Lue keskustelun säännöt.
"kiitos hakemuksesta, mutta valinta..." Mistä taas kerran tsemppiä jatkoon?
05.08.2014 |
Taas kerran tuli hylsy hakemastani työpaikasta. Useimmista paikoista ei tule mitään tietoa, ei vaan kuulu mitään. Masentaa ja itkettää. Haen lyhyttä pätkää, pidempää pätkää, en hae kuuta taivaalta, mutta aina joku muu valitaan. Minulla on pitkä työhistoria toisenlaisista tehtävistä ja paljon koulutusta takana, nyt uuteen ammattiin tähtäävät opinnot valmiit. Ikääkin alle 40, mutta en vaan pääse haastatteluun edes. Hakemukset on asiallisia ja työllisyys hakemallani alalla kohtalainen. Kun en saa edes lyhyttä sijaisuutta, kun nekin menee minua epäpätevämmille opiskelijoille... Olen hylkiö. Täydellinen hylkiö. Itkettää vaan nytkin. Onneksi lapset ei ole kotona, niin voin rauhassa lillua itsesäälissä.
Miten ihmeessä taas tsempata itsensä tekemään hakemuksia, soittelemaan ja olemaan innokas? Nöyryytystä nöyryytyksen perään. Esimerkiksi yhteen paikkaan oli hakenut vain seitsemän henkilöä ja viisi haastateltu. Minua ei haastateltu jonkun toisen onnettoman kanssa. Neljä haastatelluista oli tehtävään enemmän tai vähemmän epäpäteviä, valittu toki pätevä. Kysymys on siis työstä, joka vaatii muodollisen pätevyyden. Toki työkokemusta on vähän takana tältä alalta, mutta muualta sitäkin runsaammin ja vaativista tehtävistä. Enkä todellakaan kuvittele saavani mitään loistohommaa heti, mutta edes lyhyempi sijaisuus... Edes sellainen, mihin opiskelijatkin pääsee, niin saisin työkokemuksen keräämisen alulle.
Kommentit (30)
Sama täällä. Olin keväällä riemuissani, kun sain kuuden kuukauden sopparin ja heti reilusti työvuoroja. Ilo loppui pian. Minulle ei enää löytynytkään töitä, kun saivat ilmaiseksi harjoittelijan. Tuntuu masentavalta, nyt olen ollut saikulla ja taas ensi viikolla menen puhumaan lisää saikkua. Ansiosidonnaiset päivät olen jo käyttänyt, saisin vain peruspäivärahaa, mutta sairauspäiväraha on liki 30 euroa parempi. Miksi hitossa hakea töitä, kun saa aina pelkän pettymyksen palkakseen. Minullakin on pitkä työhistoria takana ja olen opiskellut uutta alaa kahdessakin oppilaitoksessa. En vain kelpaa. Haen töitä vanhusten parista, ja olen aina saanut kuulla kuinka kauniisti ja hyvin kohtelen vanhuksia, mutta työ pitäisi tehdä minuuttiaikataululla. Minä teen työni reippaasti, mutta en tuijota kelloon, esim. suihkuttaessani mummuja ja vaareja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yhteiskunnassa on jotain pahasti vääristynyttä. Alan ymmärtämään ihmisiä, jotka ei hae edes töitä ja rakentavat itselleen "työvieroksujan elämän". Jossain pisteessä ihminen alkaa suojata itseään pettymyksiltä ja keksii muuta tekemistä elämälleen kuin palkkatyön. Olen aina ajatellut, että olen hyvä ihminen. Olen hoitanut opintoni rivakasti, olen tehnyt töitä tunnollisesti, olen sosiaalinen ja hyvä perheenäiti. Kaikin puolin ihminen, joka edustaa yhteiskunnan toivejäsentä. Asetan muut itseni edelleen, en käytä juurikaan päihteitä jne. Autan kanssaihmisiä, hymyilen ja juttelen kaikille, jotka sitä kaipaavat. En ole ilkeä vaan sovitteleva. Silti en kaikesta huolimatta kelpaa töihin. Olen ali-ihminen, luuseri.
