10 vuotta elämästä siihen, että uskoi joskus saavansa parisuhteen

mä olen kohtalotoveri, 38-vuotias, ja vieläkin etsn sitä rakasta, jonka kanssa viettää aikaa, matkustella, jakaa elämä, kasvaa ja vanheta yhdessä. Ei ole vielä löytynyt sitä ensimmäistäkään ahkerasta etsimisestä huolimatta. Ehkä kaikille ei vaan löydy ketään.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 21:50"]

mä olen kohtalotoveri, 38-vuotias, ja vieläkin etsn sitä rakasta, jonka kanssa viettää aikaa, matkustella, jakaa elämä, kasvaa ja vanheta yhdessä. Ei ole vielä löytynyt sitä ensimmäistäkään ahkerasta etsimisestä huolimatta. Ehkä kaikille ei vaan löydy ketään.

[/quote]

Täälläkin kohtalotoveri 38 vee. :(

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 21:48"]

Tiedättekö sen tunteen, kun nuorena teininä haaveili poikaystävästä? Miten kivaa olis olla joku ihana poika (ja myöhemmin mies) elämässä, suunnitella tulevaisuutta ja jakaa kokemuksia. Vuosien saatossa oon käynyt enemmän tai vähemmän treffeillä ja tutustunut miehiin, ajatellut, että osuisiko joskus kohdalle sellainen tyyppi, joka kolahtaisi kunnolla. Mut ei ole, pidempää tapailua ihmeempää ei ole kenenkään kanssa muodostunut. Jotenkin kai vaan iän mukana alkaa huomaamaan, että parisuhde ei ehkä olekaan juuri mulle. Jos nyt elämään astelisi tosi hyvältä tuntuva mies, joka miettisi musta vahvoilla fiiliksillä, niin osaisinko mä enää edes seurustella, tai jakaa elämääni jonkun kanssa, onko mulla henkilökohtaisesti mitään annettavaa edes toiselle?

Tää ei ole mikään ulina-avautuminen, pohdintaa enemmälti. Entäs jos itse on se, joka ei koskaan törmännyt ihmiseen, johon rakastuisi, onhan niitäkin varmaan olemassa. Tosin vähän sellaset fiilikset, ettei näillä palstoilla ehkä ole kauheasti samassa tilanteessa olevia...

N26

[/quote]

Takerrun nyt pikkuseikkaan, ja se on tuo sinun ikäsi. Olet vasta 26-vuotias. Nuori nainen parhaassa iässä. Kyllä vielä ehdit.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeammaksi ja epätodennäköisemmäksi käy sen puoliskon löytäminen.

No höh, ap. Mä löysin mieheni sun ikäisenä. Nyt ollaan 14 vuotta oltu yhdessä. Häntä pystyyn!

Oletteko te vastanneet koskaan ihastuneet todella vahvasti kehenkään? En tiedä onko helpompaa vai vaikeampaa tilanne, jos ei ole eläessäni ihastunut koskaan todella vahvasti kehenkään pidemmäksi ajaksi kuin kuukaudeksi tai pariksi. Kai se yksipuolisten tunteiden tilanne olisi raastava, mutta silloin voisi positiivisesti ajatella, että joku joskus tulee vastaamaan tunteisiin. Itse luenvähän kateellisena niitä kuvauksia, miten rakastuneet ihmiset kuvailee tunteitansa. Kun itse ei ole koskaan kokenut mitään sitä vastaavaakaan...

Ap

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 21:54"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 21:50"]

mä olen kohtalotoveri, 38-vuotias, ja vieläkin etsn sitä rakasta, jonka kanssa viettää aikaa, matkustella, jakaa elämä, kasvaa ja vanheta yhdessä. Ei ole vielä löytynyt sitä ensimmäistäkään ahkerasta etsimisestä huolimatta. Ehkä kaikille ei vaan löydy ketään.

[/quote]

Täälläkin kohtalotoveri 38 vee. :(

[/quote]

Ja täälläkin yksi.

Missä te sinkkunaiset olette, kun ei koskaan tapaa? Terv. 36-vee sinkkumies.

