Veitola tienasi 240 000 e ja maksoi vähemmän veroja kun laskutti firmansa kautta!
Kommentit (510)
On jotenkin hämmentävää kun monella tuntuu olevan täysin pimennossa se, mitä eroa on sillä, että joku henkilö tienaa (saa palkkaa) jonkun summan ja sillä, että joku yritys (olkoonkin ko. henkilön tai useamman omistuksessa) laskuttaa saman summan. Tiedättekö huudellessanne edes, onko laskutettu summa verollinen vai veroton? Usein yritykset keskenään kesustelevat verottomista hinnoista, mutta kun julkisuudessa puhutaan laskujen oppusummista, puhutaan verollisista summista, koska sehän se on, mikä maksetaan. Kun yritys laskuttaa tehdystä työstä, summa ei siirry automaattisesti kenenkään palkkapussiin, koska yrityksillä on kuluja.
Yrittäminen on helppoa, riskitöntä eikä vaadi juuri aikaa tai muutakaan panostusta. Yrittäjät ovat ahneita ja saavat kieroudellaan ilmaista rahaa, josta ei tarvitse edes veroja maksaa. Valtavan kateuden keskellä puuskutetaan tätä ja kun kysyy, että mikset sitten itse ryhdy yrittäjäksi kun kateus kalvaa, niin vastaushan oli, että minä en niin alhainen ole. Taitaa todellinen syy olla muualla.
Osa ei vain tajua, että kaikki, mitä haluavat, on heille tarjolla. Tavalla tai toisella voi tavoitella itse unelmiaan, tehdä töitä niiden eteen. Jos ei menestyminen ja oman polun luominen kiinnosta, niin mitäs sitä sitten kitisemään, jos muut tekee niin. Jotkut haluaisivat vain sen, minkä muutkin saa, ilman että ovat valmita laittamaan itseään likoon. Sellaisille on ihan puolueitakin tässä maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Tuomas Enbuske on talousnero ja porvari, miksei itse laskuttanut firman kautta? Tiedetäänkö, mitä Veitola oikeasti teki? Oliko se laillista ja miksi Enbuske kertoo vasta nyt?
Julkkisjuontajien pestit kai ovat usein määräaikaisia. Haluaako Enbuske uusiin otsikoihin kokaiini- ja huorauutisensa jälkeen? Liittyivätkö ne kirjaan vai mihin? Kätevää tietysti, jos malttaa keskittää uutisensa kesäaikaan. Ei huutele ympäri vuotta. Tai en ole seurannut.
Ehkä Tuomas on unohtanut, että hänelläkin on firma, joka laskuttaa. Enbuske Productions Oy on laskuttanut 59 000 euroa tilikaudella 2017.
Hupsista s**tana! :D
Niin? Missä on sanottu että nää on tuon ohjelman tuloja. Justhan te ootte puoli ketjua jauhaneet siitä miten embuskella on muitakin projekteja ja sitten kun niistä näkyy tuloja firmassa niin te leikitte kovin yllättyneitä ja unohdatte kaiken aiemmin sanomanne?
No eikö tuo Enbusken tekemä laskutus ole ihan samaa "veronkiertoa" kuin mistä hän Veitolaa podcastissa syyttää.
Ei se syytä veronkierrosta vaan siitä että tuo meni väittämään ansaitsevansa vähemmän vaikkei ansaitsekaan.
"Hän oli vain laskuttanut firmalleen ja nosti ne osinkoina. Mä maksoin enemmän veroja. Hän tienasi yhtä paljon kuin minä, mutta hän kiersi ansiotulot ja nosti ne verottomina osinkoina."
Niin? Ei tuossa veronkierrosta puhuta vaan siitä ettei ohjelman palkkio näy ansiotulona.
Jos väität, että joku nostaa verottomia osinkoja, sinä väität, että hän kiertää veroja. Katsos kun osingoistakin maksetaan verot.
Noi on molemmat omia väitteitäsi joten selittele ihan rauhassa keskenäsi vaan. Enbuske ei väittänyt tuon lauseen perusteella kumpaakaan noista.
Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, kun henkilö nostaa rahaa verottomina osinkoina? Kerro ihan omin sanoin.
Ei kiinnosta koska embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa vähemmän kuin kollegansa tuosta ohjelmasta vaikkei mikään sitä todista että ansaitsi.
Ihan kuin koittaisit jankuttamalla vaihtaa aihetta asiasta sivuun ja vähemmän kiusalliseen suuntaan?
Niin, että Enbuske ei sanonutkaan mitään verottomista osingoista, vaikka tuossa jutussa niin lukee?
Niin? Embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa samasta ohjelmasta vähemmän, ei veronkierrosta. Moneenko kertaan tää pitää sinulle toistaa?

Mutta kun Veitola ei ole näin väittänyt.
