Sinä joka saat liikunnasta hyvän olon, kuvaile tunnetta

Olen entinen liikunnan vihollinen, kun koululiikunta aikanaan yleisurheilutesteineen ja pallopeleineen tappoi liikunnan ilon. Vuosi sitten aloin hetken mielijohteessa käydä kuntokeskuksen ohjatuilla tunneilla ja nyt käyn säännöllisesti noin 4-5 krt/vko, mm. zumbaa ja body pumppia. Nautin siitä tunteesta, että mähän liikun; hypin, pompin, tanssin, nostan tankoa ja hikoilen ja kuitenkin jaksan siinä missä muutkin! Nautin siitä, että olen huomannut sekä aerobisen kunnon että lihaskestävyyden kasvavan silmissä. Nautin hikoilusta, se tuntuu puhdistavalta. Liikunnan jälkeinen olo on melkein euforinen, tyytyväisyys itseen ja samalla ihana rento olo, kun on saanut ajatukset nollattua kehoa rääkkäämällä. Lisäksi entisenä liikunnan vihaajana on myös mahtava tunne siitä, että mähän olen voittanut liikuntainhoni ja samalla näyttänyt pitkää nenää liikunnanmaikalle :D  Välillä (etenkin viikonloppu aamuisin) harmittaa nousta jumppatunnille, mutta heti kun tunti lähtee käyntiin, alkaa mielihyvähormonit pikku hiljaa nousemaan esiin ja tunnin jälkeen on niin iloinen olo, että tuli mentyä. 

Mulle tulee juostessa aika usein olo kuin jalkani eivät enää koskettaisi maata. Kevyt, voimakas, voittamaton. Jos treeni on tarpeeksi kova hyvä olo tulee vasta suihkussa, mutta silloin en voi lopettaa hymyilemistä niin hyvä se olo on. Kuvittelin että kaikki tuntevat samoin...

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 23:52"]

Mulle tulee juostessa aika usein olo kuin jalkani eivät enää koskettaisi maata. Kevyt, voimakas, voittamaton. Jos treeni on tarpeeksi kova hyvä olo tulee vasta suihkussa, mutta silloin en voi lopettaa hymyilemistä niin hyvä se olo on. Kuvittelin että kaikki tuntevat samoin...

[/quote]

Oi tuo kuulostaa ihanalta! Olen joskus nähnyt tuollaisia unia, ja ovat olleet mahtavia! Itse liikun muuten, mutta en juokse, kun en kestä Suomen 10 kk/vuosi kestävää kylmässä ilmassa ulkoilua ja juoksumatto ei nappaa.

[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 19:15"]

Ap, mulla on sama "ongelma" kuin sinulla. Ärsyttää suunnattomasti puheet siitä, kuinka liikunta tuo hyvää oloa - tunnen itseni niin vajavaiseksi, kun minulle tuollaista ei ole tullut IKINÄ! Onkohan meissä jotain fyysisesti pielessä? Jokin välittäjäaineongelma?

Ja mä olen harrastanut liikuntaa kohta 10 vuotta. Alkukankeudesta ei ole kyse. Hyvä olo puuttuu ihan yhtä lailla epämieluisasta kuin mieluisastakin liikunnasta. Rankasta ja kevyestä. Aerobisestä ja lihaskuntotreenistä. Jne jne. Myöskään venyttely ei tuota minulle minkäänlaista nautintoa - ei rentoutta, raukeutta tms. mitä siitä sanotaan tulevan. "Tunnet kuinka lihaksesi pikkuhiljaa antavat periksi ja rentoutuvat"... no ööh en?

Harrastan liikuntaa vain ja ainoastaan terveyden sekä ulkonäön takia, ja TODELLAKIN kadehdin niitä, jotka siitä saavat vielä jotain fiiliksiäkin :(.

Ps. En muutes myöskään saa minkäänlaista hyvää oloa suklaasta tai alkoholista, joiden monesti myös mainitaan vapauttavan endorfiineja. Samoin opiaatit (joita joskus olen saanut kipuun) tekevät vain ällöttävän, oksettavan olon, eivät millään lailla hyvää. Miten teillä muilla "vammaisilla" nämä?

T. Toinen vammainen

[/quote]

Sama juttu täällä, en saa liikunnasta minkäänlaista nautintoa. Käyn ympäri vuoden kuntosalilla ja sulan maan aikaan hölkkäämässä maastossa, eli jokseenkin säännöllistä liikuntaa tulee harrastettua (ihan puhtaasti terveys- ja ulkonäkösyistä). Siihen päälle vielä hyötyliikunta, eli päivittäin vähintään työmatkapyöräily 2 x 20 min. Jos keksittäisiin pilleri, jonka nielaisemalla saisi yhtä terveen ja timmin kropan kuin 4-5 krt/vko itseään liikunnalla kiusaamalla, niin toden totta olisin valmis maksamaan sellaisesta sievoisen summan.