Olet ap vielä nuori. Vielä ehtii.

Itsekin löysin nykyisen mieheni täytettyäni 30 vuotta; nyt yhdessä 15 vuotta. Olihan niitä ihastumisia ja lyhyitä seurustelusuhteita aikaisemminkin, mutta vasta 30-kymppisenä olin oikeastaaan itse tarpeeksi kypsä vakavaan suhteeseen. Yhtäkkiä niitä miehiäkin alkoi löytymään useampiakin. :)

Kyllä sen oikean voi löytää vanhempanakin ja rakastua tulisesti

Minä ihastuin nuorempana todella voimakkaasti ja usein. Kerran rakastuinkin, mutta emme alkaneet seurustella. Nykyisin en enää edes halua parisuhdetta, vaikka aikaisemmin halusin. Minua jopa ällöttää ajatus siitä, että joku mies lähestyis. Pitäisi tutustua ja olla sen lähellä. Vielä jokin aika sitten nautin pelkästä hauskanpidosta, mutta en tahdo enää sitäkään. Tosin on olemassa yksi mies, jonka lähellä voisin olla ja joskus vietämmekin aikaa yhdessä, ehkä en vain osaa enää ajatella muita miehiä? Parisuhdetta tästä ei silti tule.

Tuleekohan elämästäni tämän myötä tylsempää? Siitä olen hieman huolissani, että eikö elämässäni kohta ole muuta sisältöä kuin työt ym., jos en enää käy ihmisten ilmoilla tutustumassa miehiin.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 22:12"]

Olet ap vielä nuori. Vielä ehtii.

Itsekin löysin nykyisen mieheni täytettyäni 30 vuotta; nyt yhdessä 15 vuotta. Olihan niitä ihastumisia ja lyhyitä seurustelusuhteita aikaisemminkin, mutta vasta 30-kymppisenä olin oikeastaaan itse tarpeeksi kypsä vakavaan suhteeseen. Yhtäkkiä niitä miehiäkin alkoi löytymään useampiakin. :)

[/quote]

30-vuotiaana suurin osa on pariutunut ja monet jopa saaneet lapsia. Ehkä pääsee kakkoskierrokselle, ehkä ei.

Odotatko suhteelta mahdottomia? Kaikki eivät koe voimakkaita ihastumisia tai kolahduksia.

Minä olen mies, mutta minulle on tuttua odottaa vuosikymmen epätoivon vallassa. Ei se senkään jälkeen mitenkään "kolahtanut", mutta löytyipähän joku, jonka kanssa haluaa elää ja joka koki samoin. Siitä on nyt 10 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 22:03"]

Takerrun nyt pikkuseikkaan, ja se on tuo sinun ikäsi. Olet vasta 26-vuotias. Nuori nainen parhaassa iässä. Kyllä vielä ehdit.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä vaikeammaksi ja epätodennäköisemmäksi käy sen puoliskon löytäminen.

[/quote]

Ei se ikä periaatteessa pikkuseikka edes ole, onhan mun ja vaikka esimerkiksi 70-vuotiaan mahdollisuudet löytää oikea ihminen ovat aika erilaiset (:)).

Parhaintahan se on jatkaa elämää kuten tähänkin mennessä, eli ei etsimällä muttei olemalla kyyninen pessimistikään. Miettiä siten että mitä tapahtuu on tapahtuakseen. Onhan tässäkin keskustelussa osa vanhempia, joilla sama tilanne vielä vanhempana ja osa oli taas löytänyt munkin ikäisenä itselleen miehen.

Ap

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 22:18"]

Odotatko suhteelta mahdottomia? Kaikki eivät koe voimakkaita ihastumisia tai kolahduksia.

Minä olen mies, mutta minulle on tuttua odottaa vuosikymmen epätoivon vallassa. Ei se senkään jälkeen mitenkään "kolahtanut", mutta löytyipähän joku, jonka kanssa haluaa elää ja joka koki samoin. Siitä on nyt 10 vuotta.

