Naiseni ♥ ei halua minulta muuta kuin olla kainalossani.
Mä olen tapaillut yhtä naista jo pari vuotta. Tapaamme lähes päivittäin. Nainen haluaa maata kainalossani joka ilta ja katselee samalla telkkua. Ihan kivaa se on joskus, mutta en itse saa siitä mitään, enkä normaallisti juuri koskaan edes katso telkkaria. Kaikkea mukavaa tuossa kyllä jutellaan mutta itse itse kiihotun seksuaalisesti naisen läheisyydestä. Tuossa tilanteessa haluaisin itse hiplailla ja haluaisin että minua kosketeltaisiin. Minulla on aina täysi erektio tuossa tilanteessa. Yritän itse hyväillä naista samalla kun siinä olemme. Naiselle tuo kainalossaolo ei sisällä muuta kuin kainalossaolon.
Minulle se tuntuu hiukan tylsältä ja joskus jopa ajan haaskaukselta ja siitä sitten usein lähden ennenpitkää melkolailla pettyneenä kotiini. Tuntuu lähes kidutukselta maata kaunis nainen kainalossa eikä seksiä saa edes ajatella.
Seksiin kun yritän edetä, niin onnistuu korkeintaan kerran viikossa. Seksiin tuleekin sitten jonkinverran suorituspaineita. Toisinaan seksi on ollut hyvääkin, mutta ei koskaan mitään tajunnan räjäyttävää. Suuseksiä ja kädellä tuotetun orgasmin olen saanut tasan yhden kerran. Itse olen nuollut ainakin sata kertaa koska naiseni pitää siitä.
Olenko löytänyt poikkeuksellisen epäseksikkään ihmisen vai onko tuollainen kainalossaolo jollekin täydellinen yhdessäolon muoto?
Mietin tässä naisen vaihtoa, kun alkaa pikkuhiljaa tuntumaan että parisuhteeni hänen kanssaan olisi tulevaisuudessa pelkkää puutetta.
Onko tuollaiseen mitään konstia jolla asiaa voisi muuttaa?
Tässä haittaa sekin että olen ollut suhteessa sellaistenkin naisten kanssa jotka hiplaavat ihan koko ajan. Se tuntuu mukavalta vaikka ei läheskään aina johda seksiin. Ilman näitä ihania suhteita arvelisin että itsessäni on jotain vikaa.
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:02"]
Ei asia ihan noin ole. Jo isoäitini opetti minulle, että seksuaalinen yhteensopivuus on parisuhteessa äärimmäisen tärkeää. Itse olen hyvin seksuaalinen nainen, mutta vain sen oikean partnerin kanssa, joka osaa ns. painaa oikeista napeista. Jo hänen katseensa saa minut kuumaksi. Meillä on seksuaalisesti todella tyydyttävä suhde, ja se auttaa arjen muissa karikoissa. Myös sovintoseksi on tajunnan räjäyttävää.
Rakastumisessa on yli 90% himoa. Näin se vain on. Ilman sitä oikeanlaista kemiaa ja halujen kohtaamista, ei tule suurta rakkautta. Ei minulle ainkaan.
[/quote]
Taitaa se olla just noin. Edellinen naiseni osasi vetää just oikeista naruista. Suhde kaatui ihan muista syistä kuin seksi. Esimerkkinä tällainen: sovimme että lähdemme tanssimaan jonnekin. Olin itse laittautunut jo valmiiksi kun menin naisen luo. Hän oli paittanut hiuksensa ja oli meikannut jo valmiiksi. Sitten alkoi etsiä vaatteita joita sitten kävi näyttämässä minulle kun oli laittanut päällensä. Hän laittoi sitten tahallaan varsin seksikkäitäkin vaatteita joilla ei olisi voinut mennä minnekään julkiselle paikalle. Tuo privaattiesitys kiihotti mua valtavasti. Kun sopivat vaatteet löytyivät joista itsekin tykkäsin, niin nainen tuli viereeni. Tilanne kiihotti häntä itsekin ja revimme vaatteet toistemme päältä ja jatkoimme iltaa kieriskellen lattialla. Ei todellakaan mennyt meikkaus ja pukeutuminen hukkaan. Tuostakin tilanteesta voi enää vain haaveilla. Exäni kanssa olemme sitä muistelleet jälkeenpäin.
Kyllä mä olen kokenut suhteen missä on ollu valtavasti molemminpuolista himoa. Siinä odotin seuraavaa tapaamista ihan koko ajan.
Ilman seksuaalista himoa tai vastakaikua ei suhteesta kyllä taida pitkänpäälle olla mitään hyvää tulossa.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 11:58"]
Mies sitten valittaa vauva-lehden keskusteluissa tai jossain muulla sivustolla. Ja vastauksissa kehoitetaan jättämään.