Artikkelissa oli tuo ihan veitolan omin sanoin. Se, että sinä heittäydyit just noiden parin lauseen kohdalla täysin kieltä ymmärtämättömäksi ei sitä miksikään muuta että noiden lauseiden tarkoitus ja sanoma oli antaa lukijan ymmärtää että veitolalle maksetaan vähemmän.
Lauseiden tarkoitus ja sanoma oli juurikin "antaa ymmärtää". Niin Iltalehti sen on tarkoittanut ymmärrettäväksi ja olet mennyt juuri siihen retkuun.
Jos lukee kaikki Veitolan omat kommentit, on aivan selvää, että hän yrittää tuossa perustella sitä, miksi verotietojen suora vertaaminen ei ole järkevää.

Yrityksen rahat ovat eri asia kuin oma palkka. Vaikka yritys tekisi 200 000€ rahaa niin yrityksellä on kuluja.
Seli seli.
🤦 Onko peruskoulu jäänyt käymättä? Firman rahat eivät ole sama asia kuin palkka. Jos haluaa rahaa firmasta niin joko maksetaan palkkaa tai nostetaan osinkoja. Molemmista maksetaan veroja.

Eli peruskoulu on käyty, mutta et vain tajunnut siellä mistään mitään?

Ne on veitolan ihan omat kommentit jossa annetaan ymmärtää, ei iltalehden. Joten älä koita vierittää syytä muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän uutisen pohjalta alkoi se vuodatus palkasta ja syyttely epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005884519.html
Uhriutumisen sijaan olisi rehellisesti voinut kertoa myös verokikkailusta, eikä syyttää Maikkaria ja mustamaalata muita. Siitähän tässä on kysymys. Verojen maksamisen sijaan oli tärkeämpää päästä höpöttämään jotain lasikatoista ja sukupuolten palkkaeroista ja heilutella käsiä.
Missä kohdassa se syyttely ja uhriutuminen on? Lasikatto ja sukupuolten palkkaerot?
Artikkelin kirjoittajahan tuossa tekee oletuksia, että Marialle on maksettu vähemmän palkkaa. Maria sanoo, että tekee töitä freenä, ja kaikki yrittäjät tietää, että palkkaa voi silloin nostaa vaikka 1 e tai halutessaan kaikki.
Ihme väninää taas teidän puoleltanne. On siitä enemmän kuin yksi artikkeli kirjoitettu. Tuossa esim. on lopussa aika selvää tekstiä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f8a676a9-c147-424e-825a-ebebb5…
"
– Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin. Tulee mieleen, että onko mua kusetettu jossain kohtaa, Veitola kertoo.
– Samalla mä oletan, että jokainen järjestelee raha-asiansa vähän eri tavalla ja mitä muuta mä voin tehdä kuin luottaa mun työnantajaan, joka sanoo että teitä kohdellaan tasavertaisesti, että usko mua. Mitä muuta mä voin tehdä? Sitten katson verotietoja ja kysyn, että ai kohdellaan vai, Veitola kommentoi verotietoja.
"
Toihan on todella ympäripyöreää ja tulkittavissa monella eri tavalla. "Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin." Tässä hän ihmettelee miksi edes mietitään maksetaanko heille eri määrä. Toimittaja kaivaa verotiedot ja olettaa, että Marialle maksetaan vähemmän. Maria ei korjaa tätä virheellistä oletusta vaan sanoo, että "jokainen järjestelee raha-asiansa vähän eri tavalla".
Missä kohtaa se muuttuu, että toimittaja olettaa, että Marialle maksetaan vähemmän? Itsehän se siitä narisee.
"Tuntuu aina erikoiselta ajatella.." Minusta tuo kuulostaa, että tämä ei ole hänen oma ajatuksensa vaan joku on pakottanut hänet miettimään tuollaista asiaa.
eri
Samassa jutussa tuota ennen Veitola kommentoi "Mun mielestä verotiedot on vähän sellaisia, että ihan sama mulle, uutisoidaanko niitä vai ei, mutta tällaisella alalla, jossa lähes kaikki ovat freelancereita, niin luvut on aika huonosti vertailukelpoisia. Mulla on esimerkiksi itselläni osakeyhtiö ja maksan itselleni varsin kohtuullista palkkaa. Niin sehän ei kerro sitä, mikä mun tulotaso oikeasti on, Veitola kertoo Iltalehdelle."
Ja tähän Veitolan olisi kommentointi pitänyt myös jättää. Nyt oli tärkeää uhriutua ja vetää jotain epäilyksiä epätasa-arvoisesta palkkakohtelusta. Mutta kun agenda on agenda...
Edelleen, kun joku nyt näyttäisi, missä se uhriutuminen on ollut. Minusta kaikissa tähän ketjuun laitetuissa linkeissä ja lainauksissa Veitola sanoo, että mitään ei voi päätellä suoraan verotustiedoista.
Moneenko kertaan sama vi...n asia pitää sinulle toistaa että sen vihdoin ymmärrät? Selaa ketjua taaksepäin niin haluamasi tieto on moneenkin kertaan tarjolla.
– Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin. Tulee mieleen, että onko mua kusetettu jossain kohtaa.
– Samalla mä oletan, että jokainen järjestelee raha-asiansa vähän eri tavalla ja mitä muuta mä voin tehdä kuin luottaa mun työnantajaan, joka sanoo että teitä kohdellaan tasavertaisesti, että usko mua. Mitä muuta mä voin tehdä? Sitten katson verotietoja ja kysyn, että ai kohdellaan vai, Veitola kommentoi Iltalehdelle vuonna 2018.
Jos tarkoitat tätä lainausta niin en edelleenkään ymmärrä, missä tuossa on se uhriutuminen, kun minusta siinä Veitola pikemminkin sanoo ihan päinvastoin, että verotustiedoista ei pysty päättelemään mitään. Jokainen järjestää raha-asiansa eri tavalla ja luotetaan työnantajaan.
Vika lienee siis sinun lukutaidossasi jos et ymmärrä mitä tuossa sanotaan. Lisäselittäminen ei siis tule auttamaan koska et vaan ymmärrä.
Niin tai vika lienee sinun luku- ja selittämistaidossasi, jos et sitä vieläkään pysty kertomaan. Millä ihmeen logiikalla hän väittäisi, että tienaa vähemmän, kun ennen ja jälkeen tuota kusettamislausetta sanoo, että verotiedoista ei voi päätellä mitään.
Onko eeppisin keksimäsi veitolaa puolusteleva argumentti siis se, että olet liian tyhmä ymmärtämään normaalia kieltä joten sinulle on turha väittää mitään vastaan? Aika heikosti taitaa mennä veitolalla jos sinä vastaat puolustuksesta.
No, olen tässä kuitenkin varsin kattavasti oikaissut aika moniakin liiketoimintaan ja verotukseen liittyviä väärinkäsityksiä, joten en menisi haukkumaan toista keskustelijaa tyhmäksi, jos itse laskee 2020 vuoden tulot 2017 vuoden tuloiksi ja kaiken lisäksi laskee mukaan tuloja, joita ei edes ole.
Ja nyt sitten haluat että sinua kutsutaan neroksi kun edellisessä kommentissasi et kyennyt ymmärtämään yksinkertaista artikkelitekstiä ilman kilometriä rautalankaa? Suksi vaikka v...n siitä trollaamasta pelle.
No jos emme löydä tästä nyt yhteistä säveltä, me voimme nyt vaikka jättää auki kysymyksen, kumpi on älykkäämpi, se, joka irrottaa pitkästä tekstistä yhden lauseen ja inttää siitä vai se, joka katsoo sitä tekstiä kokonaisuutena ja näkee kokonaisuudessa eri merkityksen kuin siinä lyhyessä irroitetussa lauseessa.
Siinä oli suoraan artikkelista lainattuna veitolan ihan omat sanat. Ei niitä kaksi vuotta jälkikäteen ole kovinkaan helppo spinnata tarkoittamaan ihan jotain muuta kuin mitä siinä luki, vaikka kaikki temppuilut näytät jostain syystä yrittävän.
Enemmän tässä herää ihmetys motiivistasi.
Kyllä, Veitolan ihan omat sanat. Vai kenen sanoja mielestäsi nyt oli nämä :
"Veitola kommentoi asiaa tuolloin julkisuudessa sanomalla, etteivät juontajien tulot ole helposti verrattavissa, sillä ala on täynnä freelancereita jotka järjestelevät veroasiansa eri tavalla. Veitola kertoi tuolloin maksavansa itselleen palkkaa oman osakeyhtiönsä kautta. "
Ja Veitola sanoi myös näin:
"– Mun mielestä verotiedot on vähän sellaisia, että ihan sama mulle, uutisoidaanko niitä vai ei, mutta tällaisella alalla, jossa lähes kaikki ovat freelancereita, niin luvut on aika huonosti vertailukelpoisia. Mulla on esimerkiksi itselläni osakeyhtiö ja maksan itselleni varsin kohtuullista palkkaa. Niin sehän ei kerro sitä, mikä mun tulotaso oikeasti on, Veitola kertoo Iltalehdelle."
Minusta hän tuossa ihan selvästi sanoo, että hän pitää palkkaansa vähintäänkin kohtuullisena ja verotiedot eivät kerro kovinkaan paljon hänen tulotasostaan verrattuna muihin.

Iltalehden mukaan syyttää Veitolaa veronkierrosta.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta Veitola on siis tarkoituksella keplotellut tulonsa näyttämään pienemmiltä kuin on ja suureen ääneen itkenyt tienaavansa vähemmän kuin miespuoliset kollegansa.
Mitään itkemistä ei ole tapahtunut muuta kuin tumpin suusta/silmistä. Hän on luullut väärin ja nyt harmittaa kun ei osannut olla yhtä fiksu kuin Maria. Jos käyttää 600 e illassa kokaiiniin niin on aika nopeasti tili tyhjillä vaikka tienaisi mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Tuomas Enbuske on talousnero ja porvari, miksei itse laskuttanut firman kautta? Tiedetäänkö, mitä Veitola oikeasti teki? Oliko se laillista ja miksi Enbuske kertoo vasta nyt?
