Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ystävät katoaa kun
19.08.2014 |
ihminen saa lapsen? Mun lapsuuden ystävät jollain tasolla roikkuu vielä maisemissa, mutta on eräskin ihminen jota en varmaan enää tule näkemään. Tutustuimme melkeen kymmenen vuotta sitten, pari kolme neljä vuotta oltiin kuin paita ja peppu, aina ollaan oltu yhteydessä lähes päivittäin ja tiedetty kaikki toistemme asioista. Kun kerroin hänelle olevani raskaana pari vuotta sitten, se tuntui olevan hänelle todella kova paikka. Oltiin silloin yhteisellä lomamatkalla ja tuntui että koko loppuloma oli kiusallinen koska hän ei tiennyt miten suhtautua uutiseen. Raskausaika meni ihan ok, ja alkuun käytiin kahvilla tai hän kävi meillä moikkaamassa mua ja vauvaa. Nyt lapsi 1,5v ja oon nähnyt tän ystävän viimeksi noin neljä kk sitten.
Meillä oli miehen kanssa parisuhteessa rankkaa kun vauva syntyi, ja purin tätä kriisiä tälle ystävälle. Olin todella avoin ja kerroin hänelle asioita joita en olisi muille kehdannut kertoa, kerran jopa yövyin hänen luonaan pahan riidan jälkeen. Eikö tällaista tee vaan oikeat ystävät? Monelle halusin teeskennellä, että elämä on ihanaa pikkuvauvan kanssa. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin tuntea että mä vaan roikun tässä ystävässä. Koskaan hän ei puolestaan puhunut asioitaan minulle, ja tuntui että minä olin se joka otti yhteyttä. Kyselin aina kuulumisia, niin hänen kuin yhteisten tuttujemme. Voisin vaikka vannoa, etten koskaan ole hänen seurassaan ollut mitenkään pelkkä äiti (puhunut vain vauvajuttuja) vaan alkuun saimme puhuttua ihan samoista asioista kun aina ennenkin. Nyt pikkuhiljaa vaan kaikki se on kadonnut...
Ehkä puoli vuotta sitten ekan kerran päätin että nyt en ota häneen mitään yhteyttä, katsotaan kauanko menee että hän ottaa. No sitten hän laittoi viestiä joskus ja pahoitteli ettei ole kuulunut mitään aikoihin. Ymmärsin, että hän teki pitkää työpäivää ja asuu vähän kauempana. Aina olen kuitenkin ehdotellut terassia, iltadrinksuja ym. mutta koskaan hänelle ei sovi. Mua harmittaa todella paljon. Tuntuu, ettei hän oikeen osaa enää olla kanssani koska olen äiti. Ja nykyään hänellä on muita sinkkutsäviä joiden kanssa viettää kaiken aikansa, tuntuu ettei hän enää tarvitse minua. Surullista. Voiko joku lapsellisten ystävä kertoa mistä on kyse? Oon aika loukkaantunut että hän hylkäsi mut.
Sitten vielä siitä, että nämä lapsuudenystävät joiden kanssa jollain tasolla ollaan säännöllisesti yhteydessä. joskus sanoin (ja olen muutenkin antanut ymmärtää) että olen aika yksinäinen, ja että ihan perheenäkin ollaan vähän yksinäisiä kun ei ole yhteisiä ystäviä. Silti kukaan ei ikinä kutsu meitä minnekään. Yksi näistä "ystävistä" kysyi ennen juhannusta meidän juhannusohjelmaa johon totesin että ei ole ohjelmaa kun ei ole mökkiä johon mennä. Hän vain oli hiljaa ja vaihtoi puheenaihetta. Tuli sellanen fiilis että haista paska. Mä olisin tossa tilanteessa kutsunut kenet tahansa meidän mökille, oli siellä tilaa tai ei, oli se mun paras kaveri tai ei. Mutta jos tiedän jonkun olevan keskenään kotonaan, etenkin kun hän on kertonut jo olevansa yksinäinen!! tän ihmisen piti olla mun paras ystävä?? Juhannuksena sitten facebookista seurasin heidän hauskaa juhannustaan.....
