Miten sait psykiatriset diagnoosisi? Tutkittiinko kunnolla vai lätkäsikö naaman perusteella?

Minusta työterveyslääkäri näki heti diagnoosin kun kävelin ovesta sisälle. Sain lääkkeet 15 minuutissa ja ns. hullun paperit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

37 jatkaa: Tällä läheiselläni ei ole edes mitään hänen diagnoosiinsa liittyviä klassisia piirteitä tai oireita, mutta hän on silti joutunut olemaan psyykelääkityksellä yli 15 vuotta. Kaiken lisäksi tämä lääkitys on aika epätyypillinen hänen diagnoosiinsa nähden.

No sen lääkityksen voi silloin lopettaa jos kyseessä on traumat. Traumat ei ole mielenterveysongelmia eikä niihin ole lääkitystäkään olemassa. Lääkärit läiskäisee kaksisuuntaisen2 diagnoosin kaikille joita ei jaksa hoitaa ja joilla ei ole mitään psykiatrista hoitoa vaativaa tilaa kuten skitsofrenia tai bipo1. Se on eräänlainen roskadiagnoosi. Tämä varmaan on sillä henkilölläkin mistä puhut.

Mistä arvasitkin? :)

Satojen bipo2dg:llä olevien kokemus ja kaikilla traumapohja. Itse kuulun myös tähän puoskaroituun ryhmään.

Traumasta seuraa oireita jotka voi olla sun diagnoosin mukaiset. Ilm hoitos huonoa, kun et oireita tunnista?

Traumat ei ole bipolaarihäiriö. Ja mulla ei ole mitään hoitoa eikä hoitotahoa, koska olen nykyisin terveeksi luokiteltu.

Melkeinpä päinvastaisia kokemuksia itsellä. Lääkärit harvoin uskovat että olen masentunut/kärsin ahdistushäiriöstä, vaikka olen ollut jo pitkään itsetuhoinen ja koin välissä kai jonkunlaisen psykoosin tai hermoromahduksenkin. Olin siis vakuuttunut että avomieheni suunnittelee jotain pahaa selkäni takana ja öisin heräsin siihen kun hän mm. jutteli alieneiden kanssa tai puhui puhelimessa vierasta kieltä. Sain sitten uniongelmiin väliaikaisesti lääkityksen ja nämä yösekoilut päättyivät.

Nyt käyn uutta taistelua että lääkäri tunnustaisi masennuksen tai ainakin ohjaisi psykiatrille, vaikka omakustanteinen terapeuttinikin lähetti hänelle sähköpostia ongelmistani. Pitäisi kai itse varata suoraan yksityiseltä, mutta masentuneena on vaikea tarttua toimeen.

Olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta jo vuosikymmenen mutta saa aina kuulla kuinka ”en näytä yhtään masentuneelta”. Myönnettäköön että käyn pesulla useimpina päivinä ja pukeudun ihan kivasti. Olen myös hyvä esittämään iloista ja sosiaalista vaikka sisältä olen ihan rikki. Kai se sitten estää diagnoosin saannin.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyshoitaja haastatteli vajaa 10 käynnillä psykiatrian poliklinikalla, lopuksi lääkärin kanssa hoitokokous jossa julkistettiin diagnoosit ja tehtiin hoitosuunnitelma. Lähetteen erikoissairaanhoitoon sain tk-lääkäriltä kun sairastuin psykoosiin.

Oliko isokin kokous ja paljon lehdistäedistajia julkistuksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

37 jatkaa: Tällä läheiselläni ei ole edes mitään hänen diagnoosiinsa liittyviä klassisia piirteitä tai oireita, mutta hän on silti joutunut olemaan psyykelääkityksellä yli 15 vuotta. Kaiken lisäksi tämä lääkitys on aika epätyypillinen hänen diagnoosiinsa nähden.

