Lue keskustelun säännöt.
Kun ystäväperhe on eri yhteiskuntaluokkaa
27.07.2021 |
Sanon jo heti alkuun, että en välttämättä osaa kertoa tai kuvailla fiilistäni oikein.
Mutta meillä on tällainen samanhenkinen ystäväperhe, jonka olemme tunteneet n. 10 vuotta.
Me olemme täysin duunareita, minä lastenhoitaja ja mies asentaja. Meillä on kaksi lasta, asumme kerrostalossa. Yksi vanha perusauto, nätti koti kyllä ja kaupasta voidaan ostaa mitä ruokaa huvittaa ja kaikki vaatteet ym. on kunnollisia, lapset voivat harrastaa, jos haluavat.
Mihinkään erikoiseen meillä ei kuitenkaan ole varaa, ei käydä ulkomailla. Ei käydä teatterissa tai tapahtumissa. Mutta leffaan voidaan hyvin lähteä tai tehdä joku yhden yön hotellireissu. Pyöräretkiä tai muuta halpaa.
No ystävämme asuvat omakotitalossa, on kaksi autoa ja kolme lasta, trampat, kylpytynnyrit, hienot terassit ym.
Lapset harrastavat paljon (jääkiekko, ratsastus...) ja koko perhe reissaa (noh, ennen koronaa), tekevät kivoja pitkiä viikonloppumatkoja Euroopassa ja kerran vuodessa etelään.
Käyvät keikoilla ja keksivät paljon kaikkea kivaa tekemistä, jos jotain suunnitellaan yhdessä.
Tottakai olen kateellinen varsinkin reissuista ja ihanasta pihasta, olen sen myös ääneen sanonut ja se ei ole tämän aloituksen pointti.
Pointti on se, että heikko itsetuntoni ei enää kestä. On tosi ikävää kun se on niin ilmeistä, että heillä on enemmän rahaa kuin meillä.
Ikävää on, että mieheni on tosi hyvä työntekijä, äärettömän taitava. Työn määrällä palkka voisi olla parempi, kohtuullisen hyvä on jo nytkin.
Mun palkka on aika surkea.
Mutta ei edes tuo, että ovat meitä menestyneempiä (ja koulutetumpia), vaan se että myös lapset alkavat huomata tämän. Ystävien tytär jotenkin käyttäytyy ylimielisesti meidän tytärtä kohtaan, hiukan säälitellen jopa.
Joka kerta me menemme heille.
No miksi ollaan ystäviä? He ovat huumorintajuisia, reiluja, kiinnostuneita samanlaisista asioista noin yleisesti (musiikki, pelit) ja olemme samaa ikää kuten lapsetkin.
En tiedä miksi he ovat kymmenessä vuodessa noin paljon onnistuneet samaan omaisuutta lisää, ehkä sijoittavat tms.
Ei pliis takerruta tuohon kateus-asiaan tässäkin ketjussa, nyt olisi kiva kuulla onko muilla tätä tilannetta.
Eihän se kavereillekaan ole kiva, kun me ei voida lähteä reissuun yhdessä tai kiertää kaikkia festareita. Mutta heitä taas ei niin tunnu kiinnostavan vaikka joku yhteinen liikuntaharrastus.
Kysyvät meitä kuitenkin usein kylään niin tottakai mennään, mun tarvisi nyt jotenkin päästä asian yli. Tai opiskella parempipalkkainen ammatti.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama tilanne mutta toisin päin. Parhain ystäväperheemme on vähävarainen, meillä on hyvä taloudellinen tilanne. Mutta me kyllä olemme aina keksineet yhdessä vaikka ja mitä kivaa tekemistä, erilaisesta varallisuudesta ei ole ollut koskaan mitään haittaa ystävyydelle. Jos me kutsumme ystäväperheen esimerkiksi mökille tai veneilemään, me tietysti tarjoamme. Emme voi olettaa, että kutsumme ystävät kahden päivän venereissulle ja lätkäisemme sen jälkeen 200 euron bensalaskun käteen. Jos me haluamme tehdä ystäviemme kanssa yhdessä jotain mihin heillä ei olisi varaa, se on selvää että hoidamme silloin myös kulut. Ystävämme sitten taas auttavat meitä esim sellaisissa asioissa kuten lasten kuljettaminen kouluun/harrastuksiin kun on sama matka, ja esim viime kesänä miehet rakensivat meidän mökille piharakennuksen ja terassin. Ei tule kumpaankaan suuntaan hyväksikäytetty olo, kun molemmat panostavat ystävyyteen omien rahkeidensa mukaan.
