Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten tukea lapsia tässä tilanteessa, olisiko huoleen aihetta?

Vierailija
01.08.2021 |

Minulla on siis kaksi siskonpoikaa, joiden äiti, siis siskoni, on kuollut heidän ollessa pieniä. Tapaus oli äkillinen ja yllättävä, minkä vuoksi ja seurauksena me sisarukset ja vanhempani olemme olleet hyvin paljon mukana näiden lasten arjessa varsinkin silloin, kun molemmat olivat alle kouluikäisiä ja luonnollisesti esimerkiksi tarvetta lastenhoitoavulle oli enemmän. Pari vuotta sitten lasten isä löysi elämäänsä uuden kumppanin ja he ovat asuneet yhdessä kohta vuoden.

Yleisesti ajatus siitä, että lasten elämässä ja kotona on toinenkin aikuinen on ihana, ja aluksi kaikki sujuikin tosi hyvin, myös lapset olivat sujut asian kanssa. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua alkoi tulla tilanteita, joissa lasten isän uusi kumppani niin sanotusti otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi eri tavoin puuttua esimerkiksi meidän sisarusten ja vanhempiemme sekä siskonpoikien väleihin. Milloin piti perua aiemmin sovitut kyläilyt, milloin lapsen synttärijuhlaan jäi kutsu saapumatta vanhemmilleni. Myöhemmin kävi ilmi, että heidät oli kyllä alunperin kutsuttu, mutta tämän kumppanin toiminnan ansiosta kutsu ei heille saapunut, mistä lapsi itse ja lasten isä olivat hyvin pahoillaan. Hän myös esimerkiksi yritti puuttua vanhempieni ja lasten väliseen yhteydenpitoon omissa ja lasten isän nimissä, lasten isän siitä kuitenkaan mitään tietämättä. No, nämäkin selvitettiin ja sovittiin, ja lasten isän siunauksella mm. yhteydenpito jatkui kuten aiemminkin.

Nyt kevään ja kesän myötä vanhempani ja me sisarusket olemme viettäneet taas enemmän aikaa lasten kanssa, kun koulusta on lomaa ja lasten isä kuten kumppaninsakin ovat molemmat töissä suurimman osan kesää. Kesän aikana vanhempi lapsista on alkanut kysellä enemmän äidistään, koska alkaa olla jo sen ikäinenkin, että asia alkaa kiinnostaa. Hän ei muista äidistään juuri mitään, vaan kaikki perustuu lähinnä hänelle kerrottuihin asioihin. On katsottu valokuvia ja vanhoja muistokirjoja, sekä puhuttu. Lasten isä on alusta asti suhtautunut positiivisesti siihen, että lapsille kerrotaan äidistään heidän omien tarpeidensa ja ikätason mukaan. Lasten isälle itselleen siskon kuolema oli todella paha paikka ja ilmeisesti muistelu on vieläkin raskasta, joten häneltä on saanut aina vain kiitosta siitä, että myös me muut tehdään sitä. Lasten isän kumppanille sen sijaan lasten äidistä puhuminen taitaa olla toisella tavalla herkkä paikka, ainakin mitä on itse kuullut ja nähnyt hänen käytöksestään ja mitä on lapsen omia puheita uskominen. Lapsen mukaan tämä nainen ei yhtään tykkää siitä, jos lapsi puhuu kotonaan äidistään. Ilmeisesti tilanteissa, missä lasten isä ei ole ollut paikalla. Tätä juttua tukee se, kun tämä kumppani on ollut hakemassa lapsia kotiin, niin lasten innoissaan selittäessä esimerkiksi jotain juttua äidistään, tämän ilme ja asenne muuttuu huomattavasti nuivemmaksi ja sitten patistaa lasta hakemaan reppua ja lähtemään kotiin.

jatkuu...

