Onko sinulla "helppo" parisuhde?

Minulla on helppo suhde. Ja ihaninta tässä on just se, että elämä toisen kanssa on helppoa, menee kuin vettä vaan. Entisessä pitkässä suhteessa minä rakastin enemmän ja tulin usein petetyksi ja kärsin etenkin henkisestä väkivallasta ja alkoholisti-narkkimiehestä. Nykyisessä suhteessa vallitsee molemminpuoleinen kunnioitus. Molemmilla aiempia ikäviä suhteita, joten osaamme arvostaa tätä helppoutta, kun kumpikaan ei olla riidanhaluisia ja osaamme vuorollamme antaa periksi, sovitella ja huomioida toista. Meille on muodostunut myös todella ihana kaveripiiri. Hauskaa, rentoa ja kunnollista porukkaa, lähinnä pariskuntia, joiden kanssa reissataan paljon. Kaikenkaikkiaan voisin lyhyesti todeta ympärilläni olevan helppoja ihmisiä, ei tulee mitään ikävää kitkaa koskaan.

No joo, sanoisin, että minulla on ainakin tähän asti (15 vuotta) ollut hyvin helppo suhde. Tavattiin miehen kanssa nuorina, rakastuttiin. Sovittiin hyvin yhteen, viihdyttiin toistemme seurassa. Molemmilla oli samansuuntaiset tulevaisuudensuunnitelmat. Opiskeluaikana mentiin naimisiin. Ostettiin asunto. Saatiin lapsia. Ostettiin isompi asunto. Eletään ihan tavallista elämää. Tunteet ovat alkuvuosista tasoittuneet eikä sellaisia hurjia sydämentykytyksiä enää tule, kun näkee puolison, mutta on lämmin tunne, että tuosta tyypistä tykkään, ja seksiä on ihan tarpeeksi usein. Riitoja on, mutta saamme ne suht äkkiä sovittua. Erityisiä ristiriitoja elämäntavoitteissa ei ole ollut. Tai on ollut jkv, mm. lasten lukumäärä, asuinpaikkakunta, asuinmuoto ym, mutta osaamme jotenkin aika kivasti kompromissata niin, että molemmat voivat hyväksyä lopputuloksen. Olemme molemmat luonteeltamme kilttejä, perhekeskeisiä ja mukavuudenhaluisia. Suurin ja oikeastaan ainoa riski eroamiselle oli, kun yksi lapsi kuoli ja ajauduimme suruissamme erille toisistamme. Mutta hoksasimme vaaran ajoissa ja saimme palattua yhteen, kun päätimme, että haluamme jatkossakin olla yhdessä.

Mulla oli aivan hirveitä suhteita kunnes 4v sitten löysin nykyiseni. Emme riitele, hellittelemme toisiamme paljon, autamme toisiamme eikä ole juuri mitään suurempaa valituksen aihetta. Masennukseni ja itsetunto-ongelmani paranivat kun löysin oikeanlaisen ihmisen rinnalleni. Olen ollut niin hirveä ihminen että jos minä olen löytänyt tuollaisen itselleni täydellisen miehen, uskon että kuka tahansa voi sellaisen löytää kun vaan jaksaa etsiä, yrittää, pettyä, kehittää itseään, toiveitaan ja vaatimuksiaan.

Meillä on helppo suhde myös. Kaksikymmentä vuotta ikäeroa ja mieheni on ihan aikuinen miesuonteeltaankin, ei pikkupoika. Kantaa vastuunsa lapsista, kodin asioista ja haluaa, että mä voin hyvin. Emme pahemmin riitele, koska mies on sopuisa luonne. Minä joskus nalkutan, enkä ole muutenkaan täydellinen, mutta mies ei silti valita. Tämä ei ole intohimoliitto, vaan järkiperustein valittu kumppani, mutta valinta oli sikäli oikea, että haluan liitossani saada ennemmin tukea ja välittämistä, kuin vakuutella jollekin lapsimiehelle, että rakastan häntä for evö.

Varmaan mäkin voisin sanoa suhdetta helpoksi, mitään isoja ongelmia ei ole ja nautitaan yhdessä olemisesta (naimisissa 13 vuotta). Toki mua joskus ärsyttää, kun mies ei ihan niin hyvin laita tavaroita paikoilleen kuin haluaisin taikka ei keskustele ihan niin paljon kuin haluaisin, mutta helppoa tää mulle ainakin on, miehelle ehkä vaikeampaa näiden mun vaatimusten kanssa... :-) Meillä myös vastuunkanto on täysin hallussa, ei tee mitään tyhmää, voin luottaa ja arvostaa hänen mielipiteitään. 