Rahatkin alkaa pian loppua.... Vielä hetken pärjätään tällä.
Nyt keskityn suremaan tätä ja sitten yritän taas rakentaa itsetuntoani takaisin.
Minulle kävin vähän samoin kuin kolmoselle. Minulla oli työvuoroja ihan kiitettävästi toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun ja sitten lupailtiin keikkoja pitkälle syksyyn. Toisin kävi, työni loppuivat kesäkuun loppuun. Oli sellainen olo, että minua olltiin lyöty märällä lattiarätillä kasvoille. Työtäni kehuttiin, mutta olin liian kallis, kun halvempikin oli tarjolla. Itkin koko matkan töistä kotiin, viimeiset työvuorot tein sisulla, enkä kertonut työtovereilleni, että työni päättyvät. Viimeisen vuoron jälkeen otin tavarani pukuhuoneen komerosta ja poistuin hiljaa. Nyt olen menossa hakemaan saikkua masennuksen vuoksi. En jaksa enää näitä jatkuvia pettymyksiä. Olen yleensä hyvin optimistinen ihminen, mutta nyt minut on lyöty.
Samassa tilanteessa ollaan.
Onkohan olemassa mitään työttömyyspsykologia, jonka luo pääsisi työkkärin kautta? Miten muutoin sitä oman pään painetta ja työttömyyden tuomaa stressiä voisi helpottaa? Ikään kuin psyykata itsensä normalisoitumaan eikä kantamaan huolta tai masentumaan. En keksi. Ehkä eteenpäin katsominen. Tuo ovi meni kiinni tuolla, joten ehkä uusi aukeaa jossain muualla.
Tulee kyllä myös mieleen, että voisin mennä itsekin ilmaiseksi harjoittelijaksi johonkin. Sinnikkäästi vain kysyä ilmaistöitä ja elää työttömyysturvalla tai jollain harjoittelukorvauksella mitä niitä nyt on. Olen itse jo hakenut sellaisiakin paikkoja. Jos kerran on alanvaihtaja, niin pohjaltahan se on lähdettävä kampeamaan.
Sitten yksi tapa on olla yliaktiivinen. Siis ihan mennä paikanpäälle, soitella perään ja laittaa sähköpostia. Sillai on tiettävästi työllistytty myös. Vaatii kyllä paljon enemmän rohkeutta, mutta joskus voi jopa kannattaa.
Tämä kaikki on niin tuttua, ikävä kyllä. Minä yleensä iloinen ja nauravainen ihminen olen itkuinen ja alla päin. Ei ole tärpännyt työnhaussa. Joitakin lyhyitä pätkiä olen saanut, mutta siihen se on sitten jäänyt. Huippu oli, kun sain töitä neljäksi tunniksi per päivä. Ei sillä todellakaan elänyt. Taidanpa minäkin alkaa kikkailemaan noilla saikuilla, on kyllä vaivoja ihan riittämiin, verenpaineesta nivelkulumiin asti ja nyt vielä nuo mielenterveysasiat. Työnhaussa en kestä enää ainuttakaan pettymystä, olen käynyt vuoden mittaan yli 20 haastattelussa, mutta olen aina ollut parhaimmisto, vaan valinta on osunut halvempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 12:15"]
Sama täällä. Olin keväällä riemuissani, kun sain kuuden kuukauden sopparin ja heti reilusti työvuoroja. Ilo loppui pian. Minulle ei enää löytynytkään töitä, kun saivat ilmaiseksi harjoittelijan. Tuntuu masentavalta, nyt olen ollut saikulla ja taas ensi viikolla menen puhumaan lisää saikkua. Ansiosidonnaiset päivät olen jo käyttänyt, saisin vain peruspäivärahaa, mutta sairauspäiväraha on liki 30 euroa parempi. Miksi hitossa hakea töitä, kun saa aina pelkän pettymyksen palkakseen. Minullakin on pitkä työhistoria takana ja olen opiskellut uutta alaa kahdessakin oppilaitoksessa. En vain kelpaa. Haen töitä vanhusten parista, ja olen aina saanut kuulla kuinka kauniisti ja hyvin kohtelen vanhuksia, mutta työ pitäisi tehdä minuuttiaikataululla. Minä teen työni reippaasti, mutta en tuijota kelloon, esim. suihkuttaessani mummuja ja vaareja.
