Miten selvitä, kun 8v suhde osottautui olevan täyttä valhetta?

Mies pettää aina. Naiset äkkiä pois sieltä pinkiltä rakkaushattaralta.

Virheettömiä ihmisiä ei ole.

Kyllä siitä pääsee yli, ajan kanssa. Itse erosin pettämisen ja henkisen ja fyysisen väkivallan vuoksi avioliitosta ja olen sen jälkeen ottanut asenteen, että rakastaa voin mutta ikinä en enää laita elämää "miehen varaan." Koko ajan tiedostan, että homma voi loppua milloin tahansa ja omilla jaloillaan on seistävä senkin jälkeen. Edes yhteen ei tarvitse välttämättä enää muuttaa, elämä on helpompaa siten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku suhde voi osoittautua valheeksi?

Tätä en koskaan ymmärrä. Onko siis yhtäkkiä herätty siihen, että oho tuo tyyppi onkin 10cm lyhempi mitä kuvittelin??

No mulle selvisi 16 vuoden jälkeen, että toinen on valehdellut tietystä asiasta koko ajan.

Kyllähän se kirpasi, mutta nyt olen unohtanut jo koko avioliiton ja koko ihmisen. 

Oli noissa vuosissa kuitenkin ihan hyviäkin juttuja. 

Millainen tuon asian pitää olla, että se noin traumatisoi?

Siis jos kyse ei ole sivusuhteesta tai uhkapelaamisesta tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottamuksen palauttaminen. Hyvin vaikeaa tulee olemaan. Varsinkin kun nykyajan parisuhteet on pääosin valehtelua ja esittämistä. Kumpikaan ei välttämättä edes pidä toisistaan. Mutta jos jotain voin sanoa niin se sinun kahdeksan vuottasi ei mennyt hukkaan. Opit jotain tärkeää ihmisistä, luottamisesta ja miten petollisia ja kaksinaamaisia ihmiset on, jopa ne joita pidät läheisimpinä ja rakkaimpinasi.  Muistat ikuisesti sen, että kehenkään ei pidä luottaa sataprosenttisesti. Ihmisillä on piilomotiiveja ja monesti tilanteet on jotain muuta kuin miltä ne näyttää. Todennäköisesti tulet huomaamaan, että et tuhlannut 8 vuotta suhteessa vaan tulet tuhlaamaan 24 vuotta epäluottamuksessa ja traumoissa. Ja se aika on hukkaan heitettyä aikaa, koska sen päätät tuhlata sinä jos niin käy.  Kannattaa vain ottaa se asenne, että näin kävi, moni elää vuosikymmenestä toiseen petoksessa ja valheessa.  Kaikki eivät edes pääse siitä ulos elossa. Sinä pääsit. Elämä jatkuu ja seuraavalla kerralla kun tapailet miestä niin selvitä sen taustat, käy läpi sen tietokone ja puhelin, kuuntele juorut ja jutut, katso ystävät ja seuraa miten liikkuu.  Ja senkään jälkeen ei kannata luottaa.

Sori, mutta ennuste sinun kohdallasi/neuvoillasi toimivaan parisuhteeseen on mitättömän ja surkean välisellä epäonnenvyöhykkeellä. Jos jo ensi töikseen aloitat rikollisella stalkkaamisella ja vainoharhaisella epäilemisellä, niin ei ole mitään toivoa.

Toki rakkaus ja toimiva suhde perustuu luottamukseen. Ja juuri sen sinä siis kiellät. Luottamus on sellainen, että se pitää lähtökohtaisesti olla. Sen voi toki ansiosta menettää ja sitten suhteen pohja hupenee. Sinun metodillasi sen sijaan sitä ei koskaan edes ole, joten suhteella ei ole toivoa.

Luottamuksen menettämisen pitäisi olla yksilöllisen henkilökohtaista, eikä kategorista. Edellisen luottamuksen pettäjän syntejä ei tule kaataa uuden viattoman taakaksi. Se tuhoaa suhdepotentiaalin. 