Jos löytää sopivan kumppanin niin miksi suhde ei olisi helppo? Draamalliset suhteet tuntuu lähipiirissä olevan näillä pienessä piirissä elävillä. Ne jotka näkee maailmaa, ottaa kumppaninkin vasta sitten kun tulee se oikea kohdalle. :)

Eihän mikään parisuhde ole koskaan niin helppo että siinä vain olla möllötellään vaan kaikki vaatii työtä toimiakseen. Tavalla tai toisella.

Helppoa omassa suhteessa on se ettei toisen tunteita tarvitse koskaan epäillä tai arvailla - rakkaus vain on. Toisen lähellä on luontevaa ja rauhallista olla, turvallista ja kotoisaa. Nautitaan yhdessäolosta ja yritetään kaikin tavoin tehdä asioita toisen iloksi, pieniä ja isoja. Olemme yhdessä 24/7 työmatkoja lukuunottamatta (kotitoimistolla muuten molemmat) eikä sekään tunnu tylsältä:) Ehdoton luottamus toisen tukeen ja apuun kaikessa.

Työtä vaatii se että elämme eri "aikataulussa" -  minä menen aikaisin nukkumaan ja mies katsoo leffoja aamukolmeen. Kaipaisin läheisyyttä ja yhdessä nukahtamista mutta sitä tapahtuu vain yhteisillä matkoilla. Mieheni ei myöskään pidä koskettamisesta eikä ymmärrä että tarvitsen päivittäin halauksen ja suukon - edes jotain selvitäkseni "hengissä". Vaikka mieheni on nuorempi hänen seksuaaliset tarpeensa alkavat hiipumaan, itse haluaisin rakastella aiempaa enemmän! 3 viikon välit on mulle yhtä tuskaa.

Myös rahatilanteen tiukkuus kiristää välillä tilannetta, olen sairauteni takia poissa työstä ja yritämme saada talomme myytyä jotta tilanne helpottuisi. Tämä talo onkin turhan iso nyt kun lapset on jo poissa kotoa.

Tuossapa ne plussat ja haasteet. Kovin pieniltä ja turhilta kuulostaa nuo läheisyyden ongelmat mutta enpä vaan ole niihin tottunut yli 20 vuodessa!

Minulla on helppo suhde. Helpoksi tämän tekee se, että molemmat antavat toisen olla oma itsensä. Ei ole vaatimuksia.

Tapasimme toisemme 40 +.

Av:lle ehkä tulee yllätyksenä tämä: Elämme vielä uusperheessä. (Molemmilla on omia lapsia, ei yhteisiä.)

Minusta meillä on helppo suhde, viidestoista vuosi aluillaan. Ollaan molemmat semmoisia rauhallisia ihmisiä joilla on hyvin samanlaiset elämänarvot ja tavoitteet. Ei tykätä draamasta tai riitelystä ja luotetaan toiseen. Jotenkin tähän on kasvanut kiinni niin pikkuhiljaa että kompromissit ja toisen huomiointi tulee ihan itsestään ja oikeasti tuntuu että suhteeseen ei tarvitsisi juuri panostaa vaikka eihän se varmaan ihan näin ole.

Molemmat ollaan vähän erakkoluonteisia, eli tarvitaan omaa aikaa mutta osataan sitä myös toiselle antaa kun ymmärtää sen tarpeen. Jokunen vuosi sitten jäi taakse aika raskas elämänvaihe, joka vain lujitti suhdetta kun ei ollut ketään muuta kun se oma puoliso kehen turvautua. Minulle oma puoliso on elämäni rakkaus mutta myös paras ystävä. Anteeksi, kovin sekava vastaus tuli mutta kyllä helppo hyvä suhde on ihan mahdollinen kun vaan oikeat ihmiset sattuu kohdakkain sopivaan aikaan.

Ei sellaista kuin helppo suhde ( keneenkään) olekaan.

Kaikki ne vaatii työtä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on helppo suhde. Helpoksi tämän tekee se, että molemmat antavat toisen olla oma itsensä. Ei ole vaatimuksia.

Tapasimme toisemme 40 +.

Av:lle ehkä tulee yllätyksenä tämä: Elämme vielä uusperheessä. (Molemmilla on omia lapsia, ei yhteisiä.)

Samoin nro 8, uusperhe myös:)