Ärsyttää "erityisherkät" - pelkkää huomion tavoittelua!

[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 16:10"]

Ei erityisherkkyys ole mikään keksintö, vaan se on ihan tutkittu asia. HSP. Kannattaa hieman avata silmiä ja hyväksyä se että maailma muuttuu, ja vaikka vuonna 1897 ei ole vielä Suomessa tunnettu masennusta, niin se nykyisin on ihan diagnosoitu sairaus ja siihen on olemassa lääkitys. Lääketiede ja kognitiivinen terapia kehittyy jatkuvasti, ja 50 vuoden päästä olemme taas viisaampia ja HSP ei ole enää "norsu posliinikaupassa".

Miksi tehdä tällaisia aloituksia, sama kun väittäisi että masennusta ei ole olemassa että se on vaan laiskojen ihmisten tekosyy olla hakeutumatta töihin, tai että kilpirauhasen vajaatoiminta on mielikuvituksen tuotetta. Etsikää, tutkikaan, nähkää ja kokekaa. Respect.

[/quote]

Masennus on psykiatrinen sairaus. Kilpirauhasen vajaatoiminta on kilpirauhasen sairaus.Erityisherkkyys ei ole sairaus. Se on amerikkalaisen psykoterapeutin nimeämä ihmistyyppi johon sopivia ominaisuuksia voi testata n.minuutin kestävällä netissä tehtävällä testillä. Mielestäni noissa nyt pikkuinen vivahde-ero on. Mikään diagnoosi erityisherkkyys ei ole ja on ihan sama onko se sitä ehkä kymmenien vuosien päästä. E.Aron on aloittanut tutkimuksensa 90-luvulla eli hyvin tuoreesta tapauksesta on kyse jos vertaa vaikkapa mainittuun masennukseen. Eikä edes mistään harvinaisesta, hänen mukaansa HSP on hyvin yleistä, n.15-20 % väestöstä.Kuten Elaine Aron testinsä lopussa toteaakin "If you answered more than fourteen of the questions as true of yourself, you are probably highly sensitive. But no psychological test is so accurate that an individual should base his or her life on it. "

Mikäli joku kokee saavansa apua itsetutkiskeluun ja itsensä kehittämiseen vaikka erityisherkkyydestä kirjoitetuilla kirjoilla niin oikein hyvä. Mikäli HSP-lyhennelmää viljelee siinä tarkoituksessa että sillä odottaa saavansa minkään sorttista erityiskohtelua tai erioikeuksia käytökselleen niin silloin kyseessä ei ole erityisherkkä ihminen vaan ihan vain perus kusipää.

Älykäs erityisherkkänä itseään pitävä ajattelee esim.työelämässä tapahtuvista muutoksista "Muutokset vaikuttavat minuun hyvin voimakkaasti ja stressaan niistä kovasti etukäteen.Miten voisin kehittää suhtautumistani muutoksiin ja lakata huolehtimasta niin paljon?" Sen sijaan HSP:llä tarkoituksenhakuisesti keuliva ajattelee "Muutokset vaikuttavat minuun hyvin voimakkaasti ja stressaan niistä kovasti etukäteen koska olen erityisherkkä. Tämän takia en kestä muutoksia eikä niitä minun elämääni saa tulla.Piste." Mutta kukaanhan ei ajattele kuten jälkimmäinen esimerkki, eihän?

Asiasta kiinnostuneen kannattaa lukea suomalaisen psykologin Hanna Markkulan, myös testin mukaan erityisherkäksi luokiteltavan, hyvän näkökulman tuova kirjoitus http://gains.fi/herkkyys-ei-ole-heikkous-muttei-diagnoosikaan/

Kirjoituksessa pohditaan onko loputon itsediagnosointi ja herkkyyden ylikorostaminen aidosti mielenterveyttä edistävää? Tuota kannattaa varmasti jokaisen erityisherkänkin miettiä omalla kohdallaan näinä itsediagnosoinnin ja kymmeniä miljoonia myyvien (amerikkalaisten) itsehoito-oppaiden luvattuina aikoina.

