Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avioliiton aikalisä muuttamalla erilleen -- asumuserokokemuksia?
31.07.2021 |
Olemme klassisesti loman aikana puhuneet puolison kanssa vakavasti eroamisen mahdollisuudesta. Tulemme tosi hyvin toimeen ystävinä, meillä on mukavaa yhdessä ja kotityöt jaetaan tasaisesti. Lapsia ei ole.
Mutta: seksi on kuollut aikoja sitten ja kaipaisi uskallusta molemmilta lähentyä uudestaan. Ajankäytöstä on koko kymmenvuotisen suhteen ajan ollut kiistaa, klassinen vetäytyjä-takertuja -kuvio, jossa itse olen se vetäytyjä eli kaipaan huomattavasti enemmän omaa aikaa kuin mies. Lisäksi vapaa-ajanviettotapamme yhdessä ovat pahasti miehen mieltymyksiin kallellaan eikä hän ole motivoitunut tekemään asioita, joista minä nauttisin, tai keksimään kokonaan uusia yhdessä. Viimeisenä haasteena tulevaisuudenkuvamme ovat epäselvät ja mahdollisesti epäyhteensopivat. Joskin syynä tähän viimeiseen on molemmin puolin ennemmin turvallisen tunneyhteyden puute suhteessa, pelko ja vuosien myötä kertynyt katkeruus ja epätoivo huonoista yhteistyötaidoistamme.
Harkitsen vakavasti kotoa muuttamista joksikin aikaa erilleen. Huolena on, että sinä aikana mies katkeroituu entisestään eikä enää haluaisi edes yrittää. Hyvänä puolena itselleni saada aikaa ajatella, käydä terapiassa, tutustua siihen, kuka oikein olenkaan -- miehen rinnalla aina jotenkin kutistun. Saattaisimme kaivata toistemme hyviä puolia niin, että haluamme yrittää uudelleen. Tai saattaisimme todeta, että yksin on helpompi hengittää. Tai sitten -- luultavasti juuri näin -- oivallamme yksi yhtä ja toinen toista.
Onko kokemuksia asumuserosta? Onko kokemuksia ystävyydeksi muuttuneesta parisuhteesta (huom. jo ennen ensimmäistäkään lasta). Mitä saa ja kannattaa odottaa pitkältä parisuhteelta? Milloin luovuttaa ja hypätä kohti tuntematonta?
Kommentit (47)
Asuimme kuukauden erillään, jonka aikana näimme kerran. Teki hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuimme kuukauden erillään, jonka aikana näimme kerran. Teki hyvää.
Itselläni ajatuksissa on ehkä 2-3 kuukautta, mutta voisimme kyllä tavata, haluaisinkin. Mutta ehkä aluksi olisi hyvä olla ihan kokonaan erossakin. Toivossa on hyvä elää, että auttaisi meitäkin. AP
Itse muutin 15v jälkeen pariksi vuodeksi ns.elämään omaa unelmaani. Ei missään vaiheessa haluttu erota kumpikaan mutta otettiin tuollainen omanlainen aikalisä avioliittoon. Muutin takaisin yhteiseen kotiimme puolisen vuotta sitten ja tuo pari vuotta "erillään" teki hyvää. Sen aikana taisimme molemmat tajuta että haluamme tosiaan viettää loppuelämän yhdessä vaikka molemmissa on omat toista ärsyttävät viat ja puutteet. Minä ehkä opin itsestäni tuon "eron" aikana eniten, olen muuttunut todella paljon ja vain hyvään suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin 15v jälkeen pariksi vuodeksi ns.elämään omaa unelmaani. Ei missään vaiheessa haluttu erota kumpikaan mutta otettiin tuollainen omanlainen aikalisä avioliittoon. Muutin takaisin yhteiseen kotiimme puolisen vuotta sitten ja tuo pari vuotta "erillään" teki hyvää. Sen aikana taisimme molemmat tajuta että haluamme tosiaan viettää loppuelämän yhdessä vaikka molemmissa on omat toista ärsyttävät viat ja puutteet. Minä ehkä opin itsestäni tuon "eron" aikana eniten, olen muuttunut todella paljon ja vain hyvään suuntaan.
Onpa ihana kuulla kokemuksestasi. Minustakin erillään oleminen tekisi meille vain hyvää. Olemme jollain tapaa läheisriippuvaisia ja etenkin minun on jotenkin vaikea toteuttaa omia haaveitani tai huolehtia omista tarpeistani miehen rinnalla, sen sijaan petyn häneen. Vaikka todellisuudessa minun elämäni on omalla vastuullani. Noin pitkän erossa olon jälkeen me emme luultavasti enää palaisi yhteen, mutta jos muutaman kuukauden aikana tulisi jo jonkinlaista selkeyttä. Vaikka sitten niin, että toteaisimme haluavamme yrittää löytää rakkauden jonkun sopivamman kanssa sen sijaan, että odotamme toisiltamme mahdotonta, jos se sellaiseksi osoittautuu. AP
Lähdin ulkomaille kahdeksi kuukaudeksi ja takaisin tullessa olin täysin varma erosta.