Myöhemmin sain myös kuulla että siellä juhannuksen vietossa oli kutsumattomia vieraita, eli ei siellä ainakaan tilanpuutetta ollut... lapsikin olis mennyt isovanhemmille :(
Mikä jengiä vaivaa?
Kommentit (33)
No siis, mullakin on yhteydenpito ja illanviettoihin kutsuminen jäänyt yhden vanhan ystävän kanssa tosi minimiin. Tämä siksi, sillä ystävä ottaa lapsensa aina joka paikkaan mukaan ja joka paikkaan ne lapset nyt vaan ei sovi. Ei ystävää ilman lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mulle tuli lapsia niin ystävät vain jotenkin loppuivat. Sitä kun on oma perhe ja kaikki on perheen mukana elämistä. Ystävät elävät omaa elämää ja oman aikataulunsa mukaan. Siihen väliin alkaa muodostua sellainen ajanpuute puolin jos toisin, vaikka ystäviä on edelleenkin. Tarpeeksi kauan kun ei ole tekemisissä niin alkaa se yhteydenpito harventua jne.
Sitä sitten ajattelee, ettei toisella ole aikaa ja alkaa etsiä uusia tuttavuuksia joiden kans rytmit sopii paremmin yhteen.
Älä huoli, sunkin pitää alkaa avartaa maailmaasi ehkä eri ympyröihin ja pitää silti yhteyttä entisiinkin kaivattuihin ystäviin. Hanki jokin harrastus niin et tukehdu yksinäisyyteen. Kyllä minä tiedän miltä tuntuu raskaina hetkinä kun huomaa olevansa todella yksin. Sulla on perhe ja sukulaisia ja niillä eväillä on pärjättävä ja yritettävä hankkia sitä omaa elämää sieltä sinulle sopivista harrastuksista.
Vähän sama homma täällä! Olen kaveripiiristäni ensimmäisiä jotka lapsia on saamassa. Osaa kavereista kiinnostaa jopa kuulla neuvolajuttuja yms vauvaan liittyviä ja ihan oma-aloitteisesti niitä kysyvät. Osasta taas ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun ovat saaneet raskaudesta kuulla. Toisaalta jos he edelleen viilettävät vain ryyppyilloissa niin eihän mieleen tulekaan pyytää minua mukaan. Ja myönnän senkin että useasti omassa päässä ei liiku muuta kuin vauva...
Mä eb enää pyydä koska en tiedä paljonko kaveri on muuttunut. Ei enää tahdo juhlia, eikä mulla ole tällä hetkellä muelenkiintoa istua puistonpenkillä kyttäämässä lapsia. Teen sitä sitten kun itse saan lapsia.
Minulta kaverit hävisivät aika nopeasti löydettyään tyttö- tai poikaystävän (minä olen yhä sinkku). Seurani ei enää vain tuntunut kelpaavan, kun koko ajan oli kiire kiinnostavamman ihmisen luo ja kahvitkin piti juoda tulikuumana hörppien, ettei aikaa mene hukkaan; miespuoliset kaverit hävisivät varhain ja heti ihan kokonaan. Pariskunnat tekevät pariskuntien juttuja ja sinkkunainen ei siihen joukkoon sovi minkään ikäisenä - ei auta sanoa, että kyllä minä sinut kutsuisin mutta tiätsä. Tyttöjen illat eivät ole enää tyttöjen iltoja, kun mustasukkainen mies tekee tarkistussoittoja ja muutenkin pitää lähteä ajoissa kotiin, vaikka on ihan muuta sovittu ja järjestetty. Yhteyttä pidettiin lopulta pelkästään puhelimella, mutta minulta kaikki soittohalut häipyivät, kun tarpeeksi monta kertaa olin kuullut, että "X tulee kotiin kuudelta ja minä lupasin laittaa tätä sushia" ja niin edelleen. Minulle kyllä soiteltiin ajoittain ahkerastikin, useidenkin tuntien puheluja, mutta vain silloin, kun kotionneen oli tullut kolhu ja ystävällinen ja erityisesti aina valmis olkapää oli tarpeen. Mitäpä sitä kaveria muuten sairaalaan lähtisi katsomaan, kun on muutakin tekemistä ja se kuitenkin pääsee sieltä parin viikon kuluttua pois.