[/quote]

Mä näen suhteen sellaisena, jossa mies olisi hyvä ystävä, jonka kanssa haluaisin viettää mun katsantokannalla paljon aikaa (oon kuitenkin hyvin introvertti luonteeltani). Sellainen tasapainoinen yhteisliitto ja ihastumisen tunne, tuntea toisen ja olla siitä myös 'syvemmin' kiinnostunut. Mulle tää "ei ole kolahtanut kunnolla" on aina merkinnyt sitä, että en näe oikein mitään ihmeempää kuin fyysisen vetovoiman mun ja miehen välillä, mutta siihen se jääkin enkä koe kauheasti mielenkiintoa tuntea sitä miestä enempää. Kyllä mä näkisin, ettei mun vaatimukset ole ihan epärealistisia, ja mieluummin olen sinkku kuin sellaisessa ns. suhteessa jossa ei olisi hyvä olla.

Ap

Mä olin tuossa tilanteessa joskus. Olin melkein 25 eikä kukaan mies ollut koskaan siihen mennessä "kolahtanut" oikeasti eikä pidemmäksi aikaa. Epäilin vahvasti sopivuuttani pidempään parisuhteeseen ylipäätään.

Erään kerran sitten olin yhden illan suhteessa mieheen, jonka kanssa tuli juteltuakin kaikenlaista. Itse en tuolloin nähnyt/kokenut/tuntenut miehessä mitään sen erikoisempaa. Mutta mies näki minussa. Hän oli kokenut välittömästi, että tuo on juuri oikea nainen hänelle. Itse olin aika pitkään varsin varautuneella ja epäilevällä kannalla, mutta puolen vuoden sisään oli itsenikin myönnettävä että niinpä me vain olimmekin juuri sopivat ihmiset toisillemme.

Nyt meillä on liuta lapsia ja 12 yhteistä vuotta takana. Päivä päivältä onnellisempia yhdessä. Ei koskaan voi tietää milloin sitä sitten kuitenkin törmää oikeanlaiseen ihmiseen, vaikka miten epätodennäköisenä olisi sitä pitänytkin.

16 vuotiaana viimeksi löytänyt mitään muutakuin seksiä.

nyt 33v ja olen jo aikaa sitten lakannut toivomasta tai uskomasta.

ei kumppaneita kaikille löydy. tulee vastaan jos tulee.

toisaalta kun katsoo näitä paskasuhteita joka puolella, ei välttämättä

edes ole tarvetta. ehkä se vika onkin siinä että etsii tosi rakkautta

välittämättä "pitää olla kumppani"-paineesta.

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 22:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 22:18"]

Odotatko suhteelta mahdottomia? Kaikki eivät koe voimakkaita ihastumisia tai kolahduksia.

Minä olen mies, mutta minulle on tuttua odottaa vuosikymmen epätoivon vallassa. Ei se senkään jälkeen mitenkään "kolahtanut", mutta löytyipähän joku, jonka kanssa haluaa elää ja joka koki samoin. Siitä on nyt 10 vuotta.

[/quote]

Mä näen suhteen sellaisena, jossa mies olisi hyvä ystävä, jonka kanssa haluaisin viettää mun katsantokannalla paljon aikaa (oon kuitenkin hyvin introvertti luonteeltani). Sellainen tasapainoinen yhteisliitto ja ihastumisen tunne, tuntea toisen ja olla siitä myös 'syvemmin' kiinnostunut. Mulle tää "ei ole kolahtanut kunnolla" on aina merkinnyt sitä, että en näe oikein mitään ihmeempää kuin fyysisen vetovoiman mun ja miehen välillä, mutta siihen se jääkin enkä koe kauheasti mielenkiintoa tuntea sitä miestä enempää. Kyllä mä näkisin, ettei mun vaatimukset ole ihan epärealistisia, ja mieluummin olen sinkku kuin sellaisessa ns. suhteessa jossa ei olisi hyvä olla.

Ap

[/quote]

Kertokaa nyt toki, mikä ihme mun parisuhdenäkemyksissä on vialla kun saan alapeukkuja tähän viestiin :D

Ap