Kommentit (201)

Vierailija
161/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän uusi kumppani hakee rooliaan perheen toisena aikuisena, äitinä ja äitipuolena. Koska biologinen äiti on kuollut, tilanne ei ole sama kuin eroperheessä. On ihan hyvä, että äitipuolelle annetaan mahdollisuus liittyä perheyhteisöön "uutena äitinä", ei minään "puolikkaana". Lapset olivat pieniä oman äitinsä kuoltua, ja aikuisina tulevat muistamaan äitipuolensa, mutta muistot biologisesta äidistä jäävät hatariksi. Perheen isällä onkin suuri vastuu siitä, mitä ja miten kertoo lapsille oikeasta äidistä. Muu suku voi kyllä vastailla lasten kysymyksiin, mutta on todella tärkeää pysyä puolueettomana, olla mitenkään nostamatta oikea äitiä äitipuolta paremmaksi. Totta on, että lasten kasvatuksesta vastaavat nyt perheessä olevat aikuiset, ja äitipuolen kasvatusmenetelmiä ei pidä suvun mennä arvostelemaan, vaikka tietäisi, että biologinen äiti olisi toiminut toisin. Päävastuu on siis perheen isällä, muu suku saa vain seurata sivusta ja nauttia tätinä ja mummona olemisesta.

Siinä mielessä eri tilanne, että lasten isä on nimenomaa pyytänyt lasten äidin perhettä ottamaan vastuuta lasten äidistä lapsille puhumisen suhteen.

Ap:n versio...

Vierailija
162/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ihan hyvällä:

Tällä perheellä ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia ylipäätään pitää yhteyttä teidän sukuunne tai sinuun.

Lue se uudestaan.

Kaikki, mitä perheeltä saatte, on joko ystävällisyydestä tai inhimillisyydestä annettua tai sitten syyllisyydestä. Molemmille teille on päätös näkyvissä, jos teette asioista liian vaikeita.

Jokaisella on oikeus valita seuransa.

Ihmiset katkaisevat välejään omiin sukulaisiinsakin. Kuolleen vaimon vainoava täti... Noh.

Ei olekaan mitään velvollisuuksia. Mutta lasten isä silti on koko ajan halunnut pitää yhteyttä sukuun lastensa kanssa, vieläpä varsin tiiviisti. Se kuka määrittelee yhteydenpidon, on lasten isä. Ei isän uusi puoliso, jolla ei ole mitään sananvaltaa koko tilanteeseen.

Et sinä sitä tiedä. Ap tunnetusti valehtelee.

Perheen asioista päättää perheen aikuiset.

Lasten asioista ja omista asioistaan päättää lasten isä. Äitipuoli tietty päättää omista asioistaan. Mutta hän ei päätä muiden asioista. Ei se siitä mihinkään jankkaamalla muutu.

Niinhän juuri sanottiin. Perheen aikuinen on lasten isä. Äitipuolella ei ole siinä äänioikeutta.

Täti ei kuulu perheeseen. Tämä on nyt se ongelma.

Äitipuoli sen sijaan on ydinperheen toinen aikuinen. Hän osallistuu päätöksentekoon.

Äitipuoli ei kuulu ydinperheeseen, sanoohan sen jo nimikin. Aikuisuudenkin voisi näiden tietojen perusteella ainakin kyseenalaistaa. Ei oikein vaikuta aikuisen ihmisen käytökseltä.

Kyllä kuuluu. Hän on perheen toinen aikuinen.

Ydinperhe on perhe joka asuu samassa osotteessa.

Sen sijaan täti on pelkkä sukulainen. Tässä tapauksessa vieläpä sellainen joka on vain lapsille sukua.

Ja vaikka olisi isän siskokin, käytös on täysin asiatonta.

Ei kuulu, eikä se siitä jankkaamalla tai kiukuttelemalla muutu yhtään miksikään.

Lisäksi tuolla mustasukkaisella ja omavaltaisella käytöksellään äitipuoli vain ajaa miestä ja lapsia kauemmaksi itsestään. Ilmeisesti on ajanut jo, kun lasten isä lapsineen tukeutuu mieluummin lasten oman äidin perheeseen kuin äitipuoleen ja hankkii hoitoavut mieluummin lasten äidin perheestä sekä on pyytänyt lasten äidin perhettä osallistumaan lasten kasvatukseen.

Kyllä kuuluu.

Esimerkiksi kun päätetään perheen kesänvietosta, ne on tasan ne perheen vanhemmat, jotka päättää, miten, missä ja milloin perhe lomailee.

Sukulaisilla ei ole mitään sanansijaa tässä.

Ja kaikki tuo mitä sössötät on tämän vainooja-ap:n tarinaa. Provoa.