Julkkisjuontajien pestit kai ovat usein määräaikaisia. Haluaako Enbuske uusiin otsikoihin kokaiini- ja huorauutisensa jälkeen? Liittyivätkö ne kirjaan vai mihin? Kätevää tietysti, jos malttaa keskittää uutisensa kesäaikaan. Ei huutele ympäri vuotta. Tai en ole seurannut.
Ehkä Tuomas on unohtanut, että hänelläkin on firma, joka laskuttaa. Enbuske Productions Oy on laskuttanut 59 000 euroa tilikaudella 2017.
Hupsista s**tana! :D
Niin? Missä on sanottu että nää on tuon ohjelman tuloja. Justhan te ootte puoli ketjua jauhaneet siitä miten embuskella on muitakin projekteja ja sitten kun niistä näkyy tuloja firmassa niin te leikitte kovin yllättyneitä ja unohdatte kaiken aiemmin sanomanne?
No eikö tuo Enbusken tekemä laskutus ole ihan samaa "veronkiertoa" kuin mistä hän Veitolaa podcastissa syyttää.
Ei se syytä veronkierrosta vaan siitä että tuo meni väittämään ansaitsevansa vähemmän vaikkei ansaitsekaan.
"Hän oli vain laskuttanut firmalleen ja nosti ne osinkoina. Mä maksoin enemmän veroja. Hän tienasi yhtä paljon kuin minä, mutta hän kiersi ansiotulot ja nosti ne verottomina osinkoina."
Niin? Ei tuossa veronkierrosta puhuta vaan siitä ettei ohjelman palkkio näy ansiotulona.
Jos väität, että joku nostaa verottomia osinkoja, sinä väität, että hän kiertää veroja. Katsos kun osingoistakin maksetaan verot.
Noi on molemmat omia väitteitäsi joten selittele ihan rauhassa keskenäsi vaan. Enbuske ei väittänyt tuon lauseen perusteella kumpaakaan noista.
Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, kun henkilö nostaa rahaa verottomina osinkoina? Kerro ihan omin sanoin.
Ei kiinnosta koska embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa vähemmän kuin kollegansa tuosta ohjelmasta vaikkei mikään sitä todista että ansaitsi.
Ihan kuin koittaisit jankuttamalla vaihtaa aihetta asiasta sivuun ja vähemmän kiusalliseen suuntaan?
Niin, että Enbuske ei sanonutkaan mitään verottomista osingoista, vaikka tuossa jutussa niin lukee?
Niin? Embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa samasta ohjelmasta vähemmän, ei veronkierrosta. Moneenko kertaan tää pitää sinulle toistaa?
Aloitetaas alusta. Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, kun henkilö nostaa rahaa verottomina osinkoina?

Ehkä sitten olisi kannattanut lopettaa kommentointi tuohon kohtaan eikä lisätä niitä paria artikkelin lopussa olevaa lausetta jotka näyttää aiheuttavan kovasti ongelmia nyt jälkikäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Tuomas Enbuske on talousnero ja porvari, miksei itse laskuttanut firman kautta? Tiedetäänkö, mitä Veitola oikeasti teki? Oliko se laillista ja miksi Enbuske kertoo vasta nyt?
Julkkisjuontajien pestit kai ovat usein määräaikaisia. Haluaako Enbuske uusiin otsikoihin kokaiini- ja huorauutisensa jälkeen? Liittyivätkö ne kirjaan vai mihin? Kätevää tietysti, jos malttaa keskittää uutisensa kesäaikaan. Ei huutele ympäri vuotta. Tai en ole seurannut.
Ehkä Tuomas on unohtanut, että hänelläkin on firma, joka laskuttaa. Enbuske Productions Oy on laskuttanut 59 000 euroa tilikaudella 2017.
Hupsista s**tana! :D
Niin? Missä on sanottu että nää on tuon ohjelman tuloja. Justhan te ootte puoli ketjua jauhaneet siitä miten embuskella on muitakin projekteja ja sitten kun niistä näkyy tuloja firmassa niin te leikitte kovin yllättyneitä ja unohdatte kaiken aiemmin sanomanne?
No eikö tuo Enbusken tekemä laskutus ole ihan samaa "veronkiertoa" kuin mistä hän Veitolaa podcastissa syyttää.
Ei se syytä veronkierrosta vaan siitä että tuo meni väittämään ansaitsevansa vähemmän vaikkei ansaitsekaan.
"Hän oli vain laskuttanut firmalleen ja nosti ne osinkoina. Mä maksoin enemmän veroja. Hän tienasi yhtä paljon kuin minä, mutta hän kiersi ansiotulot ja nosti ne verottomina osinkoina."