Sama juttu. Minulla on äärettömän hyvä ystävä, jota näen harvoin, koska asumme eri maissa ja meidän tulotasomme ovat täysin eri luokkaa. Siksi minä maksankin hänen matkansa ja ylöspitonsa minun luokseni ja toisaalta voin itse aivan yhtä hyvin nukkua hänen keittiönsä lattialla siellä kyläillessäni ja käyn tietysti kaupan kautta mennessäni.
Se ei merkitse kummallekaan mitään, koska me olemme ystäviä ja olemme puhuneet nämä asiat halki, poikki ja pinoon.
Oikeat ystävät ovat kullanarvoisia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa mielenkiintoinen aloitus ja fiksuja, viisaita vastauksiakin olet saanut. Kateudestahan on kyse, toisaalta myös ystäväperheen lapsesta, mutta lasten suhteet ovat monimutkaisempia kuin ehkä itse olet näkemässä, joten jos ovat eri porukoissa muuten, niin näkemäsi tuskin on omalle lapsellesi isokaan probleema. Ja jos asutte samalla alueella pk-seudulla, niin olette varmasti aika lähellä toistenne tulotasoa jo muutenkin. Tuttavilla voi olla enemmän perittyä omaisuutta, kuten jo mainittiin.
Kateus on minusta aika vaikea juttu ystävyyssuhteissa. Sitä on varmasti vaikea kestää sekä kohteena että kokijana. Olet kuitenkin tunteen kanssa niskan päällä, kun kerran näet tuttavaperheessä ja teidän perheessä hyviä asioita ja tiedostat mitkä ovat pienen tuloeron takana olevat syyt. Jos kateus olisi vallassa, sinun olisi tarve mitätöidä ja mustamaalata tuttavaperhettä.
Itselläni on vain yksi kokemus kateuden kohteena olemisesta. Kyseessä oli sukulainen, jolla oli periaatteessa aivan samat mahdollisuudet kuin itsellänikin hyvään elämään. Hänellä oli nuoresta asti tarve ilkeillä minulle ja teki kaikenlaista ilkeää niin, että muutamakin ystäväni ja mieheni siihen jo puuttuivat, että etkö huomaa. Sitten lopulta sain erään tapahtuman seurauksena tarpeekseni emmekä enää ole missään tekemisissä.
Kateuden kohde aika usein huomaa sen, että hänelle ollaan kateellisia, mutta kateellinen ei itse tunnista omaa tunnettaan kuten sinä. Siksi hän ei siitä pääse eteenpäin, vaan jää junnaamaan, mutta sinä olet hyvässä vauhdissa miettimässä mitä itse voisit tehdä oman elämäsi eteen, jos se on ihan välttämätöntä. Esimeriksi koulutuksen ja parempipalkkaisen työn hankkiminen merkitsee myös uhrauksia ja edellyttää kiinnostusta ko. alaan. Onko hyöty riittävä? Oman itsetunnon kohotukseen parempi työ tai uusi ala ei ehkä ole paras mahdollinen keino, koska ei ole sisäistä motivaatiota suoriutua ja tehdä parhaansa. Silloin koko yirtys voi mennä penkin alle. Kateus ei ole hyvä motiivi muuttaa elämäänsä välttämättä, jos se perustuu matkimiselle ja sen toivomiselle, että saa samanlaista kuin kateuden kohde, sillä se ei koskaan ole mahdollista.
En ymmärrä miksi osa viesteistä on noin defensiivisiä? Aloitus oli asiallinen.
