Pettymys vauvan sukupuoleen

Lupaan lupaan lupaan, että kun näet vauvasi ensimäisen kerran, et voi kuvitella tyttöä siihen tilalle.

Minulla oli samoja tuntemuksia, mutta ne katosivat samalla sekunnilla kun näin lapseni.

Nyt odotan innolla poikani kasvua. Ihana ajatella tulevaisuutta , ja aikuista poikaani joka ostaa vaikka kukkia äidilleen.

Voithan sinä virkata vauvalle vaaleanpunaista, vaikka olisikin poika! Ei se vauva muusta tiedä kuin että on lämmin ja hyvä olla. Jos itse tykkäät katsella vaaleanpunaista vaunupeittoa, niin tee ihmeessä. Voithan poikamaisesti laittaa siihen sinisiä kukkia koristeeksi ;)

Minulla oli myös pettymyksen tunnetta aluksi. Jotenkin tuntui että poika olisi "enemmän" isänsä, ja että jäisin ulkopuoliseksi niiden jutuista kun en itse ole yhtään kiinnostunut autoista ja koneista ja jääkiekosta jne. Ajatus pojasta tuntui vieraammalta, kuvittelin että ymmärtäisin helpommin tyttölasta.

Siksi olenkin tyytyväinen siitä että sain tietää sukupuolen jo niin hyvissä ajoin, sillä raskauden edetessä oli hyvää aikaa tottua ajatukseen ja käsitellä ne pettymysfiilikset pois. Siihen mennessä kun synnytyksen aika tuli, olin jo aivan sinut asian kanssa enkä enää lainkaan pettynyt, kun sain ihanan pikkuisen poikani syliini.

Nyt kun lapsia on kumpaakin sukupuolta ja ne ovat jo vähän isompia, voin myös todeta että sukupuolella ei ole ollut minkäänlaista roolia siinä, miten helppo tai vaikea lapsiani on ollut ymmärtää. Miehenikin on jo tottunut siihen, että sukupuoleen katsomatta hän on edelleen perheessä ainoa jota kiinnostavat autot, koneet ja jääkiekko.

Halusin pojan ja olin tosi pettynyt, kun sain tytön.

Mulla ihan sama juttu. Salaisesti toivoin tyttöä, vaikka tietenkin kumpi tahansa on tervetullut. Rakenneultran jälkeen olin pettynyt poikalupauksesta. Meni ehkä kuukausi, kun raskaushormonit hoiti homman ja nyt olen täysin rakastunut vatsassani kasvavaan pieneen poikaan, joka on jo nyt mielestäni ihanin tapaus maailmassa :D Eikä se siis ole vielä edes syntynyt! Eli kyllä pettymys menee ohi. Nyt mua ei haittaa edes se, että ollaan saatu kasa kliseisen poikamaisia vaatteita (tykkään enemmän sukupuolineutraalista, myös tytöllä). Tsemppiä!

"Minulla oli myös pettymyksen tunnetta aluksi. Jotenkin tuntui että poika olisi "enemmän" isänsä, ja että jäisin ulkopuoliseksi niiden jutuista kun en itse ole yhtään kiinnostunut autoista ja koneista ja jääkiekosta jne. Ajatus pojasta tuntui vieraammalta, kuvittelin että ymmärtäisin helpommin tyttölasta."

Meillä tyttö ja poika. Tyttö täysin isän tyttö ja poika ädin poika. Ymmärrän poikaani paljón paremmin kuin tyttöä.

Varaudu rumiin viesteihin, kun kehtaat puhua tabusta. 