Niin? Ei tuossa veronkierrosta puhuta vaan siitä ettei ohjelman palkkio näy ansiotulona.
Jos väität, että joku nostaa verottomia osinkoja, sinä väität, että hän kiertää veroja. Katsos kun osingoistakin maksetaan verot.
Noi on molemmat omia väitteitäsi joten selittele ihan rauhassa keskenäsi vaan. Enbuske ei väittänyt tuon lauseen perusteella kumpaakaan noista.
Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, kun henkilö nostaa rahaa verottomina osinkoina? Kerro ihan omin sanoin.
Ei kiinnosta koska embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa vähemmän kuin kollegansa tuosta ohjelmasta vaikkei mikään sitä todista että ansaitsi.
Ihan kuin koittaisit jankuttamalla vaihtaa aihetta asiasta sivuun ja vähemmän kiusalliseen suuntaan?
Mutta kun Veitola ei ole näin väittänyt.
Artikkelissa oli tuo ihan veitolan omin sanoin. Se, että sinä heittäydyit just noiden parin lauseen kohdalla täysin kieltä ymmärtämättömäksi ei sitä miksikään muuta että noiden lauseiden tarkoitus ja sanoma oli antaa lukijan ymmärtää että veitolalle maksetaan vähemmän.
Lauseiden tarkoitus ja sanoma oli juurikin "antaa ymmärtää". Niin Iltalehti sen on tarkoittanut ymmärrettäväksi ja olet mennyt juuri siihen retkuun.
Jos lukee kaikki Veitolan omat kommentit, on aivan selvää, että hän yrittää tuossa perustella sitä, miksi verotietojen suora vertaaminen ei ole järkevää.
Ne on veitolan ihan omat kommentit jossa annetaan ymmärtää, ei iltalehden. Joten älä koita vierittää syytä muualle.
Veitolan omat kommentit, joita Iltalehti on siteerannut niin, että on saanut rakennettua kohun. Sinäkin menit suoraan siihen ansaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Tuomas Enbuske on talousnero ja porvari, miksei itse laskuttanut firman kautta? Tiedetäänkö, mitä Veitola oikeasti teki? Oliko se laillista ja miksi Enbuske kertoo vasta nyt?
Julkkisjuontajien pestit kai ovat usein määräaikaisia. Haluaako Enbuske uusiin otsikoihin kokaiini- ja huorauutisensa jälkeen? Liittyivätkö ne kirjaan vai mihin? Kätevää tietysti, jos malttaa keskittää uutisensa kesäaikaan. Ei huutele ympäri vuotta. Tai en ole seurannut.
Ehkä Tuomas on unohtanut, että hänelläkin on firma, joka laskuttaa. Enbuske Productions Oy on laskuttanut 59 000 euroa tilikaudella 2017.
Hupsista s**tana! :D
Niin? Missä on sanottu että nää on tuon ohjelman tuloja. Justhan te ootte puoli ketjua jauhaneet siitä miten embuskella on muitakin projekteja ja sitten kun niistä näkyy tuloja firmassa niin te leikitte kovin yllättyneitä ja unohdatte kaiken aiemmin sanomanne?
No eikö tuo Enbusken tekemä laskutus ole ihan samaa "veronkiertoa" kuin mistä hän Veitolaa podcastissa syyttää.
Ei se syytä veronkierrosta vaan siitä että tuo meni väittämään ansaitsevansa vähemmän vaikkei ansaitsekaan.
"Hän oli vain laskuttanut firmalleen ja nosti ne osinkoina. Mä maksoin enemmän veroja. Hän tienasi yhtä paljon kuin minä, mutta hän kiersi ansiotulot ja nosti ne verottomina osinkoina."
Niin? Ei tuossa veronkierrosta puhuta vaan siitä ettei ohjelman palkkio näy ansiotulona.
Jos väität, että joku nostaa verottomia osinkoja, sinä väität, että hän kiertää veroja. Katsos kun osingoistakin maksetaan verot.
Noi on molemmat omia väitteitäsi joten selittele ihan rauhassa keskenäsi vaan. Enbuske ei väittänyt tuon lauseen perusteella kumpaakaan noista.
Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, kun henkilö nostaa rahaa verottomina osinkoina? Kerro ihan omin sanoin.
Ei kiinnosta koska embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa vähemmän kuin kollegansa tuosta ohjelmasta vaikkei mikään sitä todista että ansaitsi.
Ihan kuin koittaisit jankuttamalla vaihtaa aihetta asiasta sivuun ja vähemmän kiusalliseen suuntaan?
Niin, että Enbuske ei sanonutkaan mitään verottomista osingoista, vaikka tuossa jutussa niin lukee?
Niin? Embuske puhui siitä että veitola väitti ansaitsevansa samasta ohjelmasta vähemmän, ei veronkierrosta. Moneenko kertaan tää pitää sinulle toistaa?
Aloitetaas alusta. Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa, kun henkilö nostaa rahaa verottomina osinkoina?