Itselläkin on kokemusta aiheesta, tosin ei sentään perhettä. Meidän kaveriporukka koostui parikymppisenä taustoiltaan aika sekalaisesta porukasta, pääasiassa koska meitä yhdisti eräs harrastus ja "skene" (huom: ei sentään punk-skene). Osa opiskeli yliopistolla, ja jotkut - kuten minä - olivat sitten ihan duunareita. Tällä ei kuitenkaan ollut mitään merkitystä silloin, ja välit olivat mutkattomat ja helpot. Ongelmat alkoivat kun porukka tuli siihen 3-kympin ikään. Tuolloin ne erot alkoivat näkyä ja juuri taloudellisessa todellisuudessa. Niin siinä sitten kävi, että välit erkanivat ja nykyään ei olla tekemisissä. Kyse ei ollut mistään dramaattisesta jutusta, se vaan meni niin. Joskus se tuntuu pahalle ajatella, mutta tämmöistä on elämä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama tilanne mutta toisin päin. Parhain ystäväperheemme on vähävarainen, meillä on hyvä taloudellinen tilanne. Mutta me kyllä olemme aina keksineet yhdessä vaikka ja mitä kivaa tekemistä, erilaisesta varallisuudesta ei ole ollut koskaan mitään haittaa ystävyydelle. Jos me kutsumme ystäväperheen esimerkiksi mökille tai veneilemään, me tietysti tarjoamme. Emme voi olettaa, että kutsumme ystävät kahden päivän venereissulle ja lätkäisemme sen jälkeen 200 euron bensalaskun käteen. Jos me haluamme tehdä ystäviemme kanssa yhdessä jotain mihin heillä ei olisi varaa, se on selvää että hoidamme silloin myös kulut. Ystävämme sitten taas auttavat meitä esim sellaisissa asioissa kuten lasten kuljettaminen kouluun/harrastuksiin kun on sama matka, ja esim viime kesänä miehet rakensivat meidän mökille piharakennuksen ja terassin. Ei tule kumpaankaan suuntaan hyväksikäytetty olo, kun molemmat panostavat ystävyyteen omien rahkeidensa mukaan.
Juuri näin. Kukin osallistuu sen minkä kykenee ja parhaiten taitaa. Ystävyyden vastavuoroisuus toteutuu luonnollisella tavalla ja tasapaino säilyy. Hyvä homma!
Ehkä kotikasvatus on tehnyt osansa. Meillä ei juuri pröystäilty tai ainakaan kehuttu jos oli jotain uutta materiaa. Työtä ja aitoutta arvostettiin, myös tietyllä tavalla velattomuutta. Eli mitään ei todellakaan ostettu ennen kuin oltiin säästetty.
Apua kyllä annettiin ja saatiin, pihatalkoot ja kattorempat tehtiin sukulaisten kanssa. Mutta tuohon aikaan suurin osa meidän tutuista oli samanlaisia, joku ehkä kävi Virossa ja toi verkkareita kaikille. Kaikki pelasivat jalkapalloa ja isät tekivät jotain tehdastöitä joista kukaan ei tiennyt tarkalleen mitä ne oli. Äidit yleensä kaupassa tai hoitajia.
Kateellinen en haluaisi olla, se on jotenkin inhottava tunne.
Mulla on tässä itsetutkiskelun paikka varmasti, kuten sanottu. Mutta mä en suostu mihinkään kilpavarusteluun enkä aio olla mikään ihasteleva altavastaaja.
Itselleni yksi iso arvo elämässä on terveys, liikun paljon ja vähävastuullisen työpäivän jälkeen mulla on paljon aikaa esim. lukea, leipoa, viettää aikaa perheen kanssa ja oikeastaan nauttia olemisesta vaan. Nämä eivät vaan tunnu nykyään olevan mitään menestymisen merkkejä vaan "köyhyyttä".
Vielä lopuksi, tuo yksi lause oli kieltämättä hullusti muotoilu, tarkoitin että taitava ja ahkera mieheni ansaitsi kunnioitusta ja arvostusta. Se on mun vika että meidän yhteiset tulot on tällaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap! Pitäisin kyllä ystävyydestä kiinni, vaikka kateuden tunteita ilmeneekin.
Itsellä vähän samankaltainen tilanne. Olen korkeasti koulutettu yksinhuoltaja, jonka tulot ovat kyllä ihan hyvät, mutta kahden vanhemman tuttavaperheillä vielä paljon (=vähintään tuplasti, joukossa paljon hyvätuloisia miehiä) paremmat. Näillä perheillä on sitten omakotitalot ja/tai kaksi asuntoa, joista toinen sijoitusasuntona, uudet autot jne. Meilläkin on omistusasunto, mutta se on pieni kerrostalokämppä, koska säästän ja sijoitan jatkuvasti lainan maksun ohessa.