Pikkulapsen äiti taas on kurjaa keskusteluseuraa, koska hänellä on koko ajan toinen silmä lapsessa ja toinen harhailee seinillä ja aivoista on puolet muussa käytössä. Kun lapsen voi jo jättää jonkun hoivaan, sen äidillä on toinen silmä koko ajan puhelimessa ja aivot kotona (jos lapsi on isänsä hoivassa, se puhelin on äidillä kouristuksenomaisesti kädessä kuin liimattuna). Ja sitten hörpitään se kahvi tulikuumana ja juostaan pysäkille. Vanha kaveri ei ole enää sama vanha kaveri, koska maailmat ovat niin hirveän erilaiset (en ole koskaan ollut mikään bailaaja vaan kotihiiri, mutta siltikin), eikä niistä samoista vanhoista opiskelumuistoista kovin moneksi vuodeksi ole iloa. Kaveruutta väljähdyttää myös hyvin tehokkaasti puhelu, jossa kysellään, mitä aikoo tehdä esimerkiksi uudenvuodenaattona, ja kun sanoo olevansa ihan vapaana (ja ilahtuu siitä, että nyt se vanha X on palannut!), tarvitaankin sitten vain lapsenpiikaa, kun vanhemmilla - yllätys - on kivat suunnitelmat kaveripariskuntien kanssa.
Kärjistäen sanoisin, että seurustelemaan rupeava kaveri puolittuu. Kukin lapsi puolittaa kaveria lisää, ja parin lapsen jälkeen kaverista on enää jäljellä varjo vain. Ehkäpä lapsia hankkineiden kuvakulmasta asia on päinvastoin eli seurustelukumppani täydentää ihmistä ja jokainen lapsi tuo jotakin lisää. Siinä se ratkaiseva ero onkin.
Totta kai kaikille puoliso ja lapset ovat maailman tärkeimpiä ihmisiä ja paraskin ystävä tulee vasta näiden jälkeen. Valitettavasti vain myös pieninkin puolisoa tai lapsia koskeva asia - nimpparilahjan hankkiminen juuri sillä minuutilla, lenkkivaatteiden pesu, videofilmin yhteinen katsominen tasan klo 20 ja ihan mikä tahansa perhettä koskeva, päähän pälkähtänyt ajatus - ovat aina tärkeämpiä kuin se ystävä ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen (onneksi) pystynyt pitämään parhaan ystäväni parhaana ystävänäni myös sen jälkeen, kun hän sai lapsen. Totuus kuitenkin on se, että tilanteet muuttuvat.
Itse lapsettomana on ollut hankalakin sopeutua tilanteeseen; suunnittelemme baari-iltaa vanhalla porukalla ja pyydämme tietysti myös tätä äitiä mukaan edes yhdelle, tuloksena räjähdys: ette te ymmärrä kuinka en nyt voi lähteä juomaan kaljaa. Kyllä me ymmärrämme, haluamme vain kertoa että hän on edelleen ystävämme, tulisitko edes hetkeksi seuraamme? Olisiko pitänyt jättää siis pyytämättä? Olisiko tullut parempi olo jos emme olisi edes kysyneet lähteekö hän vaikka vain hetkeksi?