Itse sain testistä 20 pistettä. (erityisherkkyyden raja 14 tai enemmän)

[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 09:26"]

Mulla on yksi ns. erityisherkkä tuttuna. Hän on olevinaan niin herkkä ja intuitiivinen, mutta oikeasti ihan norsu lasikaapissa. Ei kuuntele muita, vie kaikkien energiat ja kuvittelee, että hän on oikein fiilismittari. Ei mitään itsetutkiskelutaitoa oikeasti, mutta kuvittelee olevansa hyvä ihmissuhteissa. Kamala tapaus.

[/quote]Kuvauksesi ei vastaa erityisherkkää vaan opportunista henkilöä.

Selvä. Mä sovin näköjään erityisherkäksi kanssa. Toisten tunteet tarttuvat liian helposti, olen todella itkuherkkä, yliempattinen, hyvä aistimaan ihmisten tunteita ja ajatuksia, herkkä materiaaleille, herkkä valolle, keskittyminen häiriintyy helposti, en kestä taustamelua.

Mutta olen sopeutunut hyvin yhteiskuntaan j perheeseeni. Enkä koe olevani mitenkään poikkeava. Ihmisyyden kirjo on laaja ja (erityis)herkätkin mahtuvat normaalihajontaan. uskon, että kaikkien tavallisuudesta eroavien ominaisuuksien määrittäminen sairaudeksi/poikkevaksi on karhunpalvelus ihmisille. se on leimaavaa ja mahdollistaa oman erityispiirteen surkuttelemaan jäämisen, jolloin ei yritetäkään pärjät ympäröivässä maailmassa.

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

Minä olen kauhean itkuherkkä, ja empatiakykyni on ihan mahdoton. Aamulla itketti kun näin pahaa unta mun hauvavauvasta:( saatan ruveta itkemään tahattomasti jos riitelen jonkun kanssa. Ja se itku ei välttämättä lopu kovin helposti. Helposti iloitsen kaverin onnesta, mutta surullisiakin juttuja kuunnellessa tekee pahaa. Itken elokuvia ja yms kattoessa, vaikka tiedän sen olevan vaon elokuvaa. En kyllä mainosta asiaa. Olihan noita muitakin mut en nyt muista. 

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:09"]Uskon, että moni ihminen on lapsena ja nuorena ollut enemmän herkkä ja loukkaantuva. Aikuistuessaan ja maailmaa kokiessansa karaistuu ja oppii tuntemaan ja suhteuttamaan tapahtuvia asioita ja tunteitansa paremmin. Pystyvätkö erityisherkät ikäänkuin karaistumaan maailmaan vai onko erityisherkkyys niin sisäänrakennettua, ettei sitä pysty mitenkään lieventämään (muuta kuin pysymällä ärsykkeistä poissa)?

En tarkoita tätä loukkauksena erityisherkkiä kohtaan, olisin vaan kiinostunut erityisherkkänä kasvamisesta ja olemisesta.
[/quote]

Voin vaststa vain omalta kohdaltani:
Kestän paremmin vastoinkäymisiä. Esim. en itke joka asiasta, vaan ajattelen, että C'est la vie.

Mutta kestän todella entistäkin huonommin visuaalisia ärsykkeitä, ääniä, ihmisten mielialoja jne. Istun avokonttorissa korvatulpat JA kuulosuojaimet päässä, toivoisin työpäivän aikanakin pimeää hiljaista huonetta, jossa voisi olla vartin. Nautin kyllä ihmisten seurasta, mutta esim. työmatkoilla on pakko olla oma hotellihuone.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 12:46"]

Työkaverina erityisherkkä on melko rasittava: hän kun tarvitsee sairauslomaa iäkkäiden vanhempiensa kuolemasta vähintään 2 kk. Muutenkin työnteko käy voimille: joka päivä on pidettävä 1-2 h ruokatunti ja oltava muutenkin vähän eri aikaan töissä kuin muut. Kas, kun silloin voi vaikka lueskella lehtiä ja henkäistä. Huhhuh!!!

[/quote]Kuulostaa ennemmin joltain mentaaliongelmalta, ei herkkyydeltä.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

Jaa-a, mä luulen että 85% naisista sopii erityisherkäksi. Ei ole mitenkään harvinaista olla yltiötunteellinen ja -empaattinen. Tuskinpa kaikki kuitenkaan haluavat vouhkata tämän termin kanssa vaikka sopisivatkin tuohon muottiin. Se kouhotus ja käsitteen tekosyynä/syynä käyttäminen siihen sun tähän kertoo sitten jo muista mt-ongelmista. 