Kaipa nämä ovat elämäntapavalintoja, ja vähän tuuristakin kiinni. Jotkut valitsevat rahakkaamman alan, saavat ison perinnön tms. Sitten on niitäkin jotka pitävät kulisseja yllä velkarahalla.
Vähävastuullisella työllä muuten tarkoitin, että työpäivän jälkeen en tee töitä ja olen vain ryhmässä hoitajana, lastentarhanopettajat ovat erikseen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kotikasvatus on tehnyt osansa. Meillä ei juuri pröystäilty tai ainakaan kehuttu jos oli jotain uutta materiaa. Työtä ja aitoutta arvostettiin, myös tietyllä tavalla velattomuutta. Eli mitään ei todellakaan ostettu ennen kuin oltiin säästetty.
Apua kyllä annettiin ja saatiin, pihatalkoot ja kattorempat tehtiin sukulaisten kanssa. Mutta tuohon aikaan suurin osa meidän tutuista oli samanlaisia, joku ehkä kävi Virossa ja toi verkkareita kaikille. Kaikki pelasivat jalkapalloa ja isät tekivät jotain tehdastöitä joista kukaan ei tiennyt tarkalleen mitä ne oli. Äidit yleensä kaupassa tai hoitajia.
Kateellinen en haluaisi olla, se on jotenkin inhottava tunne.
Mulla on tässä itsetutkiskelun paikka varmasti, kuten sanottu. Mutta mä en suostu mihinkään kilpavarusteluun enkä aio olla mikään ihasteleva altavastaaja.
Itselleni yksi iso arvo elämässä on terveys, liikun paljon ja vähävastuullisen työpäivän jälkeen mulla on paljon aikaa esim. lukea, leipoa, viettää aikaa perheen kanssa ja oikeastaan nauttia olemisesta vaan. Nämä eivät vaan tunnu nykyään olevan mitään menestymisen merkkejä vaan "köyhyyttä".
Vielä lopuksi, tuo yksi lause oli kieltämättä hullusti muotoilu, tarkoitin että taitava ja ahkera mieheni ansaitsi kunnioitusta ja arvostusta. Se on mun vika että meidän yhteiset tulot on tällaiset.
Tuossa on varmaan kotikasvatuksen tulosta eli koet syyllisyyttä pienistä tuloistasi. Mikset vain nauttisi elämästä niin kuin me muutkin miesten tuloilla käytännössä elintasonsa varmistavat naiset, joilla ehkä usein on varakkaampi tausta kuin sinulla. Silloin raha ei ole niin suuri arvo, jos se ei koskaan ole ollut ongelma. En ole koskaan kokenut ongelmana tehdä mitä huvittaa, laiskotella välillä, matkustella ja tehdä järjettömiä uravalintoja, jotka eivät lisää tulojani, vaan saattavat jopa vähentää. Siinä mielessä olen todellinen elitisti, joka elää miehensä loisena.
Jos kerran tulosi eivät ole kovin suuret niin on kohtuutonta, jos tunnet vielä huonoa omaatuntoa sen lisäksi. Nauti elämästä ja perheestäsi, kun elämäsi on hyvää ja jos miehesi on ahkera ja fiksu, niin kannusta ja tue häntä kaikessa, myös urasuunnittelussa. Jos sinulla ei ole kunnianhimoa ja mahdollisuutta parantaa tulotasoasi niin onko miehelläsi ja miten? Jos tavoitteenanne on parempi elintaso. Älä kuitenkaan katso naapuriisi, et tiedä yhtään mitä heidän elämänsä on, keskity vain siihen mitä itse elämältä haluat. Onko se edes rahaa vai onko tämä taustasi tulosta koko ajatuskuvio?
Mun perhe voisi olla tuo ystäväperheesi. On omakotitalo, mökki, sijoitusasunto, rahastoja, osakkeita, ratsastukset, matkat, merkkivaatteet. Ja jopa se terassi poreammeella.