Samaa mieltä aktiivisesta toimimisesta, mutta itsellä kävi kyllä ihan vahingossa niin ettei mies ollutkaan hysteerinen puhelimensa vahtija, saati että olisi pitänyt mitään pääsykoodeja nettivälineissään. Lisäksi tiesin hänet jo monen vuoden ajalta, ja kavereina ensiksi ollessamme tuli ihan normaalisti avauduttua entisestäkin elämästä. Miehen ystävätkin oli tiedossa. Eli voi myös ihan sattumalta osua eteen mies jonka stalkkaaminen onkin täysin turhaa, ja hänellä ei olekaan mitään salattavaa elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Joku ihmetteli miten voi tulla tuollainen tunne 8v jälkeen. No monesti täällä on lukenut että suhteessa on molemmat kertoneet haluavansa lapsia. Toinen on aina selittänyt että ei vielä kun opiskellaan, ei vielä kun ei ole vakipaikkaa, ei vielä kun minun pitää vaihtaa työpaikkaa. Ja sitten on selvinnyt että toinen ei oikeasti ole koskaan aikonutkaan hommata lapsia mutta on valehdellut että suhde kestäisi.

Ymmärrän oikein hyvin jos esim tällaisessa tilanteessa kokee kovaa pettymystä ja että parisuhde onkin perustunut valheelle.

Entinen kaverini teki avovaimolleen näin. Olivat 7v yhdessä, ja mies keksi aina jotain syitä miksi ei voi tehdä vielä lapsia. Lopulta ei ollut jäljellä kuin se syy että naisen pitäisi ensin laihtua ja parantaa kuntoaan. Onneksi nainen tajusi erota, ja juuri ennen kuin täytti 40v oli ensimmäinen lapsi uuden miehen kanssa syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luottamuksen palauttaminen. Hyvin vaikeaa tulee olemaan. Varsinkin kun nykyajan parisuhteet on pääosin valehtelua ja esittämistä. Kumpikaan ei välttämättä edes pidä toisistaan. Mutta jos jotain voin sanoa niin se sinun kahdeksan vuottasi ei mennyt hukkaan. Opit jotain tärkeää ihmisistä, luottamisesta ja miten petollisia ja kaksinaamaisia ihmiset on, jopa ne joita pidät läheisimpinä ja rakkaimpinasi.  Muistat ikuisesti sen, että kehenkään ei pidä luottaa sataprosenttisesti. Ihmisillä on piilomotiiveja ja monesti tilanteet on jotain muuta kuin miltä ne näyttää. Todennäköisesti tulet huomaamaan, että et tuhlannut 8 vuotta suhteessa vaan tulet tuhlaamaan 24 vuotta epäluottamuksessa ja traumoissa. Ja se aika on hukkaan heitettyä aikaa, koska sen päätät tuhlata sinä jos niin käy.  Kannattaa vain ottaa se asenne, että näin kävi, moni elää vuosikymmenestä toiseen petoksessa ja valheessa.  Kaikki eivät edes pääse siitä ulos elossa. Sinä pääsit. Elämä jatkuu ja seuraavalla kerralla kun tapailet miestä niin selvitä sen taustat, käy läpi sen tietokone ja puhelin, kuuntele juorut ja jutut, katso ystävät ja seuraa miten liikkuu.  Ja senkään jälkeen ei kannata luottaa.

Ei tuolla menolla voi seurustella ollenkaan. Et saisi rauhaa itseltäsi, peloiltasi ja epäilyksiltäsi. On todella raskasta itselleen olla koko ajan varpaillaan ja se vaikuttaa varmasti suhteeseenkin.

Valitettavasti ihmissuhteet on aina riski. Siitä huolimatta on luotettava toiseen. Jos et mitenkään pysty siihen, ei kannata ryhtyä suhteeseen ollenkaan.

Mä olen ottanut sen lähtökohdan, että jos tämäkin mies osoittautuu huonoksi, omapahan on häpeänsä ja karmansa. Itse teen parhaani ja jos se ei riitä, ei voi mitään.

Minä en luota keneenkään, jos alan asiaa oikein miettimään. Siispä en mieti sen kummemmin. Riittää ettei ole piilopuheluita, kännykän suihkuun mukaan ottamisia tai läppärin suojelua, eikä erikoisia tapaamisia kummallisiin aikoihin. Alan miettimään sitä epäilmeistä vasta sitten kun tulee jotain epämääräisiä asioita esiin.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku suhde voi osoittautua valheeksi?

Tätä en koskaan ymmärrä. Onko siis yhtäkkiä herätty siihen, että oho tuo tyyppi onkin 10cm lyhempi mitä kuvittelin??

Jotkut vaan on niin hyväuskoisia tai sitten ei olla kiinnostuttu toisesta sen vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli kuitenkin totta sinulle ja siinä kahdeksassa vuodessa oli varmaan paljon hyviä hetkiä.