Miksi yrität vaihtaa väkisin puheenaihetta? Avaa tuolle oma ketju, tässä ketjussa puhutaan muusta.
Nää yrittäjät on kyllä rehtiä sakkia!
Oli pari ketjua jossa oli journalismitoo aiheella asiaa sen puolen hyväksikäyttäjistä. Lähti ketjut nopeammin kuin kupla Töölöstä. Ei jaksa kirjoittaa enää. Sanoma suojelee tiettyjä ja antaa puhua paskaa muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän uutisen pohjalta alkoi se vuodatus palkasta ja syyttely epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005884519.html
Uhriutumisen sijaan olisi rehellisesti voinut kertoa myös verokikkailusta, eikä syyttää Maikkaria ja mustamaalata muita. Siitähän tässä on kysymys. Verojen maksamisen sijaan oli tärkeämpää päästä höpöttämään jotain lasikatoista ja sukupuolten palkkaeroista ja heilutella käsiä.
Missä kohdassa se syyttely ja uhriutuminen on? Lasikatto ja sukupuolten palkkaerot?
Artikkelin kirjoittajahan tuossa tekee oletuksia, että Marialle on maksettu vähemmän palkkaa. Maria sanoo, että tekee töitä freenä, ja kaikki yrittäjät tietää, että palkkaa voi silloin nostaa vaikka 1 e tai halutessaan kaikki.
Ihme väninää taas teidän puoleltanne. On siitä enemmän kuin yksi artikkeli kirjoitettu. Tuossa esim. on lopussa aika selvää tekstiä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f8a676a9-c147-424e-825a-ebebb5…
"
– Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin. Tulee mieleen, että onko mua kusetettu jossain kohtaa, Veitola kertoo.
– Samalla mä oletan, että jokainen järjestelee raha-asiansa vähän eri tavalla ja mitä muuta mä voin tehdä kuin luottaa mun työnantajaan, joka sanoo että teitä kohdellaan tasavertaisesti, että usko mua. Mitä muuta mä voin tehdä? Sitten katson verotietoja ja kysyn, että ai kohdellaan vai, Veitola kommentoi verotietoja.
"
Toihan on todella ympäripyöreää ja tulkittavissa monella eri tavalla. "Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin." Tässä hän ihmettelee miksi edes mietitään maksetaanko heille eri määrä. Toimittaja kaivaa verotiedot ja olettaa, että Marialle maksetaan vähemmän. Maria ei korjaa tätä virheellistä oletusta vaan sanoo, että "jokainen järjestelee raha-asiansa vähän eri tavalla".
Missä kohtaa se muuttuu, että toimittaja olettaa, että Marialle maksetaan vähemmän? Itsehän se siitä narisee.
"Tuntuu aina erikoiselta ajatella.." Minusta tuo kuulostaa, että tämä ei ole hänen oma ajatuksensa vaan joku on pakottanut hänet miettimään tuollaista asiaa.
eri
Samassa jutussa tuota ennen Veitola kommentoi "Mun mielestä verotiedot on vähän sellaisia, että ihan sama mulle, uutisoidaanko niitä vai ei, mutta tällaisella alalla, jossa lähes kaikki ovat freelancereita, niin luvut on aika huonosti vertailukelpoisia. Mulla on esimerkiksi itselläni osakeyhtiö ja maksan itselleni varsin kohtuullista palkkaa. Niin sehän ei kerro sitä, mikä mun tulotaso oikeasti on, Veitola kertoo Iltalehdelle."
Ja tähän Veitolan olisi kommentointi pitänyt myös jättää. Nyt oli tärkeää uhriutua ja vetää jotain epäilyksiä epätasa-arvoisesta palkkakohtelusta. Mutta kun agenda on agenda...
Edelleen, kun joku nyt näyttäisi, missä se uhriutuminen on ollut. Minusta kaikissa tähän ketjuun laitetuissa linkeissä ja lainauksissa Veitola sanoo, että mitään ei voi päätellä suoraan verotustiedoista.
Moneenko kertaan sama vi...n asia pitää sinulle toistaa että sen vihdoin ymmärrät? Selaa ketjua taaksepäin niin haluamasi tieto on moneenkin kertaan tarjolla.
– Tuntuu aina erikoiselta ajatella, että mä tienaan kaikista huonoiten ja mun kollegat tienaa paremmin. Tulee mieleen, että onko mua kusetettu jossain kohtaa.
– Samalla mä oletan, että jokainen järjestelee raha-asiansa vähän eri tavalla ja mitä muuta mä voin tehdä kuin luottaa mun työnantajaan, joka sanoo että teitä kohdellaan tasavertaisesti, että usko mua. Mitä muuta mä voin tehdä? Sitten katson verotietoja ja kysyn, että ai kohdellaan vai, Veitola kommentoi Iltalehdelle vuonna 2018.
