Onko muut pelänneet raskausaikana että syntyvä vauva on yllättäen vammainen?

Eiköhän kaikki

Normaalia jännitystä. Itse rv 32 ja vaikka minulla ei ole mitään syytä epäillä kehitysvammaa, pelkään että vauva onkin vaikeasti vammainen.

Mutta mitä todennäköisimmin pelko on turha, joten yritän keskittyä positiivisiin ajatuksiin.

Itselläni ei ole lapsia mutta työssäni olen havainnut, että tuo pelko on yleistä.

Minun kymmenen pisteen vauvani todettiin vammaiselsi vasta kolmevuotiaana.

Suurin osa on tuossa vaiheessa terveitä, 30% vammautuu synnytyksessä tavalla tai toisella. Nepsyongelmat on pääosin synnytyksessä "hankittuja", harva suunnitellulla sektiolla syntynyt niistä kärsii.

Up

Vierailija kirjoitti:

Minun kymmenen pisteen vauvani todettiin vammaiselsi vasta kolmevuotiaana.

Meillämyös todettiin cp vamma vasta reilu 2 vuotiaana.

Varmaan kaikki.

On normaali pelko, onneksi hyvin usein aiheeton

Tunnetko kuitenkin, että haluat pitää ja hoivata uutta tulokasta, rakastaa? Vieläkö puhutaan masennuksesta joka pomppaa esiin synnytyksen jälkeen? Jos tuntuu, että sellaisia oireta niin heti apua rohkeasti etsimään. Vauvalle jo ihokosketus vaikuttaa häneen loppuelämän ajan.

Oli mullakin pelkoja viimesilläni mutta söin raskausajan monipuolisesti ja terveellisesti.

Minulla oli sama juttu. Pelkäsin koko ajan että jos jotakin onkin pielessä ja sitten vielä lueskelin netistä mikä kaikki voi mennä vikaan ja miten lapsi voi vammautua myös synnytyksessä. Elämäni stressaavinta aikaa, mutta kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin.

Up

Itselläni ei ollut tuollaisia pelkoja, enkä alkuraskaudessa pelännyt keskenmenoa juurikaan. Loppuraskaudessa oli kausi, kun lähes paniikin omaisesti pelkäsin kohtukuolemaa ja kuolleeksi tietämäni vauvan synnytystä. En olisi selvinnyt sellaisesta. Kaikenlaiset pelot ja tunteet on raskausaikana varmasti normaaleja.

.

.

Mulla oli kaikkien lasten kanssa sama pelko. Ihan joka kerta. Ja että synnytyksessä joku menee pieleen ja vammaudumme.

Saa olla onnellinen, että on saanut terveet lapset. Tuossa vaiheessa sitä ymmärtää, että vauvan sukupuolella ei ole mitään väliä vaan sillä, että lapsi on terve!

Kuulostaa tosi tutulta. Sain kaksoset ja pelkäsin että molemmat syntyvät vammaisina, olivathan he identtiset. Mietin miten selviän kahden vammaisen lapsen kanssa, vaikka olisivatkin rakkaita. Ja siis raskaustyypin takia mulla oli ultria viikon/kahden välein, silti en yhtään osannut luottaa.

Terveet pojat kuitenkin olevat, mutta kyllä näitä huolia vaan riittää. Kai tää on vanhemman osa, tämä jatkuva huoli.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa on tuossa vaiheessa terveitä, 30% vammautuu synnytyksessä tavalla tai toisella. Nepsyongelmat on pääosin synnytyksessä "hankittuja", harva suunnitellulla sektiolla syntynyt niistä kärsii.

Itse olen myös tuota miettinyt, nepsylapsen äitinä. Toki tutkimustieto viittaa siihenkin että nämä ongelmat olisi ainakin osittain perinnöllisiä. 

Mutta esikoisen ponnistusvaihe kesti 50 min. Vauva oli synnytyksen jälkeen todella itkuinen pitkään, sitten tuli vielä koliikki (tai kaikkihan tulkitaan koliikiksi jos vauvan itkuun ei muuta fyysistä syytä löydy). Hänellä on sitten todettu näitä nepsyongelmia myöhemmin, merkit kyllä oli luettavissa hänestä jo ihan vauva/taaperoiässä ettei kaikki ole kunnossa. Olen tuota pitkää ponnistusaikaa miettinyt, että kuinka stressissä vauva siinä voi sitten todellisuudessa olla, että jos se kuitenkin aiheuttaa hapenpuutetta tms. aivoihin. 

Kuopuksen ponnistusvaihe kesti jotain minuutteja, ja hän on täysin terve ja normaali lapsi, oli heti syntymästä. Ei itkuja, koliikkeja. Ei mitään. 

Varmasti suurinosa odottavista äideistä pelkää välillä, ettei lapsi olekkaan terve. Ihan normaalia se on. Itsellä myös ollut jokaisessa raskaudessa, mutta silti neljä tervettä lasta synnyttänyt.

Mulla oli tämä pelko voimakkaana viimeisen raskauden aikana, jotenkin tuntui et voisiko vielä olla niin hyvä tuuri että saisin kolmannellakin kerralla terveen lapsen?

Ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon ja se myös loi pelkoa jokaisen raskauden kohdalla.