Sen kerran kun löydän ihanan oloisen miehen niin...
noniin aloitetaan siitä, että on toki typerää, naiivia yms. yms. yms. edes MIETTIä tällaista ennen kuin on oikeasti tavannut toisen livenä. Mutta minä olen sellainen asioiden edelle menijä ja mieluummin järkeilen asiat ennen kuin tunteet sekoittavat pään ja tulee virhearviointeja.
koska en jaksaisi hokea 20:n viestin verran samoja asioita niin ennen ongelman kertomista sanottakoon, että:
- en etsi ilmaista taksia, hankin oman auton niin pian kuin mahdollista
- tiedän, ettei suhdetta pidä edes ajatella sellaisen ihmisen, jota haluaisi jo alun alkaen muuttaa mieleisekseen, kanssa. siksi aloitin tämän ketjun.
- älkää PLEASE jauhako että mihin sitä autoa tarvii, ei sitä mihinkään tarvii, vittu että oot lapsellinen, hei vähänx oot naurettava,, ketä kiinnostaa? (no minua kiinnostaa) jne.
OMAN AUTON SIIS HANKIN HETI KUN VAAN VOIN.
Eli ongelma: kaikin puolin kivan oloinen mies, jonka olen tavannut tittididii, netissä. "noniin aloitetaan siitä, että on toki typerää, naiivia yms. yms. yms. edes MIETTIä tällaista ennen kuin on oikeasti tavannut toisen livenä. Mutta minä olen sellainen asioiden edelle menijä ja mieluummin järkeilen asiat ennen kuin tunteet sekoittavat pään ja tulee virhearviointeja."
No, ainut vaan, että minua turhauttaa jo nyt se fakta, ettei tyypillä ole autoa. Ajokortti on. Minua turhauttaa ajatus siitä, että en voisi vain soittaa toista hakemaan minua jostain, heittämään minua johonkin joskus jos tarvis, tapaaminenkin on paljon kätevämpää ja helpompaa, kun voi vaan istua ratin taakse ja ajaa toisen luokse. Julkiset on ihan hyvä keksintö ja käteväkin, mutta minua vituttaa sellainen elämäntapa-julkiset kulkee -meininki. Koska tyypillä kuitenkin on se ajokortti, ei mielestäni ole väärin ns. edellyttää auton hankintaa, mikäli suhde minun kanssani tulee ajankohtaiseksi. Miehellä on vakkarityö, joten voitte jättää myös ne "ei kaikilla ole varaa päläpälä"-jutut pois.
Tämä asia mietityttää minua koko ajan, koska tuo mies pyörii ajatuksissani pelottavan paljon, en ole vähään aikaan törmännyt tähän tunteeseen. Toki kaikki voi olla pelkkää haihattelua ja livetapaaminen palauttaa minut takaisin maanpinnalle. Mutta olen vähän tällainen haihattelija :-)
Eli olisiko ihan OK edellyttää sitä auton hankintaa, mikäli meistä tulisi pariskunta?
Tyyppi tietää kantani autottomuuteen.
Kommentit (145)
Hö. Ajattelin että oletpa saanut raflaavan keskustelun aikaiseksi näin typerästä aiheesta.
Mutta et ollutkaan.
Kai sä ymmärrät sen että äijä kyllä löytää jonkun jolle kelpaa ilman autoa (et ole korvaamaton)?
Ai työssäkäyvällä on varaa. Sulla ei oo näköjään hajuakaan miten paljon auto ja sen pito maksaa. Eikä siitäkään miten vähän palkasta jää pakollisten menojen jälkeen yli tuollaiseen luksukseen.
Sua kismittää, kun sulla eo oo autoa. Ja syytät siitä tulevaa poikaystävääsi. Logiikkasi ylittää naisen logiikan.
[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 06:22"]
Sori, sun substanssi utputtaa autottomasta miehestä just siinä vsiheessa eli abt ekassa lauseessa, kun kerroit ettei sinulla ole autoa.
[/quote]
Itselläni ei ole autoa ainoastaan siksi, että juuri nyt at the moment ei ole millään varaa. Työssäkäyvällä miehellä on varaa, ja lisäksi hänellä on kortti eli kiinnostusta autoihin löytyy. Asia olisi eri, jos hänellä ei olisi edes korttia. Silloin olisi kohtuutonta alkaa vaatia kiinnostusta autoja kohtaan.