Lue keskustelun säännöt.
Miksi iloisetkin virret kuulostaa niin surullisilta?
05.06.2025 |
Ei voi olla pelkkää sattumaa että virsien melodiat on järjestään tosi surullisen kuuloista mollia, vaikka niiden sanat ja sanoma olisi kuinka iloisia. Tietääkö kukaan mikä siihen on syynä? Onko kyse vain suomalaisesta erikoisuudesta vai onko sellainen yleistä muuallakin? Olisiko mahdollista, että seuraavassa virsikirjauudistuksessa osa mollisävelmistä korvattaisiin duurisävelmillä tai saisi duurisävelmän edes vaihtoehtoiseksi b-sävelmäksi?
Kommentit (46)
Virsien sanoituksiin pitäisi lisätä homoilua kirkon nykylinjan mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virret ovat kirkollista hartausmusiikkia. Jos haluat iloista musiikkia, mene karaokeen.
Virsistä saa voimaa. Saarna ei aina puhuttele,mutta musiikki ja sanoitukset auttavat.
Suomalainen kirkkomusiikki on aina ollut mollivoittoista ja surullista. Tiedä sitten, kertooko se enemmän suomalaisesta kansanluonteesta vai jostain vanhoista tarkoitusperistä.
Toista se on muualla. Käytiin aikoinaan vaimon kanssa New Yorkissa messussa, jossa laulettiin ja tanssittiin kuten joskus voi amerikkalaisissa elokuvissa nähdä. Ylistys oli hauskaa ja positiivista.
Tuli vielä mieleen, kun riparilla aikoinaan oli uskonnollisen musiikin levyraati. Minäkin tykästyin yhteen laulajaan ja ostin sen levyn. Soitin sitä sitten uskovaiselle mummolleni. Mummo ei osannut englantia ja paheksui rienaavaa musiikkia. Kun kerroin sen taustoista, mummo meni aivan mykäksi.
Taas kukkasilla kukkulat voimaannuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylistysmusiikki on useimmiten duurissa.
Suosittelen Tuomasmessuja, musiikki on vaihtelevaa ja koskettavaa, mollista duuriin ja hyviä esiintyjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eri mieltä. On paljon duurivirsiä. Siis näitä kaikista tutuimpiakin, Jumala loi auringon kuun jne. Suvivirsi, hoosianna jne.
Voisiko kyse olla siitä että uskonnolliseen musiikkiin ja erityisesti jumalanpalveluksiin on haluttu suht yhtenäinen tyyli? Kokonaisuus muuttuu helposti levottomaksi jos lauluissa vuorottelee virret, iskelmät, afrikkalainen gospel jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen Tuomasmessuja, musiikki on vaihtelevaa ja koskettavaa, mollista duuriin ja hyviä esiintyjiä.
Tuomasmessut on yleensä melkoista sateenkaariwoketusta.
Samoin klassinen musiikki on usein hyvin dramaattista. Siksi en näistä välitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. On paljon duurivirsiä. Siis näitä kaikista tutuimpiakin, Jumala loi auringon kuun jne. Suvivirsi, hoosianna jne.
Mutta nuokin on jotenkin laahaavia. Paitsi ehkä hoosianna.
Venäläistä perintöä mollivoittoisuus mutta miksei siitä luovuta ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen Tuomasmessuja, musiikki on vaihtelevaa ja koskettavaa, mollista duuriin ja hyviä esiintyjiä.
Tuo kertoikin kaiken oleellisen tuomasmessuista. Niihin mennään viihtymään.
Vierailija kirjoitti:
Virret ovat kirkollista hartausmusiikkia. Jos haluat iloista musiikkia, mene karaokeen.
Hartaus ei tarkoita masentunutta ulinaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen kirkkomusiikki on aina ollut mollivoittoista ja surullista. Tiedä sitten, kertooko se enemmän suomalaisesta kansanluonteesta vai jostain vanhoista tarkoitusperistä.
Toista se on muualla. Käytiin aikoinaan vaimon kanssa New Yorkissa messussa, jossa laulettiin ja tanssittiin kuten joskus voi amerikkalaisissa elokuvissa nähdä. Ylistys oli hauskaa ja positiivista.
Tuli vielä mieleen, kun riparilla aikoinaan oli uskonnollisen musiikin levyraati. Minäkin tykästyin yhteen laulajaan ja ostin sen levyn. Soitin sitä sitten uskovaiselle mummolleni. Mummo ei osannut englantia ja paheksui rienaavaa musiikkia. Kun kerroin sen taustoista, mummo meni aivan mykäksi.
Jenkeissä tosiaan osataan ylistää ja juhlia, palvontamenot ovat hyvin eläväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen kirkkomusiikki on aina ollut mollivoittoista ja surullista. Tiedä sitten, kertooko se enemmän suomalaisesta kansanluonteesta vai jostain vanhoista tarkoitusperistä.
Toista se on muualla. Käytiin aikoinaan vaimon kanssa New Yorkissa messussa, jossa laulettiin ja tanssittiin kuten joskus voi amerikkalaisissa elokuvissa nähdä. Ylistys oli hauskaa ja positiivista.
Tuli vielä mieleen, kun riparilla aikoinaan oli uskonnollisen musiikin levyraati. Minäkin tykästyin yhteen laulajaan ja ostin sen levyn. Soitin sitä sitten uskovaiselle mummolleni. Mummo ei osannut englantia ja paheksui rienaavaa musiikkia. Kun kerroin sen taustoista, mummo meni aivan mykäksi.
Gospel on ihan eri tyyli. Ja tuo kielihomma on kyllä metka, kävin Gospellattareissa laulussa ylistettiin portugaliksi ja se sopi siihen. Mutta sitten oli musiikki suomeksi laulettuna oli hassu, pyöritä lantiota Jeesus tykkää. Olis ollut pelkkä musiikki vain. Siunaus ennen ja jälkeen tanssin ei haitannut.
Kyllä esim. Suvivirsi on iloinen. Ja moni muukin, varsinkin nämä ns. lastenvirret.
Vanhat virret on tehty aikakautena, kun kansa vielä otti Jumalan ja hengelliset asiat vakavasti ja kirkossa istuttiin synnintunnontakia, eikä viihteen takia. Ehkä mollivoittoisuus johtuu siitä. Sen takia kirkonpenkitkin on niin epmukavia, koska ennen vanhaan kirkossa ei saanut liian mukavaksi oloaan tuntea.
Eikö täällä ole yhtään virsien ystävää?