Äidit, jotka raivoatte aikuisille lapsillenne kuin he olisivat 5-vuotiaita tuhmia kakaroita, MIKSI

minen ole koskaan raivonnut lapselleni,en silloin kun hän oli pieni tai nyt kun on aikuinen,ei ole ollut tarvetta.

Ihan täyspäinen on ollut aina,niin minäkin.

Äidille lapset on aina lapsia, vaikka ikää olisi "lapsilla" jo 60 vuotta. Siksi komentelu ei lopu ikinä.  

Niinpä.

Minulla on tällainen kaikkeen sekaantuva isosisko ja hän kuvitteli oikeasti, että voi vain kävellä kotiini ja alkaa komennella.

Hankin lähestymiskiellon.

Olisi mukava olla paremmissa väleissä oman äidin kanssa, mutta ei mahda mitään että raivoaa milloin mistäkin. Ei enää uskalla sille kertoa mitään omasta elämästä jne.

Mä vedin t*rpiin niin loppuse raivo8minen. Nih.

Tämä on tärkeä aihe ja tosi paljon sivuutettu. Aikuisellekin lapselle tuottaa tuskaa äiti, joka haukkuu ja lyttää, ei pyydä ikinä anteeksi ja käyttäytyy siis niin, ettei mitään aikuisten ihmisten tasaveroista suhdetta voi syntyä.

Olisipa toisin.

Äiti, jota joutuu pelkäämään. Ei fyysisen väkivallan vuoksi, vaan sanallisen.

Meillä se taitaa mennä niin, että minusta ei tullut sellaista mitä äiti olisi toivonut. Purkaa siis pettymystään vihoitteluun ja pikkuasioista räjähtelyyn, kun on huomannut ettei komentaminen enää tuota tulosta. Haukkuu mielellään ja suhtautuu negatiivisesti kaikkeen, mitä hänelle kertoo omasta elämästä. Vähättelee ja tekee kaikkensa jotta tunnen itseni mitättömäksi ihmisp*skaksi.

Ja näissä äiti-komplekseissa on se ikävä puoli, että kun äiti ei ikinä kohtele tasavertaisena aikuisena, niin sitä itsekin jotenkin taantuu haavoittuneeksi pikkulapseksi niin kauan, kun on äidin kanssa tekemisissä. 

No mitä jos vain omille lapsille huutaa, mutta meidän lähipiirissä on nainen, joka huutaa ja riehuu koko suvulle, kun ei saa jotain hullua asiaa läpi. Kaikki on haukkunut. Ei edes ymmärrä lopettaa. Kaikkia niitä on.

Ja samalla äiti heittäytyy uhriksi, ja itkee kuinka ikävä lapsi ei halua olla tekemisissä tai kertoa elämästään omalle äitikullalle. 

Harmi kun tuon ikäistä ei oikein saa mihinkään psykologille kiikutettua. Olen aivan varma, että hänellä on joku persoonallisuushäiriö. 

No kun oma äitini kokee että olen hänelle ikuisesti kiitollisuusvelassa siitä, että hän minut synnytti.  Kiitollisuusvelka siis meinaa että äiti saa haukkua minua koko rahalla ja sitten todellakin se uhrileikki, kun en esitä rakastavaa tytärtä tollasen jälkeen enkä avaudu hänelle huolistani..heheh, wonder why :D ..no  uli se minunkin mitta vihdoinkin täyteen vaikka vuosikymmeniä tätä teatteria katsoinkin. Nyt voi tietty jatkaa muille uhriutumista, kuinka tytär on hylännyt. Ei kukaan täysijärkinen jaksa loputtomin olla pskasaavina vaikka kuinka joku olisi sukua. 

Tämä on tulos kun narsistit tekee lapsia ja luulevat, että niistä tulee täydellisiä "Pikku Minä" maskotteja.