Vaikeaa selittää. Tietenkään hän ei lähde ryyppäämään. Tulisi edes välillä vaikka kahvilla käymään muutenkin kuin äitinä, eikä kaikki nykyinen kanssakäyminen olisi pelkkää hänen lastensa kanssa touhuamista.
Lynkatkaa vapaasti.
Lapsen saanti muuttaa aika paljon ihmisen prioriteettaja ja toinen on se että ei vaan jaksa ja ehdi olla kaikessa vanhassa enää mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 28-vuotias lapseton.
Mun kaikki opiskelukaverit ovat lakanneet pitämästä yhteyttä kun ovat saaneet lapsia. Mä pidän lapsista ja mielelläni meni mukaan esimerkiksi leikkipuistoon tai piknikille. Lapset ei ole koskaan häirinneet mua. Kuitenkaan kukaan näistä lapsellisista ei enää pidä muhun mitään yhteyttä ja järkkäilevät vaan keskenään leikkitreffejä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja laiminlyödyksi :(
Joskus se syy on myös itsessä. Niin. Syy ystävien katoamiseen on joko heissä tai sitten sinussa.
Ei oikeat ystävät hylkää täysin ilman mitään syytä jos toinen saa lapsen, en minä hylkäisi ainakaan! Onhan niitä monia muitakin tapoja viettää aikaa yhdessä kuin joku typerä baarireissu tai muu vastaava. Ei lapsi ole este tapaamiselle jos on hyviä ystäviä. Ja jos niillä "ystävillä" ei ole mitään syytä kuin se "ettei tahdo nähdä sitä vauvaa tai olla sen kanssa" niin sitten on. Ei sellaisia ystäviä kannata edes pitää.
On myös niin, että ne ystävät voivat jäädä senkin takia, että ovat kyllästyneet kaikkiin lapsi/vauva puheisiin ja kuinka kaikki keskustelu pyörii sen ympärillä. Niitäkin varmasti on. Eiköhän jokainen ymmärrä, että lapsen saaminen muuttaa elämää todella paljon, mutta liika on liikaa myös.
Sitten on niitä, jotka ihmettelevät, kun kaikki kaverit katoaa, mistäköhän johtuisi.. Jos ei itsestä tule lainkaan kontaktia, kieltäydytään kaikista menoista, jopa kylään tulemisesta "kun ei nyt pysty kun a)ei kiirehdi b)mies murjottaa c)ties mitä arkeen liittyviä ongelmia". Jos ei kuukaudessa/puolessa vuodessa löydä yhtäkään tuntia ystäville, on se vika kyllä jossain muussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faktana voin sanoa että ei kukaan jaksa teitä äitejä kun teidän kaikki huomio on siinä helvetin lapsessa. Tajutkaa nyt! Olkaa äidit keskenänne!
Sinkkujen mielestä et ole enää villi ja vapaa vaan tylsä äiti-ihminen.
Kyllä monet sinkut bailaa mielummin muiden sinkkujen kanssa. On sitten yhdessä mielessä ne miehetkin eikä vaan rauhoittunut ex-sinkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut myös pitkäaikainen ystävä. Kun hänellä tuli kriisi, niin olin vain likasankko. Vuoden jaksoin tukea häntä ja sitten en enää jaksanut. Viimeinen niitti oli, kun olin viikonlopun hänen luonaan, istuin koko viikonlopun sohvalla ja olin kuin psykoterapeutti. Niin kai ystävien kanssa tehdään.
Minä en jaksanut. En halua lähteä hänen kanssaan minnekään, koska saan koko ajan kuunnella hänen kriisejään ja väsymystään ja elämän raskautta yms.
Olen joskus miettinyt, että jos panisi laskun perään niistä ilmaisista terapiaistunnoista, joita olen istunut kuuntelemassa hänen ongelmiaan. Ei vain jaksa.
Alue: Aihe vapaa
Ei katoa. Sulla on paskoja ystäviä.