[/qu
Nyt jatkaa tähän, että rohkaistuin laittamaan hakemuksen yhdestä henkilökohtaisen avustajan paikasta. Pettymyshän sieltä taas tietenkin tulee, mutta onpahan näyttöä TE-toimistolle, että olen aktiivinen työnhaussa. Nyt olen miettinyt, että voisin alkaa tekemään pieniä vauvan sukkia sun muita käsitöitä ja myydä niitä vaikka tori.fi:n kautta. Myös jotain koruja voisin värkätä.
Olin ajautumassa samaan mistä monet tässä ketjussa kirjoitti. Tuoreet tutkintopaperit kourassa, aika hatara työkokemus kotiäitivuosien takia ja ikää lähemmäs 40. Tuntui että täytyy olla jokin yli-ihminen (jollainen en todellakaan ole!) saadakseen töitä. Mutta tapahtui ihme, minä sain töitä! Ja vieläpä juuri sellaista mistä haaveilin. Satojen joukosta juuri minä. Varmasti niissä olisi ollut parempia kuin minä, minulla kävi vain tosi hyvä tuuri. Tsemppiä, kyllä se onni voi ihan oikeasti potkaista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin aktiviinen työnhaku ollut käynnissä jo vuoden, mutta en ole lannistunut. Olen alusta asti ollut liikkeellä melko realistisella asenteella enkä ole odotellut liikoja, joten olen välttynyt pahoilta pettymyksiltä. Haastattelukutsuja tipahtelee harvakseltaan, mutta sentään silloin tällöin ja hyviin paikkoihin. Olen jo 47-v, joten olen tyytyväinen, ettei se maaginen "50v ei kelpaa mihinkään" nähtävästi ole vielä kohdallani realisoitunut, koska haastattelupyyntöjä kuitenkin tulee.
Tänään mua kyllä suretti, kun näin aamu-tv:ssä jutun jostain Turun (?) alueen työllistämispanostuksista. Siinä oli muistaakseni 32-vuotias datanomi, joka oli ollut neljä vuotta työttömänä, mutta nyt oli päässyt johonkin alansa paikkaan tämän projektin myötä. Loistavaa tietysti se, että pääsi nyt työhön käsiksi, mutta pisti vihaksi se, että yhteiskunnalla on varaa pitää koulutettua väkeä noin pitkään työttömänä. Jotain mätää tässä systeemissä kyllä pahasti on.
Selvitä ammattiliittosi kautta, saisitko ilmaista tai edullista työnhakuapua sitä kautta. Mieheni lähetti hakemuksia varmaan sataan työpaikkaan ennen kuin tärppäsi, mutta hänen alallaan jokaista paikkaa haki kymmeniä, ellei satoja hakijoita. Hän sai liittonsa kautta hyvin halvalla jonkun asiantuntijan apua sähköpostitse CV:nsä ja hakemuksien viilaamisessa. Ei siis mitään tusinakurssia, vaan henkilökohtaista apua ja palautetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harva työllistyy tällä hetkellä hakemalla avointa työpaikkaa. Hakemuksia tulee helposti useita kymmeniä ellei satojakin paikkoja per hakemus, ja usein sen paikan saa joku talon sisältä tai sellainen, jolla on työkokemusta hyvin vastaavista töistä tai suosittelijat kohdillaan.