Meidän perheellä oli myös tällainen vainooja. Minun siskoni. Joka yritti lyödä kiilaa vanhempien väliin, sekaantua joka asiaan, huolestua kaikesta, yrittää toimia lasten kanssa vanhempien ohi.

Siinä kävi lopulta niin, että lapset pyysi laittamaan estot puhelimiinsa. Koska kokivat sen niin epämiellyttäväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/201 |

Äitipuoli ei ole perheen vanhempi. Äitipuoli osallistuu perheen päätöksentekoon tasan tarkkaan niin paljon, kuin lasten biovanhemmat antavat. Isä päättää, missä asioissa äitipuolella on sanavaltaa. Äitipuoli ei voi ottaa yhtään enempää valtaa, mitä hänelle biovanhempien puolelta annetaan, sillä hän ei koskaan tule olemaan lasten äiti. Näin se vain menee ja sen faktan kanssa on pakko osata elää. Äitipuoli joko haluaa olla kuvioissa mukana niissä puitteissa, mikä isällekin sopii, tai sitten etsiä lapseton mies.

T. Äitipuoli itsekin

Vierailija
164/201 |

Ihan tosissaanko vertaat kesälomamatkasta päättämistä ja lasten ihmissuhteiden sekä tunteiden käsittelyä kasvatuksessa keskenään? Kyse ei edelleenkään ole mistään äitipuolen auktoriteettikompleksista, vaan lasten hyvinvoinnista. Minkä onneksi jokainen fiksu aikuinen ymmärtää.

Äitipuoli ei ole perheen vanhempi, aikuinen kyllä. Vaikka ehkä tässä tapauksessa ei kyllä niinkään, aikuinen kun käyttäytyisi hieman toisin.

Vierailija
165/201 |

Otin esille kesäloman, koska ap otti esille kesäloman.

Äitipuoli on perheen toinen aikuinen. Sitä suuremmalla syyllä kun äitiä ei edes ole enää.

Vainoojatäti ei edesauta kenenkään hyvinvointia. Kaikkein vähiten lasten.

Vierailija
166/201 |

Äitipuoli on perheen vanhempi.

Lasten täti on pelkkä sukulainen.

Ja tätä ei tämä häirikkö nyt niele.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/201 |

Nimenomaan, kyse on lasten oikeuksista turvalliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen. Lasten oikeuksista läheisiin ja lasten oikeuksista omiin ihmissuhteisiin. Lasten oikeuksista omiin vanhempiinsa, isään ja äitiin. Kyse ei ole äitipuolen valtapelistä tai alemmuuskompleksista. Äitipuolen rooli ja asema perheessä aiheuttaa tietenkin ristiriitaisia tunteita ja tilanteita, mutta aikuinen on vastuussa siitä, että kykenee käsittelemään ja kohtaamaan vaikeat tunteet aikuismaisella tavalla. Siihen auttaa se, kun pitää aina mielessä sen, että lasten oikeudet ovat kaikista tärkeimmät.

T. Äitipuoli itsekin

Vierailija
168/201 |

Mitäpä lottoat, millaiset välit tämä äitipuoli loisi lapsiin tuollaisella käytöksellään? Siis kieltämällä lasten omasta äidistä puhumisen, tekeytymällä lapsille vanhemmaksi vaikka nämä eivät halua, sekä ignooraamalla lasten isän mielipiteet ja tahdon?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/201 |

Kyse on ap:n provosta. Ap vainoaa perhettä. On vainonnut pitkään.

Vierailija
170/201 |

Miksi ihmeessä sellaista lottoaisit, kun koko tarina on ap:n satu. Julkaisee näitä valheitaan täällä. Ei tämä suinkaan ole ensimmäinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He hakeenyt perheensä mallia.

Te olette vain sukulaisia.

Antakaa heille tilaa. Älkää roikkuko, tunkeko ja säätäkö.

Lasten synttärit muuttuu kaverisynttäreiksi kaikilla muillakin.

Millä tavalla se, että lapset puhuu omasta äidistään haittaa tätä ns. perheenmuodostuksen mallia?

Te tungette perheen elämään liikaa. Te sukulaiset.

Antakaa sen isän olla isä ja sen uuden vaimon ottaa paikkansa.