Tämä ajattelu auttoi minua. Minulle se oli totta, minun tunteeni olivat aitoja ja rehellisiä. Siinä ei ole mitään pahaa tai väärää, että luotin koko suhteen ajan että toinenkin on yhtä rehellinen. Joku voisi sanoa sitä naiiviksi sinisilmäisyydeksi, mutta olen onnellinen että en ole sitä menettänyt. Sitä hän ei onnistunut viemään minulta, en edelleenkään ajattele ihmisistä ensimmäisenä pahaa. Olen kääntänyt kaiken minun voitokseni, vähän pakotetusti, mutta kohtalaisen onnistuneesti. Ja suhteessa oli tosiaan paljon hyviäkin hetkiä, ei ne kaikki ole vain minun kuvitelmaani. 

Totta kai osittain kadun, mutta edelleen, olen onnellinen että olen kokenut niin suuren rakkauden. Se että kohde ei ollut mitä valehteli olevansa, ei vie pois sitä, että minulle se tunne oli totta. Siitä tunteesta pidän edelleen kiinni, ihminen on minulle nykyään yhdentekevä.

Tsemppiä. Tämä on vain osa sinun elämänpolkuasi. Muilla on toisenlaiset epäonnet. Kyllä sinä tästä selviät.

Kutakuinkin näin ajattelisin itsekin. Se mitä minä olen tuntenut, on minulle totta ja suhde on antanut sen (hyvän) minkä on antanut, sitä ei kannata unohtaa. Mutta tottakai kun paljastuu että toinen on ollutkin koko ajan esim. toisessa suhteessa tai salannut jotain oleellista tai valehdellut tunteistaan, sehän vie pohjan ihan kaikelta mihin suhde on rakentunut. Sen takia ei muuta kuin äkkiä vaan pois, ei sellaista voi unohtaa tai lakaista maton alle. Mutta siis armeliaisuutta itselle!

En pysty ajattelemaan näin, vaan näen jokaisen suhdeyritelmän(jossa olen tullut kusetetuksi) mönkään menon aikani haaskauksena, aikana jonka olisi voinut viettää paremmin, mutta haksahdin huonoon tyyppiin, ja minulle esitettiin muuta kuin oltiin.  En mitenkään kykene näkemään asiaa toisin silloin kun se toinen onkin valehdellut, esittänyt muuta kuin oli, huijaustarkoituksessa.  Sitten on niitä suhteita joista vain todettiin ettei tästä mitään tule, ja ne ovat aivan neutraaleja, jopa mukavia muistella. 

Huomaa tuolla treffi-palstoilla, miten herkästi otetaan tietyistä asioista johtopäätöksiä. Varmasti monella nelikymppisellä on käsittelemättömiä traumoja edellisistä parisuhteista. Kannattaa nää erot hoita alta pois ennenku uuteen suhteeseen siirtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli kuitenkin totta sinulle ja siinä kahdeksassa vuodessa oli varmaan paljon hyviä hetkiä.

Tämä ajattelu auttoi minua. Minulle se oli totta, minun tunteeni olivat aitoja ja rehellisiä. Siinä ei ole mitään pahaa tai väärää, että luotin koko suhteen ajan että toinenkin on yhtä rehellinen. Joku voisi sanoa sitä naiiviksi sinisilmäisyydeksi, mutta olen onnellinen että en ole sitä menettänyt. Sitä hän ei onnistunut viemään minulta, en edelleenkään ajattele ihmisistä ensimmäisenä pahaa. Olen kääntänyt kaiken minun voitokseni, vähän pakotetusti, mutta kohtalaisen onnistuneesti. Ja suhteessa oli tosiaan paljon hyviäkin hetkiä, ei ne kaikki ole vain minun kuvitelmaani. 

Totta kai osittain kadun, mutta edelleen, olen onnellinen että olen kokenut niin suuren rakkauden. Se että kohde ei ollut mitä valehteli olevansa, ei vie pois sitä, että minulle se tunne oli totta. Siitä tunteesta pidän edelleen kiinni, ihminen on minulle nykyään yhdentekevä.

Tsemppiä. Tämä on vain osa sinun elämänpolkuasi. Muilla on toisenlaiset epäonnet. Kyllä sinä tästä selviät.