[/quote]
Paskat mitään valita. Neuvoahan kysyin. Mä osaan lisäksi keskustella ja kuyllä aiheesta on sata kertaa keskusteltukin. Se auttaa tasan yhden kerran. Silloin tunnen saavani säälipillua koska molemmilla on keksustelu vielä mielessä.
[/quote]
Just näin!
nro 14
Haluaisin olla yhdessä itseni kanssa tasavahvan miehen kanssa. En tahdottoman orjan. Ja sitten kun minä käsken, niin kyllä miehen on oltava mukana seksissä, kerta minäkin lähden seksiin mukaan silloin, kun hän tosissaan yrittää olla puoleensa vetävä. Joka päivä ei voi olla tuota tahtotilaa ja tavan vuoksi ei aleta runkkaamaankaan kovaa elintä. Miehet se ei ole esittelykalu!Teidän on tuotava koko kroppanne ja sielunne minulle esille, ei vain sen jatketta!
No ei siitä että runkkaa naisensa vieressä sängyssä ole naisella kyllä mitään syytä suuttua. Nukutte alasti lusikassa mutta on kuin ette olisi pari ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 14:45"]No ei siitä että runkkaa naisensa vieressä sängyssä ole naisella kyllä mitään syytä suuttua. Nukutte alasti lusikassa mutta on kuin ette olisi pari ollenkaan.
[/quote]
Jep, kuin kaksi melkein paleltunutta vaeltajaa jossain erämajassa vain lämmittää toisiaan.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2014 klo 08:19"]Pakko kommentoida mut mulla ja mun miehel on samanlainen tilanne. Ennen seksi toimi todella hyvin mut sitte ku mul alko lääkitys niin mun seksuaalisuus muuttu. Musta seksi ei oikeestaa tunnu enää juuri miltää ja tuntuu etten ees haluu enää seksiä . Meki maataan usein noin et oon kainalossa. Ollaa puhuttu jonkun verran tästä ongelmasta ja harmittaa et toine haluaa päivittäin ja itelle riittäs vaik kerta viikkoo. Oon yrittäny muuttaa itteäni samanlaiseks ku ennen lääkkeitä ettei mun miehen tarvis ns. Kärsiä. Ei oo helppoo mut ei me haluta eroakaan joten pakko toimia edes hieman miestäkin tyydyttävällä tavalla.
Sun ois varmaa hyvä puhua naiseskaa tosta asiasta ja voitte sit yhes koittaa muuttaa asiaa tai vaan erota.
[/quote]
Kiitos tästä. Mun pitääkin ottaa tuo lääkitys puheeksi. Olen luullut ettei käytä mitään. On siinä se mahdollisuus että jokin sairaus on pidetty minulta salassa.
Eroa, ei se tilanne parane siitä, ei edes puhumalla. Itse olen erittäin seksuaalinen, avoin, himokas, kokeilunhaluinen, seksin suhteen lähes kaikkiruokainen, varsinkin bdsm on lähellä sydäntä, mutta mun kiimaiseksi saamiseen riittäisi että mies suutelee/puree niskaa, hieroo tissejä takaapäin ja painaa kovan kalunsa mua vasten, mutta monista pyynnöistä huolimatta edes sitä en koskaan saa esileikiksi.. Mieheni taas on erittäin varautunut, estynyt ja epäseksuaalinen. Kuvittelin (edellisten suhteiden ja kokemusten perusteella), että mies pitää vaan vapauttaa estoistaan, niin sitten kaikki toimii.. Vaan ei, seksiä on maks kerran vkossa, välillä vain jopa toinen viikko, yli 6v yhdessä olon aikana mua on nuoltu about 4krt, silloinkin on tuntunut erittäin väkinäiseltä, ja ei, vika ei ole hajussa/maussa/karvoissa. Annan aina kun mies vaan haluaa, koska multahan se olis pois jos en antais.. Aloitteita en viitsi enää tehdä, koska milloin on mikäkin tekosyy, lisäksi naisena haluaisin tuntea oloni halutuksi...
vaihdetaan, mun ukko voi tulla sun naises kanssa kainaloimaan, tule sä mua naimaan!! :) <3
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:05"]No onneksi näytän juuri siltä mikä olenkin eli pihtari. Ns. yli-ikäinen neitsyt kun olen. Tuskinpa heti kukaan treffeille pyytää. Jos pyytä, niin vastaus: "Mitäs pihtarii häiriköit, kun kiimaista akkaa etsit."[/quote]
Liekö tuo loppuun asti harkittu elämänvalinta, kun ainakin näistä kommenteista huokuu jonkinlainen katkeruus elämää kohtaan. Vai sittenkin pelokkaan ihmisen todellisuuspakoa.