Jos tarkoitat tätä lainausta niin en edelleenkään ymmärrä, missä tuossa on se uhriutuminen, kun minusta siinä Veitola pikemminkin sanoo ihan päinvastoin, että verotustiedoista ei pysty päättelemään mitään. Jokainen järjestää raha-asiansa eri tavalla ja luotetaan työnantajaan.
Vika lienee siis sinun lukutaidossasi jos et ymmärrä mitä tuossa sanotaan. Lisäselittäminen ei siis tule auttamaan koska et vaan ymmärrä.
Niin tai vika lienee sinun luku- ja selittämistaidossasi, jos et sitä vieläkään pysty kertomaan. Millä ihmeen logiikalla hän väittäisi, että tienaa vähemmän, kun ennen ja jälkeen tuota kusettamislausetta sanoo, että verotiedoista ei voi päätellä mitään.
Onko eeppisin keksimäsi veitolaa puolusteleva argumentti siis se, että olet liian tyhmä ymmärtämään normaalia kieltä joten sinulle on turha väittää mitään vastaan? Aika heikosti taitaa mennä veitolalla jos sinä vastaat puolustuksesta.
No, olen tässä kuitenkin varsin kattavasti oikaissut aika moniakin liiketoimintaan ja verotukseen liittyviä väärinkäsityksiä, joten en menisi haukkumaan toista keskustelijaa tyhmäksi, jos itse laskee 2020 vuoden tulot 2017 vuoden tuloiksi ja kaiken lisäksi laskee mukaan tuloja, joita ei edes ole.
Ja nyt sitten haluat että sinua kutsutaan neroksi kun edellisessä kommentissasi et kyennyt ymmärtämään yksinkertaista artikkelitekstiä ilman kilometriä rautalankaa? Suksi vaikka v...n siitä trollaamasta pelle.
No jos emme löydä tästä nyt yhteistä säveltä, me voimme nyt vaikka jättää auki kysymyksen, kumpi on älykkäämpi, se, joka irrottaa pitkästä tekstistä yhden lauseen ja inttää siitä vai se, joka katsoo sitä tekstiä kokonaisuutena ja näkee kokonaisuudessa eri merkityksen kuin siinä lyhyessä irroitetussa lauseessa.
Siinä oli suoraan artikkelista lainattuna veitolan ihan omat sanat. Ei niitä kaksi vuotta jälkikäteen ole kovinkaan helppo spinnata tarkoittamaan ihan jotain muuta kuin mitä siinä luki, vaikka kaikki temppuilut näytät jostain syystä yrittävän.
Enemmän tässä herää ihmetys motiivistasi.
Kyllä, Veitolan ihan omat sanat. Vai kenen sanoja mielestäsi nyt oli nämä :
"Veitola kommentoi asiaa tuolloin julkisuudessa sanomalla, etteivät juontajien tulot ole helposti verrattavissa, sillä ala on täynnä freelancereita jotka järjestelevät veroasiansa eri tavalla. Veitola kertoi tuolloin maksavansa itselleen palkkaa oman osakeyhtiönsä kautta. "
Ja Veitola sanoi myös näin:
"– Mun mielestä verotiedot on vähän sellaisia, että ihan sama mulle, uutisoidaanko niitä vai ei, mutta tällaisella alalla, jossa lähes kaikki ovat freelancereita, niin luvut on aika huonosti vertailukelpoisia. Mulla on esimerkiksi itselläni osakeyhtiö ja maksan itselleni varsin kohtuullista palkkaa. Niin sehän ei kerro sitä, mikä mun tulotaso oikeasti on, Veitola kertoo Iltalehdelle."
Minusta hän tuossa ihan selvästi sanoo, että hän pitää palkkaansa vähintäänkin kohtuullisena ja verotiedot eivät kerro kovinkaan paljon hänen tulotasostaan verrattuna muihin.
Ehkä sitten olisi kannattanut lopettaa kommentointi tuohon kohtaan eikä lisätä niitä paria artikkelin lopussa olevaa lausetta jotka näyttää aiheuttavan kovasti ongelmia nyt jälkikäteen.
Mistä tiedät, missä järjestyksessä kommentit on annettu? Ei lehtijuttuja kirjoiteta niin, että haastateltavan kaikki kommentit kirjoitetaan ylös kommentointijärjestyksessä, ja siinä se.
Vierailija kirjoitti:
On jotenkin hämmentävää kun monella tuntuu olevan täysin pimennossa se, mitä eroa on sillä, että joku henkilö tienaa (saa palkkaa) jonkun summan ja sillä, että joku yritys (olkoonkin ko. henkilön tai useamman omistuksessa) laskuttaa saman summan. Tiedättekö huudellessanne edes, onko laskutettu summa verollinen vai veroton? Usein yritykset keskenään kesustelevat verottomista hinnoista, mutta kun julkisuudessa puhutaan laskujen oppusummista, puhutaan verollisista summista, koska sehän se on, mikä maksetaan. Kun yritys laskuttaa tehdystä työstä, summa ei siirry automaattisesti kenenkään palkkapussiin, koska yrityksillä on kuluja.