Kyllä. Tuttua. Halusin kyllä muuallakin, kuin piilotajunnassa tyttöä, koska minun vela-logiikalla ennen lasta en varmana osaisi kasvattaa poikaa. Ensi raskaus kyseessä ja sitä hermostui niin tyhmistä asioista ja turbokanailin jo etukäteen teini-iästä viikolla 12 :D Koin, että tyttö olisi helpompi kasvatuksen suhteen, koska voisin vain hoitaa seksikeskustelut ja muut sillä logiikalla, että mitä olisin itse halunnut ja tarvinnut tiedoksi ilman, että olosta tulee kiusaantunut. Mietin myös paniikissa, että mitäs sitten, kun pojat alkavat tumputtamaan ja kuinka välttyä noloilta yhteentörmäyksiltä yms. Kyllä sinunkin olosi ja morkkiksesi helpottaa. Ajatukset ovat vain ajatuksia.

[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 10:45"]Minulla oli myös pettymyksen tunnetta aluksi. Jotenkin tuntui että poika olisi "enemmän" isänsä, ja että jäisin ulkopuoliseksi niiden jutuista kun en itse ole yhtään kiinnostunut autoista ja koneista ja jääkiekosta jne. Ajatus pojasta tuntui vieraammalta, kuvittelin että ymmärtäisin helpommin tyttölasta.

Siksi olenkin tyytyväinen siitä että sain tietää sukupuolen jo niin hyvissä ajoin, sillä raskauden edetessä oli hyvää aikaa tottua ajatukseen ja käsitellä ne pettymysfiilikset pois. Siihen mennessä kun synnytyksen aika tuli, olin jo aivan sinut asian kanssa enkä enää lainkaan pettynyt, kun sain ihanan pikkuisen poikani syliini.

Nyt kun lapsia on kumpaakin sukupuolta ja ne ovat jo vähän isompia, voin myös todeta että sukupuolella ei ole ollut minkäänlaista roolia siinä, miten helppo tai vaikea lapsiani on ollut ymmärtää. Miehenikin on jo tottunut siihen, että sukupuoleen katsomatta hän on edelleen perheessä ainoa jota kiinnostavat autot, koneet ja jääkiekko.

[/quote]

Mulla myös juuri näin! Oli hyvä saada tietää sukupuoli etukäteen, että ehti rauhassa tottua ajatukseen pojasta.

T. 10

8/9: Näin myös aloittaja ajattelee, että jään jotenkin sivuun pojan elämästä, kun isällä ja pojalla on sitten yhteisiä miestenjuttuja, joista en itse osaa olla oikeasti kiinnostunut. Ajattelin, että olisin ymmärtänyt tyttöä paremmin ja osannut tukea enemmän. Toivon, että käy lopulta niin, että kun lapsen viimein saa syliinsä, pettymys viimeistään karisee. Onhan se oma lapsi aina sellainen pieni ihme. Ihanaa, ettei täällä heti motata pettynyttä kuonoon. Näistä ajatuksista en ole uskaltanut puhua kuin omalle miehelle, koska tuntuvat kielletyiltä.

Minulla tuttavapiirissä aika monta tapausta että vasta kun lapsi syntyy todetaan että on Downin syndrooma, sydänvikaa tai muuta vammaa. Yksi syntyi niin pienenä keskosena että koko lähipiiri sai olla huolesta sekaisin. 

Itse toivoisin niin kovasti että lapsi olisi terve, nimittäin minulle se ei ole itsestään selvyys. Suvussa myös eräs perinnöllinen sairaus jota vähän joudun miettimään. Sukupuolella ei kertakaikkiaan ole mitään väliä, ja onneksi sitä ei tarvitse itse valitakaan koska en edes osaisi sanoa kumpaa toivoisin. 

Mutta ymmärrän tilannettasi kuitenkin. Itselläkin oli ensimmäisen kohdalla ajatus että mitä jos silmien karsastus ei katoakaan. - Ja tätä itkin. :D Nyt on realiteetit enemmän kohdallaan ja ajattelee kunhan ei olisi mitään pahaa kehitysvammaa, kaiken pienen kanssa pystyy kyllä elämään. - Varsinkin sukupuolen. 