[/quote]
Jos ero on 100 % todennäköinen, miksi vaivautua. Erottuahan ei voi enää olla edes kavereita vaikka toinen olisi muuten ihana. Elämä on liian lyhyt siihen, että tuhlaa aikaansa johonkin mistä ei tule todellakaan yhtään mitään.
Voi sua :(
Itsellä vastaava tilanne...oma mies ei halua..niinpä vietin eilisen pöivän hotellissa vieraan kanssa ja annoin himon viedä ja heitin estot nurkkaan...;)
Entäpä kuule jos.
Koittaisit puhua asiasta.
Kun ei tiiä kunnolla teiän tilannetta on vaikee arvaa mistä on kyse. Tässä jotain mitä voit miettiä.
1. Yritäppä kiinnittää huomioo, että voiko sun naises tulkita sun käytökses tai puhees vonkaamiseks, vaikket sitä tarkottaiskaan? Paras, ettei tee seksistä mitään numeroo ja venaa, että nainen osottaa ite haluuvansa.
2. Onko teiän suhde muuten kunnossa ja saako naises omasta mielestään tarpeeks läheisyyttä, hellyyttä ja esim romantiikkaa? Jos jotain sen tyylistä tuntuu puuttuvan, voi seksi olla kaukana mielestä.
3. Huomioitko sitä jopa liikaa sängyssä? Kummalle naisen orkut on tärkeempiä? Jos yrität "liikaa" tuottaa orgasmia naiselles ja se on sille vaikeeta, voi alkaa tuntuu väkinäiseltä ja haluu vaan homman loppuvan äkkiä. Tiiätkö saako se oikeesti vai feikkaako?
Kipu, taudit/sairaudet/vaivat, kroppansa häpeeminen, huonommuuden- ja riittämättömyydentunne, esim raiskauskokemus, masennus, kasvatus ym voi viedä naisen halut kaiken muun lisäks, eli ei välttämättä oo vaan pihtari, vaikka sekin on yhtä mahollista.
Toivottavasti löydätte yhteisen sävelen.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:27"]Sanoit, että sulle hyvä seksi aiheuttaa seksin tarvetta jo viimeistään seuraavana päivänä. Kuinka usein näette kun ette kerran yhdessä asu? Jos näette joka päivä niin on ihan normaalia, että naista ei joka päivä huvita. Itseäni ahdistaisi jos näkisin miestäni päivittäin ja se joka päivä yrittäisi tehdä aloitetta seksiin, vaikka juuri edellisenä päivänä olisi saanut. Kyllä minäkin seksiä tarvitsen ja siitä pidän, mutta ei kiitos joka päivä. Mies sen tietää, joten tulisi vähän sellainen olo, että onko seurani arvokasta ollenkaan jos ei harrasteta seksiä. Ei koko ajan tarvitse olla ehdottelemassa ja tekemässä aloitetta! Tulisi vähän sellainen olo, että mies on tosiaankin vain seksin perässä ja ilta on automaattisesti sen mielestä pilalla jos ei saa... Ehdotteletko joka päivä naisellesi seksiä? Jos nainen ei tarvitse niin paljon seksiä niin varmasti turhauttaa olla koko ajan sanomassa ei, ja sinä vaikutat sitten kinuavalta. Jonkinlainen kompromissi seksin määrässä pitää toki löytyä, eihän suhde muuten toimi.
Ootko varma, että naisella ei oo jotain fyysisiä ongelmia? Mulla itselläni on hyvin "nolo" ongelma, jonka olen kertonut miehelleni. Ymmärtää toki, mutta ärsyttäähän se. Meillä seksiä on ehkä paristi viikossa, useamminkin vois olla jos pystyisin. Kesti jonkin aikaa ja sitten vasta uskalsin kertoa miehelle. Mulla on siis erittäin hauraat ja herkät limakalvot, ilmeisesti johtuu pillereiden lopettamisesta ja hormonitasapainon heittelyistä. Liukkarin kanssakin on mennyt limakalvot ihan verille ja huomaan sen vasta jälkeenpäin. Kamala kutina monta päivää yhdynnän jälkeen, joten ei todellakaan huvita mitkään sekstailut kovinkaan useasti. Onneksi tilanne on nyt lähtenyt vähän tasoittumaan.. Naisellasi voisi olla taustalla jotain tämmöistäkin?
[/quote]Piti juuri kommentoida, että voi olla jotain tuollaistakin ongelmaa. Minullakin oli kun söin pillereitä, ei silloin kuule huvita. Jätin pillerit ja homma muuttui.