Älkää sekaantuko ja säätäkö!

Lasten isällä on oikeus päättää lastensa ainoana laillisena huoltajana, kenen kanssa lapsensa on tekemisissä ja miten. Tosin asia nyt ei edes liittynyt tähän mitenkään.

Ap kertoo että isä on asiallinen ja hyvä.

Nyt on aika sitten antaa sen isän olla isä ja jatkaa elämäänsä. Oikeasti.

Antakaa tilaa!

Toki. Lasten isä onkin päättänyt, että lasten isovanhemmat ovat kiinteästi mukana lasten arjessa, kuten myös lasten muut läheiset- Lisäksi isälle on erittäin ok, että lapsille puhutaan heidän omasta äidistään.

Mutta kun siitäkään ei nyt ollut ihan kysymys.

Eli mitä ihmettä sinä säädät. Anna sen perheen olla!

Miksi huudat tuollaista?

Koska et kuuntele.

An-na ti-laa. Back off.

Mitä tuo back off tarkoittaa? Onko se sellainen tyhmän ihmisen käyttämä anglismi? Sanonta joka paljastaa sanojan moukkamaisuuden?

Vierailija
172/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ihan hyvällä:

Tällä perheellä ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia ylipäätään pitää yhteyttä teidän sukuunne tai sinuun.

Lue se uudestaan.

Kaikki, mitä perheeltä saatte, on joko ystävällisyydestä tai inhimillisyydestä annettua tai sitten syyllisyydestä. Molemmille teille on päätös näkyvissä, jos teette asioista liian vaikeita.

Jokaisella on oikeus valita seuransa.

Ihmiset katkaisevat välejään omiin sukulaisiinsakin. Kuolleen vaimon vainoava täti... Noh.

Ei olekaan mitään velvollisuuksia. Mutta lasten isä silti on koko ajan halunnut pitää yhteyttä sukuun lastensa kanssa, vieläpä varsin tiiviisti. Se kuka määrittelee yhteydenpidon, on lasten isä. Ei isän uusi puoliso, jolla ei ole mitään sananvaltaa koko tilanteeseen.

Et sinä sitä tiedä. Ap tunnetusti valehtelee.

Perheen asioista päättää perheen aikuiset.

Lasten asioista ja omista asioistaan päättää lasten isä. Äitipuoli tietty päättää omista asioistaan. Mutta hän ei päätä muiden asioista. Ei se siitä mihinkään jankkaamalla muutu.

Perheen asioista päättää perheen aikuiset.

Niinhän juuri sanottiin. Perheen aikuinen on lasten isä. Äitipuolella ei ole siinä äänioikeutta.

Täti ei kuulu perheeseen. Tämä on nyt se ongelma.

Äitipuoli sen sijaan on ydinperheen toinen aikuinen. Hän osallistuu päätöksentekoon.

Äitipuoli ei kuulu ydinperheeseen, sanoohan sen jo nimikin. Aikuisuudenkin voisi näiden tietojen perusteella ainakin kyseenalaistaa. Ei oikein vaikuta aikuisen ihmisen käytökseltä.

Kyllä kuuluu. Hän on perheen toinen aikuinen.

Ydinperhe on perhe joka asuu samassa osotteessa.

Sen sijaan täti on pelkkä sukulainen. Tässä tapauksessa vieläpä sellainen joka on vain lapsille sukua.

Ja vaikka olisi isän siskokin, käytös on täysin asiatonta.

Ei kuulu, eikä se siitä jankkaamalla tai kiukuttelemalla muutu yhtään miksikään.

Lisäksi tuolla mustasukkaisella ja omavaltaisella käytöksellään äitipuoli vain ajaa miestä ja lapsia kauemmaksi itsestään. Ilmeisesti on ajanut jo, kun lasten isä lapsineen tukeutuu mieluummin lasten oman äidin perheeseen kuin äitipuoleen ja hankkii hoitoavut mieluummin lasten äidin perheestä sekä on pyytänyt lasten äidin perhettä osallistumaan lasten kasvatukseen.

Kyllä kuuluu.

Esimerkiksi kun päätetään perheen kesänvietosta, ne on tasan ne perheen vanhemmat, jotka päättää, miten, missä ja milloin perhe lomailee.

