Miten tukea lapsia tässä tilanteessa, olisiko huoleen aihetta?
Minulla on siis kaksi siskonpoikaa, joiden äiti, siis siskoni, on kuollut heidän ollessa pieniä. Tapaus oli äkillinen ja yllättävä, minkä vuoksi ja seurauksena me sisarukset ja vanhempani olemme olleet hyvin paljon mukana näiden lasten arjessa varsinkin silloin, kun molemmat olivat alle kouluikäisiä ja luonnollisesti esimerkiksi tarvetta lastenhoitoavulle oli enemmän. Pari vuotta sitten lasten isä löysi elämäänsä uuden kumppanin ja he ovat asuneet yhdessä kohta vuoden.
Yleisesti ajatus siitä, että lasten elämässä ja kotona on toinenkin aikuinen on ihana, ja aluksi kaikki sujuikin tosi hyvin, myös lapset olivat sujut asian kanssa. Kuitenkin jonkin ajan kuluttua alkoi tulla tilanteita, joissa lasten isän uusi kumppani niin sanotusti otti ohjat omiin käsiinsä ja alkoi eri tavoin puuttua esimerkiksi meidän sisarusten ja vanhempiemme sekä siskonpoikien väleihin. Milloin piti perua aiemmin sovitut kyläilyt, milloin lapsen synttärijuhlaan jäi kutsu saapumatta vanhemmilleni. Myöhemmin kävi ilmi, että heidät oli kyllä alunperin kutsuttu, mutta tämän kumppanin toiminnan ansiosta kutsu ei heille saapunut, mistä lapsi itse ja lasten isä olivat hyvin pahoillaan. Hän myös esimerkiksi yritti puuttua vanhempieni ja lasten väliseen yhteydenpitoon omissa ja lasten isän nimissä, lasten isän siitä kuitenkaan mitään tietämättä. No, nämäkin selvitettiin ja sovittiin, ja lasten isän siunauksella mm. yhteydenpito jatkui kuten aiemminkin.
Nyt kevään ja kesän myötä vanhempani ja me sisarusket olemme viettäneet taas enemmän aikaa lasten kanssa, kun koulusta on lomaa ja lasten isä kuten kumppaninsakin ovat molemmat töissä suurimman osan kesää. Kesän aikana vanhempi lapsista on alkanut kysellä enemmän äidistään, koska alkaa olla jo sen ikäinenkin, että asia alkaa kiinnostaa. Hän ei muista äidistään juuri mitään, vaan kaikki perustuu lähinnä hänelle kerrottuihin asioihin. On katsottu valokuvia ja vanhoja muistokirjoja, sekä puhuttu. Lasten isä on alusta asti suhtautunut positiivisesti siihen, että lapsille kerrotaan äidistään heidän omien tarpeidensa ja ikätason mukaan. Lasten isälle itselleen siskon kuolema oli todella paha paikka ja ilmeisesti muistelu on vieläkin raskasta, joten häneltä on saanut aina vain kiitosta siitä, että myös me muut tehdään sitä. Lasten isän kumppanille sen sijaan lasten äidistä puhuminen taitaa olla toisella tavalla herkkä paikka, ainakin mitä on itse kuullut ja nähnyt hänen käytöksestään ja mitä on lapsen omia puheita uskominen. Lapsen mukaan tämä nainen ei yhtään tykkää siitä, jos lapsi puhuu kotonaan äidistään. Ilmeisesti tilanteissa, missä lasten isä ei ole ollut paikalla. Tätä juttua tukee se, kun tämä kumppani on ollut hakemassa lapsia kotiin, niin lasten innoissaan selittäessä esimerkiksi jotain juttua äidistään, tämän ilme ja asenne muuttuu huomattavasti nuivemmaksi ja sitten patistaa lasta hakemaan reppua ja lähtemään kotiin.
jatkuu...
Kommentit (201)
He hakeenyt perheensä mallia.
Te olette vain sukulaisia.
Antakaa heille tilaa. Älkää roikkuko, tunkeko ja säätäkö.
Lasten synttärit muuttuu kaverisynttäreiksi kaikilla muillakin.
Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla se, että lapset puhuu omasta äidistään haittaa tätä ns. perheenmuodostuksen mallia?

