Tuntuu että tyttäremme ei tule selviämään anoreksiasta

:(

Voi pientä.

Toivottavasti tyttö parantuisi.

Aina ollut nirso???

[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 15:39"]Aina ollut nirso???

[/quote] Niin. Täällä oli muutama päivä sitten aloitus, jossa sanottiin monen anorektikon olleen nirso. En tiedä miksi mainitsin sen. Ap

Oletteko hankkineet itsellenne apua? Anoreksia sairastuttaa koko perheen.

Tärkeintä on muistaa, että ette voi elää lapsenne puolesta. Voitte tukea ja auttaa kykyjenne mukaan mutta ette pysty elämään hänen puolestaan.

Olen niin pahoillani teidän puolestanne. En osaa sanoa mitään lohduttavaakaan, koska tervehtyminenkin on mielettömän raskas prosessi tuossa sairaudessa. Toivon vain, että te pystytte olemaan armeiliaita itsellenne ja toisillenne, kun lapsenne ei siihen pysty.

Loppupeleissä tuossa sairaudessa on kyse siitä, että pystyisi hyväksymään itsensä (ja muut) viallisena, omana itsenään eikä olemaan niin ehdoton ja jyrkkä itseään kohtaan.  

Tuntuu että monen anorektikon päähän ei vain uppoa että tauti on oikeasti kuolemaksi!

Itsensä rankaiseminen, kontrolli ja valta omaan elämään ruuan kautta on ainut mikä päässä pyörii.

Oletko jutellut tyttösi kanssa mitä se kuoleminen oikeasti tarkoittaa? Sitä että elämä jää elämättä ja kaikki kokemukset niin hyvät kuin huonotkin jää kokematta ja läheisille jää vain suunnaton ikävä ja suru turhan kuoleman takia.

Ja jos elämä kuitenkin voittaa niin kauan kestänyt anoreksia on jo vaurioittanut kroppaa ja päätä ja ehkä ei saa koskaan lapsia mikä ei nyt kiinnosta mutta oikeasti aikuisena voikin olla uusi kriisi ja vaikea.

Ei ole ihme jos on vaikea masennuskin päällä kun kropalle ei anneta tarpeeksi polttoainetta ja on ties mitä

puutostiloja jotka myös osaltaa vaikuttaa aivokemioihin ja oravanpyörä pyörii vaan.

Mutta toisen puolesta ei voi elää! 

[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 15:52"]

Oletteko hankkineet itsellenne apua? Anoreksia sairastuttaa koko perheen.

Tärkeintä on muistaa, että ette voi elää lapsenne puolesta. Voitte tukea ja auttaa kykyjenne mukaan mutta ette pysty elämään hänen puolestaan.

Olen niin pahoillani teidän puolestanne. En osaa sanoa mitään lohduttavaakaan, koska tervehtyminenkin on mielettömän raskas prosessi tuossa sairaudessa. Toivon vain, että te pystytte olemaan armeiliaita itsellenne ja toisillenne, kun lapsenne ei siihen pysty.

Loppupeleissä tuossa sairaudessa on kyse siitä, että pystyisi hyväksymään itsensä (ja muut) viallisena, omana itsenään eikä olemaan niin ehdoton ja jyrkkä itseään kohtaan.  

[/quote]

Hakekaa ehdottomasti apua itsellenne, saatte neuvoja miten jaksaa itse ja miten auttaa tytärtä suututtamatta häntä. Itse sairastin anoreksiaa nuorena, olisi ollut ihanaa jos vanhemmat olisivat välittäneet.

Olen hoitanut anorektisia nuoria viimeiset kymmenen vuotta, ja voin kertoa että nirsous ei ole syy anoreksian puhkeamiseen. Kyllä siihen vaikuttaa ne pään sisäiset asiat ( täydellisyyteen pyrkiminen, kontrollointi oman kehon tai jonkun muun suhteen, jne ) enemmän

Vähän samantapaisella taustalla anoreksiasta selvinneenä haluan toivottaa tsemppiä sairauden kanssa taisteluun! On surullista kuulla, että tyttärelläsi on todella paha olla ja perheenne ei voi hyvin. Itseäni auttoi lukioiässä perfektionismi ja kova tarve pärjätä ikäisteni tasoisesti, joten halusin kirjoittaa ylioppilaaksi samaan aikaan ja siksi suostuin lääkäreiden vaatimuksiin painosta. Minulle annettiin aikoinaan erittäin tiukat painotavoitteet, jotta pääsen aloittamaan abivuoden, muutoin minut olisi laitettu myös sairaalaan ja se olisi ollut minulle pahinta, sillä halusin olla samanvertainen kuin muutkin. Toivottavasti löydät vielä tyttärestäsi jonkinlaisen kipinän elämään ja motivaation, joka olisi suurempi kuin sairaus, kuten minulla tämä koulussa pärjääminen.

Toinen asia mitä en voi korostaa liikaa on läheisten rakkaus, aito läsnäolo ja välittäminen, että olen tärkeä ja kuinka paljon heille merkitsee, että elän. Voin sanoa omalta osaltani, että koska äidilleni oli sairauteni niin kova paikka ja koska hän halusi kovasti että jaksaisin elää, niin tein itseni kanssa aikoinaan sopimuksen, että vain äidin takia suostun elämään. Nyttemmin tästä erittäin rankasta sairaudesta toipuneena voin sanoa, että psyyke on sen verran vahvistunut ja minulla on elämä järjestynyt paremmin, niin minua motivoi onneksi jo paljon monet muut asiat. Sairaudessa monesti pitää kiinni masennus, joka on juuri sitten seurasta esim. lapsuuden kokemuksista, kiusaamisesta tms. On tärkeä kiinnittää huomiota siihen, sillä anoreksia on usein oire jostakin muusta.

Paljon paljon voimia ja taistelutahtoa, älä anna periksi ja tee se tyttärellesi selväksi, että tulet olemaan hänen vierellään tahtoi hän sitä tai ei. Kovasti rakkautta ja hakeutukaa kaikkiin mahdollisiin tukiryhmiin, terapioihin ja tukeutukaa kirjallisuuteen! Tämä sairaus on voitettavissa, mutta helppoa se ei ole.

Varokaa, ettei anoreksia sairastuta koko perhettä! Taistelkaa itsellenne apua. Sitä ei osaa ajatellakaan, miten yhden ihmisen sairaus vaikuttaa useisiin ihmisiin, itsekin ymmärsin sen vasta, kun luin Marianne Käckön kirjan "Tapa minut äiti". Tue tytärtäsi mutta älä sairastu itse ja pala loppuun. 

Terapia on ehdoton edellytys paranemiselle. Terveisin parantuneen anorektikon äiti.

Ps. Itsekin kävin terapiassa jaksaakseni. Suosittelen sitäkin.

Älkää antako anorkesian alkaa pyörittää koko perhettä. Se menee ihan hurjaksi, jos anorektikko saa kaiken periksi ja missään ei ole mitään tolkkua. Itsekkäitä otuksia ovat. Oma napa ja oma ahdistus ja minä minä minä...

t. toinen omainen, joka on ihan väsynyt