On ihan normaalia olla hieman pettynyt, jos joku mitä toivoo ei toteudukaan. Ärsyttää niin paljon kun täällä aina täysin tyrmätään kaikki tyttöä toivoneet ja poikaan pettyneet. Ihan kuin se muka tarkottaisi, että poikaa rakastaisi jotenkin vähemmän. Ei todellakaan. 

Itse odotan nyt viidettä poikaa. Kukaan maailmassa ei voisi rakastaa poikiaan enemmän kuin minä ja silti olen aina tyttöä toivonut ja välillä ollut ihan todella pettynyt kun sitä ei ole tullut. Viimeisimmän kohdalla vauva-aika oli aika haasteellista ja lapseen oli vaikea aluksi kiintyä, mutta saattoi johtua enemmänkin ihan muista vaikeuksista kuin siitä pettymyksestä, ettei lapsi ollutkaan tyttö. ja niin vaan kävi, että vauvan vähän kasvaessa yhtäkkiä huomasinkin tuntevani aivan järjetöntä rakkautta lasta kohtaan ja hän on sellainen ihana kullanmuru, joka sulattaa kaikkien sydämen. Ja suoraan sanottuna pikkupoikani on paljon suloisempi, helppohoitoisempi, kiltimpi ja paremmin käyttäytyvä, kuin kaverieni suht samanikäiset tyttölapset. Toki saatan olla hieman puolueellinen. :)

Minulla oli joku selittämätön, vahva tunne että odotan poikaa. Näin mielessäni jo poikavauvani ja kirosinkin, kun pojalle oli vaikeampi keksiä nimeä kuin tytölle. Suoraansanottuna myös pelkäsin tyttöajatusta, olen itse supertemperamenttinen ja olen ollut todella haastava ja raskas teini, ajattelin etten osaa kasvattaa tyttöä.

Rakenneultrassa tuli melko varma tyttölupaus. Heti sairaalasta poistuttuani alkoi itku ja itkinkin pari päivää ja olin ihan maassa. Häpesin sitä tunnetta, olihan lapsestani todettu että hän kasvaa oikein eikä viitteitä mistään epäilyttävästä ole.

Pian aloinkin jo sulaa ajatukselle että tyttö se on. Ei harmittanut enää yhtään.

Kun lapsi syntyi ja sukupuoli näytettiin, itkin onnesta. Olisin varmasti itkenyt onnesta pojankin kanssa, mutten yhtään tuntenut että lapsi olisi "vääränlainen".

Tyttäreni touhuaa tuossa vieressä enkä osaisi ajatella häntä poikana. Enkä enää edes tiedä, miksi niin kovasti petyin tyttöajatukseen. Minulla on terve, ihana tytär jota en vaihtaisi mihinkään. :)

[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 11:01"]8/9: Näin myös aloittaja ajattelee, että jään jotenkin sivuun pojan elämästä, kun isällä ja pojalla on sitten yhteisiä miestenjuttuja, joista en itse osaa olla oikeasti kiinnostunut. Ajattelin, että olisin ymmärtänyt tyttöä paremmin ja osannut tukea enemmän. Toivon, että käy lopulta niin, että kun lapsen viimein saa syliinsä, pettymys viimeistään karisee. Onhan se oma lapsi aina sellainen pieni ihme. Ihanaa, ettei täällä heti motata pettynyttä kuonoon. Näistä ajatuksista en ole uskaltanut puhua kuin omalle miehelle, koska tuntuvat kielletyiltä.

[/quote]

Itsellä oli aluksi samat fiilikset.

Luulen, että monet äidit ajattelevat tyttöä, vaikka eivät tietoisesti toivokkaan kumpaakaan sukupuolta.

En tiennyt lapsemme sukupuolta etukäteen ja hirveästi jännitinkin että jos on poika, niin enhän minä sellaisista ymmärrä mitään! Lähipiirissä on aina ollut tyttöjä, ei pieniä poikia lainkaan. Kun poikamme sitten syntyi, olin onnesta soikeana ja kyllä ainakin toistaiseksi olen osannut myös häntä hoitaa. Ja toisaalta tunsin helpotusta, että oli juuri hän, niin suloinen, terve ja iloinen pieni poika, josta toivottavasti kasvaa hyvä ihminen, sellainen poika/mies joita olisin halunnut elämässäni tuntea enemmän.