Yrittäminen on helppoa, riskitöntä eikä vaadi juuri aikaa tai muutakaan panostusta. Yrittäjät ovat ahneita ja saavat kieroudellaan ilmaista rahaa, josta ei tarvitse edes veroja maksaa. Valtavan kateuden keskellä puuskutetaan tätä ja kun kysyy, että mikset sitten itse ryhdy yrittäjäksi kun kateus kalvaa, niin vastaushan oli, että minä en niin alhainen ole. Taitaa todellinen syy olla muualla.
Osa ei vain tajua, että kaikki, mitä haluavat, on heille tarjolla. Tavalla tai toisella voi tavoitella itse unelmiaan, tehdä töitä niiden eteen. Jos ei menestyminen ja oman polun luominen kiinnosta, niin mitäs sitä sitten kitisemään, jos muut tekee niin. Jotkut haluaisivat vain sen, minkä muutkin saa, ilman että ovat valmita laittamaan itseään likoon. Sellaisille on ihan puolueitakin tässä maassa.
Juu, totta kaikki mitä sanot, mutta minä ymmärrän, että tässä tapauksessa on vähän huono verrata yrittäjää ja palkansaajaa, jos puhutaan samasta työstä ja työnantajasta ja yksi itse on valinnut mieluummin laskuttaa. Ei ole sen työnantajan syy, että yrityksellä on muitakin kuluja, joten ei ole ihan reilua ajatella, että hän saa laskuttaa enemmän kuin mitä toisille maksetaan palkkana.
Tietysti jos puhutaan yleensä yrittäjien ja työntekijöiden palkoista, niin silloin pitää ottaa huomioon, että laskutus ei ole sama asia kuin palkka. Varsinkin, jos työhön liittyy yhtään työvälineitä, markkinointia, hallinnointia, materiaalikuluja jne. Mutta tässä kohtaa meitä pitäisi kiinnostaa se summa, mikä maikkarilta on lähtenyt eikä se, mikä Veitolan taskuun on lopulta jäänyt, että vertailu olisi reilu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Tuomas Enbuske on talousnero ja porvari, miksei itse laskuttanut firman kautta? Tiedetäänkö, mitä Veitola oikeasti teki? Oliko se laillista ja miksi Enbuske kertoo vasta nyt?
Julkkisjuontajien pestit kai ovat usein määräaikaisia. Haluaako Enbuske uusiin otsikoihin kokaiini- ja huorauutisensa jälkeen? Liittyivätkö ne kirjaan vai mihin? Kätevää tietysti, jos malttaa keskittää uutisensa kesäaikaan. Ei huutele ympäri vuotta. Tai en ole seurannut.
Ehkä Tuomas on unohtanut, että hänelläkin on firma, joka laskuttaa. Enbuske Productions Oy on laskuttanut 59 000 euroa tilikaudella 2017.
Hupsista s**tana! :D
Niin? Missä on sanottu että nää on tuon ohjelman tuloja. Justhan te ootte puoli ketjua jauhaneet siitä miten embuskella on muitakin projekteja ja sitten kun niistä näkyy tuloja firmassa niin te leikitte kovin yllättyneitä ja unohdatte kaiken aiemmin sanomanne?
No eikö tuo Enbusken tekemä laskutus ole ihan samaa "veronkiertoa" kuin mistä hän Veitolaa podcastissa syyttää.
Ei se syytä veronkierrosta vaan siitä että tuo meni väittämään ansaitsevansa vähemmän vaikkei ansaitsekaan.
"Hän oli vain laskuttanut firmalleen ja nosti ne osinkoina. Mä maksoin enemmän veroja. Hän tienasi yhtä paljon kuin minä, mutta hän kiersi ansiotulot ja nosti ne verottomina osinkoina."
Mikähän tässä siis on ongelma? Tuomas voisi myös tehdä saman jos joku hänet enää suostuu palkkaamaan. Kuka tahansa voi perustaa yrityksen ja nostaa palkan sitä kautta. Verottomia osinkoja tosin ei ole. Kuulen kateutta Tuomaksen nälvinnässä.
Ehkä Tuomas on katkera siitä, että kokoomuslaisuutta pilkataan vasemmistoviihdepiireissä kun taas Veitola larppaa vasemmistohenkistä kiertäen samalla veroja hyvin kapitalistisella verosuunnittelumaneuverillä. Siis Embuske maksoi kokoomuslaisena veroja enemmän kuin vasemmistoyhteisön hehkuttama Maria. Veitolan onneksi hänen seuraajansa ja faninsa ovat liian typeriä huomaamaan ristiriitaa tai sitten samassa "vasemmistofeministit veroja vastaan" veneessä.
Vasemmistohenkisyys on tämän vuosituhannen neuvostohenkisyys. Voit elää, tienata ja verosuunnitella kuin kapitalisti, mutta työtilaisuudet loppuu jos et kannata vasemmistoarvoja ainakin näön vuoksi.