No sen lääkityksen voi silloin lopettaa jos kyseessä on traumat. Traumat ei ole mielenterveysongelmia eikä niihin ole lääkitystäkään olemassa. Lääkärit läiskäisee kaksisuuntaisen2 diagnoosin kaikille joita ei jaksa hoitaa ja joilla ei ole mitään psykiatrista hoitoa vaativaa tilaa kuten skitsofrenia tai bipo1. Se on eräänlainen roskadiagnoosi. Tämä varmaan on sillä henkilölläkin mistä puhut.

Mistä arvasitkin? :)

Satojen bipo2dg:llä olevien kokemus ja kaikilla traumapohja. Itse kuulun myös tähän puoskaroituun ryhmään.

Traumasta seuraa oireita jotka voi olla sun diagnoosin mukaiset. Ilm hoitos huonoa, kun et oireita tunnista?

Traumat ei ole bipolaarihäiriö. Ja mulla ei ole mitään hoitoa eikä hoitotahoa, koska olen nykyisin terveeksi luokiteltu.

Ei ihan heti huomaa, maniat näkyy kyllä kauas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyshoitaja haastatteli vajaa 10 käynnillä psykiatrian poliklinikalla, lopuksi lääkärin kanssa hoitokokous jossa julkistettiin diagnoosit ja tehtiin hoitosuunnitelma. Lähetteen erikoissairaanhoitoon sain tk-lääkäriltä kun sairastuin psykoosiin.

Oliko isokin kokous ja paljon lehdistäedistajia julkistuksessa?

Oli, lääkäri, hoitaja, minä ja mieheni.

Ensin työterveyslääkäri. Keskivaikea masennus, vartin näkemisen perusteella. Kävin terveyskeskuksella juttelemassa jollekin psykologille. Psykologi lähti pois ja siten sekin loppui.

Viittä vuotta myöhemmin psykiatrian poliklinikalla diagnosoitiin vaikea masennus, siitä kuntoutustuelle ja sittemmin psykologi teki testejä, sekä neuropsykiatria diagnosoi aspergerin. En tiedä miten käy kun on sen verran tuore diagnoosi tuo aspergeri vielä. Kesälomat tuli "päälle" ja asiat keskeytyi.

Up

Up

Uo

Omituista

Parin viikon osastotutkimus, työkykyä selviteltiin. Neuropsykologiset ja psykologin tutkimukset ja sit tilailivat vanhoja papereita ja kartoittivat muutenkin laajasti.

Sairaalassa, tosin diagnoosi on vuosien varrella muuttunut.  Oli psyykenlääkkeitä masennukseen ym. jo aikaisemmin ihan yleislääkärin kirjoittamina, mutta ei varsinaista sairausdiagnoosia. Joka siis on skitsofrenia.

Pätkittäin eri lääkärien ja hoitajien luona vuosia heittopussina oltuani päädyin taas erään lääkärin penkkiin, joka 15 minuutin juttelun jälkeen totesi että vaikuttaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä ja sellaisen diagnoosin sitten sain ja sillä on menty. Myöhemmin kuulin että siihen oikeasti vaaditaan jotain testejä mutta en ole eläessäni sellaisia tehnyt. Olen kyllä diagnoosista itse samaa mieltä asiaan perehdyttyäni, mutta vähän lätkäisyfiiliksellä se mulle kyllä aikanaan annettiin.

Vähän aikaa tämän jälkeen olin jonkun toisen lääkärin vastaanotolla B-lausuntoa varten ja siellä taas lyhyen keskustelun jälkeen sain nukkumistottumusteni vuoksi diagnoosin liikaunisuushäiriöstä. Siis ihan vaan sen perusteella mitä kerroin. Aika helpolla irtosi omasta mielestäni.

Välillä olin aika syvästikin masentunut vuosia ennen kaikkea tuota ja eräs lääkäri kieltäytyi uskomasta sitä, koska olin peseytynyt vastaanottoa varten. Kun masentuneet ei kuulemma sellaista tee. Ookoo.

