Olen huomannut, että ensivaikutelmani ihmisistä pitää usein paikkaansa
Monesti on käynyt niin, että ihminen esim. töissä käyttäytyy "mukavasti" ensitapaamisella ja alussa muutenkin, mutta olen jostain syystä silti saanut henkilöstä kuvan, että on hankala tai ikävä ihminen. Sitten alun jälkeen henkilö vaikuttaa oikeasti mukavalta ja ehdin jo ajatella, että ensivaikutelmani oli kokonaan väärä. Kuitenkin jossain vaiheessa näistä henkilöistä on aina lopulta kuoriutunut ikäviä, asiattomia tai muuten vain jotenkin epämiellyttäviä persoonia.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
On myös ihan mahdollista, että ensivaikutelma ohjaa omaa tulkintaa uuden ihmisen tekosista. Tarkoitan, että jos saa huonon ensivaikutelman, sen jälkeen tulee etsineeksi tyypistä huonoja ominaisuuksia. Ns. vahvistusharha.
Silloin et näe hänen hyviä puoliaan, koska etsit vain vahvistusta aiemmalle huonolle arvioillesi. Ja tulkitset kaikki hänen tekemisensä ja motiivinsa kielteisesti, vaikka ne yhtä perustellusti voisi tulkita myönteisesti.
E
Luitko aloitusta ollenkaan? "Sitten alun jälkeen henkilö vaikuttaa oikeasti mukavalta ja ehdin jo ajatella, että ensivaikutelmani oli kokonaan väärä. Kuitenkin jossain vaiheessa näistä henkilöistä on aina lopulta kuoriutunut ikäviä, asiattomia tai muuten vain jotenkin epämiellyttäviä persoonia."
Sitten on sekin näkökulma, että kuinka pitkän ajan tarkkailulla ihmistä pitää arvioida.
Nelson Mandelan mielestä arvion ihmisen luonteesta voi antaa vasta hänen kuollessaan. Koska jokainen meistä tekee huonoja tekoja ja hyviä tekoja ja hyviä ja huonoja valintoja. Miksi yksittäinen ajanjakso tai jopa yksittäinen teko ihmisen elämässä määräisi, millainen hän "todellisuudessa" on?
Olen kans sitä mieltä, että arvionsa tekemisessä kannattaa olla pidättyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On myös ihan mahdollista, että ensivaikutelma ohjaa omaa tulkintaa uuden ihmisen tekosista. Tarkoitan, että jos saa huonon ensivaikutelman, sen jälkeen tulee etsineeksi tyypistä huonoja ominaisuuksia. Ns. vahvistusharha.
Silloin et näe hänen hyviä puoliaan, koska etsit vain vahvistusta aiemmalle huonolle arvioillesi. Ja tulkitset kaikki hänen tekemisensä ja motiivinsa kielteisesti, vaikka ne yhtä perustellusti voisi tulkita myönteisesti.
E
Luitko aloitusta ollenkaan? "Sitten alun jälkeen henkilö vaikuttaa oikeasti mukavalta ja ehdin jo ajatella, että ensivaikutelmani oli kokonaan väärä. Kuitenkin jossain vaiheessa näistä henkilöistä on aina lopulta kuoriutunut ikäviä, asiattomia tai muuten vain jotenkin epämiellyttäviä persoonia."
Luinhan minä. Vastasin vähän laajemmalla perspektiivillä, kuin juuri tähän aloittajan tilanteeseen.
Ihan sama mikä kestääkin ensivaikutelma.Ei olla ikinä tekemisissä kuitenkaan.Ensivaikutelma nähdystä jossain ihan sama..typerät ihmiset.
Tuo on kyllä totta.
Olin uudessa työpaikassa ja meillä oli kaikkien uusien työntekijöiden yhteinen perehdyttämispäivä. Jostain syystä HR-osaston tyypit olivat keksineet, että meidän pitää näytellä ryhmätyössä eri tiimin jäsenten rooleja - ja osa näistä rooleista oli ns. negatiivisia rooleja. Meille jaettiin laput ja niiden sisältöä ei saanut paljastaa toisille ryhmän jäsenille ja sitten piti käyttäytyä sen lapussa lukevan roolin mukaan. Itse sain tyyliin passiivinen ryhmäläinen. No näyttelin sen mukaan vähän passiivista. Osa oli tosi innostuneita, osa järkeviä, joku väitti koko ajan vastaan ja joku ei osallistunyt ryhmätyöhön ollenkaan. Lopuksi tiimityö keskusteltiin läpi ja kaikki saivat näyttää mitä heidän roolilapuissaan luki. Kaikki olivat näytelleet... mutta edelleenkin minulle tulee näistä vastaanväittäjästä ja osallistumattomasta ihmisestä mieleen miten he näyttäytyivät l. näyttelivät siinä ryhmätyössä kun ajattelen heitä. Eli sain tavallaan tahallaan virheellisen negatiivisen mielikuvan heistä ja se vaan pysyy ja pysyy. Että terveisiä vaan HR-osastoille kautta maan, että älkää tehkö samaa virhettä.