Olemme kumpikin miehen kanssa yliopistokoulututtuja alalle, jossa maksetaan ihan reilusti. Nykyään, vähän yli nelikymppisinä, olemme kumpikin johtavassa asemassa. Olemme saaneet vähän perintöjä, mutta enimmäkseen ihan tietoisesti aikoinaan valitsimme alan, jossa maksetaan hyvin. Lisäksi se korkea koulutus on ihan itse pitänyt hankkia ensiksi saamalla lukiosta hyvät paperit, sitten pänttäämällä pääsykokeisiin ja sitten pänttäämällä tentteihin. Töissä emme ole kaihtaneet työtä tai vastuuta.
Meillä on myös pienituloisia kavereita. Surullista, jos joku heistä on kateellinen. En tosin ole sellaista kuullut. En jätä jotain haluamaani hankkimatta siksi, ettei kaveri voi sitä saada. Lasteni en kyllä antaisi käyttäytyä huonosti ja se olikin ap:n tarinan ainoa oikea ongelma.
Kaikki on sitä paitsi suhteellista. Kaksi kaveriani on miljonäärejä. Toinen on sijoittanut, toinen myi yrityksensä hyvässä saumassa. Voisin olla heille kateellinen hienommasta mökistä, suuremmasta sijoitussalkusta, isosta veneestä yms. Aina löytyy joku jolla menee paremmin, jos lähtee etsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten teillä ei ole varaa teatteriin jos voitte kuitenkin käydä elokuvissa? Ei se teatteri ole kallista ja varsinkin lapsille on tosi edullisia näytöksiä.
Entä tapahtumat? Suuri osa erilaisista tapahtumista on maksuttomia. Museoon pääsee monessa paikassa ilmaiseksi.
Tuloeron lisäksi kyse voi hyvin olla myös taidosta tai tavasta käyttää rahaa. Suunnitelmallisuus ja kuukausitulojen budjetointi antaa pelivaraa ja hyvinkin pienellä budjetilla voi saada elämänsä näyttämään erilaiselta. Kuullostaa myös siltä, että ystäväperheenne käyttää rahansa nimenomaan hyvin näkyvään materiaan (ja tuovat sen äänekkäästi esille). Onko siis syytä kadehtia? Heillä on oma tyylinsä elää elämäänsä, joka ei ole yhtään sen parempi tyyli kuin teidänkään. Vaikka se ei tavoittelemisen arvoista olisikaan, kuitenkin halutessanne suunnittelemalla voitte saada rahat riittämään konserttilippuihin ja ulkomaanmatkoihin. Hotelliyö ulkomailla on usein edullisempikin kuin Suomessa.
Enemmän jäin pohtimaan teidän ystävyyttänne. Ystävyys perustuu pohjimmiltaan molemminpuoliseen kunnioitukseen ja vastavuoroisuuteen. Eihän toinen perhe voi olettaa teidän edes haluavan tehdä aina samoja asioita kuin he? Jos te ette, rahallisesta tai muusta syystä, halua lähteä heidän kanssaan huvipuistoon, eikö silloin ystävykset pohdi yhdessä jotakin muuta kaikille mieleistä tekemistä? Olkoot se sitten eväsretki uimarannalle tai ilmaispäivänä eläinmuseoon.
Ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Tekstistä jäi mielikuva, ettet ehkä tule arvostetuksi ystävänä ja koet alemmuutta, joka ulospäin näkyy varallisuuserona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etelänmatka...se on vihonviimeinen mihin käyttäisin rahaa jos olisin rikkaampi. Hellettä on kärsimykseen asti Suomessakin, en maksaisi siitä että pääsee pätsiin vielä muualle. Sen sijaan muille matkoille menisin mieluusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kotikasvatus on tehnyt osansa. Meillä ei juuri pröystäilty tai ainakaan kehuttu jos oli jotain uutta materiaa. Työtä ja aitoutta arvostettiin, myös tietyllä tavalla velattomuutta. Eli mitään ei todellakaan ostettu ennen kuin oltiin säästetty.
Apua kyllä annettiin ja saatiin, pihatalkoot ja kattorempat tehtiin sukulaisten kanssa. Mutta tuohon aikaan suurin osa meidän tutuista oli samanlaisia, joku ehkä kävi Virossa ja toi verkkareita kaikille. Kaikki pelasivat jalkapalloa ja isät tekivät jotain tehdastöitä joista kukaan ei tiennyt tarkalleen mitä ne oli. Äidit yleensä kaupassa tai hoitajia.