Kutakuinkin näin ajattelisin itsekin. Se mitä minä olen tuntenut, on minulle totta ja suhde on antanut sen (hyvän) minkä on antanut, sitä ei kannata unohtaa. Mutta tottakai kun paljastuu että toinen on ollutkin koko ajan esim. toisessa suhteessa tai salannut jotain oleellista tai valehdellut tunteistaan, sehän vie pohjan ihan kaikelta mihin suhde on rakentunut. Sen takia ei muuta kuin äkkiä vaan pois, ei sellaista voi unohtaa tai lakaista maton alle. Mutta siis armeliaisuutta itselle!

En pysty ajattelemaan näin, vaan näen jokaisen suhdeyritelmän(jossa olen tullut kusetetuksi) mönkään menon aikani haaskauksena, aikana jonka olisi voinut viettää paremmin, mutta haksahdin huonoon tyyppiin, ja minulle esitettiin muuta kuin oltiin.  En mitenkään kykene näkemään asiaa toisin silloin kun se toinen onkin valehdellut, esittänyt muuta kuin oli, huijaustarkoituksessa.  Sitten on niitä suhteita joista vain todettiin ettei tästä mitään tule, ja ne ovat aivan neutraaleja, jopa mukavia muistella. 

Luonnekysymys, kaiketi. Kummallekin tehty vääryyksiä, elämä on potkinut. Toinen jää rämpimään ja kieriskelemään, toinen selviytyy koska haluaa tehdä niin. Se on monesti tavallaan päätös ettei ala katkeroitua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli kuitenkin totta sinulle ja siinä kahdeksassa vuodessa oli varmaan paljon hyviä hetkiä.

Tämä ajattelu auttoi minua. Minulle se oli totta, minun tunteeni olivat aitoja ja rehellisiä. Siinä ei ole mitään pahaa tai väärää, että luotin koko suhteen ajan että toinenkin on yhtä rehellinen. Joku voisi sanoa sitä naiiviksi sinisilmäisyydeksi, mutta olen onnellinen että en ole sitä menettänyt. Sitä hän ei onnistunut viemään minulta, en edelleenkään ajattele ihmisistä ensimmäisenä pahaa. Olen kääntänyt kaiken minun voitokseni, vähän pakotetusti, mutta kohtalaisen onnistuneesti. Ja suhteessa oli tosiaan paljon hyviäkin hetkiä, ei ne kaikki ole vain minun kuvitelmaani. 

Totta kai osittain kadun, mutta edelleen, olen onnellinen että olen kokenut niin suuren rakkauden. Se että kohde ei ollut mitä valehteli olevansa, ei vie pois sitä, että minulle se tunne oli totta. Siitä tunteesta pidän edelleen kiinni, ihminen on minulle nykyään yhdentekevä.

Tsemppiä. Tämä on vain osa sinun elämänpolkuasi. Muilla on toisenlaiset epäonnet. Kyllä sinä tästä selviät.

Kutakuinkin näin ajattelisin itsekin. Se mitä minä olen tuntenut, on minulle totta ja suhde on antanut sen (hyvän) minkä on antanut, sitä ei kannata unohtaa. Mutta tottakai kun paljastuu että toinen on ollutkin koko ajan esim. toisessa suhteessa tai salannut jotain oleellista tai valehdellut tunteistaan, sehän vie pohjan ihan kaikelta mihin suhde on rakentunut. Sen takia ei muuta kuin äkkiä vaan pois, ei sellaista voi unohtaa tai lakaista maton alle. Mutta siis armeliaisuutta itselle!

En pysty ajattelemaan näin, vaan näen jokaisen suhdeyritelmän(jossa olen tullut kusetetuksi) mönkään menon aikani haaskauksena, aikana jonka olisi voinut viettää paremmin, mutta haksahdin huonoon tyyppiin, ja minulle esitettiin muuta kuin oltiin.  En mitenkään kykene näkemään asiaa toisin silloin kun se toinen onkin valehdellut, esittänyt muuta kuin oli, huijaustarkoituksessa.  Sitten on niitä suhteita joista vain todettiin ettei tästä mitään tule, ja ne ovat aivan neutraaleja, jopa mukavia muistella. 

Luonnekysymys, kaiketi. Kummallekin tehty vääryyksiä, elämä on potkinut. Toinen jää rämpimään ja kieriskelemään, toinen selviytyy koska haluaa tehdä niin. Se on monesti tavallaan päätös ettei ala katkeroitua. 