Te tungette perheen elämään liikaa. Te sukulaiset.
Antakaa sen isän olla isä ja sen uuden vaimon ottaa paikkansa.
Älkää sekaantuko ja säätäkö!

Lasten isällä on oikeus päättää lastensa ainoana laillisena huoltajana, kenen kanssa lapsensa on tekemisissä ja miten. Tosin asia nyt ei edes liittynyt tähän mitenkään.

Ap kertoo että isä on asiallinen ja hyvä.
Nyt on aika sitten antaa sen isän olla isä ja jatkaa elämäänsä. Oikeasti.
Antakaa tilaa!
En nyt jaksa lukea, mutta puhukaa sen lapsen isän kanssa.

Toki. Lasten isä onkin päättänyt, että lasten isovanhemmat ovat kiinteästi mukana lasten arjessa, kuten myös lasten muut läheiset- Lisäksi isälle on erittäin ok, että lapsille puhutaan heidän omasta äidistään.
Mutta kun siitäkään ei nyt ollut ihan kysymys.

Eli mitä ihmettä sinä säädät. Anna sen perheen olla!

Miksi huudat tuollaista?
Et voi pakottaa tätä uutta naisystävää puhumaan lasten äidistä lasten kanssa. Ei ole välttämättä hänelle mikään kiinnostava keskustelunaihe. Te voitte puhua ihan rauhassa tietysti kun lapsia näette.

Koska et kuuntele.
An-na ti-laa. Back off.
Vierailija kirjoitti:
Et voi pakottaa tätä uutta naisystävää puhumaan lasten äidistä lasten kanssa. Ei ole välttämättä hänelle mikään kiinnostava keskustelunaihe. Te voitte puhua ihan rauhassa tietysti kun lapsia näette.
En tietenkään, eikä se ole missään nimessä tarkoituskaan.
Sen sijaan lapsille tuollainen tilanne voi olla hyvin hämmentävää, mikä onkin tässä se pohdinnan ydin. Siis että miten lapsi kokee sen tilanteen, lapsikin kun todennäköisesti vaistoaa sen toisen ihmisen suhtautumisen aiheeseen. Millaista se on lapselle, jos lapsi kokee, että ei voi kotonaan jonkun kuullen puhua äidistään siksi, kun tämä toinen ei tykkää aiheesta?

Jos lapsilla on selkeä hyvä yhteys äitivainajansa sukuun, se riittää.
Sinun tunkemisesi on oikeasti ahdistavaa jopa lukea. Saati kokea.