Kateellinen en haluaisi olla, se on jotenkin inhottava tunne.
Mulla on tässä itsetutkiskelun paikka varmasti, kuten sanottu. Mutta mä en suostu mihinkään kilpavarusteluun enkä aio olla mikään ihasteleva altavastaaja.
Itselleni yksi iso arvo elämässä on terveys, liikun paljon ja vähävastuullisen työpäivän jälkeen mulla on paljon aikaa esim. lukea, leipoa, viettää aikaa perheen kanssa ja oikeastaan nauttia olemisesta vaan. Nämä eivät vaan tunnu nykyään olevan mitään menestymisen merkkejä vaan "köyhyyttä".
Vielä lopuksi, tuo yksi lause oli kieltämättä hullusti muotoilu, tarkoitin että taitava ja ahkera mieheni ansaitsi kunnioitusta ja arvostusta. Se on mun vika että meidän yhteiset tulot on tällaiset.
Tuossa on varmaan kotikasvatuksen tulosta eli koet syyllisyyttä pienistä tuloistasi. Mikset vain nauttisi elämästä niin kuin me muutkin miesten tuloilla käytännössä elintasonsa varmistavat naiset, joilla ehkä usein on varakkaampi tausta kuin sinulla. Silloin raha ei ole niin suuri arvo, jos se ei koskaan ole ollut ongelma. En ole koskaan kokenut ongelmana tehdä mitä huvittaa, laiskotella välillä, matkustella ja tehdä järjettömiä uravalintoja, jotka eivät lisää tulojani, vaan saattavat jopa vähentää. Siinä mielessä olen todellinen elitisti, joka elää miehensä loisena.
Jos kerran tulosi eivät ole kovin suuret niin on kohtuutonta, jos tunnet vielä huonoa omaatuntoa sen lisäksi. Nauti elämästä ja perheestäsi, kun elämäsi on hyvää ja jos miehesi on ahkera ja fiksu, niin kannusta ja tue häntä kaikessa, myös urasuunnittelussa. Jos sinulla ei ole kunnianhimoa ja mahdollisuutta parantaa tulotasoasi niin onko miehelläsi ja miten? Jos tavoitteenanne on parempi elintaso. Älä kuitenkaan katso naapuriisi, et tiedä yhtään mitä heidän elämänsä on, keskity vain siihen mitä itse elämältä haluat. Onko se edes rahaa vai onko tämä taustasi tulosta koko ajatuskuvio?
Miten mies suostuu tuollaiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kotikasvatus on tehnyt osansa. Meillä ei juuri pröystäilty tai ainakaan kehuttu jos oli jotain uutta materiaa. Työtä ja aitoutta arvostettiin, myös tietyllä tavalla velattomuutta. Eli mitään ei todellakaan ostettu ennen kuin oltiin säästetty.
Apua kyllä annettiin ja saatiin, pihatalkoot ja kattorempat tehtiin sukulaisten kanssa. Mutta tuohon aikaan suurin osa meidän tutuista oli samanlaisia, joku ehkä kävi Virossa ja toi verkkareita kaikille. Kaikki pelasivat jalkapalloa ja isät tekivät jotain tehdastöitä joista kukaan ei tiennyt tarkalleen mitä ne oli. Äidit yleensä kaupassa tai hoitajia.
Kateellinen en haluaisi olla, se on jotenkin inhottava tunne.
Mulla on tässä itsetutkiskelun paikka varmasti, kuten sanottu. Mutta mä en suostu mihinkään kilpavarusteluun enkä aio olla mikään ihasteleva altavastaaja.
Itselleni yksi iso arvo elämässä on terveys, liikun paljon ja vähävastuullisen työpäivän jälkeen mulla on paljon aikaa esim. lukea, leipoa, viettää aikaa perheen kanssa ja oikeastaan nauttia olemisesta vaan. Nämä eivät vaan tunnu nykyään olevan mitään menestymisen merkkejä vaan "köyhyyttä".