Siitä se eroprosessi sitten lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähdin ulkomaille kahdeksi kuukaudeksi ja takaisin tullessa olin täysin varma erosta.
Siitä se eroprosessi sitten lähti.
Lisään vielä, että asumiseron myötä tajusin, etten ajatellut tai kaivannut toista yhtään vaan oli tosi helpottunut olo olla erillään. En ole kyllä eroa katunut.
Minulla ei ole omaa kokemusta, mutta pidän ajatusta hyvänä. Asumusero taatusti selvittää molempien ajatuksia. Jos itse kaipaat sellaista, kannattaa ottaa riski. Olette jämähtäneet yhdessäoloonne, pieni ravistelu on paikallaan.
Älä mieti mitä mies ehkä ajattelee. Kuuntele vaihteeksi itseäsi. Jos eroatte, se olisi tapahtunut joka tapauksessa. Jos ette, tuuletus tekee hyvää ja selkeyttää ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on iso riski, että jompi kumpi haluaa erota. Mitäs teet, jos miehesi haluaakin erota, mutta sinä olet muuttanut mielesi etkä haluakaan? Oletteko ajatelleet perheneuvontaa tai terapiaa tai parisuhdekurssia?
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole omaa kokemusta, mutta pidän ajatusta hyvänä. Asumusero taatusti selvittää molempien ajatuksia. Jos itse kaipaat sellaista, kannattaa ottaa riski. Olette jämähtäneet yhdessäoloonne, pieni ravistelu on paikallaan.
Älä mieti mitä mies ehkä ajattelee. Kuuntele vaihteeksi itseäsi. Jos eroatte, se olisi tapahtunut joka tapauksessa. Jos ette, tuuletus tekee hyvää ja selkeyttää ajatuksia.
Kiitos vastauksestasi. Näin itsekin vahvimpina hetkinä ajattelen. Ajatusten selkeyttäminen on selvästi paikallaan. Riski on toki olemassa, mutta se ei kenties ole nyt kovin suuri (en haluaisi loppuelämääni kuitenkaan olla seksittömässä liitossa, jossa jokainen isompi neuvottelutilanne on ongelma). AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä on iso riski, että jompi kumpi haluaa erota. Mitäs teet, jos miehesi haluaakin erota, mutta sinä olet muuttanut mielesi etkä haluakaan? Oletteko ajatelleet perheneuvontaa tai terapiaa tai parisuhdekurssia?
Olen ajatellut tätä ja sitten on niin, että erotaan. Ei voi mitään. Olen jo pitkään yrittänyt motivoida muutosta suhteessa, mutta mikäli mies haluaa erota, en enää ole valmis tekemään yksipuolisesti töitä suhteen eteen. Pariterapiassa käytiin vähän aikaa juuri ennen koronaa, mutta se jäi sen vuoksi tauolle. Korona-aikana oli yksi etäkäynti, mutta se terapeutti taas ei mielestäni sopinut meille. Ja siitäkin jäi sellainen olo, että mies ikään kuin odotti minulta opetussuunnitelmaa, jonkinlaista suorituslistaa, jonka läpikäytyään suhde olisi taas kunnossa. Omaa sisäsyntyistä motivaatiota tai aloitetta tutkia omaa sisintään hänessä ei herännyt. AP
Ei ole kokemusta, muuten kuin paperilla. Kyllä meille oli selvää, että avioero tulee. Siinä oli taustalla pitkäaikaiset haavat, joita ei korjata asumalla hetki eri osoitteissa. Uskottomuutta ja vastaavaa oli puitu jo vuosi aiemmin. Mitään suuria riitoja se varsinainen erilleen muuton hetki ei sisältänyt. Muutenhan se oli helppoa, mutta kun minä rakastin niin syvästi. Se oli minun ainoa syvä rakkauteni, ja tulee varmastikin olemaan ikuisesti. Eihän sen jälkeen mikään parisuhde ole samanlaista, kun on taustalla kokemus, että suunnaton rakkauskaan ei meitä pelastanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuimme kuukauden erillään, jonka aikana näimme kerran. Teki hyvää.