Sinulla eikä kenelläkään muullakaan ei ole mitään yliluonnollisia kykyjä. Kyse on projektiosta, eli kun olet päättänyt että joku on mulkku, niin sitten koet niin vaikka todellisuudessa sille ei ole mitään perustetta.
Itse olet typerä, hankala ja ilkeä ihminen.
Lähes kaikki ihmiset ovat ainakin jossain määrin erilaisia eri tilanteissa ja eri konteksteissa. Myös minun tiedostamaton ennakkoasenteeni (tai vaikka ihan vain verensokeritasoni) vaikuttaa siihen, mihin asioihin ihmisissä satun kulloinkin kiinnittämään huomiota.
Siksi on vaikea erotella "vaikutelmaa" siitä, mitä jokin on "oikeasti". Koska ihminen on monimutkainen sosiaalinen olento, en osaa tyhjentävästi vastata edes siihen, kuka MINÄ olen "oikeasti". Miten siis voisin syvällisesti analysoida ulkopuolisiakaan, varsinkaan etäisempiä tuttavuuksia kuten vaikkapa työkavereitani tai naapureitani?
Kenen tahansa kaapista voi löytyä - tai olla löytymättä - vaikka millaisia luurankoja. Ehkäpä "aito ja mukava Seppo" onkin psykopaatti? Varmaksi en voi tietää. Enkä siis luota sisäiseen kyökkipsykologiini, joka mielellään vetäisi mutkia suoriksi ja tekisi maailmastani yksinkertaisemman. "Intuitiokin" on pohjimmiltaan aivokemiallisia reaktioita eikä mikään oikotie totuuteen.
Opetus: do not judge, or you will be judged.

Fakta nyt vain on se, että ihmiset muodostavat aina mielipiteitä kaikista ja ikinä ei voi kaikista tykätä. Pitää tietenkin peittää oma tykkäämättömyytensä, mutta lähtökohtaisesti kaikki ihmiset tuomitsevat ja tuomitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kovinkin usein tapahtuu, niin kyse lienee jostain muusta kuin jostain yliluonnollisesta kyvystä. Kuten että olet itse jotenkin äärettömän ärsyttävä.
Käyttäydyn kaikkia kohtaan samalla tavalla töissä. Eli puhun kaikille asiallisesti ja kohtelen samalla tavalla jokaista. En etsi töistä kavereita. Nämä henkilöt, joista olen saanut hyvästä käytöksestä huolimatta jotenkin ikävän ensivaikutelman ovat puolestaan sen "normaalikäytöksisen" jakson jälkeen ruvenneet puhumaan pask*a muista, valehtelemaan päin naamaa yms. muuta ikävää.
Meillä töissä on kaltaisesi tyyppi, joka mainostaa, että hän kyllä ensinäkemältä aistii, millaisesta uudesta työkaverista on kyse. Hän ei tule toimeen kenenkään kanssa ja aistii jokaisesta heti, että kivan ulkokuoren takana on ikävän ihminen.
Joo no en ole hänen kaltainen. En ikinä sanoisi näitä asioita päin naamaa vaan pidän mielipiteeni ihan omina tietoinani.
Valitettavasti sinustakin säteilee silloin negatiivista asennetta, jonka muut aistivat. Ihan kuten sinäkin?..

Niinpä teet, koska olet yleensä väärässä. Ensivaikutelma on usein väärä.
Väärin. Ensivaikutelma on usein oikea. Olen ap:n puolella: niin monta kertaa intuitio minullakin osoittautunut oikeaksi etten sitä enää jätä huomiotta. Ei se tarkoita että alan heti olemaan ihmiselle vaikka tyly ilman syytä mutta ei tule yllätyksenä ko henkilön tempaukset jne.

Se että en henkilökohtaisella tasolla pidä jostakin henkilöstä on eri asia kuin "tuomitseminen". Minä tiedostan, että kyse on minun näkokulmastani, joka voi osoittautua vääräksi "faktojen" valossa, joihin minulla ei syystä tai toisesta ole pääsyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kovinkin usein tapahtuu, niin kyse lienee jostain muusta kuin jostain yliluonnollisesta kyvystä. Kuten että olet itse jotenkin äärettömän ärsyttävä.