Joka kevät hölkkäämisen aloittaessani ensimmäiset pari kuukautta hölkätessä vituttaa nonstoppina, sen jälkeen siihen rääkkiin tottuu siinä määrin että n. puolen tunnin jälkeen vitutus häipyy - tämä ei-vitutuksen tila on lähimpänä "nautintoa". Ainoa todellinen nautinnon tunne tulee vasta liikuntasuorituksen jälkeen, kun pääsen ensin lämpimään suihkuun, sitten fiksailen itselleni pinon voileipiä telkun ääressä naposteltavaksi - ja ajattelen, että ihanaa, nyt ei tarvitse lähteä pariin päivään salille tai lenkkipolulle...

Mikään tähän asti kokeilemani liikuntalaji ei ole tuonut mielihyvää lukuunottamatta lapsena harrastamaani ratsastusta; suurimpana syynä siihen se, että olen hyvin eläinrakas ja hevosen selässä istumisessa parasta on juuri vuorovaikutus eläimen kanssa. Yleisesti ottaen vihaan erityisesti ryhmäliikuntaa: en vapaa-ajallani halua harrastaa mitään, jossa olen käskytyksen kohteena ("ja vasen-vasen-vasen jalka nousee! ja vielä!"). Lisäksi olen koululiikunnan syvästi traumatisoima: tunnen itseni kömpelöksi, rapakuntoiseksi ihrakasaksi ja liikuntatilanteessa vertailen itseäni jatkuvasti muihin. Olen liikunnallisesti heikkolahjainen, eli kaikenlaisten koreografioiden ja yksittäisten liikkeiden oppiminen on työn ja tuskan takana. En saa mitään iloa tai nautintoa myöskään yksilökeskeisten suoritusten parantumisesta, eli esim. salilla maksimipainojen vähittäisestä kasvamisesta. En tosin edes jaksa pitää sellaisista mitään kirjaa, koska inhoan suorituskeskeistä harrastamista, oli kyseessä sitten mikä tahansa liikunnallinen tai ei-liikunnallinen laji.

Lainatussa viestissä mainitut endorfiineja vapauttavat nautintoaineet kyllä omalla kohdallani toimivat: rakastan kevyttä nousuhumalan tunnetta; samoin opiaatit ja rauhoittavat antavat taivaallisen olon, kuin pää ja ajatukset olisi kiedottu lämpimään pumpuliin. Liikunnan aiheuttamia fiiliksiä voi verrata paremminkin kotitöiden tekemiseen: täyttä paskaa, mutta pakko tehdä ikävien seurausten pelossa - ja jälkeenpäin tulee huojentunut olo, että nyt se on ohi ja pääsen tekemään niitä oikeasti mukavia ja/tai hyödyllisiä asioita.

Kahdella tavalla. Salilta tullessa olo on usein sellainen kuin leijuisin, jotenkin niin kevyt ja helpottunut. Kuin olisin pilvessä tai jotain.

Toinen on sellainen asteittain helpottava vitutus, sillä minua kyrpii todella usein elämäni ja sen tilanteet, ja joka kerta kun lähden ttuuntuneena lenkille, jossain vaiheessa olo alkaa helpottamaan eikä elo olekaan enää ihan niin perseestä ja itselleen voi jo vähän nauraakin.

Mä saan raskaasta spinningtunnista endorfiinihumalan. Ja hyvästä pilateksesta äärimmäisen rentoutuneen olon.

Mulle tulee hyvä olo siitä, kun olen saanut suoritettua liikuntani. Ainakin nyt helteillä lenkille lähteminen on kova urakka, mutta huokaan helpotuksesta kotiin päästyäni. Sama on pyöräillessä, uidessa, painoja nostaessa. En harrasta ryhmäliikuntoja, ne olisivat liian vastenmielistä.

Olen laatinut liikunnan suhteen oman aikatauluini ja tavoitteeni eli 6x viikossa liikun ja se on vastapainoa henkiselle työlle ja toki terveys on tärkeässä osassa myös.

nro 17 kuvaili myös minun tuntemukseni ihan täysin. Tosin opiaatteja en ole kokeillut koskaan. Viinasta tulee minimaalinen hyvä olo, joten alkoholistia minusta ei saisi millään. Suklaa tai mikään muukaan ruoka ei tuo hyvää olo, vaikka tykkäänkin syödä. Siksipä olen hoikka ja laihdutus ei ole vaikeaa, jos joskus syön muutaman elintasokilon.

Mä harrastan kestävyysjuoksua. Parhaimmillaan juostessa tuntuu kuin jalat rullaisivat itsekseen tai kuin lentäisin. Olo on kevyt ja vahva. Naurattaa ja haluttaisi syleillä koko maailmaa. En tunne väsymystä enkä kipua. Tätä tunnetta en saavuta koskaan alle tunnin lenkeillä, eli mun pitää juosta pitkään.

