"Entisajan ihmisillä ei ollut mt-ongelmia. Ne ovat uusi keksintö." - allekirjoitatko?

Ennen meillä oli vakavia mielenterveysongelmia eli aidosti hulluja, mutta ei todellakaan ollut aikaa masennukseen tai ahdistukseen, paniikkihäiriön aikaisempi nimikin oli kuvaavasti luulotauti.

Nyt on muotia olla kärsivä uhri.

Olen opiskelija ja väittäisin, että ainakin meille nuorille naisille sosiaalinen media on myrkkyä. Monet kaverini vertaavat itseään somessa oleviin naisiin ja heidän elämäänsä.

Siellä on siloteltuja ja muokattuja kuvia. Joka viikko juhlia ja shoppailua. Todella harva pystyy moiseen oikeassa elämässä ja tuntee itsensä alempiarvoiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi sitten nykyään niitä on, jos ennenkään ei ollut?

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

mies53v

Mielenkiintoista tosiaan, jos itsemurhan tehneitä on päästy haastattelemaan. Toivottavasti on edes käytetty luotettavaa meediota.

Copium overdose.

Eiväthän he tuossa vaiheessa ilmiselvästi ole vielä tehneet sitä itsemurhaa. Tuossa puhutaan riskeistä. Jos me tiedetään, että jollain ryhmällä on suuri riski tehdä itsemurha, niin sitten haastatellaan niitä sen ryhmän tyyppejä jotka ovat vielä elossa.

Työtä varten ei tarvinnut opiskella kaiken maailman ammatteja ja käydä kursseja. Työ tosiaan opittiin tekemällä. Nykyään ihmiset ajautuu helposti ahdinkoon jo pelkästään opiskelupaineiden takia, työelämän vaatimuksista puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi sitten nykyään niitä on, jos ennenkään ei ollut?

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

mies53v

Löytyyköhän vastapainoksi tutkimuksia vaikka 150 vuoden takaa naisista, joiden piti valita joko oma työ ja ura ihan vaikka kansakoulun opettajana tai avioliitto? Mitä ajattelivat 40-vuotiaana avioliiton valinneet naiset, jotka eivät koskaan päässeet toteuttamaan unelmiaan, kehittämään itseään ja elämään itsensä näköistä elämää? Entä mitä ajattelivat työuran valinneet naiset, jotka jäivät vaille parisuhdetta, seksiä ja lapsia, koska se oli hintana siitä, jos ei tyytynyt olemaan pelkkä perheenemäntä ja äiti ja muori hamaan hautaan asti?

Eikö kukaan heistä ehkä kokenut yhteiskuntaa eriarvoistavaksi ja epäreiluksi, tuntenut tulleensa petetyksi yhteiskunnan taholta?

Ennnen ei ollut tapana odottaa yhteiskunnalta suuria. Se on vasta myöhemmän ajan ilmiö.

Tämäpä juuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi sitten nykyään niitä on, jos ennenkään ei ollut?

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

mies53v

Taas tätä samaa huttua. Naiset muka sairastuvat psyykkisesti, jos tekevät uraa eivätkä tee lapsia. 

Ei mitään huttua vaan faktajuttu, nainen on tarkoitettu synnyttämään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi sitten nykyään niitä on, jos ennenkään ei ollut?

Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi.

mies53v

Löytyyköhän vastapainoksi tutkimuksia vaikka 150 vuoden takaa naisista, joiden piti valita joko oma työ ja ura ihan vaikka kansakoulun opettajana tai avioliitto? Mitä ajattelivat 40-vuotiaana avioliiton valinneet naiset, jotka eivät koskaan päässeet toteuttamaan unelmiaan, kehittämään itseään ja elämään itsensä näköistä elämää? Entä mitä ajattelivat työuran valinneet naiset, jotka jäivät vaille parisuhdetta, seksiä ja lapsia, koska se oli hintana siitä, jos ei tyytynyt olemaan pelkkä perheenemäntä ja äiti ja muori hamaan hautaan asti?