Sukulaisilla ei ole mitään sanansijaa tässä.

Ja kaikki tuo mitä sössötät on tämän vainooja-ap:n tarinaa. Provoa.

Meidän perheellä oli myös tällainen vainooja. Minun siskoni. Joka yritti lyödä kiilaa vanhempien väliin, sekaantua joka asiaan, huolestua kaikesta, yrittää toimia lasten kanssa vanhempien ohi.

Siinä kävi lopulta niin, että lapset pyysi laittamaan estot puhelimiinsa. Koska kokivat sen niin epämiellyttäväksi.

Tätä tässä on juuri yritetty ap:lle jankuttaa. Jos hän jatkaa noin, joku päivä lapset laittavat ne estot ihan itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset tukeutuvat sellaisiin ihmisiin, keihin luottavat. Tässä ne luottohenkilöt selkeästi löytyy siellä kotona isästä ja muuten lasten äidin perheestä. Tietysti voi olla, ettei lapset muutenkaan ole niin innoissaan isän uudesta kumppanista, mutta lisäboostia voi antaa tämän kumppanin oma tympeä käytös. Lapset huomaavat ja ymmärtävät yllättävän paljon sellaista, mitä aikuiset ei tule ajatelleeksikaan. Tietenkin tässä tapauksessa lasten äidin perhe on ollut mukana lasten elämässä koko näiden elämän ajan ja lapset ovat muutenkin tottuneempia heihin. Isän uusi kumppani taas on lapsille melko uusi tuttavuus. Kouluikäinen lapsi jolla on jo omaakin elämää ei enää ihan noin vaan tutustu ventovieraaseen tyyppiin ja ala pitää tätä vanhempana.

Vierailija
174/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmm, tämän ketjun niin sanottu keskustelu on aika junnaavaa. Onneksi toki on välissä ihan hyviäkin kommentteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapset tukeutuvat sellaisiin ihmisiin, keihin luottavat. Tässä ne luottohenkilöt selkeästi löytyy siellä kotona isästä ja muuten lasten äidin perheestä. Tietysti voi olla, ettei lapset muutenkaan ole niin innoissaan isän uudesta kumppanista, mutta lisäboostia voi antaa tämän kumppanin oma tympeä käytös. Lapset huomaavat ja ymmärtävät yllättävän paljon sellaista, mitä aikuiset ei tule ajatelleeksikaan. Tietenkin tässä tapauksessa lasten äidin perhe on ollut mukana lasten elämässä koko näiden elämän ajan ja lapset ovat muutenkin tottuneempia heihin. Isän uusi kumppani taas on lapsille melko uusi tuttavuus. Kouluikäinen lapsi jolla on jo omaakin elämää ei enää ihan noin vaan tutustu ventovieraaseen tyyppiin ja ala pitää tätä vanhempana.

Ap on provo. Haaveilee jostain ihmeellisestä "turvallisen aikuisen" roolista toisen ihmisen perheessä. Vainooja.

Vierailija
176/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko täällä joku äitipuoli kommentoimassa, vai mistäs moinen?

Vierailija
177/201 |

Enemmän ne lapset ap:n perhettä on kuin jonkun vasta jonkin aikaa kuvioihin tuleen naisen. Lapset ovat myös itse valinneet ap:n osaksi perhettään, isänsä uutta eivät. Voihan se joitain vähän kismittää, mutta no can do.

Vierailija
178/201 |

Ap on vain sukulainen. Sehän siinä kismittääkin.

Vierailija
179/201 |

Totta kai se voi kismittää mm. äitipuolia, että toinen jolla on hyvät välit isään ja lapsiin, on sukulainen perheenjäsen. Äitipuolihan ei ole mitään sukua näille lapsille. Mutta ei auta valittaa, ei se siitä miksikään harmittelulla muutu. Sen sijaan äitipuoli voisi yrittää parantaa omia välejään lasten kanssa.

Vierailija
180/201 |
02.08.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ihan hyvällä:

Tällä perheellä ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia ylipäätään pitää yhteyttä teidän sukuunne tai sinuun.

Lue se uudestaan.

Kaikki, mitä perheeltä saatte, on joko ystävällisyydestä tai inhimillisyydestä annettua tai sitten syyllisyydestä. Molemmille teille on päätös näkyvissä, jos teette asioista liian vaikeita.