Mulle psykiatri antoi epävakaa diagnoosin yhden tapaamisen jälkeen, jolloin haukkui mut lyttyyn ja mollasi. Ei kuunnellut mun asioita vaan pälätti vain omiaan. Ahdistusta ja masennusta ei kuulemma ole olemassakaan (nykyään mulla kuitenkin on dg vaikeasta masennuksesta, ahdistuksesta sekä traumaperäisestä stressihäiriöstä), pitäisi lenkkeillä 10km päivässä niin paha olo lähtee, tämä hyvä tokaista entiselle syömishäiriöiselle. Syön vain makaronia koska olen nuori ja painan pian 130kg (olen normaalipainoinen). Mies olisk pitänyt jättää koska tapasin hänet tinderin kautta. Oli kyllä täysi sekopää, jäi harmittamaan ettei ollut voimia tehdä jonnekin valitusta tuosta.

Romahdin ensin terveydenhoitajan vastaanotolla, joka passitti yleislääkärille ja samalla terapeutille. Yleislääkäri jututti ja teki lähetteen psykiatrille, samalla kävin terapeutin kanssa juttusilla. Terapeutti teki "pohjatutkimuksen", jonka jälkeen suositteli pitempiaikaista terapeuttia. Psykiatri teki diagnoosin, jonka avulla sain kela-tuen terapeuttiin. Olisin saanut lääkkeitäkin, mutta en halunnut. Kyseessä siis masennus. Eli diagnoosin saaminen oli varmaan kaikkien tahojen yhteisnäkemys. Kelan terapiatukea jatkaakseni kävin kerran vuodessa psykiatrilla uusimassa diagnoosin.

Up

Olen käynyt 20kpl psykiatreilla sekä 2kpl psykologeilla. Muutama lätkäisi naamakertoimen perusteella muutaman minuutin juttelun jälkeen. Yksi kirjoitti kaksi A4 sivua siitä että olen parantumaton yhden tapaamisen perusteella. Nämä muun eivät kuitenkaan kehdanneet kirjoittaa diagnooseja, olisivat joutuneet ongelmiin. Mutta kehtasivat minulle sanoa. Eli ne istuvat siellä ison egon kanssa tyyliin "minäpä olen iso tyttö psykiatri ja olen NIIN hyvä että tiedän pärstäkertoimen perusteella mikä tällä on". Sellainen kunnioitus potilasta kohtaan että kehtaa vielä potilaalle sanoa. Narsisteja. 

Muutama on sitten tehnyt kunnon tutkimukset, tosin hirveässä kiimassa halusivat oman veikkauksensa todistaa. Empä saanut sitten yhtäkään pistettä personaallisuushäiriö kyselyssä ja lääkäri sekä psykologi näyttivät siltä että olin peruuttanut heidän joulun.

Mä sain pärstäkertoimen perusteella sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, piirteitä oli 5 eri häiriöstä. Eka lääkäri lähetti polille tutkimuksiin alustavalla adhd-diagnoosilla. Vaikka en ole lääkäri niin kyllä mulla on todellisuudessa adhd, jo senkin vuoksi että kärsin niin pahoista toiminnanohjauksen ongelmista, joihin tarvitsisin toimintaterapiaa ja lääkitystä. Polilla psykiatri oli sitä mieltä, että tuo johtuu menneisyyden traumoista, joista en mukamas halua avautua ja mulla ei voi olla adhd:ta, koska mulla ei ole päihdeongelmaa. Kyllä naispotilaan osa on todella huono, ainakin Suomessa. Jos valitat eteenpäin niin leimataan vielä enemmän sekaisin olevaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mä sain pärstäkertoimen perusteella sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, piirteitä oli 5 eri häiriöstä. (..) Polilla psykiatri oli sitä mieltä, että tuo johtuu menneisyyden traumoista, joista en mukamas halua avautua ja mulla ei voi olla adhd:ta, koska mulla ei ole päihdeongelmaa.

Miksi sepustat tarinoita? Adhd:ta nimenomaisesti ei voida diagnosoida jos on aktiivinen päihdeongelma.  Yhtään diagnoosia ei todellakaan tehdä minkään "pärstäkertoimen" perusteella.