Vielä lopuksi, tuo yksi lause oli kieltämättä hullusti muotoilu, tarkoitin että taitava ja ahkera mieheni ansaitsi kunnioitusta ja arvostusta. Se on mun vika että meidän yhteiset tulot on tällaiset.
Tuossa on varmaan kotikasvatuksen tulosta eli koet syyllisyyttä pienistä tuloistasi. Mikset vain nauttisi elämästä niin kuin me muutkin miesten tuloilla käytännössä elintasonsa varmistavat naiset, joilla ehkä usein on varakkaampi tausta kuin sinulla. Silloin raha ei ole niin suuri arvo, jos se ei koskaan ole ollut ongelma. En ole koskaan kokenut ongelmana tehdä mitä huvittaa, laiskotella välillä, matkustella ja tehdä järjettömiä uravalintoja, jotka eivät lisää tulojani, vaan saattavat jopa vähentää. Siinä mielessä olen todellinen elitisti, joka elää miehensä loisena.
Jos kerran tulosi eivät ole kovin suuret niin on kohtuutonta, jos tunnet vielä huonoa omaatuntoa sen lisäksi. Nauti elämästä ja perheestäsi, kun elämäsi on hyvää ja jos miehesi on ahkera ja fiksu, niin kannusta ja tue häntä kaikessa, myös urasuunnittelussa. Jos sinulla ei ole kunnianhimoa ja mahdollisuutta parantaa tulotasoasi niin onko miehelläsi ja miten? Jos tavoitteenanne on parempi elintaso. Älä kuitenkaan katso naapuriisi, et tiedä yhtään mitä heidän elämänsä on, keskity vain siihen mitä itse elämältä haluat. Onko se edes rahaa vai onko tämä taustasi tulosta koko ajatuskuvio?
Miten mies suostuu tuollaiseen?
Suostuu mihin?
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä ei ole varaa teatteriin jos voitte kuitenkin käydä elokuvissa? Ei se teatteri ole kallista ja varsinkin lapsille on tosi edullisia näytöksiä.
Entä tapahtumat? Suuri osa erilaisista tapahtumista on maksuttomia. Museoon pääsee monessa paikassa ilmaiseksi.
Riippuu perheen koosta ja missä asuu. Pk seudulla teatteri on kallista.
Mä hommasin iltatyön. Tienaan parhsina kuukausina yli 5000€. Päivätyöstä tulee alle 3000€.
En ole koskaan kadehtinut muiden omistamista, kun itse voin pyrkiä samaan. Omat vaatteet ovat muiden jämiä ale-laareista ja kirppikseltä ja se on ihan ok.
Jos jotain kalliimpaa haluan, työskentelen sen eteen.
Ketjussa on yllättävän paljon näitä, jotka ovat toisena osapuolena...
Voihan se olla että köyhemmät kaverit ajattelevat eri tavalla, eivät vain sano sitä.
Pröystäilyä en siedä minäkään, mutta toisaalta jos jotain haluaa niin sen voi yleensä saada kun on valmis tekemään töitä sen eteen.
Mistä iltatyöstä tienaa noin hyvin? Alkoi kiinnostaa!
Vierailija kirjoitti:
Mä hommasin iltatyön. Tienaan parhsina kuukausina yli 5000€. Päivätyöstä tulee alle 3000€.
En ole koskaan kadehtinut muiden omistamista, kun itse voin pyrkiä samaan. Omat vaatteet ovat muiden jämiä ale-laareista ja kirppikseltä ja se on ihan ok.
Jos jotain kalliimpaa haluan, työskentelen sen eteen.
Mistä iltatyöstä tienaa noin hyvin? Alkoi kiinnostaa!
Sama juttu. Minulla on äärettömän hyvä ystävä, jota näen harvoin, koska asumme eri maissa ja meidän tulotasomme ovat täysin eri luokkaa. Siksi minä maksankin hänen matkansa ja ylöspitonsa minun luokseni ja toisaalta voin itse aivan yhtä hyvin nukkua hänen keittiönsä lattialla siellä kyläillessäni ja käyn tietysti kaupan kautta mennessäni.
Se ei merkitse kummallekaan mitään, koska me olemme ystäviä ja olemme puhuneet nämä asiat halki, poikki ja pinoon.