Minä ap tunnen kyllä lähipiiristä monia, joilla on ihana söpö pikkupoika. Sellaisia kunnon hurmureita, jollaisen olisin aiemmin ajatellut toivovani. Meillä miehelle ei näytä oikeasti olevan merkitystä, kumpi lapsi tulee. Tosin myönsi itsekin toivovansa, että mahdollinen seuraava, jos sellainen saadaan, olisi eri sukupuolta kuin ensimmäinen.

Mä luulen, että poikavauva tuntuu naisena joskus vain hieman vieraammalta. Tai sitten alitajuisesti pelkää, että sitä pitäis kasvattaa ja käsitellä vähän "kovemmin", kuin tyttöä. Itse en ole halunnut selvittää sukupuolta juuri siitä syystä, etten muodostaisi mitään tarkkaa kuvaa lapsesta ennen syntymää. Eihän se sukupuoli kerro persoonasta vielä mitään. Minulle syntyi tyttö-poika-tyttö. Ja voin vakuuttaa, että poikavauva oli aivan yhtä rakas ja ihan mahdottoman hurmaava tyyppi! Ja söpöjä vaatteitakin löytyy kyllä! Älä murehdi, pienet pojat on ihania ja rakastut aivan varmasti omaasi!

Miksi nykyään enemmistö tuntuu toivovan tyttöä? Olisi kiva tietää.

On normaalia! Harva vaan uskaltaa noita toiveita ääneen sanoa. Kuuleppa AP, minä toivoin esikoisestani kovasti tyttöä. Sain pojan. Toivoin hänelle pikkusiskoa, sain toisen pojan. Toivoin veljesten jatkoksi pientä tyttöä, sain kolmannen pojan. Neljännestä en tainnut enää uskaltaa toivoa mitään, sain neljännen pojan.

Ja usko tai älä, olen ihan hirmuisen onnellinen ja onnekas. Kaikki neljä poikaani suorastaan palvovat minua. Olen heidän idolinsa. Saan päivittäin lahjoja, pusuja ja haleja. Elämä poikien äitinä onkin paljon kivempaa kuin mitä olin ajatellut ennen. Ikinä en vaihtaisi tätä tilannetta pois ja yhtään tyttöä en tähän tarvitse. Jokainen lapsi kun on oma persoonansa ja näissä pojissakin on paljon samaa kuin minussa ja he tykkäävät samoista asioista kuon minä. En ole millään tavalla ulkopuolinen perheessäni vaan olen sen keskipiste :)

Onnea pienestä pojastasi. Aivan mahtavaan maailmaan olet pääsemässä mukaan. Me olemme jo naisina nähneet tyttöjen maailman, on hienoa nähdä myös poikien maailma.

Toivoin poikaa ja sain tytön. Sukupuoli ei näkynyt varmasti ultrissa ja ihan vauvan syntymään saakka toivoin, että se olisikin sittenkin poika. Olin pettynyt, vaikka pettymys jäi kyllä lapsesta kokemani ilon alle aika hyvin. Minulla on ollut vaikea äitisuhde, isän kanssa olin läheinen. Ehkä siksi oli vaikea kuvitella itseäni tytön äidiksi, enkä vieläkään tiedä, miten osaan jatkossa kasvattaa tyttöä. Nyt kun tyttö on parivuotias, hänen kanssaan sujuu hyvin enkä ole enää ollenkaan pettynyt sukupuoleen. Mutta vähän jännittää jo tuleva teini-ikä.

[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 12:04"]Miksi nykyään enemmistö tuntuu toivovan tyttöä? Olisi kiva tietää.

[/quote]

Pinnallinen aikakausi. On kiva pukea tyttöjä ja pitää heitä koristeina. Kuvottavaa.