Käyttäydyn kaikkia kohtaan samalla tavalla töissä. Eli puhun kaikille asiallisesti ja kohtelen samalla tavalla jokaista. En etsi töistä kavereita. Nämä henkilöt, joista olen saanut hyvästä käytöksestä huolimatta jotenkin ikävän ensivaikutelman ovat puolestaan sen "normaalikäytöksisen" jakson jälkeen ruvenneet puhumaan pask*a muista, valehtelemaan päin naamaa yms. muuta ikävää.
Meillä töissä on kaltaisesi tyyppi, joka mainostaa, että hän kyllä ensinäkemältä aistii, millaisesta uudesta työkaverista on kyse. Hän ei tule toimeen kenenkään kanssa ja aistii jokaisesta heti, että kivan ulkokuoren takana on ikävän ihminen.
Joo no en ole hänen kaltainen. En ikinä sanoisi näitä asioita päin naamaa vaan pidän mielipiteeni ihan omina tietoinani.
Niinpä teet, koska olet yleensä väärässä. Ensivaikutelma on usein väärä.
Väärin. Ensivaikutelma on usein oikea. Olen ap:n puolella: niin monta kertaa intuitio minullakin osoittautunut oikeaksi etten sitä enää jätä huomiotta. Ei se tarkoita että alan heti olemaan ihmiselle vaikka tyly ilman syytä mutta ei tule yllätyksenä ko henkilön tempaukset jne.
Kannattaa pysähtyä miettimääm, mitä oikeastaan on mainitsemasi intuitio, ja mitä (ja miten) se sinulle osoittaa. Esimerkiksi neurotieteistä löytyy tieteellisesti perusteltuja näkökulmia asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kovinkin usein tapahtuu, niin kyse lienee jostain muusta kuin jostain yliluonnollisesta kyvystä. Kuten että olet itse jotenkin äärettömän ärsyttävä.
Käyttäydyn kaikkia kohtaan samalla tavalla töissä. Eli puhun kaikille asiallisesti ja kohtelen samalla tavalla jokaista. En etsi töistä kavereita. Nämä henkilöt, joista olen saanut hyvästä käytöksestä huolimatta jotenkin ikävän ensivaikutelman ovat puolestaan sen "normaalikäytöksisen" jakson jälkeen ruvenneet puhumaan pask*a muista, valehtelemaan päin naamaa yms. muuta ikävää.
Meillä töissä on kaltaisesi tyyppi, joka mainostaa, että hän kyllä ensinäkemältä aistii, millaisesta uudesta työkaverista on kyse. Hän ei tule toimeen kenenkään kanssa ja aistii jokaisesta heti, että kivan ulkokuoren takana on ikävän ihminen.
Joo no en ole hänen kaltainen. En ikinä sanoisi näitä asioita päin naamaa vaan pidän mielipiteeni ihan omina tietoinani.
Valitettavasti sinustakin säteilee silloin negatiivista asennetta, jonka muut aistivat. Ihan kuten sinäkin?..
Hyvin mahdollista. Olen huomannut, että nämä hankalat tyypit ärsyyntyvät triggeröitymättömyydestäni, vaikka he kohtelisivat minua miten huonosti tahansa tai yrittäisivät saada minutkin "puolelleen" puhumaan muista paskaa.
Ei todellakaan pidä paikkansa, lopeta haaveilu ja kuvitteleminen, onko sinua kenties höynäytetty?
Ensivaikutelma tulee kahdenkymmenen sekunnin aikana. Silloin tuntemattomasta tsekataan mm. sukupuoli, ikä, ruumiinrakenne, ryhti, vaatetus, ilme, pituus, elekieli, (ääni), katsekontakti, kättelysi kuivuus ja voimakkuus. Näihin on hyvin helppo meistä jokaisen vaikuttaa omalta kohdaltaan. Eli hyvin helppo myös huijata niillä.
Mikään näistä seikoista ei kerro totuutta siitä, millainen ihminen todellisuudessa olet. Nyrpeäilmeinen voi olla mitä sydämellisin. Katsekontaktia välttelevä voi olla vain ujo. Hermostuneesti puhuvaa tylyn oloista hikikättä voi vain jännittää.
Ensivaikutelma on voimakas ja pysyvä, mutta ei välttämättä paras keino arvioida millainen ihminen todellisuudessa on.
Pysytään nöyrinä tässä, mammat.
Usein taas ei pidä. Sellaista elämä on.
"Ensivaikutelma on usein väärä."
Siitä huolimatta sen voi saada vain kerran. Monet pitäytyvät siinä siitä lähtien...
No yksittäiset huonot päivät ovat toki eri juttu. Jatkuva selkäänpuukotus ja juoruilua ei voi kuitenkaan mielestäni laittaa huonon päivän piikkiin.