Mikään ehkäisy ei sovi, eikä asia kiinnosta lääkäreitä
Yritin kysyä perhesuunnittelusta aikaa itselleni. Käskettiin varata aika terveysasemalta koska "siellä on kumminkin ne samat lääkärit". Terveysasemalla sanottiin että kyllä se on perhesuunnittelun tehtävä.
Ongelmani on seuraavanlainen: hormonaalisesta ehkäisystä saan vakavia mielialaoireita. En ehkä olisi huomannut asiaa ja olisin luultavasti elänyt loppuelämäni siinä luulossa että olen kroonisesti masentunut, jollen olisi jättänyt ehkäisyä pois välillä. Olo oli normaali. Hyvä. Pitkän aikaa. Sitten oli raskaus. Ja kaikki meni ihan hyvin silloinkin.
Imetysaikana kokeilin keltarauhashormoneita. Ne tekivät minusta todella räjähdysherkän. Jätin ne pois. Kokeilin kuparikierukkaa. Sain kohtutulehduskierteen. Sitten tuli muita gynekologisia ongelmia joihin määrättiin ratkaisuksi yhdistelmäehkäisypillerit. Ajattelin että olkoot, kai se on sitten niitä syötävä. Ne eivät kuitenkaan ratkaisseet ongelmia joihin ne oli määrätty. Lisäksi masennus palasi ja tuntui entistä pahemmalta koska olin saanut niin pitkään olla ilman hormonivalmisteita ja kokenut millainen on normaali mieliala. Ilman hormonivalmisteita en vihannut koko ajan kaikkea ja toivonut kuolevani. Olin tyytyväinen elämääni eikä mieliala vaihdellut äärilaidasta toiseen. Olin onnellinen, mikä oli minulle aivan uutta.
Lääkäreille on ihan sama vaikkei yhdistelmäehkäisyvalmisteet sovi, koska ainahan siihen voi sitten lisäksi vetää vähän masennuslääkkeitä. Ja pillerimerkkiä voi vaihtaa sen miljoona kertaa vaikka on jo aika lailla selvää ettei tilanne merkkiä vaihtamalla mihinkään muutu. Keltarauhashormonit eivät sovi, joten se sulkee pois myös hormonikierukan jossa tulehdusriski olisi pienempi kuin kuparisessa. Kondomi tappaa halut lähinnä miehen takia; kondomiakin käytettäessä ehkäisy on minun tehtäväni. Pessaari on naurettavan epävarma ehkäisyväline. Ja siinähän ne sitten olikin.
Hyvästi seksielämä. Perhesuunnittelun aika olisi siinäkin mielessä ollut hyvä juttu että olisin halunnut puhua jonkun kanssa synnytyksen jälkeisten kipujen aktivoimista raiskaustakaumista, jotka eivät varsinaisesti ole helpottaneet seksin palautumista parisuhteeseen. Mutta minkäs teet jos ei aikoja anneta.
Kommentit (56)
no, selibaatissa on ainakin se hyvä puoli että on 100% varma ehkäisykeino.
Sterilointi. Tai sitten kalenteri+keskeytetty yhdyntä+persona. Hormoniton vaihtoehto...
miehellehän voidaan tehdä vasektomia ennenkuin nainen saa sterilisaation.
Onko kiertosi tasainen? Koska jos on, ns. "varmat päivät" ovat kyllä ihan varmat. Nykyään on myös ihan teknisiä apuvälineitä moiseen, jos ei uskalla luottaa pelkkään kalenteriin: hormonitasojen mittaus syljestä jne.
Tietty osa kuusta täytyy käyttää kumeja, mutta sittenpä on taas kivempaa olla ilman.
Kaikkiin ongelmiin ei se lääkäri vain ole mikään ratkaisu.
Vasektomia on tosiaan myös ihan oiva, ja peruttavissa oleva ratkaisu jos mieli myöhemmin muuttuu.
Tarkoitus on lisääntyä vielä myöhemminkin elämässä. Saman kumppanin kanssa.
ap
Mitä odotat lääkäreiltä? Jotain taikaa, joka poistaa vaivasi? Valitettavasti sinun kaltaisia tapauksia on, mutta eivät lääkärit sille mitään mahda. He voivat määrätä lääkkeitä, mutta eivät tehdä niitä sivuvaikutuksettomiksi.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:03"]Tarkoitus on lisääntyä vielä myöhemminkin elämässä. Saman kumppanin kanssa.
ap
[/quote] no sitten keskeytetty yhdyntä tai varmat päivät, kunnes lapsiluku täynnä.
Ei ne lääkärit voi lisää ehkäisymenetelmiä sinulle taikoa. Jos kondomitkaan ei käy, niin sitten olet ilman ehkäisyä tai selibaatissa.
Miksi sinulle mitään aikaa tarvisi antaa kun olet jo tehnyt selväksi että mikään ei sovi? Vai tarvitsetko lääkärin lausunnon että et voi käyttää ehkäisyä? En ymmärrä aloituksesi pointtia.
Kuylostat krooniselta valittajalta ap.
Meillä toimi hyvin keskeytetty+varmat päivät, vuosia! Lapsi tuli kun lakattiin keskeyttämästä ja katsomasta kalenteriin eli toivotusti :)
Ja lääkäreiden syytä, kun et saa aikaa. Näinhän se aina, hoitajat mokaa, lääkärit vastaa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:03"]
Tarkoitus on lisääntyä vielä myöhemminkin elämässä. Saman kumppanin kanssa.
ap
[/quote]
Muuta suunnitelmiasi. Minulle on ainakin toimiva ja huoleton seksielämä paljon tärkeämpää kuin maailman populaation lisääminen vielä yhdellä. Tuon avausviestin perusteella ihmettelen, jos sinulle ei ole. -2
En mä voi tässä sulle sivuvaikutuksettomaksi ehkäisyksi muuttua.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 16:00"]
miehellehän voidaan tehdä vasektomia ennenkuin nainen saa sterilisaation.
[/quote]
Millä perusteella? Samat säännöthän ne on miehelle ja naiselle.
Ei mullakaan riitä aplle ymmärrystä.
Tuolla perusteella saa sterilisaation, vaikka olisit alle 30-vuotias. Vaatinee kyllä yksityisellä käyntiä kaikkien omien potilasdokumenttien kanssa.