Onko muka ihan ok, että lapsi ei voi vapaasti puhua kotonaan omasta äidistään? Enkä nyt tarkoita isänsä uuden naisen kanssa, vaan esimerkiksi sisaruksensa tai jonkun muun kanssa.
Noh, se on sen moehen asia huolehtia siitä, että uusi puoliso oppii suhtautumaan lasten äitiin hahmona, josta saa puhua. Hämmentävämpää lpsille on, jos sukulaiset määrittelevät uuden perheen asioita. Eli, te puhutte lasten kanssa heidän äidistään silloin, kun he sitä haluavat ja annatte heille tilaa perheenä käsitellä asian omalla laillaan. Jos lasten isä ei osaa puolisonsa pahaa oloa käsitellä, toki se lapsille välittyy, mutta ette te sukulaiset asialle mitään voi.
Eiköhän tuo isän uusi puoliso hae paikkaansa teidän varsin tiiviiltä (hyvä asia)vaikuttavassa perheessä. Aikuinenkin ihminen voi käyttäytyä hieman lapsellisesti kun on epävarma omasta paikastaan ja kuolleen vaimon/äidin kanssa on paha "kilpailla". Samalla yrittävät muodostaa toimivaa omaa perheyksikköään. Yrittäkää osaltanne saada uusi puoliso tuntemaan olonsa sellaiseksi, että on hyväksytty joukkoon ja pidetty ja tervetullut.
Muilta osin asia lienee paljolti siskosi miehen ja hänen puolisonsa keskenään selvitettävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi pakottaa tätä uutta naisystävää puhumaan lasten äidistä lasten kanssa. Ei ole välttämättä hänelle mikään kiinnostava keskustelunaihe. Te voitte puhua ihan rauhassa tietysti kun lapsia näette.
En tietenkään, eikä se ole missään nimessä tarkoituskaan.
Sen sijaan lapsille tuollainen tilanne voi olla hyvin hämmentävää, mikä onkin tässä se pohdinnan ydin. Siis että miten lapsi kokee sen tilanteen, lapsikin kun todennäköisesti vaistoaa sen toisen ihmisen suhtautumisen aiheeseen. Millaista se on lapselle, jos lapsi kokee, että ei voi kotonaan jonkun kuullen puhua äidistään siksi, kun tämä toinen ei tykkää aiheesta?
Jos lapsilla on selkeä hyvä yhteys äitivainajansa sukuun, se riittää.
Sinun tunkemisesi on oikeasti ahdistavaa jopa lukea. Saati kokea.
Onko muka ihan ok, että lapsi ei voi vapaasti puhua kotonaan omasta äidistään? Enkä nyt tarkoita isänsä uuden naisen kanssa, vaan esimerkiksi sisaruksensa tai jonkun muun kanssa.
Minä puhun nyt siitä että sinä sekaannut liikaa perheen asioihin. Sinulle ei kuulu mitä siellä puhutana tai ei puhuta. Tai että meneekö uusi nainen jotenkin metkan näköiseksi kanssasi (mistäs tiedät vaikka kokisi vain sinut epämiellyttäväksi) ja misät se mahtaa johtua tai että missä on vanhempiesi (ei edes sinun vaan ihan muiden) kutsu vai onko se jne.
HANKI OMA ELÄMÄ. Mene eteenpäin. Anna sen perheen hakea oma mallinsa. Jätä se rauhaa. Älä pohdi, puntaroi, tarkkaile, ihmettele, pällistele, märehdi, kehitä päässäsi jne.
Vierailija kirjoitti:
Noh, se on sen moehen asia huolehtia siitä, että uusi puoliso oppii suhtautumaan lasten äitiin hahmona, josta saa puhua. Hämmentävämpää lpsille on, jos sukulaiset määrittelevät uuden perheen asioita. Eli, te puhutte lasten kanssa heidän äidistään silloin, kun he sitä haluavat ja annatte heille tilaa perheenä käsitellä asian omalla laillaan. Jos lasten isä ei osaa puolisonsa pahaa oloa käsitellä, toki se lapsille välittyy, mutta ette te sukulaiset asialle mitään voi.
Meillä oli yksi tällainen sukulainen, joka käsitteli omaa ikäväänsä meidän perheen kautta. Hän toi joka perhetapaamiseen ja juhliin kuvia menehtyneestä ja nosti aina (jopa juhlapuheessaan) esiin edesmenneen. Pakko oli rajata pois elämästä tämä henkilö, kun kenenkään muun prosessille ei ollut tilaa hänen traumansa vuoksi. Hän kuvitteli, että muut eivät osanneet asiaa käsitellä vaikka se oli hän, joka yritti saada kaikki käsittelemään asiaa yhtä huonosti kuin hän.
... jatkoa
Mikä taas liittyy ketjun aiheeseen, että miten suhtautua itse tilanteeseen? Toki aion jatkossakin puhua lapselle tai lapsille heidän äidistään, jos he itse sitä haluavat ja sillä tavoin, kuin he on valmiita ottamaan vastaan tietoa. Varmasti myös vanhempani ja sisarukseni. En siis tietenkään voi tietää, mitä lasten omassa kodissa tapahtuu, mutta kieltämättä herää vähän huoli siitä, saako lapset tukea tilanteessa myös isänsä kumppanilta. Isältä epäilemättä saavat tukea, ainakin sen perusteella miten olen nähnyt tämän toimivan lasten kanssa. Lasten isä on kuitenkin työnsä puolesta melko paljon pois kotoa ja lapset ovat sitten usein vanhemmillani tai kotonaan isänsä kumppanin kanssa. Sen mitä tiedän, lasten isä on pyrkinyt olemaan avoin asiasta lapsille, vaikka aihe onkin hänelle vaikea.
Tiedän toki, että varmasti hyvin perhekohtaista, miten tällaisia asioita käsitellään ja miten niistä puhutaan. Mutta kyllä minun mielestäni on hiukan erikoista, jos lapsi joutuu varomaan tai jopa välttelemään kotonaan jonkun kuullen omasta äidistään puhumista.