö matkatoimiston pitäjällä olla lentolupakirja? Luulisin, että nykymaailmassa olisi kysyntää lähimatkailulle ja ihmisillä halu päästä pois arjen oravanpyörästä viikonlopuksi aktiviteettien ja rentoutumisen pariin. Itsensä hoitamisesta, siitähän tässä on kyse. Ei yritysten virkistyspäivistä tai firmojen "lapinmatkoista". Kohderyhmä on ihan eri. AP
[/quote]
Ne yritysten virkistyspäivät ja firmojen "lapinmatkat" tuppaavat olemaan niitä missä raha liikkuu.
Sitten tietty, jos puhut sujuvaa venäjää, on yksi suuri ryhmä saatavana.
[/quote]
Tai kiinaa tai japania. Kiina olisi kova valttikortti.