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

Ihmiset tuntuu nyt sekottavan ihan vaan herkän ja erityisherkän. Erityisherkkyys on aistiherkkyyttä ja erityisherkkä voi nimenomaan olla tunne elämältään kuitenkin todella vahva. Ei se tarkoita jokaisen tien vieressä nähdyn oravan itkemistä.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:28"]

Jaa-a, mä luulen että 85% naisista sopii erityisherkäksi. Ei ole mitenkään harvinaista olla yltiötunteellinen ja -empaattinen. Tuskinpa kaikki kuitenkaan haluavat vouhkata tämän termin kanssa vaikka sopisivatkin tuohon muottiin. Se kouhotus ja käsitteen tekosyynä/syynä käyttäminen siihen sun tähän kertoo sitten jo muista mt-ongelmista. 

[/quote]Yltiötunteellisuus ja avoin tunteiden näyttäminen EI ole sama asia kuin erityisherkkyys. Sisäänpäinkääntynyt, sulkeutunut hiljainen ihminen voi olla sata kertaa herkempi kuin herkästi REAGOIVA.

Tässä selvästi sekoitetaan spontaani avoin käyttäytyminen ja kenties tunteilla manipulointiyritys muita ihmisiä kohtaan erityisherkkyyteen josta ei näköjään tiedetä mitään.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Sinähän riidanhaluinen olet :) Kuinka voin kestää räikeitä valoja paremmin? Aurinkolaseja ei töissä voi käyttää. Radiota tahtovat muut kuunnella, korvatulpat ja kuulokkeet aiheuttavat voimakasta fyysistä kipua, niitä en voi käyttää. En voi vaikuttaa työtilani sisutukseen joka saa minut voiman pahoin, esimiehen mielestä työteho laskee jos ympäristö on liian viihtyisä. Olen eri mieltä mutta minkäs teet. En enää ehdota parannuksia koska kaltaisesi pitävät sitä itsekkäänä nurinana.

Mitä muuta voisin tehdä kuin yrittää pärjätä, huonolla menestyksellä? Tässä mailmantilanteessa työpaikan vaihto ei ole realistinen vaihtoehto.

Kiukkuatte kun erityisherkät tekevät numeroa herkkyydestään. Nyt kiukkuat kun pitäisikin tehdä jotain eikä vain yrittää sopeuetua. Hohhoijaa..

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Minä ainakin tiedän siksi että ihmetellessäni miksi joku ilmastointi pitää niin kauheata meteliä, muut eivät ole huomannet mitään. Tai miksi valaisimet ovat niin kirkkaita että silmiä särkee, muiden mielestä ne ovat ihan harmittomia. Tai miksi ovikello pitää karmeata ääntä on se muiden mielestä hillitty.

Vai valehtelevatko kaikki muut? Höpsis.

Samoin joku artikkeli tai lehtikuva jää kummittelemaan mieleeni pitkiksi ajoiksi ja aiheuttaa pahoinvointia ja muut eivät muista koko asiaa jos puheeksi otan, eivätkä ole ottaneet sitä niin itseensä.

Ei ole yleistä. Itse tutustuin Aronin kirjaan kun eräs työtoveri oli törmännyt siihen, lukenut ja todennut että siinä puhutaan täysin minusta. Samaa mieltä olivat muutkin kollegat kun kirjan lukivat. Ja puolisoni. Päättele siitä sitten.

Hyvin nuoresta asti, lapsuudesta lähtien olen saanut kuulla eri ihmisiltä että eivät ole koskaan tavanneet niin herkkää ihmistä kuin minä. En ole vaikea enkä vaadi silkkihansikkain käsittelyä, mutta kaikki vaikuttaa minuun erittäin voimakkaasti, ympäristö, muut ihmiset, fyyiset ärsykkeet, muiden tunnetilat..

