Olen huomannut, että ensivaikutelmani ihmisistä pitää usein paikkaansa
Monesti on käynyt niin, että ihminen esim. töissä käyttäytyy "mukavasti" ensitapaamisella ja alussa muutenkin, mutta olen jostain syystä silti saanut henkilöstä kuvan, että on hankala tai ikävä ihminen. Sitten alun jälkeen henkilö vaikuttaa oikeasti mukavalta ja ehdin jo ajatella, että ensivaikutelmani oli kokonaan väärä. Kuitenkin jossain vaiheessa näistä henkilöistä on aina lopulta kuoriutunut ikäviä, asiattomia tai muuten vain jotenkin epämiellyttäviä persoonia.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Jos kovinkin usein tapahtuu, niin kyse lienee jostain muusta kuin jostain yliluonnollisesta kyvystä. Kuten että olet itse jotenkin äärettömän ärsyttävä.
Käyttäydyn kaikkia kohtaan samalla tavalla töissä. Eli puhun kaikille asiallisesti ja kohtelen samalla tavalla jokaista. En etsi töistä kavereita. Nämä henkilöt, joista olen saanut hyvästä käytöksestä huolimatta jotenkin ikävän ensivaikutelman ovat puolestaan sen "normaalikäytöksisen" jakson jälkeen ruvenneet puhumaan pask*a muista, valehtelemaan päin naamaa yms. muuta ikävää.

Meillä töissä on kaltaisesi tyyppi, joka mainostaa, että hän kyllä ensinäkemältä aistii, millaisesta uudesta työkaverista on kyse. Hän ei tule toimeen kenenkään kanssa ja aistii jokaisesta heti, että kivan ulkokuoren takana on ikävän ihminen.

Joo no en ole hänen kaltainen. En ikinä sanoisi näitä asioita päin naamaa vaan pidän mielipiteeni ihan omina tietoinani.
Kannattaa sitä intuitiota kuunnella, mutta hieman hankalia ihmisiä on myös hyvä sietää. Kaikilla on vikansa. Jos jostain tulee superkylmäävä olo niin silloin on paras juosta.