Oletko lähettänyt avoimia hakemuksia? Moni firma ei suinkaan aloita virallista työnhakuprosessia, koska rekrytointi maksaa ja vie aikaa. Kannattaa siis lähestyä itse. Varsinkin monet vastavalmistuneelle sopivat paikat ei koskaan tule julkiseen hakuun, tulijoita riittää muutenkin.
Tsemppiä! Tuo oli todella raskasta aikaa, ja itsellä siihen meni lopilta vain muutama kk. Loppujen lopuksi pääsin sisään sellaiseen taloon, jossa olin tehnyt töitä jo opiskeluaikoina. Kyseinen paikka ei tullut koskaan julkiseen hakuun. Se oli loppujen lopuksi monen asian summa, mutta olin heihin yhteydessä sattumalta oikeaan aikaan.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 20:51"]
Jokaiseen paikkaan valitaan sopiva työntekijä.
Jonain päivänä sinä olet kyseinen hehkilö. Takuuvarmasti. :)
[/quote]
Älä nyt lupaile pehmeitä. Tiedättte varsin hyvin kaikki, että joidenkin vuoro ei vaan koita koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 16:56"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 12:15"]
Sama täällä. Olin keväällä riemuissani, kun sain kuuden kuukauden sopparin ja heti reilusti työvuoroja. Ilo loppui pian. Minulle ei enää löytynytkään töitä, kun saivat ilmaiseksi harjoittelijan. Tuntuu masentavalta, nyt olen ollut saikulla ja taas ensi viikolla menen puhumaan lisää saikkua. Ansiosidonnaiset päivät olen jo käyttänyt, saisin vain peruspäivärahaa, mutta sairauspäiväraha on liki 30 euroa parempi. Miksi hitossa hakea töitä, kun saa aina pelkän pettymyksen palkakseen. Minullakin on pitkä työhistoria takana ja olen opiskellut uutta alaa kahdessakin oppilaitoksessa. En vain kelpaa. Haen töitä vanhusten parista, ja olen aina saanut kuulla kuinka kauniisti ja hyvin kohtelen vanhuksia, mutta työ pitäisi tehdä minuuttiaikataululla. Minä teen työni reippaasti, mutta en tuijota kelloon, esim. suihkuttaessani mummuja ja vaareja.
[/qu
Nyt jatkaa tähän, että rohkaistuin laittamaan hakemuksen yhdestä henkilökohtaisen avustajan paikasta. Pettymyshän sieltä taas tietenkin tulee, mutta onpahan näyttöä TE-toimistolle, että olen aktiivinen työnhaussa. Nyt olen miettinyt, että voisin alkaa tekemään pieniä vauvan sukkia sun muita käsitöitä ja myydä niitä vaikka tori.fi:n kautta. Myös jotain koruja voisin värkätä.
[/quote]
TE-toimisto ei noteeraa aktiivisuuksiasi millään lailla. Ainoa hyväksyttävä aktiivisuus lähtee siitä, että HE tarjoavat jotakin paikkaa haettavaksi ja sinä osoitat aktiivisuutesi hakemalla sitä. Omaa aktiivisuutta ei kannata eikö useinkaan edes saa näyttäää. Tuttu aloitti yrittäjäyysiltakurssin ja kysyi työkkäristä, saako siihen tukea. Ihan ekaksi selvitettiin, oikeuttaako (juuri niin: oikeuttaako) tämä TE-toimistoa katkeisemaan päivärahat.