Eikö kukaan heistä ehkä kokenut yhteiskuntaa eriarvoistavaksi ja epäreiluksi, tuntenut tulleensa petetyksi yhteiskunnan taholta?

Ennnen ei ollut tapana odottaa yhteiskunnalta suuria. Se on vasta myöhemmän ajan ilmiö.

Mutta olihan juuri tuo aika suunnilleen 100-150 vuotta sitten varsin voimakkaan yhteiskunnallisen murroksen aikaa. Noihin aikoihin alettiin pitämään kansan sivistystä tärkeänä asiana, kiinnitettiin huomiota luku- ja kirjoitustaitoon sekä haluttiin varmistaa myös köyhimpien perheiden lapsille mahdollisuus koulunkäyntiin ja opetukseen. Suomen kielen ja kulttuurin asemaa ja arvostusta Suuriruhtinaskunnassa pyrittiin koko ajan nostamaan. Ihmiset eivät enää halunneet vain tyytyä niihin päätöksiin mitä Venäjän keisari sattui päähänsä saamaan, vaan Suomen autonomiaa pyrittiin vahvistamaan ja kun tsaari Nikolai II 1890-luvulla aloitti voimakkaasti Suomen venäläistämispyrkimykset, aloitti Suomen kansa voimakkaat itsenäistymispyrkimyksensä. Samoihin aikoihin nousi tapetille myös köyhälistön olot ja torpparikysymys.

Selvästi ihmisillä siis oli jo tuolloin odotuksia yhteiskunnalle ja tarve muuttaa yhteiskuntaa siihen suuntaan, johon sen haluttiin kehittyvän. Yksittäiset ihmiset eivät toki välttämättä ääneen puhuneet, jos kokivat asemansa epäreiluksi, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö heillä olisi sellaisia tunteita ollut ja etteikö elämänkulku ja valinnanvapauden puute olisi heidän psyykeeseensä vaikuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Ennen meillä oli vakavia mielenterveysongelmia eli aidosti hulluja, mutta ei todellakaan ollut aikaa masennukseen tai ahdistukseen, paniikkihäiriön aikaisempi nimikin oli kuvaavasti luulotauti.

Nyt on muotia olla kärsivä uhri.

No en nyt noin sanoisi. Tilalle ei vain ollut nimeä.

Eino LeinonnTumma-runon päähenkilöllä olisi varmasti tänä päivänä parikin diagnoosia.

http://runosto.net/eino-leino/helkavirsia1/tumma/

Ennen vanhaan, siis satojen vuosien ajan, ihmiset maksoivat rahaa päästäkseen katsomaan mielisairaita " laitoksiin" ja heitä sai myös lisämaksusta kiusata.

Oliko niin, että Lontoon Bedlam oli ensimmäinen sairaala 1700-luvulla, jossa yritettiin hoitaavheitä?

Onhan ollut. Sen takia kaiken maailman kallonporauksia sun muuta kyseenalaista on tehty, kun on yritetty ihmisistä saada demoneita pois.

Aina ihmisillä on ollut mielenterveys ongelmia, onhan niitä kehitysmaissakin, ne vaan jää hoitamatta. Näin sellaisen dokumentin jossa näytettiin kuinka kehitysmaissa läheiset ovat sitoneet mielenterveyspotilaita kiinni tai rakentaneet heille häkin.

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin pitää paikkansa. Elämä oli selkeämpää. Mahdollisuuksia oli paljon vähemmän. Ammatri opittiin yleensä jo hyvin nuorena. Perheet eivät hajonneet eikä tullut sekavi perhe kuvioita.

Kyllä silti hulluutta esiintyi myös tuolloin. Seinähulluja sidottiin navettaan.