Ja en ikinä sanoisi näitä mielipiteitäni muista työntekijöistä kenellekään muulle samassa työpaikassa olevalle henkilölle.
Bessewisser sanoo " Minä arvasin, että tuo esittää jotain"
Sama juttu. Tunnistin sinut mulukuksi heti ensimmäisestä viestistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kovinkin usein tapahtuu, niin kyse lienee jostain muusta kuin jostain yliluonnollisesta kyvystä. Kuten että olet itse jotenkin äärettömän ärsyttävä.
Käyttäydyn kaikkia kohtaan samalla tavalla töissä. Eli puhun kaikille asiallisesti ja kohtelen samalla tavalla jokaista. En etsi töistä kavereita. Nämä henkilöt, joista olen saanut hyvästä käytöksestä huolimatta jotenkin ikävän ensivaikutelman ovat puolestaan sen "normaalikäytöksisen" jakson jälkeen ruvenneet puhumaan pask*a muista, valehtelemaan päin naamaa yms. muuta ikävää.
Meillä töissä on kaltaisesi tyyppi, joka mainostaa, että hän kyllä ensinäkemältä aistii, millaisesta uudesta työkaverista on kyse. Hän ei tule toimeen kenenkään kanssa ja aistii jokaisesta heti, että kivan ulkokuoren takana on ikävän ihminen.
Joo no en ole hänen kaltainen. En ikinä sanoisi näitä asioita päin naamaa vaan pidän mielipiteeni ihan omina tietoinani.
Niinpä teet, koska olet yleensä väärässä. Ensivaikutelma on usein väärä.
Kyse on täysin normaalista ilmiöstä. Useimmilla ihmisillä on vaisto ihmisistä ja vaikka joku vaikuttaisikin mukavalta, selkäytimessä on fiilis että henkilö on feikki. Sun aivot alitajuisesti prosessoi toisten ihmisten ilmeistä ja olemuksesta asioita, joita et tietoisesti ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sitä intuitiota kuunnella, mutta hieman hankalia ihmisiä on myös hyvä sietää. Kaikilla on vikansa. Jos jostain tulee superkylmäävä olo niin silloin on paras juosta.
No niin se on tehtävä. Sen olen kyllä oppinut.
kyllä ensivaikutelma pitää paikkansa. 2 vk vain vahvistuu 5kk joko sopeutuu tai lähtee. tatuoidut lähtee jo 3kk jälkeen.
Vaisto on hyvä, mutta se voi olla myös väärässä. Ei kannata olla satavarma kenestäkään minuutin kohtaamisen perusteella.
Itse olen ihmistyyppiä, joka on oikeasti aivan erilainen kuin minuutissa voisi päätellä.
Vaikutan viattomalta kilttikseltä, mutta olen läpikyyninen oikeasti.
Kaikki ovat feikkejä enemmän tai vähemmän eikä siinä mitään. Pääasia on että toisia ei kampiteta ja käyttäydytään. Me ihmiset olemme pelkkiä naamareita kaikki eri astein.
Mitä kyynisempi ihminen, sitä feikimpi hänen on pakko olla koska ihmisten toleranssi raatorealistiselle läpälle on hyvin pieni. Jos kyynikko on oma itsensä niin porukka kauhistuu.
appelsiini kannattaa kuoria hyvin.
tuossa on varsin kova bias tuohon otsikkoon nähden.
esimerkiksi naiiveja mieskohteen perässä,oli sitten bybridostila tai jokin muu; sellaisia joilla juorulööppi ei sitten kestä kun lööppi kohdistuukin SINUUN. ollaan anonyyminä sitten todellä yökköä, se tulee kyllä esiin kun toisessa päässä ei kestetä vastauksia.
eri luksnsa ovat todella vääristynyneet käsitykset jossa elää sitten pikku elonsa.
oetetaan esimerkki työlainsäädännön soveltaminen jonkun yrityksen tai etujäjestön piikkiin.
pst. palacen hissi muuten tökkii.
Vierailija kirjoitti:
Vaisto on hyvä, mutta se voi olla myös väärässä. Ei kannata olla satavarma kenestäkään minuutin kohtaamisen perusteella.
Itse olen ihmistyyppiä, joka on oikeasti aivan erilainen kuin minuutissa voisi päätellä.
Vaikutan viattomalta kilttikseltä, mutta olen läpikyyninen oikeasti.
Kaikki ovat feikkejä enemmän tai vähemmän eikä siinä mitään. Pääasia on että toisia ei kampiteta ja käyttäydytään. Me ihmiset olemme pelkkiä naamareita kaikki eri astein.
Olen samaa mieltä, mutta sanoinhan jo aloituksessa, että monesti olen jo ehtinyt ajatella, että ensivaikutelmani oli väärä kunnes sitten henkilön todellinen luonne paljastuukin.
Aloituksen perusteella ihmiset, joilla on töissä myös huonoja päiviä, ovat "paljastaneet todellisen luonteensa". Vaikka yrittää suhtautua kaikkiin ystävällisen neutraalisti, aina on henkilöitä, joiden kanssa ei vaan pääse ammatillisia välejä pidemmälle. Eikä tarvitsekaan. Jos joku on töissä kylmäkiskoinen, asioissa pysyvä ja hoitaa hommansa, voi hän olla oikeasti ihmisenä jotain aivan muuta.
Itse luulin kerran olevani väärässä - se tunne meni onneksi nopeasti ohi. Huh!
Ensimmäinen 30 sekunttia. Onpa tosi narsistinen tyyppi. Ehkä olen väärässä? Oppii tuntemaan enemmän, niin voi todeta että ei ole mikään narsistinen vaan se on narsisti.
On myös ihan mahdollista, että ensivaikutelma ohjaa omaa tulkintaa uuden ihmisen tekosista. Tarkoitan, että jos saa huonon ensivaikutelman, sen jälkeen tulee etsineeksi tyypistä huonoja ominaisuuksia. Ns. vahvistusharha.
Silloin et näe hänen hyviä puoliaan, koska etsit vain vahvistusta aiemmalle huonolle arvioillesi. Ja tulkitset kaikki hänen tekemisensä ja motiivinsa kielteisesti, vaikka ne yhtä perustellusti voisi tulkita myönteisesti.