Itselläni oli enemmän mm. haastattelumatkatukihakemuksia kuin kellään muulla koko toimistossa (joka siis käytännössä kuvasi sitä, että olin aika aktiivinen kaukaisempienkin työpaikkojen suhteen). Heti kun tuli täyteen puoli vuotta ansiosifdonnaiselta putoamisen jälkeen, tuli komennus työpajalle aktiivisuutta opettelemaan.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 12:15"]
Sama täällä. Olin keväällä riemuissani, kun sain kuuden kuukauden sopparin ja heti reilusti työvuoroja. Ilo loppui pian. Minulle ei enää löytynytkään töitä, kun saivat ilmaiseksi harjoittelijan. Tuntuu masentavalta, nyt olen ollut saikulla ja taas ensi viikolla menen puhumaan lisää saikkua. Ansiosidonnaiset päivät olen jo käyttänyt, saisin vain peruspäivärahaa, mutta sairauspäiväraha on liki 30 euroa parempi. Miksi hitossa hakea töitä, kun saa aina pelkän pettymyksen palkakseen. Minullakin on pitkä työhistoria takana ja olen opiskellut uutta alaa kahdessakin oppilaitoksessa. En vain kelpaa. Haen töitä vanhusten parista, ja olen aina saanut kuulla kuinka kauniisti ja hyvin kohtelen vanhuksia, mutta työ pitäisi tehdä minuuttiaikataululla. Minä teen työni reippaasti, mutta en tuijota kelloon, esim. suihkuttaessani mummuja ja vaareja.
[/quote]
Nyt rohkaistuin hakemaan kahtakin henkilökohtaisen avustajan työtä. Toivotaan, että pääsisin edes haastatteluihin asti. En jaksa enää innostua työn hausta, teen sitä lähinnä muodon vuoksi. Mutta jos saisin vaikka muutamankin kuukauden pestin, niin se nostaisi mielialaa kummasti. Olen siis tuon lainaamani tekstin kirjoittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin 49-vuotias, vuoden ollut työttömänä. Ei auta avointen hakemusten lähettäminen, soittaminen ym. Eräästä paikasta jonne laitoin avoimen hakemuksen(ja soitin perään) luvattiin soittaa takaisin. Ei ikinä ole soittoa kuulunut. Ikärasismi haisee kauas. Olen juuri laittanut hakemuksiin perustelut että ei ole lapsia, enkä ole hakeutumassa opiskelemaan enää. Lojaali työntekijä olisin. Ahdistaa ja masentaa välillä niin että mietin jo päiväni päättämistä. Pitääkö tässä jo luovuttaa ja jäädä kotiin viettämään "eläkepäiviä".
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 18:12"]
Täälläkin 49-vuotias, vuoden ollut työttömänä. Ei auta avointen hakemusten lähettäminen, soittaminen ym. Eräästä paikasta jonne laitoin avoimen hakemuksen(ja soitin perään) luvattiin soittaa takaisin. Ei ikinä ole soittoa kuulunut. Ikärasismi haisee kauas. Olen juuri laittanut hakemuksiin perustelut että ei ole lapsia, enkä ole hakeutumassa opiskelemaan enää. Lojaali työntekijä olisin. Ahdistaa ja masentaa välillä niin että mietin jo päiväni päättämistä. Pitääkö tässä jo luovuttaa ja jäädä kotiin viettämään "eläkepäiviä".
[/quote]
Hei, olen 28. Uskomatonta, mutta totta, sain kutsun haastatteluun. Menen sinne tiistaina. Nyt en tiedä, miten päin olisin. Tosin kyseessä olisi keikkailu, mutta pääsisin edes jollain tavalla työhön kiinni.
Mulla samanlainen alakuloinen fiilis! En pääse edes haastatteluun....kohta luovutan...ei tässä toivomisessa ja jatkuvaasa pettymisen kierteessä ole mitään järkeä!
Mulla tärppäsi, kun aloin suhtautua siihen kuin lottoon: Laitetaanpa nyt tuonnekin hakemus vetämään. Ehkä mulla hakemukset tulivat sitä myöten vähän rennommiksi? Kerran sain paikan, jonne hakeminen oli todella täysi vitsi, mutta se oli vain lyhytaikainen.
Jokaiseen paikkaan valitaan sopiva työntekijä.
Jonain päivänä sinä olet kyseinen hehkilö. Takuuvarmasti. :)
Tuttua juttua. Minunkin piti lukea tämä teksti monta kertaa. Noin vuoden jälkeen työllistyin.