Opiaatteja olen saanut kivunlievityksenä ja ne ovat saaneet minut vain voimaan pahoin. Eli en vertaisi huumeisiin urheilun vaikutusta. Myös muiden urheilulajien harrastaminen kohottaa mulla mielialaa, mut ainoastaan juostessa saavutan flow:n. Ehkä sen oman lajin löytäminen on se juttu.

Koko vartalo on rento ja lämmin, hartiat tuntuvat kevyiltä ja rennoilta, pää on virkeä, ajatus kulkee mutkattomasti, hymyilen ainakin puoli tuntia liikunnan jälkeen.

No itse en (ainakaan vielä) saa niinkään suurta nautintoa itse liikuntasuorituksesta. Olen siis löytänyt aktiivisemman ja säännöllisen liikunnan uudestaan reilu puoli vuotta sitten.

Itselle se hyvä olo tulee siitä liikuntasuorituksen jälkeisestä olotilasta. Toisaalta saan myös tyydytystä siitä, että huomaan kehittyväni liikkujana ja jaksavani juosta pidempiä matkoja/lihasvoimieni kasvaneen lihasharjoittelun myötä myös käsissä. 

Ulkonäollisesti myös pidän itsestäni tällä hetkellä enemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan, myös se saa jatkamaan liikkumista. Lisäksi olen huomannut itsestäni, että jos en ole liikkunut kahteen päivään, kroppa alkaa tuntumaan "levottomalta" ja vaatimaan sitä liikuntaa. Tällöin lenkille on lähdettävä, vaikka mieli joskus sanoisikin, että jaksaako nyt mennä, mutta kroppa on toista mieltä pääkopan kanssa, jolloin vain on lähdettävä.

Lisäksi olen huomannut, että liikuntasuorituksen aikana pystyn ajattelmaan ja käymään rauhassa mieleni sisässä vuoropuhelua, mikäli jokin asia painaa mieltä. Oletan, että se johtuu siitä, että esim. juokseminen on suhteellisen monotonista puuhaa, joten sitä tehdessä mielelle jää aikaa keskittyä ongelmien käsittelyyn, kun muita häiritseviä tekijöitä ei ole ympärillä

Eli summa summarum, mitään suurta endorfiinihumalaa en ole saanut liikunnasta, mutta noita pieniä yksittäisiä asioita, joista tulee hyvä olo, on niin paljon, että se kannustaa liikkumaan.

En minäkään saaliikunnasta mitään erityistä mielihyvää. Suorituksen jälkeen on hiukan parempi omatunto mitään muuta tunnetta ei tule. Surullista.

Ahdistus laskee ja katoaa. Jos on ollut epätoivoinen olo ennen urheilua, ei ole enää sen jälkeen. Koskee kestävyysurheilua ja pelejä, ei niinkään salitreeniä.

Hengittäminen on helpompaa liikunnan jälkeen, ei muuta.

Aika samanlainen olo kuin hyvän seksin jälkeen, lievennetty versio vain.

En tiennyt että tämä on harvinaista!

26 jatkaa: tarvitsen siihen kyllä vastusta, painoja, ylämäkijuoksua tms. Pitää käydä kivun lähellä.

Itsellä ei ehkä niin voimakasta euforiaa huomattavissa enemmän liikkuessa, mutta sen kyllä tuntee, jos EI liiku pitkään aikaan. Olo on hidas, jäykkä, en hahmota ulottuvuuksiani ja koordinaatio ei ole kovin kummoista.

Hyödyn liikunnasta lähinnä stressinpoistajana. Vaikutus kestää noin vuorokauden. Kiukuttelen vähemmän ja en murehdi  yhtä paljoa ja olen säyseämpi, iloisempi. Teen enemmän asioita ja olen enemmän oma itseni.

Olen ammatiltani tanssija, eikä mulle liikkumisesta mitään endorfiinihumalaa tule. Ihan huuli pyöreenä luen näitä vastauksia täällä!

Pidän tanssista, ja kun se sujuu hyvin, nautin siitä tunteesta, liikkeellä ilmaisusta. Mutta itse liikesuoritus on fyysisesti vain ja ainoastaan rankkaa. Liikkuminen on mulle tanssin jokseenkin ikävä, välttämätön sivupiirre.

Nautin myös siitä, että koen olevani hyvässä kunnossa. Askel on kevyt, juoksen raput ylös hengästymättä 8-kerroksisessa talossamme ja niin edelleen. Tätä hyvänolon tunnetta ei kuitenkaan voi verrata siihen välittömään endorfiinihuumaan, jota jotkut tuntuvat liikunnasta saavan.

En nauti liikunnasta, mutta nautin silti tanssitreeneihin lähdöstä. Juoksuradalle, kuntosalille tms. vastaavaan rääkkiin mua ei saisi edes sillä kuuluisalla kirveellä.

Ap, sun täytyy tykätä siitä mitä teet jo suorituksen aikana. Jos teet jotain hampaat irvessä väkisin, tuskin siitä hyvää oloa saa.

Juuri tulin combatista, siis mahtava tunne!