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:53"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="17.11.2014 klo 13:15"]

Tässä muutaman erityisherkän kokemuksia:

"Olen koko ikäni tuntenut olevani herkkä, erilainen kuin muut. Hitaampi lämpenemään uusille asioille, mutta kun kiinnostun jostain aiheesta, haluan tietää siitä kaiken. Mulla on ollut myös tunne, että multa puuttuu jonkinlainen suodatin ja imen kaikki ärsykkeet liian voimakkaina itseeni, mm. äänet, hajut, muiden tunnetilat, sosiaaliset jännitteet." -Maarit

"Ulkopuolisuuden tunteita ja erityistä inhoa kaikenlaisiin kilpailuihin, rajuihin leikkeihin sekä isoihin, metelöiviin joukkoihin olen tuntenut lapsuudesta asti. Negatiiviseen tai riitaisaan ilmapiiriin reagoin erittäin voimakkaasti kehollisesti sekä henkisesti. Nuorempana osallistuin tiiviissä kaveriporukoissa iltarientoihinkin, mutta vaikka en alkoholiin koskenut lainkaan, oli minulla aina porukan pahimmat ”krapulat”." -Tuula

"Lapsena oli vaikea samaistua samanikäisten ajatusmaailmaan ja intresseihin, ja koin usein tulevani paremmin toimeen vanhempien lasten tai aikuisten kanssa -- nämä kun olivat rauhallisempia, ajattelevaisempia ja vähemmän kiinnostuneita oudon tuntuisista, alati vaihtelevista sosiaalisista villityksistä.

Mielikuvitukseni oli aktiivinen, olin korostuneen empaattinen ja saatoin liikuttua

spontaanisti esimerkiksi tarinoista tai musiikista. Olin myös melko arka etenkin uusien

ihmisten parissa ja tarvitsin paljon omaa aikaa rauhoittumiseen ja pohdiskeluun.

Sosiaalisissa tilanteissa omaksuin yleensä vaistomaisesti mukautujan tai sovittelijan roolin.

Herkkyyttä tasapainottivat toisaalta vilkkaus ja uteliaisuus sekä itsepäisyys tietyissä

asioissa, jolloin muodostin välinpitämättömän ja torjuvan ulkokuoren." -Lassi

Itse arvelen olevani siinä mielessä hankala ympäristölleni, että itken niin helposti. Jos on jokin vaikea asia kerrottavana tai annetaan negatiivista palautetta, niin itken. Esimies kokee sen hankalaksi, kun luulisin ettei hän halua ketää erityisemmin itkettää. Ja vaikka kuinka päätän joka kerta etten enää ikinä aio itkeä töissä, niin eipä sille mitään mahda. On todella vaikeaa kirjoittaa sairauslomalappua jollekin, joka itkee silmät päästään läheisen kuolemaa tms. Aina tulee mieleen näky omasta lapsesta / äidistä / puolisosta tms. arkussa.

[/quote]Olen tuollainen ja ympäristön paineesta olen pakottanut itseni lopettamaan itkemisen ja kaikki tunteiden näyttämisen. Ilmeisesti minut nyt hyväksytään helpommin kun kukaan ei tiedä herkkyydestäni. Ainoa joka siitä kärsii olen minä. Jossain vaiheessa aina mitta täyttyy ja romahdan kun en jaksa enää esittää. En räjähtele muille vaan masennun ja käperryn itseeni, joudun sairaslomalle ja erakoidun, joskus jopa kuukausiksi. Mutta pääasia etten häiritse ja ärsytä muita olemuksellani ja persoonallani?

[/quote]

Ja mitä olet yrittänyt tehdä tilanteesi parantamiseksi?

[/quote]Olla näyttämättä tunteitani etten ärsytä, kestää tilanteita vaikka hammasta purren koska muutkin kestävät. En ole ehdottanut muutoksia etten loukkaa ketään mahdottomalla huomiohakuisuudellani. Sitähän te olette vaatineet erityisherkiltä tässä ketjussa, miksi se nyt ei olekaan tarpeeksi mielestänne?

[/quote]

eli siis ennemmin ympäristön täytyy muuttua kuin sinun etsiä aktiivisesti tietoa ja keinoja joiden avulla voisit kestää ko.tilanteita paremmin?ja mistä sinä tiedät mitä muut ajattelevat ja mitä hiljaisesti kestävät?ei erityisherkkyys ole mitenkään harvinaista,päinvastoin.

[/quote]Sinähän riidanhaluinen olet :) Kuinka voin kestää räikeitä valoja paremmin? Aurinkolaseja ei töissä voi käyttää. Radiota tahtovat muut kuunnella, korvatulpat ja kuulokkeet aiheuttavat voimakasta fyysistä kipua, niitä en voi käyttää. En voi vaikuttaa työtilani sisutukseen joka saa minut voiman pahoin, esimiehen mielestä työteho laskee jos ympäristö on liian viihtyisä. Olen eri mieltä mutta minkäs teet. En enää ehdota parannuksia koska kaltaisesi pitävät sitä itsekkäänä nurinana.