Melko varmasti näin. Kaveriani huijattiin ikävästi useita vuosia mutta hän näkee silti hyviä puolia suhteessa ja sanoo ettei aika mennyt hukkaan.  Onneksi itse olen lyönyt hanskat tiskiin aina välittömästi kun on tullut kynnyskysymys eteen, ja tästä olen itseäni myöhemmin kiitellyt. Moni on ajatellut että nyt kyllä luovutan liian helpolla, mutta itse olen tiennyt paremmin. Nyt 8v hyvää suhdetta takana, ja vaikka tästä nyt paljastuisi jotain, on aikaa joamnnyt niin paljon että elämässä on kerennyt 8v aikana olla paljon muutakin kuin se pelkkä suhde, joten ei jää kaivelemaan.

Oliko kaappihomo? Jos oli, niin joidenkin on vaikea tulla ulos kaapista.

Kummallista ajatella noin. Kaikilla ihmisillä on salaisuuksia ja saa ollakin, eivät ne tee ihmissuhteesta sille toiselle yhdentekevää, "turhia vuosia". Moni parisuhde päättyy syystä tai toisesta, onko kaikki silloin ollut aina turhaa? Perustuuko suhde valheelle, jos toinen lupaa rakastaa ikuisesti eikä rakastakaan?

Vierailija kirjoitti:

Kummallista ajatella noin. Kaikilla ihmisillä on salaisuuksia ja saa ollakin, eivät ne tee ihmissuhteesta sille toiselle yhdentekevää, "turhia vuosia". Moni parisuhde päättyy syystä tai toisesta, onko kaikki silloin ollut aina turhaa? Perustuuko suhde valheelle, jos toinen lupaa rakastaa ikuisesti eikä rakastakaan?

Ei voi luvata rakastaa ikuisesti. Tämän tietää jokainen aikuinen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallista ajatella noin. Kaikilla ihmisillä on salaisuuksia ja saa ollakin, eivät ne tee ihmissuhteesta sille toiselle yhdentekevää, "turhia vuosia". Moni parisuhde päättyy syystä tai toisesta, onko kaikki silloin ollut aina turhaa? Perustuuko suhde valheelle, jos toinen lupaa rakastaa ikuisesti eikä rakastakaan?

Ei voi luvata rakastaa ikuisesti. Tämän tietää jokainen aikuinen ihminen. 

Ja niin moni kuitenkin lupaa.

kirppuna kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Terapiaan on pakko lähteä, luulen ainakin. Tuntuu, että menetin kaikki hyvät vuoteni tälle 'virheelle'. ap

No,mä kävelin ja kävelin,kuuntelin "hissimusiikkia" samalla.

Tietoisesti tein "eron",en ajatellut entisiä ollenkaan,hyviä enkä huonoja.

Revin kaikki valokuvat,osan laitoin lapselle muistoksi. Jotain tuommoisia juttuja.[/quote.

Voi miten viisas ja lämminhenkinen ihminen sinä olet: säästit lapselle muistoksi valokuvia. Hänelle niissä kuvissa oleva ihminen on tärkeä, kuten sinäkin. Annat hänelle terveet eväät elämään. Moni voi ottaa sinusta esimerkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Kummallista ajatella noin. Kaikilla ihmisillä on salaisuuksia ja saa ollakin, eivät ne tee ihmissuhteesta sille toiselle yhdentekevää, "turhia vuosia". Moni parisuhde päättyy syystä tai toisesta, onko kaikki silloin ollut aina turhaa? Perustuuko suhde valheelle, jos toinen lupaa rakastaa ikuisesti eikä rakastakaan?

Salaisuuksilla on taipumus paljastua, isoilla ja pienilläkin. Silloin ne vievät tilanteen vakavuudesta riippuen suhteelta koko perustan, luottamuksen. Ilman luottamusta ei ole suhdetta.

Salaisuuden paljastuttua vuosien jälkeen, ei välttämättä voi enää luottaa että mikään aiemmin yhdessä koettu olisi ollut totta. Mikä on ollut totta, mikä valhetta? Mieli menee sekaisin, mitä kaikkea tuo läheisenä pitämä henkilö onkaan valehdellut vuosien aikana.

Pahimmassa tapauksessa toinen on puhunut asioista täyttä lööperiä ja siten manipuloinut toisen mieltä, usein omaksi edukseen. Se vahingoittaa pysyvästi.