Lue keskustelun säännöt.
Aikuistuva kehitysvammainen poika, väsymys ja yksinäisyys. Kukaan ei välitä.
28.07.2021 |
Poika on ihana, mutta henkisesti 5- vuotiaan tasolla. Onneksi ei ole aggressiivinen, silti nuo 17- vuotiaan uhmakohtaukset ja jankuttamiset ottavat voimille.
Loma on ollut aika väsyttävä, mietinkin kauhulla miten jaksan ensi viikolla kun työt alkavat. Toisaalta tykkää kovasti työstäni päiväkodin varhaiskasvatuksen hoitajana ja onpahan muuta ajateltavaa.
Loma oli taas pettymys, vuosi vuodelta harvalukuinen suku osoittaa vähemmän mielenkiintoa poikaan. Kukaan ei oikein osaa edes jutella pojalle, vaikka hän ymmärtää ja puhuu paljon.
Minun jaksaminen ei kiinnosta ketään, kukaan ei koskaan kysy, mitä kuuluu, miten pärjäät. Aikanaan hoidin paljon sisarusteni ja ystävieni lapsia, minun poikaani ei haluta ottaa edes yhdeksi illaksi. Hän olisi niin vähään tyytyväinen, kahvilassa käyminen tai pieni eväsretki meren rantaan riittäisi.
Kerran meidät otettiin mukaan päivällisristeilylle, kun veljeni täytti pyöreitä vuosia.
Poikani oli innoissaan ja herätti tietysti huomiota omalaatuisella puhetyylillään.
Huomasin, että sukulaisiani hävetti poikani innostus.
Kauniista puheista huolimatta on niin, että erilaisuudelle ei ole sijaa edes omassa perhepiirissä.
Olen alkanut pelkäämään että sairastun tai kuolen joten kiirehdin pojan kotoa muuttamista.
Kommentit (32)
Taas yksi hyvä syy jättää lapset tekemättä. En itse pystyisi tuohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota yhteyttä muihin kehitysvammaisten vanhempiin.
Valitettavasti 17-vuotiaan kokoinen ja näköinen 5-vuotias ei ole omiaan herättämään ihmisissä hellyyden tunteita. Varsinkaan jos uhmailee, jankuttaa ja hänellä on "omalaatuinen puhetyyli".
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitettu asiattomaksi.
Ja millähän syyllä?
Olet joku noista välinpitämättömistä ja häpeävistä sukulaisista ja koet sinun kunniasi tulleen loukatuksi?
Onko mahdollista saada poika vaikka asuntolaan, itsenäistyminen tekee hyvää, kouluilla on joskus myös asuntola toimintaa jolloin lomat ja viikonloput saa tietysti olla kotona. Myös normaali asuntolassa voi sopia kotipäivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosi pahoillani puolestasi, kun sukulaisesi ovat tuollaisia. Olisiko mieskaveritoiminnasta apua?
Siis kumpi teistä on yksinäinen?
Nyt pojalle varahoitopaikka 1x/kk, olet siihen oikeutettu omaishoitajana. Sinä saat tuulettaa päätäsi ja hankkia omia ystäviä (ei sukulaisia, vaan ihmisiä, joista pidät). Ja poika pääse turvallisesti harjoittelemaan itsenäisyyttä ja mahdollisesti löytää itselleen hyvän kaverinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama tilanne vaikka teini on normaali. Ketään ei kiinnosta eikä sukulaiset halua pitää häneen yhteyttä. Syytä en tiedä, välinpitämättömiä vaan kai...Sydän itkee kun näen nuoren murheellisuuden. Eli ymmärrän mitä käyt läpi, voimia kovasti ap.
Harmittaa puolestasi. Niin se usein on, ettei erilaisuutta ymmärretä.
Löytyisiköhän sinulle ja pojallesi vertaisseuraa?
Olisko joku yhdistys tai kerho, joissa voisitte tavata samassa tilanteessa olevia?
Kyllä se harmittaa, kun oma sukukaan ei huomioi.
Varmaan jossain vaiheessa voi olla hyväkin, että poika muuttaa vaikka ryhmäkotiin tms.
Älä kuitenkaan anna epätoivolle valtaa. Koeta hakea aikuista juttuseuraa ja järjestää omaa aikaa, jotta jaksat. Poika väliaikaishoitoon tai viikonlopuksi hoitopaikkaan, jos paikkakunnalla se on mahdollista. Joillain paikkakunnilla on myös oma kaveri-palveluja kehitysvammaisille. Sitä en tiedä miten korona-aika vaikuttaa palveluihin.
Puhun kokemuksesta, itsellänikin kv- poika. Jaksamiseen olen yrittänyt löytää keinoja. Hankin ulkopuolista apua. Jo muutama tunti virkistää.
Teille, jotka luette tätä. Koettakaa huomioida tuttavaa tai sukulaista, jolla on vammainen lapsi. Pienikin ystävällinen ele tuntuu hyvältä.
Toivon sinulle ap ja pojallesi kaikkea hyvää ja jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palaan tähän myöhemmin, kun ehdin kirjottaa vähän enemmän!