Mitä muuta voisin tehdä kuin yrittää pärjätä, huonolla menestyksellä? Tässä mailmantilanteessa työpaikan vaihto ei ole realistinen vaihtoehto.

Kiukkuatte kun erityisherkät tekevät numeroa herkkyydestään. Nyt kiukkuat kun pitäisikin tehdä jotain eikä vain yrittää sopeuetua. Hohhoijaa..

[/quote]

Valoherkkyys ja ääniherkkyys voivat olla oireita esim.hermostosairaudesta johon VOI hakea apua jos vaan haluaa (jos vielä korvatulpat ja kuulokkeetkin aiheuttavat voimakasta kipua, olisin itse ainakin jo hakeutunut tutkimuksiin). Sen sijaan ei voi olettaa että pelkällä itsediagnoosilla yksikään työyhteisö suostuu lukuisiin muutoksiin ja erityisjärjestelyihin, kyllä siihen vähän pitävämmät perustelut tarvitaan. Etenkään kun erityisherkkyys ei ole mikään diagnoosi eikä sairaus. Muutenhan myös työnantajalla olisi oikeus vaatia vaikka työsuhteen purkua koska erityisherkkä työntekijä ei sovellu ko.alalle.

Tietynlaisista ihmisistä vain on niin hienoa olla erityinen. Ei kai tässä taas muustakaan ole kyse, kohta ilmestyy seuraava trendikäs tila, jota nämä erityiset ihmiset voivat olla. Kunhan ei ainakaan ole tavis. 

Tuttavapiirissä on yksi tapaus, joka tuli mieleen ap:n kuvauksesta. Hän keksi hiljattain, että hän onkin varmaan erityisherkkä. Erityisherkkyyden piirteitä, jotka häneen sopivat, ovat se, että hän on aina kokenut olevansa jotenkin erilainen kuin muut ja hän on hyvin herkkä erilaisille ärsykkeille (ts. valittaa ja kitisee jatkuvasti pikkuasioista, eikä mikään ole ikinä hyvin, en oikeasti tunne ketään, joka valittaisi niin paljon täysin toissijaisista asioista.)

Mutta sitten on paljon piirteitä, jotka eivät todellakaan kuulosta mitenkään erityisherkältä. Hän on yksi puheliaimmista ihmisistä, jonka olen tavannut. Puhua pälpättää jatkuvasti jostain ja vielä todella kovaan ääneen. Ei osaa olla hiljaa edes sen vertaa, että kuuntelisi mitä muilla on kerrottavaa, vaan keskeyttää muiden jutut jatkuvasti. Yli 2 lauseen pituisen jutun kertominen hänelle on haastavaa, koska hän todennäköisesti alkaa höpöttää jotain omiaan päälle. Hänellä on taipumusta myös kiroilla ja selittää noloja intiimijuttuja julkisilla paikoilla. Hän on välillä todella tökerö ihmisten kanssa, eikä juuri mieti sanomisiaan, kommentoi silloinkin, kun ei kannattaisi, ja hänen kohteliaisuutensa voivat olla jopa loukkaavia (tyyliin lihavalle ihmiselle: "On se ihanaa, että sinä et ole mikään anorektikko, vaan rohkeasti uskallat olla juuri tuollainen kuin olet, vaikka sanotaan, että ihmisen pitäisi olla hoikka!").

Hänellä tämä erityisherkkyys on todennäköisesti juurikin tuota ap:n kuvailemaa huomiohakuisuutta. Hänen jutuissaan hän muutenkin on aina sankari, kun hän tekee asioita, joita ihmiset noin niin kuin yleensäkin tekevät. Lisäksi hän on toki aina olosuhteiden uhri ja vika on aina kaikissa muissa paitsi hänessä. Toivotaan, etteivät tällaiset itsekorostajat pilaa erityisherkkyyden mainetta, jotta oikeasti erityisherkkiä ei alettaisi väheksyä.

Tunteeko joku muu näitä erityisherkkiä? Musta se on vain uusi termi, joka on keksitty dramaqueeneja varten.

ap