Edelleen sidotaan kehitysmaissa. YouTubesta löytyy se dokumentti mutta en nyt ehdi sitä etsiä tähän hätään, koittakaa löytää itse. Siinä joku vapaaehtoistyötä tekevä lääkäri käy antamassa injektiolla psykoosilääkkeitä niille ihmisille. Osa heistä on ollut vuosia kiinni jollain kettingeillä, tai perheen rakentamassa häkissä.

Vierailija kirjoitti:

Otto on vietävä sairaalaan.

On muuten hyvä kirja ja hyvä elokuva/tv-sarja.

Aivan huikea!

Vierailija kirjoitti:

Ennen meillä oli vakavia mielenterveysongelmia eli aidosti hulluja, mutta ei todellakaan ollut aikaa masennukseen tai ahdistukseen, paniikkihäiriön aikaisempi nimikin oli kuvaavasti luulotauti.

Nyt on muotia olla kärsivä uhri.

Eräs lapsuuden naapurini ei nuorena uskaltanut kohdata ihmisiä tiellä, heitti pyörän ojaan ja juoksi metsään puun taakse.

Sekatöillä itsensä kuitenkin elätti.

Jossain määrin totta. Ei metsästäjä-keräilijät kärsineet monista nykyihmistä vaivaavista sairauksista, koska elivät tavalla johon olivat sopeutuneet. Nykyinen elinympäristö ei ole ihmiselle luonnollinen.

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo on, mutta tosiaan ei seurausta siitä että ihmisten mielet oli jotenkin terästä. Esim. nykyinen informaatiotulva on ihan eri luokkaa kuin se, että kruunun lähetiltä kuuli kerran puolessa vuodessa torilta uutiset.

Niin, tieto lisää tuskaa. Ehkä ihmiset olivat tyytyväisempiä koska heidän koko elämä pyöri suunnilleen sen oman pihan ympärillä, eikä mistään oikein tiedetty mitään.

Elämä oli monin tavoin rankempaa, mutta toisaalta siinähän sitä pysyi sitten myös paremmin kunnossa, eikä jäänyt aikaa liikaan pohdiskeluun. Kaikissa ajoissa on hyvät ja huonot puolensa. Niin on tässäkin ajassa. Kun kaikkea ei voi saada.

Ennen vanhaan ei kellään ollut syöpää. Sitä vaan kuoltiin.

Mielenterveyshäiriöepidemiasta ensimmäinen maininta historiasta on jo 1400-luvulta. Tanssitaudiksi tuota kutsuttiin silloin. Ihmiset saattoivat tanssia maanisesti itsensä uuvuksiin, mutteivat kyenneet jättämään tanssimista. Ihmiskokeisiin käytetty mielenterveysongelmaisia satojen vuosien ajan. Toivoittavasti tulevaisuudessa paremmin asiat.

Tuo kuka puhuu äidistään tässä, niin puhut todella kylmästi. Tämän otannan perusteella sanoisin, että hän kärsi todennäköisimmin harvinaisen kovista psm-oireista, jotka voivat olla todella pahat. Harvinainen ilmiö, että se vetää ihan jalattomaksi, mutta sitäkin voi olla.

Juuri tuo kasvojen turpoaminen, mieliala matalla, puhumattomuus ja aggressiivisuus on kaikki kiertoon liittyvää. Jos hän vielä käytti sen ajan pillereitä niin lopputulos on ollut varma.

Oli niillä mutta ei kenelläkään ollut aikaa rypeä ongelmissaan.

Vierailija kirjoitti:

Perheet eivät hajonneet eikä tullut sekavi perhe kuvioita.

Naiset kuoli synnytyksiin, miehet ottivat uuden emännän mahdollisimman nopeasti, eikä uusi äitipuoli välttämättä piitannut perheen muista lapsista. 

Miehet kuoli sodassa tai auran ääreen pellolle, ja perheen äidin piti selviytyäkseen mennä kimppaan naapurissa torppaa pitävän miehen kanssa. Tämä herra sitten piiskasi vaimonsa aiempia lapsia enemmän kuin omiaan. 

Sekavia perhekuvioita oli siellä sun täällä.