T. 20-vuotiaan kehitysvammaisen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan ajatellut teini-ikää, eikö se ole kaikilla. Mitä jos tilanne joskus paranee. Haluaisiko hän itsenäistyä tai muuttaa elämää suuntaan mihin haluaa, eikä niin että joku muu koko ajan määrää.
Kiitos kommenteista. Olen kyllä yhteydessä muihin kehitysvammaisten vanhempiin, viimeksi maanantaina treffattiin erään äidin ja poikansa kanssa Luukin uimarannalla.
Oli ihanaa ku sai itkeä ja nauraa tätä kaikkea paskaa...
Oikeastaan kaikki ystävät ovat viime vuosina olleet muita erkkaperheitä.
Silti kaipaan oman perheeni ja sukuni tukea.
Mies ei jaksa poikaa yhtään. Vietti vielä silloin pojan kanssa aikaa kun tämä oli pieni, mutta nyt aikuisen miehen kokoinen henkisesti alle kouluikäinen hävettää miestä.
Onkin sanonut, et saan itse huolehtia keharista tai sitten poika laitetaan laitokseen. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Olen kyllä yhteydessä muihin kehitysvammaisten vanhempiin, viimeksi maanantaina treffattiin erään äidin ja poikansa kanssa Luukin uimarannalla.
Oli ihanaa ku sai itkeä ja nauraa tätä kaikkea paskaa...
Oikeastaan kaikki ystävät ovat viime vuosina olleet muita erkkaperheitä.
Silti kaipaan oman perheeni ja sukuni tukea.
Mies ei jaksa poikaa yhtään. Vietti vielä silloin pojan kanssa aikaa kun tämä oli pieni, mutta nyt aikuisen miehen kokoinen henkisesti alle kouluikäinen hävettää miestä.
Onkin sanonut, et saan itse huolehtia keharista tai sitten poika laitetaan laitokseen. Ap.
Muun taakan lisäksi sulla on KAMALA mies. Voimia sulle.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Olen kyllä yhteydessä muihin kehitysvammaisten vanhempiin, viimeksi maanantaina treffattiin erään äidin ja poikansa kanssa Luukin uimarannalla.
Oli ihanaa ku sai itkeä ja nauraa tätä kaikkea paskaa...
Oikeastaan kaikki ystävät ovat viime vuosina olleet muita erkkaperheitä.
Silti kaipaan oman perheeni ja sukuni tukea.
Mies ei jaksa poikaa yhtään. Vietti vielä silloin pojan kanssa aikaa kun tämä oli pieni, mutta nyt aikuisen miehen kokoinen henkisesti alle kouluikäinen hävettää miestä.
Onkin sanonut, et saan itse huolehtia keharista tai sitten poika laitetaan laitokseen. Ap.
Voiko tämä olla tottakaan, että isä muka sanoisi omasta lapsestaan noin? Ihmetyttää tuo, miten se niin miestä ja sukulaisia muka hävettää? Eikö herää mitään suojeluviettiä ja ajatuksia tyyliin ”tämä tässä on meidän kultapoika ja aivan yhtä rakas ja tärkeä kuin muutkin!”
Yllätys, yllätys. Miehiltä voi odottaa mitä vaan.
T. Pahasti pettynyt
Olen valmentanut poikaa siihen, että hän muuttaa joskus kotoa pois.
Sitä on jo harjoiteltukin tilapäishoitopaikoissa, vaihtelevin tuloksin, poika on kovin kiinnittynyt minuun, äitiinsä. Toisaalta sen ymmärrän, hänellä ei ole ketään muuta, joka häntä rakastaa.
Itsekin jaksaisin paremmin, jos saisin tukea ja välittämistä läheisiltäni. Poika ei sinänsä ole vaikea hoidettava, paljon haastavampiakin olen nähnyt.
Yksinäisyys on se, mikä minua eniten painaa. Olen ainoa tuntemani ihminen, joka saa apua vain viranomaistaholta, liittyen pojan hoitoon ja omaan jaksamiseen. Siitä olen kiitollinen, että saan kerran kuussa 3 päivää omaa aikaa kun poika on tp- hoidossa.
Mutta kehitysvammaisen lapsen äitiys on tehnyt minusta kai B- luokan kansalaisen sukulaisteni ja ystävieni silmissä.
Jaksamista sinulle, ap, ja muille samassa elämäntilanteessa oleville.
Erityisnuorille on itse asiassa hyväksi, että jossakin vaiheessa aikuistuessaan itsenäistyvät ja muuttavat esim. ryhmäkotiin ja elävät sitä kautta omaa elämää, riippuen tietenkin tuen tasosta, millaisen paikan tarvitsee. Kotona voi käydä vaikka viikonloppuisin tai muuten säännöllisesti. Omassa suvussani on kehitysvammainen aikuinen mies, jonka on arvioitu olevan ehkä 10-13v henkisellä tasolla, mutta asuu itsenäisesti valvotussa asuntolassa ja pärjää hienosti.
Märta Tikkanen joskus sanoi, että vammaiset lapset ovat äitien lapsia. Niin totta.
Voi ei, kovin surullista. :(
Löytyisiköhän seurakunnasta mitään apua sinulle?