Jokaisella on oikeus valita seuransa.

Ihmiset katkaisevat välejään omiin sukulaisiinsakin. Kuolleen vaimon vainoava täti... Noh.

Ei olekaan mitään velvollisuuksia. Mutta lasten isä silti on koko ajan halunnut pitää yhteyttä sukuun lastensa kanssa, vieläpä varsin tiiviisti. Se kuka määrittelee yhteydenpidon, on lasten isä. Ei isän uusi puoliso, jolla ei ole mitään sananvaltaa koko tilanteeseen.

Et sinä sitä tiedä. Ap tunnetusti valehtelee.

Perheen asioista päättää perheen aikuiset.

Lasten asioista ja omista asioistaan päättää lasten isä. Äitipuoli tietty päättää omista asioistaan. Mutta hän ei päätä muiden asioista. Ei se siitä mihinkään jankkaamalla muutu.

Perheen asioista päättää perheen aikuiset.

Niinhän juuri sanottiin. Perheen aikuinen on lasten isä. Äitipuolella ei ole siinä äänioikeutta.

Täti ei kuulu perheeseen. Tämä on nyt se ongelma.

Äitipuoli sen sijaan on ydinperheen toinen aikuinen. Hän osallistuu päätöksentekoon.

Äitipuoli ei kuulu ydinperheeseen, sanoohan sen jo nimikin. Aikuisuudenkin voisi näiden tietojen perusteella ainakin kyseenalaistaa. Ei oikein vaikuta aikuisen ihmisen käytökseltä.

Kyllä kuuluu. Hän on perheen toinen aikuinen.

Ydinperhe on perhe joka asuu samassa osotteessa.

Sen sijaan täti on pelkkä sukulainen. Tässä tapauksessa vieläpä sellainen joka on vain lapsille sukua.

Ja vaikka olisi isän siskokin, käytös on täysin asiatonta.

Ei kuulu, eikä se siitä jankkaamalla tai kiukuttelemalla muutu yhtään miksikään.

Lisäksi tuolla mustasukkaisella ja omavaltaisella käytöksellään äitipuoli vain ajaa miestä ja lapsia kauemmaksi itsestään. Ilmeisesti on ajanut jo, kun lasten isä lapsineen tukeutuu mieluummin lasten oman äidin perheeseen kuin äitipuoleen ja hankkii hoitoavut mieluummin lasten äidin perheestä sekä on pyytänyt lasten äidin perhettä osallistumaan lasten kasvatukseen.

Kyllä kuuluu.

Esimerkiksi kun päätetään perheen kesänvietosta, ne on tasan ne perheen vanhemmat, jotka päättää, miten, missä ja milloin perhe lomailee.

Sukulaisilla ei ole mitään sanansijaa tässä.

Ja kaikki tuo mitä sössötät on tämän vainooja-ap:n tarinaa. Provoa.

Meidän perheellä oli myös tällainen vainooja. Minun siskoni. Joka yritti lyödä kiilaa vanhempien väliin, sekaantua joka asiaan, huolestua kaikesta, yrittää toimia lasten kanssa vanhempien ohi.

Siinä kävi lopulta niin, että lapset pyysi laittamaan estot puhelimiinsa. Koska kokivat sen niin epämiellyttäväksi.

Äitipuoli ei ole perheen vanhempi. Äitipuoli osallistuu perheen päätöksentekoon tasan tarkkaan niin paljon, kuin lasten biovanhemmat antavat. Isä päättää, missä asioissa äitipuolella on sanavaltaa. Äitipuoli ei voi ottaa yhtään enempää valtaa, mitä hänelle biovanhempien puolelta annetaan, sillä hän ei koskaan tule olemaan lasten äiti. Näin se vain menee ja sen faktan kanssa on pakko osata elää. Äitipuoli joko haluaa olla kuvioissa mukana niissä puitteissa, mikä isällekin sopii, tai sitten etsiä lapseton mies.

T. Äitipuoli itsekin

No ne isän päätökset kyllä vaikuttaa sen äitipuolen elämään, eli ihan sama sanavalta sillä äitipuolella on kuin muillakin aikuisilla. Asiat pitää vaan neuvotella niin että on reilua kaikille.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kolme