Itselläni ajatuksissa on ehkä 2-3 kuukautta, mutta voisimme kyllä tavata, haluaisinkin. Mutta ehkä aluksi olisi hyvä olla ihan kokonaan erossakin. Toivossa on hyvä elää, että auttaisi meitäkin. AP
Kyllä, mitä olen lukenut asiasta niin tuollaista pidempää aikaa yleensä suositellaan. Osa suosittelee ettei tavatakaan, mutta kun tilanteet ja ihmiset on erilaisia. Tsemppiä
Tiedän erään avioparin, jossa miehen jäädessä eläkkeelle tämä haali hirveästi itselleen harrastuksia, eikä ollut juurikaan kotona. Vaimolla epäsäännöllinen työ (viikko muualla töissä, viikko kotona) ja silloin, kun oli kotona olisi halunnut tehdä yhdessäkin jotain, eikä aina vaan yksin, kun miehellä omat menot. Toisaalta, kun vaimo oli työviikolla, mies ei halunnut olla kotona yksin, vaan halusi täyttää ajan harrastuksilla.
He muuttivat joksikin aikaa erilleen, mutta myöhemmin sopivat asiat, ja muuttivat takaisin yhteen. En ole varma, mutta vaimon jääminen eläkkeelle taisi olla jonkinlainen käänne parempaan.
t. juoruämmä, ainakin nyt tuntuu siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet löytävät kyllä uuden aika pian, tai laittavat ainakin hakuun samantien.
Se on yllättävää kuinka nopeasti mies on valmis uuteen suhteeseen. He eivät suruaikoja pitele.
Pitkät liitot kohtaavat monia kriisejä. On helpompaa aikaa ja sitten sitä takkuista aikaa. Minulla on sellainen tausta, että isäni asui Helsingissä ja äiti Pohjois-Karjalassa. He olivat olleet yhdessä 15 vuotta jo siinä vaiheessa, kun minä synnyin, ja muuttaneet eri osoitteisiin. Äiti ei viihtynyt yhtään Helsingissä, minkä takia hänen kai alun perin oli pakko päästä kotiseudulle. Isällä oli Helsingissä työ, joka oli hänelle tärkeä. Äitini taas halusi asua lähellä omia vanhempiaan ja sisaruksiaan.
Minä asuin pääsääntöisesti äitini kanssa, ja myöhemmin meille muutti äidinäiti eli mummoni, kun jäi leskeksi. Isän luona oli silti mukavaa. Kesälomalla käytiin joka vuosi Lintsillä ja Hakaniemen torilla kahvilla ja Suomenlinnassa. Isä vietti aikaa myös Pohjois-Karjalassa, jos oli pidemmät vapaat tai lomaa töistä. Vanhemmilleni tuollainen suhdemalli toimi, mutta en ehkä itse pystyisi.
Vierailija kirjoitti:
Miehet löytävät kyllä uuden aika pian, tai laittavat ainakin hakuun samantien.
Mikä yleistys!
Miksi nykyajan ihmisillä tuntuu olevan se vielä suuremman onnellisuudentunteen tavoittelu päällimmäisenä?
Sanoit, että tulette ystävinä hyvin toimeen. Avioliitossa ystävyys on erittäin tärkeää, se kantaa vaikeiden aikojen yli. Se tietysti hiertää, että intiimi elämä on puuttunut pitkään. Onko miehesi masentunut tilanteesta?
Voi, kun löytäisitte hyviä ratkaisuja. Ehkä pariterapiaa kannattaisi jatkaa. En oikein osaa muuta neuvoa, mutta toivon, ettette eroaisi. Avioliitto on kuitenkin liitto. Tahdon-lupaus on annettu koko elämän ajaksi. Sen rikkominen on vakava asia, sitä ei nyky-yhteiskunta kerro.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyajan ihmisillä tuntuu olevan se vielä suuremman onnellisuudentunteen tavoittelu päällimmäisenä?
Sanoit, että tulette ystävinä hyvin toimeen. Avioliitossa ystävyys on erittäin tärkeää, se kantaa vaikeiden aikojen yli. Se tietysti hiertää, että intiimi elämä on puuttunut pitkään. Onko miehesi masentunut tilanteesta?
Voi, kun löytäisitte hyviä ratkaisuja. Ehkä pariterapiaa kannattaisi jatkaa. En oikein osaa muuta neuvoa, mutta toivon, ettette eroaisi. Avioliitto on kuitenkin liitto. Tahdon-lupaus on annettu koko elämän ajaksi. Sen rikkominen on vakava asia, sitä ei nyky-yhteiskunta kerro.
Kerrankos täällä eletään. Miksi elää onnettomana parisuhteessa, jos lopulta elää onnellisesti vaikka ihan yksin. Ja mitä kakkaa tuo tahdon-lupaus.
Alue: Aihe vapaa
Jaha, ei irtoa.
No, voi ollakin ettei ole kovin hyvät selviytymismahdollisuudet.
AP